Turun Sanomissa oli (vain tilaajille luettavana) juttua, jossa kerrottiin että palmusunnuntain virpojat olivat saaneet osakseen törkeää käytöstä.
No, mutta eihän tuo törkeä käytös ole mitenkään poikkeuksellista Turun seudulla.
Ja tietenkin näitten virpojien eli lasten osalta täytyy sanoa, että aikuisen on oltava mukana kun kierroksella ovat, ja etenkin jos käyvät rohkeasti kaikilla ovilla kokeilemassa onneaan. Nykyään kun ei voi tietää, mitä tulee vastaan. Päihdetyyppejä, sekopäisiä alaikäisiä, ja niin edelleen.
Aikuisenakin täällä Turussa saa kokea kaikenlaista itsellensä vierailta ihmisiltä. Kauppatorilla bussia odottaessa tai bussista pois jäädessä, kylillä liikkuessa, turunseutulaisilla tuo käyttäytyminen on nykyään todella vapaamielistä. Ja kammottavinta tässä on se, että kun sitä epäasiallista käytöstä tapahtuu esim. asuintalossa, kerrostalossa, niin sitä vaan naureskellaan etenkin jos käyttäytyjinä ovat alaikäiset. Että joku näkee alaikäisten ilkivallan kohteeksi joutuneen itsensä syypääksi siihen mitä nämä alaikäiset tekevät. Jännää todella! Mutta ehkä just se onkin syynä siihen käyttäytymistapojen degeneraatioon, että eräät tyypit ovat sitä sallimassa, kukaan ei ilmaise paheksuntaansa...
Hävytöntä porukkaa. Ja hei, nää samat käyttäytyjät ovat sitten myös työpaikoilla, jos ei nyt just, niin muutaman vuoden päästä. Eipä tuo taida meininki mihinkään muuttua... Turkulaisten keskuudessa ainakaan.
huono käyttäytyminen
6
253
Vastaukset
- Anonyymi
Persuja.
- Anonyymi
Vassareitten kakaroita.
- Anonyymi
Persut vihaa lapsia
- Anonyymi
Suomessa on vakava persu ongelma.
- Anonyymi
Suvakit näköjään tunnistaneet itsensä, ateistivassarit ja musut ei vietäkään pääsiäistä.
Onko järkevää edes mennä tuntemattomien koteihin virpomaan, sopii paremmin tutuille. Täällä eivät ole käyneet vuosiin kun en ole avannut ovea., mutta ei minulla mitään virpojia vastaan silti ole. - Anonyymi
Tästä syystä lapsen hankintaa kannattaa harkita paljon vakavammin kuin mitään muuta hankintaa elämässä. Nämä ongelmalapset ovat usein juuri niitä, joiden vanhemmat viettävät kaiken vapaa-aikansa tiktokkia selaillen ja käskevät lastaan kaupungille hengailemaan pois häiritsemästä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?953090Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville482614Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.122254Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1111792- 1681444
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa301198- 521092
IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih15896Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois112873Polvinen hylkäsi Persut
Polvinen teki ratkaisun, lähti Persujen paraati paikalta. Moni on jättänyt puolueen tavallisten kansalaisten joukosta.139788