En taida päästä siitä koskaan yli – siitä, että hätiköin sinun kanssasi. Miten saatoin olla niin tyhmä? Olinhan odottanut sinua koko elämäni. Miksi en voinut odottaa vielä yhtä viikkoa? Miksi kirjoitin sinulle? En oikeastaan edes tiedä. Se oli kuin aivopieru, hetken mielettömyys.
Jos olisin malttanut odottaa, saisin nyt nauttia seurastasi, hymystäsi... Sinusta. Olen uskonut jo pikkupojasta asti, että löytäisin sen oikean – juuri sen yhden ja ainoan, joka on tarkoitettu minulle. Odotin ja odotin, kunnes eräänä päivänä luovutin. Totesin, että olin tuntenut valheellisesti koko elämäni. Olinhan ollut niin varma sinusta.
Tunsin vihaa, katkeruutta, pettymystä kohtaloa kohtaan. En voinut olla ajattelematta, mistä tämä tunne sinusta kumpuaa? Vuosia kului, yksi toisensa jälkeen. Kunnes eräänä päivänä tapahtui pitkä, ihmeellinen sattumien sarja, joka kiihtyi niin nopeasti, että päässäni alkoi huimata. Koko elämäni heitti kuperkeikan.
Kaikki nuo hetket johdattivat minut paikkaan, jossa tapasin sinut. Ja tiesin heti. Tunsin sinut. Sinä olit hän. Mikä näky!
Anteeksi, kohtalo, että uskoni loppui. En vain ymmärtänyt, että minun täytyisi odottaa häntä näin kauan. Se tunne, jonka minulle annoit – se oli jotain aivan uutta, sanoinkuvaamatonta. Laitan silmät kiinni ja näen kuvasi, jossa hymyilet niin leveästi ja vilkutat iloisesti, tämä kuva on syöpynyt mieleeni ikuisiksi ajoiksi. Ihan kuin siinä hetkessä olisit kertonut, että meidän oli vain määrä törmätä.
En koskaan saanut tietää, mitä ajattelit minusta. Mutta minusta tuntui, kuin olisit nähnyt hyvän ystävän – pitkän ajan takaa ja iloitsit kohtaamisesta aidosti.
Oliko tämä kaikki vaan universumin oppitunti minulle jonka tulin tänne oppimaan? Vai mitä tämä oli? Oliko se vain sattumaa? Onko todella olemassa jokin tuntematon voima, joka ohjaa meitä? Onko meille kirjoitettu polku, jota pitkin kulkea? Vai onko kaikki vain merkityksetöntä sattumaa ilman sen suurempaa tarkoitusta?. Odotinko Sinua koko elämäni vain sanoakseni; "moi, oli kiva törmätä"!?
Jos olisin malttanut odottaa, saisin nyt nauttia seurastasi, hymystäsi... Sinusta. Olen uskonut jo pikkupojasta asti, että löytäisin sen oikean – juuri sen yhden ja ainoan, joka on tarkoitettu minulle. Odotin ja odotin, kunnes eräänä päivänä luovutin. Totesin, että olin tuntenut valheellisesti koko elämäni. Olinhan ollut niin varma sinusta.
Tunsin vihaa, katkeruutta, pettymystä kohtaloa kohtaan. En voinut olla ajattelematta, mistä tämä tunne sinusta kumpuaa? Vuosia kului, yksi toisensa jälkeen. Kunnes eräänä päivänä tapahtui pitkä, ihmeellinen sattumien sarja, joka kiihtyi niin nopeasti, että päässäni alkoi huimata. Koko elämäni heitti kuperkeikan.
Kaikki nuo hetket johdattivat minut paikkaan, jossa tapasin sinut. Ja tiesin heti. Tunsin sinut. Sinä olit hän. Mikä näky!
Anteeksi, kohtalo, että uskoni loppui. En vain ymmärtänyt, että minun täytyisi odottaa häntä näin kauan. Se tunne, jonka minulle annoit – se oli jotain aivan uutta, sanoinkuvaamatonta. Laitan silmät kiinni ja näen kuvasi, jossa hymyilet niin leveästi ja vilkutat iloisesti, tämä kuva on syöpynyt mieleeni ikuisiksi ajoiksi. Ihan kuin siinä hetkessä olisit kertonut, että meidän oli vain määrä törmätä.
En koskaan saanut tietää, mitä ajattelit minusta. Mutta minusta tuntui, kuin olisit nähnyt hyvän ystävän – pitkän ajan takaa ja iloitsit kohtaamisesta aidosti.
Oliko tämä kaikki vaan universumin oppitunti minulle jonka tulin tänne oppimaan? Vai mitä tämä oli? Oliko se vain sattumaa? Onko todella olemassa jokin tuntematon voima, joka ohjaa meitä? Onko meille kirjoitettu polku, jota pitkin kulkea? Vai onko kaikki vain merkityksetöntä sattumaa ilman sen suurempaa tarkoitusta?. Odotinko Sinua koko elämäni vain sanoakseni; "moi, oli kiva törmätä"!?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tuo oli hieno kirjoitus. Jatka yrittämistä 👍
Kuvittelen et kirjoitit mulle. Liikutuin nyt. Toivoisin et rohkenet lähentyy muualla🙏
En kyllä rohkene, ainut on että hän laittaisi viestiä tai jotain. Mutta tuskinpa, näillä mennään.
Mistä hän voisi tietää kun kerrot vain kirjaimen?
Ai mä en ainakaan ois koskaan uskonu edes kannattaa nähdä vaivaa alkaan edes seurustelee jos en ois joskus vahingossa alkan en nää uskon ettäkö olis edes joku joka voisi hyväksyä mut sellasena kun olen toki se ei riittän pääsi silti hänen kateellinen kaverinsa sorvaan siihenkin väliin
"Olen uskonut jo pikkupojasta asti, että löytäisin sen oikean – juuri sen yhden ja ainoan, joka on tarkoitettu minulle."
Tämä on täyttää PASKAA
Älkää hyvät ihmiset uskoko tällaiseen.
KETÄÄN EI OLE TARKOITETTU KENELLEKÄÄN
Ei ole ihan tuntematon voima. Mutta oman tiedon ja kokemuksen mukaan elämä ei ole sattumaa. Kuitenkin on vapaus valita ja tehdä omannäköisensä elämä ja aina voi pyytää asioita, jotka voivat toteutua.
Vaikka tämä aloitus voisi olla kynästäni, en ole enää kiinnostunut hänen tultua äidiksi. Muuten en olisikaan luovuttanut. Nykyään kaipailen jo ihan toista, paljon kauemman ajan tuttua.
Paljon tunnelatausta yhdestä lauseesta? Mistä viikosta puhut?