olen seurustellut poikaystänäi kanssa noin 3 vuotta ja onnellisia ollaan.
Olemme kummatkin suhtnuoria ja toisillemme niitä ensimmäisiä ja siis vakavassa suhteessa ensimmäistä kertaa.
Mielessäni kuitenkin aina välillä velloo kysymykset:
-onko jossain vielä jotain parempaa?
-mistä tiedän, että hän on "se oikea", kun en ole muiden kanssa ollutkaan??
suhteemme on siis päällisin puolin tasa-painoinen ja onnellinen... mutta välillä omat tunteeni tuntuvat jotenkin niin...
Sitä on niin vaikea kuvailla...
En oikein tiedä mitä näiden tuntemuksieni kanssa teen... teenkö vain yksinkertaisesti kärpäsestä härkäsen? On varmaan pakko keksiä näin nuorena jotain aihetta mistä repiä lisää ongelmia elämään?!? :)
tässä jutussa on nimittäin yksi toinenkin juttu, mikä on minun mieleni saanut sekaiseksi...
Yksi 7 vuotta minua vanhempi mies on ihastunut minuun ja näen hänet yleensä aina viikonloppuisin paikallisessa... Hän katsoo minua ja minä häntä, enkä saa häntä pois mielestä... tätä voi siis kutsua ihastumiseksi minunkin puolelta...
Jos en näkisi häntä, pääsisin hänestä yli helpommin, mutta ehkä jos näin onkin tarkoitettu? Ehkä hän avaa silmäni...
Auttakaa mua! Mitä ihmettä mun pitäisi tehdä?!? Onko teillä samanlaisia kokemuksia ollut?
tää on jotenkin niin mieltä raastavaa... en kuitenkaan haluaisi loukata yhtään ketään... en edes sitä ihastustani!
Olemme kummatkin suhtnuoria ja toisillemme niitä ensimmäisiä ja siis vakavassa suhteessa ensimmäistä kertaa.
Mielessäni kuitenkin aina välillä velloo kysymykset:
-onko jossain vielä jotain parempaa?
-mistä tiedän, että hän on "se oikea", kun en ole muiden kanssa ollutkaan??
suhteemme on siis päällisin puolin tasa-painoinen ja onnellinen... mutta välillä omat tunteeni tuntuvat jotenkin niin...
Sitä on niin vaikea kuvailla...
En oikein tiedä mitä näiden tuntemuksieni kanssa teen... teenkö vain yksinkertaisesti kärpäsestä härkäsen? On varmaan pakko keksiä näin nuorena jotain aihetta mistä repiä lisää ongelmia elämään?!? :)
tässä jutussa on nimittäin yksi toinenkin juttu, mikä on minun mieleni saanut sekaiseksi...
Yksi 7 vuotta minua vanhempi mies on ihastunut minuun ja näen hänet yleensä aina viikonloppuisin paikallisessa... Hän katsoo minua ja minä häntä, enkä saa häntä pois mielestä... tätä voi siis kutsua ihastumiseksi minunkin puolelta...
Jos en näkisi häntä, pääsisin hänestä yli helpommin, mutta ehkä jos näin onkin tarkoitettu? Ehkä hän avaa silmäni...
Auttakaa mua! Mitä ihmettä mun pitäisi tehdä?!? Onko teillä samanlaisia kokemuksia ollut?
tää on jotenkin niin mieltä raastavaa... en kuitenkaan haluaisi loukata yhtään ketään... en edes sitä ihastustani!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jos mietit onko jossain jotain parempaa, olet joko A) hyvin nuori, tai B) et sitten kuitenkaan niin onnellinen suhteessasi..
Ihastumisia tulee ja menee läpi elämän, mutta toimivaa parisuhdetta ei kannata hyllyttää siksi, että joku tuijottaa sua lähipubissa..
Tai ehkä olet niitä ihmisiä, joilla täytyy aina olla jotain ongelmia elämässään, että voi olla "tyytyväinen"= saa valittaa jostain..
ei se mies vaihtamalla parane
kivaa ja jotain vikaa. Mutta eihän sitä nuorena usko, jokaisen on pakko kokeilla itse ja sotke elämänsä. Siitä saa kyllä vauhtia ja tunne-elämän vuoristoradaksi ja hirmuisia traumoja usealle osapuolelle. Kokeile jos es usko. Mutta kehottaisin vain katsomaan toisaalle, jos sinulla on hyvä poikaystävä nyt, pidä häntä hyvänä ja ole hänen kanssaan niin pitkään kun se kestää. Jokainen mukiinmemevä naisen asa paikallisessa katseita osakseen, mutta ne eivät tarkoita YHTÄÄN mitään eikä ne merkitse vähäsitäkään vakisuhteeseen verrattuna. Todennäköisesti se paikallisen vähän vanhempi tyyppi on äkännyt sinussa helpon ja kokemattoman kokeilunhaluisen ja kokeilee sinua siinä missä kaikkia muitakin.
juu tiedän, että kaikissa meissä on vikoja, unohtamatta tietysti niitä hyviä puolia... Tottakai olisi paljon järkevämpää unohtaa ne katseet ja jatkaa nykyisen kanssa kun ei mitään.. mutta mutta... sitä kun ei vain voi tunteilleen mitään!!!
kerroit siitä että jokainen mukiinmenevä nainen saa katseita osakseen, mutta ei tarkoita yhtään mitään... se on kyllä totta, että katseita tulee ja menee...
Katseita on tämän kolmenneljän vuoden aikana tullut kyllä usealta, mutta kertaakaan ne ei ole nostanut niskavillojani pystyyn.. mutta nyt! se tässä niin pelottavaa onkin!
olen kuullut tämän miehen tutulta useaan otteeseen, että mies on kiinnostunut minusta, mutta mitäpä minä siihen voin sanoa varattu kun olen.
Kaiken lisäksi tämä mies johon ihastunut olen, ei ole mikään jokapaikan höylä...
niinpä, minkäs teet... vaikeaa on..
Tiiätkö, olisin voinut kirjoittaa melkein täsmälleen saman tekstin kuin sinä! Minulla on samoin aina välillä ollut epävarmuuden hetkiä koskien sitä, onko tämä tosiaan sitä mitä elämältäni haluan.
Nyt on sitten tullut kuvioihin vielä uusi syy epävarmuudelleni...Baarissa, missäs muuallakaan, tapasin todella mukavan ja söpön (sekä henkisesti että fyysisesti) miehen (8v minua vanhempi), jonka kanssa juttelin koko illan. Loppuillasta päädyimme halaamaan, mikä vei melkein jalat alta! Halasimme pitkään ja hän suukotteli poskeani, mutta ei muuta. Minulla ei käynyt mielessäkään että olisin mitään halausta kummempaa ruvennut tekemään. Nyt en kuitenkaan saa häntä mielestäni.
Johtuukohan tämä siitä, että en ole yli kolmeen vuoteen ketään muuta miestä koskenutkaan, eli tässä kyseisessä henkilössä sinänsä ei olisi ollut mitään erityistä vaan sama kipristely mahan pohjassa olisi tullut ketä tahansa halatessa... Eikä sen tunteen takia varmaan ole syytä ruveta nykyisestä eroa miettimään, kyllähän se "alkuhuuma" jokaisen kanssa aikanaan häviää.
Tämä taitaa olla nyt erittäin pitkä ja epämääräinen selostus, mutta toivon, että jollakin olisi jotain sanottavaa tähän asiaan. Olen melko hukassa juuri tällä hetkellä...
onhan se kiva kuulla, että muillakin on samanlaisia tuntemuksia, vaikka eihän se toisaalta hienoa ole...
toisaalta minun järkeni sanoo, että älä nyt ajattele sitä miestä enää, mutta tunteeni sanoo jotain aivan muuta...
tuntuu niin pahalta omaa poikaystävääni kohtaan kun täällä kirjoittelen, entä jos se saisi tietää tuntemuksistani... tää ei todellakaan ole reilua sitä kohtaan, mutta en vain voi sille mitään..
Tiedän että parisuhteessa täytyy olla rehellinen, mutta tässä tilanteessa en pysty!
Tietääkö se sinun tapaamasi mies, jonka kanssa halasit, että olet varattu?
Tämä minun ihastukseni tietää minun olevan varattu...enkä usko että hän ajattelee vain "sitä" juuri sen takia koska a) olen varattu enkä siis "päivänselvä" ja b) katseita on jatkunut jo parisen kuukautta ja c) en ole nähnyt häntä muiden kanssa.
kunpa tietäisi mikä olisi se ns. oikea ratkaisu!
Kyllä tietää, että olen varattu, tosin kerroin hänelle myös, että suhteessani on vähän ongelmia... Olen tässä tänään itsekseni ollessani miettinyt tuota juttua ja luulen, että suurimmaksi osaksi ihastuin hänessä siihen, miten hän minuun suhtautui. Hän oli nimittäin todella kohtelias ja kehui kaikkea minussa ja hoki haluavansa nähdä selvinpäin ym ym...Emme tosin kumpikaan edes juoneet kuin muutaman.
Tämän ihmisen aion pyyhkiä mielestäni, se on aivan selvä asia. Minua vain mietityttää se, onko nykyinen suhteeni se mitä haluan, kun kerran tällä tavalla haikailen muiden perään. Tosin on ilmeisesti aika yleistä, että seurustelevatkin ihmiset ihastuvat joskus muihinkin..(?) Mekin olemme 17-vuotiaista olleet yhdessä, nyt olemme 21. Eli emme kumpikaan ole juuri muuta/muita ehtineet nähdä tai kokea.
Ihan sama mulla.
Olen ollut avomieheni kanssa nyt reilut 5 vuotta yhdessä ja olen lähes koko ajan ihastunut helposti eri ihmisiin.
Olen ennen avomiestäni seurustellut lyhyitä ajanjaksoja parin eri pojan kanssa, silloin joskus teinivuosina.. :) Eli siinä mielessä minulla on jotain vertailukohteita.
Meille tuli tämän viiden vuoden sisällä yksi ero avokkini kanssa, kun meillä oli ongelmia suhteessa ja paikalle sattui eräs toinen poika, joka oli kaikkea mistä olin haaveillut.
Tämän toisen pojan kanssa kerkesin seurustella pari kuukautta, kun sitten huomasin, että rakastan kuitenkin avomiestäni.
Palasimme yhteen (luojan kiitos hän otti minut takaisin!)ja siitä lähtien on mennyt mukavasti, joskin tasapaksusti.
Eromme jälkeenkin olen kuitenkin ihastunut moneenkin tyyppiin ja miettinyt, miksi niin aina vain käy. Olenko vain ihastunut ihastumisen tunteeseen? Luultavasti, koska minulla tuskin olisi enää uskallusta vaihtaa seurustelukumppania, koska tiedän, että avokkini on oikea aarre.
Ehkä haen ihastumisista sitä ihanaa tunnetta, kun mahanpohjasta ottaa ja saa haaveilla kiihkeitä hetkiä jonkun komean miehen kanssa. Jos nimittäin saan voimakasta vastakaikua ihastumiseni kohteelta, isken jarrut päälle ja kunnolla.
Sitä vain toivon, etten joskus vanhempana hairahdu pettämään. Se kuuluisa keski-iän kriisi kun kuitenkin yllättää joskus, ja silloin voi tulla kokeilunhalua. Mitä jos en ennen pitkää tyydykään vain flirttailuun?
Niin, lisään vielä sen, että seksisuhteessa en ole muiden kanssa ollut kuin avokkini.
Olipa tämäkin kunnon ajatustenvirtaa, mutta toivottavasti saitte selkoa.
Tosiaan, yksi juttu on myönnettävä, josta en ole itse ylpeä. Eli jos olen lähdössä viettämään iltaa johonkin paikkan jossa tiedän ihastukseni kohteen olevan, en mielellään tahdo ottaa avokkiani mukaan. Eli tahdon vaikuttaa vapaalta muiden silmissä, vaikken sitten loppupeleissä olisikaan valmis muuta kuin juttusille muiden kanssa. Sairasta. Mikä minua vaivaa. Huono itsetunto?!?
Edelleen kuulostaa aivan samalta kuin oma tilanteeni. Minulle on tuttua tuokin, että haluaa antaa muille kuvan, että on vapaa.
Toisaalta ihan lohduttavaa että on olemassa muitakin samanlaisia, ehkä tämä on jopa ihan normaalia...?!
sama juttu mulla... kun menen baariin tai jonnekkin jossa luulen tämän ihastuksen olevan... toivoisin tai välttelen tilannetta jossa olemme poikakaverini kanssa yhdessä lähettyvillä...
Aika sairasta, mutta totta!
tänään tein jo pienen päätöksen... ainakin vähän aikaa jo mietein että tämä juttu saa nyt loppua tähän.. alan ihan kyllästyä koko touhuun...
Heti jos en saa huomiota tai epäilen rakkautta mua kohtaan... tulee kaipuu johonkin muualle.. Tiedän, että ei sitä hellyyttä aina voi saada toiselta, mutta on vaan alkanut tympiä koko touhu!
ehkä tämä ei vain ole sitä oikeaa rakkautta tai sitten minä vain en yksinkertaisesti tiedä tosi rakkaudesta mitään!
Kai tämä kaikki sitten johtuu vain siitä huomionkipeydestä? Että pääsisikö siitä ollenkaan irti, ottaisi sitä miehen millaisen tahansa?
Ja sehän se taas mietityttää, että mitä jos tuolla jossain onkin sellainen mies, jonka kanssa ihastuksilla ei enää olisikaan merkitystä.
En kai saa koskaan tietää...