Muita yksinäisiä, jotka harrastavat pitkiä kävelylenkkejä?

Lähtee vain kävelemään kävelemisen ilosta tai ajan tappamisen takia. Ilman mitään erikoista määränpäätä tai matkasuunnitelmaa. Itsehän aloitin tämän jo joskus teininä. Olin juuri tuolloin siinä yksinäisyyden kriittisessä alkuvaiheessa ja jollain tasolla tippunut pois jo osittain tutuista lapsuuden kaveripiireistä. Vanhemmat luultavasti ihmettelivät, miksi olen aina vain kotona. En kai kehdannut todellista syytä myöntää, joten päätin lähteä ulos ja tappaa aikaani pitkillä kävelylenkeillä. Eivätköhän hekin totuuden tienneet, mutta eivät kehdanneet mitään sanoa. Pian kehitin tästä tavan, jota jatkui pitkälle aikuisuuteen. Välillä jäi pois kun elämään sai jotain muuta sisältöä, mutta olen huomannut että aina siihen palaan. Kai siitä on kehittänyt itselleen jonkun henkireiän.

Tein tätä pitkään myös bussiliikenteessä, hyppäsin bussista toiseen vailla määränpäätä. Joskus kävelin, välillä matkustin bussilla, sitten huomasin että olen hevonperseessä ja lähdin takaisin. Ainakin vanhempien mäkätys loppui, vaikka mitään sosiaalista elämää ei kylläkään ollut, eikä tullut. Kävelyssä huomasin myöhemmin saavuttavani meditaation kaltaisen tilan, jossa ei ajattele mitään, pää on täysin tyhjä ajatuksista, ehkä siksi jäin siihen koukkuun. Teininä en tietenkään tätä tajunnut. Myös pyörällä tullut harrastettua tuota. Kävelyssä on parempaa suurempi rasitus, joka auttaa myös uniongelmiin. Kun on väsynyt ei takerru ajatuksissaan menneisyyden traumoihin, eikä sorru ylianalysointiin. Ainoa negatiivinen seikka lienee suuri kenkien kulutus. Suosittelen.