Mankell, vasemmistolaisuus ja Wallander-sarja

Wallander-sarjan jakso "Pimeys" herätti kaivelemaan kirjailijan taustoja.

Muistelinkin jotain Mankellin tekoja Gazan suuntaan.

"Nuoruudessaan Mankell oli mukana radikaaleissa äärivasemmistolaisissa liikkeissä. Hän osallistui Vietnamin sodan, Portugalin siirtomaasotien ja Etelä-Afrikan apartheid-politiikan vastaiseen toimintaan.[8] 1970-luvulla Mankell asui Norjassa ja oli avioliitossa norjalaisen naisen kanssa, joka oli maolaisen puolueen jäsen. Mankell osallistui aktiivisesti puolueen toimintaan, vaikka ei liittynyt puolueen jäseneksi.[21] Vuonna 2008 ilmestyneessä romaanissaan Kiinalainen Mankell käsittelee perusteellisesti Kiinan historiaa ja länsimaista maolaisliikettä.[22]

Toukokuussa 2010 Mankell oli mukana Ship to Gaza -järjestön Mavi Marmara -avustuslaivassa, joka yritti murtautua Israelin saarron läpi Gazaan."

Mutta, pääasia oli Pimeys.
Siinä ja monessa muussakin Mankellin kirjassa rikolliset ovat hyvätuloisia valkoisia länsimaalaisia, niitä tavallisia Ystadin asukkaita.

Pimeys-elokuvassa valkoiset opettajamiehet ovat pedodiilirenkaassa ja uhrit koulun 14 - 15 -vuotiaita tyttöjä, joista yksi tekee itsemurhan ja toinen yrittää sitä.

Päähenkilö Kurt Wallander sanoo yhtä rikollista alhaisimmaksi, joka koskaan on siinä kuulusteluhuoneen tuolissa istunut.

Onko tuo asetelma perusteltu: valkoiset miehet = rikollisia.
Vai oliko se Mankellin oma näkemys?

Mankell olisi jo eläessään voinut kuulla Englannin grooming-renkaasta, joka oli satoja kertoja laajempi kuin Ystadin.
Mankell ehti kuolla ennen kuin Eurooppaan ryntäsi miljoonia pakolaisia ja aiheutti uusia rikosaaltoja.

Olisiko nuo asiat kääntäneet Mankellin suuntaa valita kirjojensa rikolliset?
Kumpi on pahempi rikos: se että mieli kieroutuu pedofiliaan vai se, että se on systemaattista ja mahdollisesti rasistisin motiivein rakennetua?
0187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu