Onko kukaan lääkäri käyttänyt neuroleptejä? Vain kokenut tietää., lukeneella on informaatiota. Kokeneellä on tietoa.
Onko kukaan lääkäri käyttänyt neuroleptejä
8
342
Vastaukset
- Anonyymi
Lääkäri on nähnyt määräämiensä lääkkeiden tehoavan, Kun 30 vuotta sitten minulle kirjoitettiin lääke, jonka osana oli neurolepti, lääkkeellä oli hyvä vaikutus. Se nosti mielialaa. Pääsin pois epätoivon kuopasta- Sain voimaa jatkaa työ-elämässä. Se nosti mielialaa, jotta aloitin dieetin.
Siihen lääkäriin minulla oli hyvä hoito-suhde. Joskus olen ajatellut, kun olen lukenut negatiivisia arvosteluja, että ovatko ne arvostelijat itse pystyneet ottamaan hoitoa vastaan.
Se lääkäri kohta lähti pois, näin häntä joskus Hesperian poliklinikalla. Kävin siellä ainoastaan yhden kerran.
Samanniminen mies on jossain Lapissa johtavana lääkärinä.- Anonyymi
Lisään vielä. Minulla on ollut 30 vuotta se sama lääke, samalla vahvuudella. Ei ongelmia. Tein kipeänä töitä julkisella 30 vuotta. ( tein yhteensä töitä 40 vuotta, julkisella ) Tykkäsin työstäni, viihdyin siinä. Loppu-ajasta oli kyllä raskasta, ruumiillisia vaivoja.
Syynä onnistumiseeni oli Jeesus Kristus.
- Anonyymi
Et voi mitenkään sanoa että kokenut tietää,. Kain ne lääkkeet vaikuttaa ihan eri tavalla jokaiseen ihmiseen, sinä, olet vaan kokenut se et siis että joku voi hyvin läkykss että vaikka olisit miten kokenut tahansa .kaikki joita minä tunne voivat hyvin.
Sairautensa kanssa koska ottavat ne ihan kuten on tarkoitettukin , - Anonyymi
Eli lääkärin pitää olla kokenut kaikki tilanteet ja tunteet joita potilailla on. Ei se niin voi mennä. lääkäri ei voi hoitaa ihmisiä joilla on eri sairauksia koska lääkärillä itsellään ei ole kokemusta näistä sairauksista. Ei hyvää päivää.
- Anonyymi
Se lääkäri on koulutettu. Sen perusteella hän pystyy auttamaan. Onnistumiset hänen omassa työssään rohkaisevat häntä. Hän näkee ihmisten saavan avun. Kyllä se totta on, ihmisen lapsuuden kokemukset ovat ratkaisevassa merkityksessä. Tämä aiemmin kirjoittamani lääkäri kartoitti ensin minun lapsuuskotini. Äiti psyykkisesti sairas. Perhe hajosi. Minulla ensimmäinen sijaiskoti. Sitten toinen sijoituskoti. Itsemurhan ja kuoleman halu 11-vuotiaana, kun ei kukaan välittänyt minusta. Sisar sairastui skitsofreniaan.
Viisas lääkäri tietää tämän.
Vasta nyt , 72-vuoden ikäisenä, alan kokea sielussani vapautta lapsuudessa saaduista traumoista.
Jos lääkäri olisi itse kokenut tallaista, hän ei olisi lääkäri, koska tämänkaltaisesta kestää aikaa vapautua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se lääkäri on koulutettu. Sen perusteella hän pystyy auttamaan. Onnistumiset hänen omassa työssään rohkaisevat häntä. Hän näkee ihmisten saavan avun. Kyllä se totta on, ihmisen lapsuuden kokemukset ovat ratkaisevassa merkityksessä. Tämä aiemmin kirjoittamani lääkäri kartoitti ensin minun lapsuuskotini. Äiti psyykkisesti sairas. Perhe hajosi. Minulla ensimmäinen sijaiskoti. Sitten toinen sijoituskoti. Itsemurhan ja kuoleman halu 11-vuotiaana, kun ei kukaan välittänyt minusta. Sisar sairastui skitsofreniaan.
Viisas lääkäri tietää tämän.
Vasta nyt , 72-vuoden ikäisenä, alan kokea sielussani vapautta lapsuudessa saaduista traumoista.
Jos lääkäri olisi itse kokenut tallaista, hän ei olisi lääkäri, koska tämänkaltaisesta kestää aikaa vapautua.Minulla ei ollut lapsuuden kokemukset syynä, vaan huono ihmissuhde 18 vuotiaana.
- Anonyymi
Eikös täälläkin pyörinyt aikanaan se eurooppalainen tutkimus, missä lääkärit käyttivät itse keskiveroa enemmän mielen lääkkeitä.
- Anonyymi
jos mun hoitaja käyttää lääkkeitä niin ainakin hän on kohdellut minua todella hyvin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.973998Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j973347Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1312668Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2422173Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m931929Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä1001883Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.211819- 1151658
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11321- 571242