Voi kuinka helpolla Demarihallitus pääsikään ja silti kakki maamme talouden ja hyvinvoinnin

Anonyymi-ap

Voi kuinka helpolla Demarihallitus pääsikään 2019-2023 ja silti kakki maamme talouden ja hyvinvoinnin! Ottivat velkaa 50000000000€, jonka pääosin jakoivat kaikkeen kivaan, ja tuolla jaolla aiheuttivat sen, että EKP nosti lainojen korkoja 4%, joka aiheutti sen, että asuntokauppa loppui, joka aiheutti sen, että rakentaminen loppui, joka aiheutti sen, että konkurssit lähtivät rajuun nousuun 2020:

https://taloushallintoliitto.fi/konkurssien-maara-jatkaa-kasvuaan-nain-asiakkaasta-kannattaa-pitaa-huolta/

Demarihallituksella ei ollut juuri mitään kriisejäkään, ei ainakaan sellaisia, mitä ei ollut myös Orpon hallituksen aikana. Orpon hallitus sai siis kesäkuussa 2023 haltuunsa valtavaksi paisuneen valtionvelan (oli demareiden kaudella kasvanut 106Miljardista 156Miljardiin!!!), voimakkaasti kasvavan työttömyyden (oli kasvanut Demareiden aikana 6,2%:sta yli 7,3%:iin) ja susi-soten ilman rahoitusta ja todella pahan koronakriisin, jonka Orpon hallitus hoiti todella tyylikkäästi, verrattuna 2020 "hoitoon", jolle toki THL teki tuolloin 2020-2023 parhaansa, Demarihallituksen yrittäessä päättää edes maskien käytöstä. Silloin eivät päässeet käytöstä yksimielisyyteen, oli maskipakko, joka ei ollutkaan pakko vaan vahva suositus, joka ei ollutkaan vahva suositus vaan suositus jne.

https://www.koronatilastot.fi/fi/

Lisäksi Orpon hallituksella on nyt huomattavasti pahempi sota Euroopassa hoidettavana, pahempi kauppasaarto ja taantuma euroopassa, sekä jenkkien mahdolliset tuontitullit, 2019-2023 hallituskaudella tapahtunut ostovoiman ROMAHDUS 2009 tasolle, aiheuttaa nyt Suomen historian suurimman lakkosuman, kun duunarit jo vihdoin haluavat saada lisää liksaa. Lakkosuma on nyt pahempi, kuin Demareiden 2023 järjestämät poliittiset lakot uutta hallitusta vastaan.

2

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      30- kymppisten pääministereiden lastentarha- tyyppinen koheltaminen
      on syypää nykytilanteeseen.

      EI KOSKAAN ENÄÄN !

      On alettava elämään varojen mukaisesti eikä niiden yli.

      6,5 kansasta on jouten, 3,5 elättää näitä.

      Me joudumme valtiona konkurssiin.

    • Anonyymi

      Äläsnyt vähättele, saihan ääriviherdemarihallitus Sukupuolineutraalit liikennemerkit ja ammattinimikkeet, sekä 70 uutta sukupuolta!!! Energiakriisin julistamalla turpeen ainoana maailmassa ei uusiutuvaksi, ja siten sähkön hinnan jopa yli 1€/kWh. Tosin, maksoihan hallitus rikkaiden valtaviksi paisuneita sähkölaskuja muutamalla miljoonalla. Lisäksi Saksalaiset saivat meiltä energiatukea 8Miljardia, (Kiitos Tytti), ja lisäksi muu europpa sai 6Miljardia tukea (kiitos Sannukka) johonkin ns. "digiloikkaa", Italia sai oman osansa asuntojen peruskorjaukseen ja mahviallekin muutama 100miljoonaa jne.....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      12
      3169
    2. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1801
    3. Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?

      Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit
      Ikävä
      19
      1662
    4. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      32
      1555
    5. Yksi "sometähti" vähemmän

      Ei tunnu missään.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      73
      1553
    6. Tuliko ikävä

      Vai miksi laitoit viestin? Soittamalla voisi saada kiinni. Mutta et sä uskalla
      Ikävä
      23
      1511
    7. Saitko ne viestit

      Silloin viime kuussa? Vai etkö lukemut niitä.
      Ikävä
      28
      1360
    8. Miten lasketaan?

      Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.
      Haapavesi
      9
      1334
    9. Hyvää Huomenta Rakas Neiti

      Hyvää Huomenta Nainen🤗 Kaikkea hyvää toivon sinun päivääsi😘 Näin toivoo mies
      Ikävä
      11
      1284
    10. Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?

      Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui
      Ikävä
      34
      1262
    Aihe