Vanhanen salaa

Kepun kunnallisvaaliehdokas ja kepun kaupunkipoliittinen ulottuvuus City-Keskusta vaati avoimuutta suomalaiseen politiikkaan.

**************************************
lainaus alkaa City-Keskusta:

Mielestäni Keskustan vastuulle kuuluu palauttaa kunniaansa demokratiaan kuuluva julkinen asioitten käsittely. Maassamme yhteiset asiat ovat lain mukaan julkisia. Niitä ei silloin saa julistaa salaiseksi. Nykyinen salailun käytäntö on lopetettava.
*****************************************

Tuleepa mieleen tuore tapaus eli rajavartijalakkoon liittyvän lain valmistelu pääministeri Vanhasen johdolla.

Vanhanen määräsi jo heti alkuvaiheessa lain valmistelun salaiseksi. Vain pieni osa ministereistä tiesi asiasta. Siten jopa suurin osa hallituksesta oli pihalla kuin lintulauta.

Juuri tämä päätöksenteon salamyhkäisyys aiheutti kritiikkiä.

Päätöksenteon avoimuuden vaatimisen voi siten täydellä syyllä aloittaa pääministeri Vanhasesta.
Vanhasen hallitsemistyyli on bysanttinen ja salaileva. Tämä ei sovi nykyaikaiseen kansanvaltaiseen yhteiskuntaan.

Äänestäjien on syytä huomata, kuinka väheksyvästi Vanhanen suhtautuu kansalaisiin ja kansalaisyhteiskuntaan - juuri siitähän tämä päätöksenteon salailu kertoo.
1161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

... vai onko ymmärryksesi heikko?

Riidankylvö tuolla tasolla on, sorry vain, kovin lapsellista.


Seppo Hietanen

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Rekra kirjoitti:

Kepun kunnallisvaaliehdokas ja kepun kaupunkipoliittinen ulottuvuus City-Keskusta vaati avoimuutta suomalaiseen politiikkaan.

**************************************
lainaus alkaa City-Keskusta:

Mielestäni Keskustan vastuulle kuuluu palauttaa kunniaansa demokratiaan kuuluva julkinen asioitten käsittely. Maassamme yhteiset asiat ovat lain mukaan julkisia. Niitä ei silloin saa julistaa salaiseksi. Nykyinen salailun käytäntö on lopetettava.
*****************************************

Tuleepa mieleen tuore tapaus eli rajavartijalakkoon liittyvän lain valmistelu pääministeri Vanhasen johdolla.

Vanhanen määräsi jo heti alkuvaiheessa lain valmistelun salaiseksi. Vain pieni osa ministereistä tiesi asiasta. Siten jopa suurin osa hallituksesta oli pihalla kuin lintulauta.

Juuri tämä päätöksenteon salamyhkäisyys aiheutti kritiikkiä.

Päätöksenteon avoimuuden vaatimisen voi siten täydellä syyllä aloittaa pääministeri Vanhasesta.
Vanhasen hallitsemistyyli on bysanttinen ja salaileva. Tämä ei sovi nykyaikaiseen kansanvaltaiseen yhteiskuntaan.

Äänestäjien on syytä huomata, kuinka väheksyvästi Vanhanen suhtautuu kansalaisiin ja kansalaisyhteiskuntaan - juuri siitähän tämä päätöksenteon salailu kertoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu