Ymmärrän Tuppuraisen ja Mäkysen itkupotkuraivareita siten, että tietysti ottaa kipeätä, kun viedään mahdollisuutta sortaa ja nöyryyttää ihmisiä, jotka ovat vuosikymmenien ajan kantaneet yhteiskunnassa raskainta taloudellista taakkaa.
Ymmärrän, että itkupotkuraivarit ovat vieneet ymmärryksen, jolla olisi voinut ymmärtää hyvin ansaitsevien, ansioillaan osakesäästämistä tekevien vaikutuksen yritysten investointi kykyyn ja -haluun.
Vihdoin, vuosikymmenien sosiaalipoliittinen valtionhallinto muuttuu kokonaisuuden näkevän tilannekuvan hyödyntäväksi johtamisorganisaatioksi.
Tuppurainen ja Mäkynen, kieroutuneitten ja putkinäköön perustuvin ajatusmallienne aika on ohi. Pysähtykää ajattelemaan. Sikäli kun siihen kognitiivista kapasiteettia löytyy.
On historiallinen hetki ja hallitus, joka puuttui hyvin menestyvien taloudelliseen sortamiseen
2
73
Vastaukset
- Anonyymi
Sdp ei ole osannut ajatella 40 vuoteen. Pelkkää velkaa ja lisää veroa. Se on tehty salaa asiasta puhumatta kuten sdp tekee. Viimeisin hulluuden ilmentymä marinin hallitus. Tai rinteen. Kuinka vaan. Samaa hölmöläisten hönöttämistä.
- Anonyymi
Kuinka raskaasti Mäkynen ja Tuppurainen ovatkaan henkisesti ja poliittisesti degeneroituneita oman isäni tannerilaisen sosialidemokratian sukupolven jälkeen.
Silloin ennen piirin tunnuslauseisiin kuului "kun työnantajalta loppuu raha, meiltä loppuu palkka".
Nyt nämä kaksi hölmöä idealistia repivät itseään yhä kauemmaksi realiteeteista.
Ei ole puolueen tulevalle menestykselle hyötyä huutamisesta, sättimisestä ja ilkeilystä Suuressa salissa koko kansan silmien alla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 203784
Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?
Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit243179En tullut, koska käytit päätäsi.
Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m322385- 922149
- 222000
- 271648
Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?
Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui411631- 321512
Päivi Räsänen eroaa todennäköisesti kirkosta
Päivi Räsänen kertoo järkyttyneensä evankelis-luterilaisen kirkon homolinjauksesta. Räsänen sanoo todennäköisesti eroava5021473Miten lasketaan?
Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.91424