Presidenttiehdokkaiden moraalisista taustoista

Presidentinvaalien aiemmalla kierroksella presidentti-ehdokas Halosta arvosteltiin siitä, ettei hän ollut naimisissa, oli kuulunut seksuaalista tasa-arvoa edistävään yhdistykseen, ja mikä pahinta, ei kuulunut kirkkoon!

Sittemmin presidentiksi valitun Halosen kannatus on vain noussut. Onhanhan hän toki mennyt avioon, mutta kannatuksen nousu virassa ollessa johtunee äänestajien valtavirran maallistuneesta ymmärryksestä: "Elä ja anna muidenkin elää".

Presidenttiehdokas Matti Vanhasella pitäisi olla tiukemmat paikat omiensa keskuudessa, jos kaikenmaailman suviseurojen moraliteetti lasketaan kepun kannatuspiikkiin. Eroamassa oleva puheenjohtaja puhuu kaksoisavioliitossa-eläneen puoluesihteerin avustuksella suomalaisille. Ehkä jotain arvoista? Pöyristyttävää.
21600
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Et voi olla noin alkeellinen että alkaisit ihan vakavissasi vedättämään tökeröä "suosikki-Tarsaa" nöyryyttävien kommari-mallien mukaisilla julkisuusharhoilla!

Mene Kuubaan ja pummaa sigge Fideliltä tai painu itään, Kimien onnelaan P-koreaan, siellä saat vastakaikua kommari-fuulallesi.


Seppo Hietanen

Äänestä
  • Nämä kepulaisille pressanvaaleissa polittisesti sopivat perhearvot ovat nyt tyystin erilaisia kuin v. 2000.

    Silloin korostettiin ydinperhettä jne jne. Nyt kepussa ollaan ainav hiljaa ja toivotaan että muutkin olisivat.

    Kepulaiset yrittävät silmänkääntötemppua - taas kerran.

    Äänestä

  • Oikeastihan Pääministeri Matti Vanhanen on eroamassa. Minkä Jumala liitti, sen kepulaiset vaikuttajat erottavat. Eikö?

    Puoluesihteerin kommerverkkejä en tarkemmin tunne, mutta käsittääkseni lapsia adoptoitiin eri perheeseen, kuin mihin lapsia siitettiin? Tämä tieto tosiaankin on "hiusmuotoilutasoa", oikaise ihmeessä pahimmat virheet.

    Äänestä

  • "Eroamassa oleva puheenjohtaja puhuu kaksoisavioliitossa-eläneen puoluesihteerin avustuksella suomalaisille. Ehkä jotain arvoista?"

    Tuollainen lausehan on pelkkää taidetta ja kerimäkikin oivalsi heti sen arvon. Mistä arvoista tämä kaksikko mahtaa puhua? Suviseuroissahan olisi ollut hyvä tilaisuus puhua niistä.

    Äänestä

  • Sun sokea raivo Halosta kohtaan kertoo tasan itsestäsi eikä mistään muusta. Tollasia te konkurssiruojat sudeettijollaslaiset olette!

    Äänestä

Suomella on tällä hetkellä historiansa henkilökohtaisesti mitättömin ja kansan tulevaisuuden kannalta vaarallisin presidentti. Vai voitteko nimetä jonkin positiivisen valtionaisteon, jonka Tarja Halonen on tehnyt?

Tarja Halonen on lähinnä osallistunut erilaisiin juhliin, joihin osallistuminen ei ole millään tavalla palvellut Suomen kansan etua. Ykkössijalla ovat aina olleet venäläisten voitonjuhlat. Venäjällä tämä tulkitaan niin, että hyvä, tsuhna on kyykyssä, eikä uskalla nostaa kiusallisia asioita enää esille. Voidaan siis toimia sen suhteen miten halutaan.

Tarja Halonen ei nosta mitään todellista, korjausta, edes anteeksipyyntöä tai muuta vaativaa syytä esille, jos pelkää niiden loukkaavan Venäjää. Vai onko Tarja Halonen ollut mukana laatimassa yhtäkään julistusta, jossa tuomitaan Tsetshenian sota, marien sorto tai Viron, Latvian ja Liettuan jatkuva painostaminen ? Onko Tarja Halonen ottanut kantaa öljysatamien rakentamiseen miehitetylle Koivistolle ja Uuraaseen ? Ottaako Tarja Halonen kantaa Sosnovyi Borin paisuttamiseen ? Ei ota, koska nämä olisivat puuttumista Venäjän "sisäisiin asioihin" ja Venäjään Tarja Halonen on sisimmässään täysin kritiikittömästi rakastunut.

Erilaisiin kehitysmaakokouksiin Tarja Halonen kyllä osallistuu ahkerasti ja äänekkäästi.

Myöskään taannoin Ranskan matkalla lausuttu laimea komentti, jossa Tarja Halonen mainitsi, ettei Suomelle kertynyt kiitollisuudenvelkaa viime sodista, ei ollut mitään muuta kuin taktinen myöntö todellisuudelle tulevia presidentivaaleja kiikarissapitäen. Niiden voittaminen ei ole yksiselitteisesti Tarja Halosen henkilöön kytkettävissä - uusi presidenttihän voi olla vaikka Erkki Tuomioja, jolloin asia pysyy vähintäänkin samoissa käsissä.


Presidentit Ruutel ja Adamkus eivät lähteneet Venäjän voitonjuhliin. Arvostettava teko. Vike-Freiberga lähti, mutta hänen maassaan onkin näistä 1939 miehitetyistä maista suurin venäläisvähemmistö, joka aktiivisti haahuilee entiseen herrakansan rooliin, ja on siten Latviassa astetta merkittävämpi yhteiskunnallinen uhkatekijä.


Meillä Suomessa uhkatekijöistä suurin on Halonen-Tuomiojan viisasteleva linja, sekä heitä seuraavat asioista selvääottamattomat ja nukkujat. Asiantuntevantuntuisesti nakuttavaa tuulipukumuumimammaa on niin helppo ja kiva äänestää kun kaikki tuntuu olevan (nyt) hyvin.


Miksi Tarja Halonen on sellainen kuin on ? Syy on varmasti henkilökohtainen. Suhteellisen varaton lapsuus ei tätä yksin selitä. Eikä ulkoinen rumuus tee ihmisestä huonoa, ei edes heikkoa presidenttiä. Jotakin on kuitenkin varmasti tapahtunut, jostakin tärkeästä on Tarja Halonen nuorena jäänyt paitsi. Olisiko komea kokoomuspoika kerran naureskellut väheksyvästi ?

Oikeudentajultaan (juristi!) kieroon kasvaneena ja perusitserakkaana henkilönä Tarja Halonen on sittemmin muovannut maailmankuvansa niin, että siihen kuuluu olennaisena osana alitajuinen tai tietoinen Suomen vihaaminen. Suomi voidaan tässä nähdä laajana kokonaisuutena, ei esimerkiksi jonkun nationalistisena haavekuvana. Tämä Tarja Halosen vaivoin kätketty viha ilmenee sitten kaikessa missä se on selityksin naamioitavissa, kuten täysin yksipuolisessa maamiinojen poistossa. Täysin todistettavasti Tarja Halonen on ollut allekirjoitustaan myöten aktiivisesti vastustamassa mm. EEC:tä. Luultavasti hän olisi mieluusti vienyt Suomen täysin venäläisvetoiseen Varsovan liittoon, mutta historian kulku ja kyvyttömyys painaa vääryyttä jatkuvasti unohduksiin teki tätä yrittäneiden toimet tyhjiksi.

Vaarallisinta tääsä Tarja Halosen ruususenuni-vaiheessa, jota maamme tällä hetkellä elää, on tuo viesti venäläisille, joka kuuluu suunnilleen näin:

"Toverit! Tervehdimme teitä ilolla ja onnittelemme koko sodanjälkeisen propagandanne onnistumisesta. Sanomme onnistumisesta siitä huolimatta, että maatamme ei aivan toivotussa tahdissa saatukaan suoraan liittymään imperiumiinne. Meillä on kuitenkin onneksi ja yhä johdossa sukupolvi, joka pääsi valtaan tämän onnistuneen propagandan myötä, ja harras toiveemme on, että nuoremmat toverimme voivat tätä linjaa jatkaa. Taloudellisen hyvinvoinnin myötä kipeäkin menneisyytemme kiinnostaa aiempaa vähemmän nuorisoamme, mikä tekee propagandan jatkamisen mahdolliseksi. Ymmärrämme, että Gorbatshovin aika oli vain askel taakse päin, ja että imperiuminne nousee taas ja me pääsemme siihen mukaan - toki henkilökohtaisesti edelleen vallassa pysyen. Kansan parista mahdollisesti nousevat kiusalliset kysymykset pystymme painamaan pois ajankohtaisuudesta lisäämällä kehityksen tässä vaiheessa tarpeellista turhaa viihdetarjontaa, mikä kanavoi kriittisyyttä. Me emme tule kritisoimaan teitä käymistänne sodista, heimokansojemme "sorrosta" tai muustakaan, sillä ymmärrämme, että näin vahingoittaisimme suurta yhtymisen aatetta. Asiaa varmistaaksemme pyrimme heikentämään Suomen aseellista puolustusta, koska maassamme valitettavasti yhä on voimia, jotka kaipaavat tarpeetonta itsenäisyyttä tajuamatta, että itsenäinen Suomi on liian pieni yksikkö voidakseen vastustaa Amerikkaa ja Länttä. Pyrimme myös aktiivisesti vaimentamaan valitettavan usein kuuluvia vaatimuksia vuosina 1939-47 miehittämienne Suomen alueiden suhteen, koska katsomme, että tämä on sitä toivottua ja konkreettista asteittaista siirtymistä henkisen emämaan yhteyteen. Katsommekin siten odottavaisina Itään, jo toivomme teidän vastaanottavan tämän pienen kansan lämpöiseen ja sen itsestään oikeutettuun hallitsevaan älymystöön kantavasti suhtautuvaan syliin."

Ja alle: kunnioittavasti teidän, Tarja Halonen ja toverit

Ja samasta aiheesta Vironkielellä




tervised Soomest
18.05.2005 09:39
"aga Halosel on sünk (stasi?) minevik (70-) nõukogumeelne poliitik, DDR sõprusseltsi juhataja jne.."

Tõestatult on meie ilus president olnud DDR „tunnustuskomitea” liige. STASI -dokumendid on Soomes salatud ja mujal Lääne-Euroopas lahtine asi. Samuti temale oli 70-aastal paha asi, et hakata äri tegemast lääne Euroopa riikidega. Küsimus oli EEC riikidega tehtud Finn-EFTA ärikokkulepe. Kreml ka omal suunal tahtis, et Soome sellist ei teeks. EEC tuntakse nüüd EU riikidena. Tema nimi on oli kirjas mitme teiste sotsialisti ja kommunisti hulgas, kus soovitati, et SEV riikidega aitab äritegevus küll. Keegi võiks nüüd küsida, et kuhu see SEV-riikide äri on kadunud. Kõik tahavad lääne riikidega liituda!

Soomes on tõendajaid kes räägib, et Halonen oleks ka rääkinud üks kord Volbri päeval 70-aastatel umbes nii, et "Kapitalism elab ainult kümme aastat veel ja Soome võiks loobuda omast armeest ja kutsuda puna-armee siia 'kaitsma' ".

Miks soomlased siis valivad sellist jobu? Soome meedia elab veelgi külma sõja ajal. Halonen kuulub selle "meedia maffia" hulka. Uudised on meil ikka veel tsensuuri all. Ebasobiv meediale on näiteks peaminister Vanhanen. Teda näiteks "Helsingi Pravda" (Helsingin Sanomat) "suitsetab oma töökohalt kogu aeg välja". Kui te mind ei usu, siis uskuge Elcotechi esimest tegevdirektori ja peaomaniku, Antti Piippo sõnu. Tema on selle asja otse öelnud Soomes.

Äänestä
  • On jotenkin koomista, kun nämä muutamat tietäjät jaksavat muistuttaa, miten Halonen ym. vastustivat EU:n edeltäjän EEC:n kanssa tehtävää sopimusta n. 32 vuotta sitten. Tätä ammoin tapahtunutta vastustusta he pitävät jonkinlaisena alamittaisuuden merkkinä. Olkoon sitten niin. Samalla pitää kuitenkin muistaa, että aikamoinen joukko kepulaisia vastustaa EU:ta tänäkin päivänä. Tällä palstalla on suunnilleen joka päivä kirjoituksia, joissa todistellaan, että Suomen etu vaatii EU:st eroamista.

    Äänestä

  • City - kekusta kirjoitti:

    On jotenkin koomista, kun nämä muutamat tietäjät jaksavat muistuttaa, miten Halonen ym. vastustivat EU:n edeltäjän EEC:n kanssa tehtävää sopimusta n. 32 vuotta sitten. Tätä ammoin tapahtunutta vastustusta he pitävät jonkinlaisena alamittaisuuden merkkinä. Olkoon sitten niin. Samalla pitää kuitenkin muistaa, että aikamoinen joukko kepulaisia vastustaa EU:ta tänäkin päivänä. Tällä palstalla on suunnilleen joka päivä kirjoituksia, joissa todistellaan, että Suomen etu vaatii EU:st eroamista.

    mitään risrtiriitaa? Keskustalaisethan vastustivat Neuvostoliittoonkin liittymistä, toisin kuin jotkut stallarit!

    Äänestä

Vuoden 2000 vaalikampanjoissa oli huomiota herättävintä, että presidenttiehdokas Esko Ahoa arvosteltiin siitä, että hän asuu kansanedustajan työnsä vuoksi tiistaista perjantaihin eri paikkakunnalla kuin puolisonsa ja lapsensa. Kritiikki kohdistui erityisesti siihen, että ehdokas Aho piti noiden neljän arkipäivän ajan yhteyttä perheenjäseniinsä kännykän välityksellä.

Tuo arvostelu oli lähinnä median luomaa. Ahon kilpailijoiden leiristä sitä tuli ainoastaan nimeksi, Ahon kannattajien joukosta ei lainkaan.

Matti Vanhasen osalta arvostelu saattaa mennä samoihin puihin. Media arvostelee Vanhasta liian kiinteistä suhteista lapsiinsa ja Merja Vanhaseen. Kanssakilpailijat pitävät aiheen taustalla ja omat kiittävät.

Äänestä
  • Urheiluseuransakin on Vetelin Kuivat.

    Äänestä

  • Kannuslaiset kirjoitti:

    Urheiluseuransakin on Vetelin Kuivat.

    Ja nyt tuo pommi laukesi käteesi,sinusta tuli melkein yhtä kuuluisa kuin Kärsämäen kuuluisin henkilö,tiedätkö henkilön nimen,jos et tiedä niin anna olla sillä tuo on henkilökohtaisuuksiin menevä paljastus enkä sitä nyt tee.

    Mutta jos kiinnostaa niin käy kyselemässä,paikkakuntalaisista kaikki tietaävät tuon vastauksen.

    Äänestä

  • Kannuslaiset kirjoitti:

    Urheiluseuransakin on Vetelin Kuivat.

    vaikutuksen uhriksi

    Äänestä

  • Urheiluseura kirjoitti:

    Ja nyt tuo pommi laukesi käteesi,sinusta tuli melkein yhtä kuuluisa kuin Kärsämäen kuuluisin henkilö,tiedätkö henkilön nimen,jos et tiedä niin anna olla sillä tuo on henkilökohtaisuuksiin menevä paljastus enkä sitä nyt tee.

    Mutta jos kiinnostaa niin käy kyselemässä,paikkakuntalaisista kaikki tietaävät tuon vastauksen.

    Mika Myllylä.

    Eikö tämä Ahon tukimies edusta Joutsan pummeja?

    Tämä suuri totuudenpuhuja Lahden mömmöilykisoista ja kepuJumalan sanansaattaja
    haapavedeltä??

    Äänestä

Linkin (http://www.helsinki.fi/~eisaksso/tarja.html) mukaan jotkut setalaiset ovat pettyneitä:

“…When Halonen served as minister of Justice in 1990-91, there were some high hopes that she would strongly defend gay rights in such an influential position. Quite some people felt disappointed because Halonen chose a low profile…”

Linkissä kerrotaan myös, ettei Halonen ollut vielä ensimmäisessä presidenttikampanjassaan pyrkinyt salaamaan Seta-menneisyyttään.

Presidentti Tarja Halosen nykyisestä virallisesta CV:stä (http://www.presidentti.fi/suomi/) löytyy mutta kaikki muu mutta ei mainintaa Setan puheenjohtajuudesta. CV:ssä mainitaan Halosen olleen SYL:n sosiaalisihteeri, järjestösihteeri 1969-70, eli Suomen Ylioppilasliiton sosiaalisihteerinä oleminen on tärkeämpi SETA:n puheenjohtajuus (!) samoin kuin Osuusliike Elannon edustajiston jäsenyys. Mitähän setalaiset tästä ajattelevat?

Jos olisin homo, epäilisin hänen ”puhdistaneen” taustaansa tarkoituksellisesti. Mieleeni tulisi myös hänen käyttäneen homoja VAIN YHTENÄ ASKELMANA POLIITTISEN PYRKYRIN TIELLÄÄN.

Miksi Halonen yrittää häivyttää Seta-menneisyytensä? Häpeääkö hän homoystäviään?

En pitäisi tuollaisesta häveliäisyydestä, jos olisin homo. Saattaisin jopa ajatella homojen oikeuksien puolustamisen olleen Haloselle pelkkä keppihevonen, keino saada julkisuutta kovassa kamppailussa politiikan huipulle. Nyt homoja ei enää tarvita – homot saavat mennä. Tällainen moraali arveluttaa jos mikä.

Äänestä
  • ...jos keput etsimällä etsivät kritisoitavaa halosen poliittisesta historiasta ja suurin synti on SETA-menneisyys vuosikymmenien takaa. Jos tämä on pääkriikin aihe, lienee Halosen toiminta politiikassa ollut erittäin onnistunutta.

    Wiljami

    Äänestä

  • Matti Vanhanenhan on eroamassa. Jospa hän tarjoaisi homoillekin uuden vaihtoehdon. Sinun kannattaa tentata asiasta Mattia. Kyllä teidä homojenkin oikeuksia pitää jonkun puolustaa.

    Äänestä

  • Wiljami kirjoitti:

    ...jos keput etsimällä etsivät kritisoitavaa halosen poliittisesta historiasta ja suurin synti on SETA-menneisyys vuosikymmenien takaa. Jos tämä on pääkriikin aihe, lienee Halosen toiminta politiikassa ollut erittäin onnistunutta.

    Wiljami

    Tässä ei ollut kyse keskustalaisten, vaan setalaisten taholta tulevasta kritiikistä.

    He ovat ymmärrettävästi pettyneitä Haloseen. Olivatko homot vain astinlauta Halosen kuningatartiellä?

    Todella kylmää käytöstä, eivätkö homot ole Halosen mielestä demokraattisen yhteiskunnan tasavertaisia kansalaisia - miksi lyhytaikainen oleskelu Suomen Ylioppilasliiton sosiaalisihteerinä on mainitsemisen arvoinen CV:ssä mutta KORKEIN ja NÄKYVIN asema SETA:ssa ei?

    Ei ihme, että setalaiset tuntevat olevansa toisen luokan kansalaisia - Tarja Halonen ei ole heidän presidenttinsä!

    Äänestä

  • kesäterässä? kirjoitti:

    Tässä ei ollut kyse keskustalaisten, vaan setalaisten taholta tulevasta kritiikistä.

    He ovat ymmärrettävästi pettyneitä Haloseen. Olivatko homot vain astinlauta Halosen kuningatartiellä?

    Todella kylmää käytöstä, eivätkö homot ole Halosen mielestä demokraattisen yhteiskunnan tasavertaisia kansalaisia - miksi lyhytaikainen oleskelu Suomen Ylioppilasliiton sosiaalisihteerinä on mainitsemisen arvoinen CV:ssä mutta KORKEIN ja NÄKYVIN asema SETA:ssa ei?

    Ei ihme, että setalaiset tuntevat olevansa toisen luokan kansalaisia - Tarja Halonen ei ole heidän presidenttinsä!

    Kylmä kusipää se on! Huvittava ajatuskin, että päästäisi Valiofiilineuvoksen pukille!

    Äänestä

  • Ihmistuntijaa kirjoitti:

    Kylmä kusipää se on! Huvittava ajatuskin, että päästäisi Valiofiilineuvoksen pukille!

    Koko Kansan Presidentti on enemmistön asialla. Asiallisesti hän on ollut AY-lakimies, luottamuksellisesti Setan keulassa.

    Äänestä

Väliäkö hällä, jos Tarja on homokerhoissa mieltään avartanut.

Kaikkein synkin kohta Tarjan menneisyydessä on SAK:n lakimiehenä toimiminen. Hyi helevetti.

Äänestä
  • Ihmisoikeudet käsittävät seksuaaliset oikeudet ja vapaan ay-toiminnan. Sinua ei viedä saunan taakse, koska edelliset arvot ovat kovassa kurssissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


antiteesi kirjoitti:

Presidentinvaalien aiemmalla kierroksella presidentti-ehdokas Halosta arvosteltiin siitä, ettei hän ollut naimisissa, oli kuulunut seksuaalista tasa-arvoa edistävään yhdistykseen, ja mikä pahinta, ei kuulunut kirkkoon!

Sittemmin presidentiksi valitun Halosen kannatus on vain noussut. Onhanhan hän toki mennyt avioon, mutta kannatuksen nousu virassa ollessa johtunee äänestajien valtavirran maallistuneesta ymmärryksestä: "Elä ja anna muidenkin elää".

Presidenttiehdokas Matti Vanhasella pitäisi olla tiukemmat paikat omiensa keskuudessa, jos kaikenmaailman suviseurojen moraliteetti lasketaan kepun kannatuspiikkiin. Eroamassa oleva puheenjohtaja puhuu kaksoisavioliitossa-eläneen puoluesihteerin avustuksella suomalaisille. Ehkä jotain arvoista? Pöyristyttävää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu