Trump poistui Italiasta, ennenkuin paavi oli edes haudassa. Tekikö tynkkyset eli väänsi housuun?

Anonyymi-ap

"Trump lähti Italiasta jo ennen kuin paavi ehti hautaan

Trump nousi Air Force Oneen, joka on FlightRadar-sivuston mukaan jo lähtenyt lentoon."

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011194363.html

"Joidenkin ilmeiden perusteella 78-vuotiaan Trumpin olo näytti hautajaisissa jopa todella tukalalta tai kärsivältä,"

"Kuvat: Trump näytti kärsivän paavin hautajaisissa

Donald Trump piti välillä silmiään kiinni, vilkuili välillä taivaalle."

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011194198.html

"Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ei näytä ainakaan valokuvien perusteella tuntevan oloaan kovin mieluisaksi ja kotoisaksi paavi Franciscuksen hautajaisissa.

Eturivissä istuvasta Trumpista on otettu hautajaisseremonian aikana paljon valokuvia. Osassa niistä Trump pitää silmiään kiinni ja osassa vilkuilee ylös taivaalle.

Joidenkin ilmeiden perusteella 78-vuotiaan Trumpin olo näyttää jopa todella tukalalta tai kärsivältä.

Vatikaanissa Pietarinaukiolla on aurinkoinen kevätsää. Lämpötila hautajaisten aikaan on 18–19 astetta, mutta suora auringonpaiste tehostaa lämpövaikutusta – etenkin tummansävyisessä puvussa ja paikallaan istuen.

Lämpimimmillään Vatikaanissa on lauantaina 23 astetta."

"Zelenskyin ja Trumpin tapaaminen peruttu – IL seuraa sotaa"

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/e1564df6-d4a0-42c0-99de-b91510a46d10

Vaipanvaihdolle? Trumpilla ei edes ollut tumma puku kuten muilla valtioiden päämiehillä oli. Zelenskyillä olisi ollut kuittaamisen paikka Trumpille Vancen Valkoisessa talossa järjestämän pukuepisodin jälkeen.

"Tapakouluttaja hämmästelee Donald Trumpin hautajaistyyliä: ”Ei hän välitä mistään säännöistä”"

https://www.is.fi/viihde/art-2000011194143.html

19

162

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Trumpista näki että hän voi huonosti. Ylipainoinen ja huonot ruoka tottumukset ovat tehneet tehtävänsä. Ja varmaankin neste hukka on ollut suuri. Trumpin terveys ei ole hyvä. No nyt on kotimatkalla ja varmaan lentokoneessa tiputuksessa. Elämäntavat alkaa näkyä vanhetessa. Ei kannattaisi pilkata Bidenia sillä se kostautuu.

    • Anonyymi

      Ukko jonka lakeijat moittivat muita pukukoodeista menee hautajaisiin kuin vappumarssille arkikledjuissa. Moukka.
      Poikkesiko Trump Kremlin ohjeista tavattuaan Ukrainan presidentin ennen hautajaisia ja hautajaisten jälkeinen tapaaminen peruuntui kun Moskova kutsui kotiin, jottei sovita mitään ohi ohjelman?

      • Anonyymi

        Trump on suunsoittaja ja tuuliviiri.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Trump on suunsoittaja ja tuuliviiri.

        Retardi ukko.


    • Anonyymi

      No sehän sai minkä halusi,eturivin paikan. Mitäpä Orange Dodald muusta.

    • Anonyymi

      Trumpilla oli vaikeaa olla hautajaisvieraiden joukossa, kun ei saanut olla tilaisuuden pääosassa ja kehua itseään.

      • Anonyymi

        Olisi vaan pyytänyt oman puulaatikkonsa siihen paavin viereen ja olisi siirtynyt toiseksi pääosan näyttelijäksi.


    • Anonyymi

      Paljastatte vain oman typeryytenne ja rajoittuneisuutenne Trumpia arvostellessanne.

      • Anonyymi

        Satuttaako totuus?


      • Anonyymi

        MAGA-lahkouskovaisen kommentti?


      • Anonyymi

        Oletko koskaan ajatellut miten Trumppi arvostelee muita. Hyvä esimerkki Zelenskyn vierailu valkoiseen taloon.
        "Paljastaa vain oman typeryyden ja rajoittuneisuuden", niin että silleen.


    • Anonyymi

      Aivan totaalisen moukka, itseään ajatteleva narsisti. On paikkoja ja tapahtumia missä pitäisi osata käyttäytyä, Paavin hautajaiset todellakin olisi ollut sellainen. Antaa aika oivan kuvan amerikkalaisesta ajattelutavasta.

      • Anonyymi

        Trump muistuttaa "erehtymätöntä" lahkojohtajaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Trump muistuttaa "erehtymätöntä" lahkojohtajaa.

        Maailman ykköstähtenä itseään pitävä Trump joutui istumaan "mitättömyyksien" joukossa. Kuollut Paavi ryösti kaiken huomion. Trumpille tuskastuttavaa ja todella pitkästyttävää. Ei sentään haukotellut Purran tavoin.


    • Anonyymi

      Stubb tarjosi Trumpille vettä. Donald kieltäytyi vedestä. Todella moukkamaista käytöstä Stubidolta.

      • Anonyymi

        Niin, Donaldihan ei juo kuin Coca-Colaa. Ja sen on näköinenkin.


      • Anonyymi

        Älä höpötä. Jos Stubb näki riutuneen ukon vieressä niin tottakai tarjosi apua. Niin kohtelias ihminen tekee.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä höpötä. Jos Stubb näki riutuneen ukon vieressä niin tottakai tarjosi apua. Niin kohtelias ihminen tekee.

        Oliko Donaldilta jääneet mömmöt kotiin?


      • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      174
      2593
    2. Näetkö feminismin uhkana

      Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?
      Ikävä
      206
      1204
    3. Tykkäätkö halaamisesta?

      Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo
      Maailman menoa
      113
      1111
    4. Hinduilu on suurta eksytystä

      tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa
      Hindulaisuus
      389
      940
    5. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      299
      933
    6. Miksi kaivata miestä

      jolla ei edes muna toimi?
      Ikävä
      101
      912
    7. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      66
      878
    8. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      62
      865
    9. Kyllä me vaan

      Tykätään toisistamme ❤️ siinä ei ole mitään väärää kenellekään
      Ikävä
      53
      851
    10. Oot nainen kaunis

      muista hymyillä jatkossakin.
      Ikävä
      46
      849
    Aihe