Tavoitteeksi velattomuus

Anonyymi-ap

Perussuomalaisten tavoiteohjelmaan pitäisi kirjata tavoite valtion velattomuudesta. Tänäkin vuonna maksamme korkoja yli kolmella miljardilla. Silläkin summalla voisi laskea vaikka ihmisten veroja, sen sijaan se menee sijoittajille. Ensi vuonna taas uudet miljardin jne.

Perussuomalaiset olisi ainoa puolue, jonka tavoite olisi velaton valtio.

Vain velaton on vapaa. Niin yksilö kuin valtiollisella tasollakin.

106

680

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Persujen tavoitteeksi päihteettömyys.

      • Anonyymi

        No voi voi.

    • Anonyymi

      "Valtionvelan maksaminen .
      Kun valtion velka erääntyy, valtio useimmiten maksaa sen ottamalla uutta velkaa. Toisin kuin kotitalouden, valtion ei tarvitse välttämättä koskaan maksaa velkojaan kokonaan pois. Harva valtio maksaakaan. Yksi näistä harvoista poikkeuksista on Nicolae Ceaușescun Romania, joka 1980-luvulla maksoi kaikki ulkomaiset velkansa. Se edellytti rajua säästökuuria, joka romahdutti romanialaisten elintason, murensi maan terveydenhoitojärjestelmän ja aiheutti maassa nälänhädän."

      Kyllä valtion velkaa ei voi verrata kotitalouksien velkaan. Vaikka kuinka länkisääripersut niin luulisivat tyhmyyttään.

      • Anonyymi

        >>>Kyllä valtion velkaa ei voi verrata kotitalouksien velkaan. Vaikka kuinka länkisääripersut niin luulisivat tyhmyyttään.<<<

        Se tuli rivipersujen puheisiin tämä valtion velan maksamisen tärkeys siinä vaiheessa, kun Purra alkoi siitä puhua. Muistan aiemmin eräänkin persuyrittäjän puhuneen, että mitä se valtion velka on, eikö sitä kaikilla valtioilla ole ja jne. Mutta kun Purra alkoi asiasta puhua, jo muuttui persuyrittelijänkin puheet. Nyt se toistelee papukaijana Purran puheita ja jo onkin muuttunut valtion velkakin kotitalouksien velkoihin verrattavaksi velaksi, "täytyyhän meidän jokaisen velkamme maksaa" jne... Kyllä Purra on joillekin Jumalasta seuraava, ylöspäin...Ja nyt se Purra kylläkin sen kun vaan kasvattaa sitä valtion velkaa...

        :DDDDD

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä vaiheessa kun Purra valehteli itsensä hallitukseen...

      • Anonyymi

        Totta. " seusesku" tapettiin.

        No näin tekee.

      • Anonyymi

        Niin, yleensä valtiot korvaa erääntyvät velat uudella velalla. Ja makselee vuodesta toiseen korkokuluja.

        Velattoman valtion ei tarvitse maksella korkokuluja ja voivat pitää kansalaisten verotusta alemmalla tasolla.

        Eli makselkaa vain pro valtionvelka porukka korkeampia veroja vuosikymmenestä toiseen.

      • Anonyymi

        aika karmee esimerkki toi Ceausescun Romania jonka otit esimmerkinä että ku siel alettihin säästää oikein rajusti niin kävi noin että romahti elintaso, murentui maan terveydenhoitojärjestelmä ja tuli nälänhätä.

        Että voiko pahimmassa tapauksessa Suomessakin käydä näin jos tehhään nuo samat virheet mitkä teki toi Romanian päättäjä????

        Hirvittää pelkkä ajatus.

        Ehkä tosssa leikkauspolitiikassa pitäs olla kohtuuven tiellä vai mitä?

        kommentoija Juha pohjola

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, yleensä valtiot korvaa erääntyvät velat uudella velalla. Ja makselee vuodesta toiseen korkokuluja.

        Velattoman valtion ei tarvitse maksella korkokuluja ja voivat pitää kansalaisten verotusta alemmalla tasolla.

        Eli makselkaa vain pro valtionvelka porukka korkeampia veroja vuosikymmenestä toiseen.

        tosin huomauttaisin sen että eräs henkilö otti esimerkkinä Romanian päättäjän jonka toimien seurauksesta elintaso laski, nälänhätä tuli ja terveyspalvelut romahti ja paljon muutakin kun pyrki velattomaan valtioon.

        ei kai täysin velatonkaan valtio voi olla koko aikaa että se on käytännössä mahdotonta mutta ei velkaakaan jatkuvasti voi ottaa että velka pitää taittaa.

        Jos verot laitetaan minimitasolle niin sen seurauksesta käy siten miten kävi Japanille, Venäjälle ja USA:lle eli rahaa ei riitä palveluiden ylläpitämiseen kuten terveyspalvelut ja sosiaaliturva ja tuolla systeemillä pärjäävät vain rikkaat.

        Suomessa on syytä pudottaa kyllä veroja että oon kyllä sitä mieltä mutta sitä virhettä ei pijä tehdä että suomessa verot pannaan minimitasolle.

        Kommentoija Juha pohjola

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, yleensä valtiot korvaa erääntyvät velat uudella velalla. Ja makselee vuodesta toiseen korkokuluja.

        Velattoman valtion ei tarvitse maksella korkokuluja ja voivat pitää kansalaisten verotusta alemmalla tasolla.

        Eli makselkaa vain pro valtionvelka porukka korkeampia veroja vuosikymmenestä toiseen.

        Audijartsat maksaa Suomen velat ja ylistää Romanian mallia?

        Joka tapauksessa näyttää käyvän niin, että nykyhallitus kasvattaa vaan entistä enemmän velkaa ja samalla tyrehdyttää kaikki mahdollisuudet edes pienentää sitä. Ja lopuksi ja aluksi syyttää edellistä hallitusta.
        Mutta kokoomus ei menetä kannatustaan, persut menettää.
        Persut teki likaisen työn ja kantaa siitä poliittisen vastuun kannatuksen menetyksenä. Laitetaan edellisen hallituksen syyksi sekin.

        Politic is fun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, yleensä valtiot korvaa erääntyvät velat uudella velalla. Ja makselee vuodesta toiseen korkokuluja.

        Velattoman valtion ei tarvitse maksella korkokuluja ja voivat pitää kansalaisten verotusta alemmalla tasolla.

        Eli makselkaa vain pro valtionvelka porukka korkeampia veroja vuosikymmenestä toiseen.

        "Velattoman valtion ei tarvitse maksella korkokuluja ja voivat pitää kansalaisten verotusta alemmalla tasolla."

        Kerro se japanilaisille.

        :)

      • Anonyymi

        "Kyllä valtion velkaa ei voi verrata kotitalouksien velkaan. Vaikka kuinka länkisääripersut niin luulisivat tyhmyyttään."

        Valtion ja yksityisen ihmisen velalla on se ero, että ihmisen elinikä on rajallinen, mutta valtio on "ikuinen".

        Tässä on se syy, miksi valtion ja kotitalouksien velka ei ole vertailukelpoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä vaiheessa kun Purra valehteli itsensä hallitukseen...

        Voi kauhiaa, millois noi o käyny, et ois valehellu!?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, yleensä valtiot korvaa erääntyvät velat uudella velalla. Ja makselee vuodesta toiseen korkokuluja.

        Velattoman valtion ei tarvitse maksella korkokuluja ja voivat pitää kansalaisten verotusta alemmalla tasolla.

        Eli makselkaa vain pro valtionvelka porukka korkeampia veroja vuosikymmenestä toiseen.

        Uutisissa oli eilen, että valtion velan korot nousee lähivuosina 5 miljardiin. Eli verotetaan kansalaisilta 5 miljardia maksettavaksi sijoittajille eli ei saada mitään vastinetta.

        Rahalla saisi vaikka noin 4 satsia laivue 2020 sotalaivoja, jotka siis tulevat maksamaan 1,3 miljardia.

        Eli 12 sotalaivaa joka vuosi ja nyt emme saa rahalla mitään.

        Emmehän moisia määriä sotalaivoja tarvitse, mutta käy hyvin esimerkiksi suuruusluokasta.

        Olisihan se hyvä että olisi olemassa puolue, joka pyrkii velattomuuteen.

        Jos kymmenen vuoden ajan olisi 5 miljardin vuotuiset korot, niin samalla rahalla saisimme 120 sotalaivaa.

        Olisimme melkoinen merimahti.

        Vaan nyt olemme vain köyhä velkainen koronmaksaja.

        Velkojen korot nousi ja nousee edelleen.

        Miksi ?? Ehkä valtiovarainministeri osaisi vastata ?

        https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tommiviinikka/valtiovarainministerion-tunarit/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos kymmenen vuoden ajan olisi 5 miljardin vuotuiset korot, niin samalla rahalla saisimme 120 sotalaivaa.

        Olisimme melkoinen merimahti.

        Vaan nyt olemme vain köyhä velkainen koronmaksaja.

        Laskuvirhe. Siis saisimmen vuotuisten korkojen hinnalla noin 16 laivaa vuodessa. Kymmenessa 160.

        Nyt saamme vain näpit nuoltaviksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>>Kyllä valtion velkaa ei voi verrata kotitalouksien velkaan. Vaikka kuinka länkisääripersut niin luulisivat tyhmyyttään.<<<

        Se tuli rivipersujen puheisiin tämä valtion velan maksamisen tärkeys siinä vaiheessa, kun Purra alkoi siitä puhua. Muistan aiemmin eräänkin persuyrittäjän puhuneen, että mitä se valtion velka on, eikö sitä kaikilla valtioilla ole ja jne. Mutta kun Purra alkoi asiasta puhua, jo muuttui persuyrittelijänkin puheet. Nyt se toistelee papukaijana Purran puheita ja jo onkin muuttunut valtion velkakin kotitalouksien velkoihin verrattavaksi velaksi, "täytyyhän meidän jokaisen velkamme maksaa" jne... Kyllä Purra on joillekin Jumalasta seuraava, ylöspäin...Ja nyt se Purra kylläkin sen kun vaan kasvattaa sitä valtion velkaa...

        :DDDDD

        Ei ole ihme, jos rivipersu on tietämätön.

        Jopa persueliitiin joukoissa on ihmisiä, jotka ainakin vielä taannoin kuvittelivat, että kela- ja työttömyystuista leikkatut summat tarkoittavat valtiolle puhdasta säästöä ilman heikennystä tulopuoleen.

      • Anonyymi

        Ja onneksi teloitettiin.

      • Anonyymi

        Ei tietenkään
        .

    • Anonyymi

      Purralle tavoitteeksi Nicolae Ceaușescun kohtalo.

      • Anonyymi

        "Purralle tavoitteeksi Nicolae Ceaușescun kohtalo."

        Purrahan on päässyt jo osittain ceaușescumaiseen asemaan. Hienosti menee henkilökohtaisella tasolla, kuten meni aikansa myös Ceaușesculla. Mutta huonot enteet on jo Purralla näköpiirissä.

      • Anonyymi

        Toivon hartaasti sitä.

        Ja silloin nauretaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja silloin nauretaan.

        En ainakaan itkisi. Tai en ole varma, ehkä minulta löytyisi kuitenkin empatiaa? En tosiaan ole varma. Mutta ansaitsisiko Purra empatiaani? Sitä saa mitä tilaa?
        Mutta tosiasiassahan Purran tapauksessa käy niin, että paha saa palkkansa. Ja ison talon edut. Sellainen palkka tuollaisille järjestyy, kun sössivät koko kansakunnan asiat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Purralle tavoitteeksi Nicolae Ceaușescun kohtalo."

        Purrahan on päässyt jo osittain ceaușescumaiseen asemaan. Hienosti menee henkilökohtaisella tasolla, kuten meni aikansa myös Ceaușesculla. Mutta huonot enteet on jo Purralla näköpiirissä.

        Purra myy rattorin ja muuttaa Ruottiin :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ainakaan itkisi. Tai en ole varma, ehkä minulta löytyisi kuitenkin empatiaa? En tosiaan ole varma. Mutta ansaitsisiko Purra empatiaani? Sitä saa mitä tilaa?
        Mutta tosiasiassahan Purran tapauksessa käy niin, että paha saa palkkansa. Ja ison talon edut. Sellainen palkka tuollaisille järjestyy, kun sössivät koko kansakunnan asiat.

        "Sellainen palkka tuollaisille järjestyy, kun sössivät koko kansakunnan asiat."

        Niin, eikös nää 2019-2023 "vastuuministerit" kaikki "kaikonneet" muihin hommiin, eikä ihme!!!?

    • Anonyymi

      Ceaușescu yritti velattomuutta ja seuraukset tiedetään miten 1989 kävi.

    • Anonyymi

      Velatonta valtiota ei ole kuin kirjoittajan houreessa .

      • Anonyymi

        Ja kirjoittaja on persutollo.

      • Anonyymi

        Aloitus kertoo aloittajan ymmärryksen tasosta koskien taloutta. Se on samanlainen kuin kolmivuotiaalla lapsella.

      • Anonyymi

        "Velatonta valtiota ei ole kuin kirjoittajan houreessa ."

        Velattomuus on ainoastaan tahdon asia, joka toisi merkittävän kilpailuedun maallemme.

        Nythän esim. kotitalouksien varallisuus jää kokoajan jälkeen verrokkimaista, mutta köyhänä ja velkaisena on ilmeisesti kiva olla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloitus kertoo aloittajan ymmärryksen tasosta koskien taloutta. Se on samanlainen kuin kolmivuotiaalla lapsella.

        "Aloitus kertoo aloittajan ymmärryksen tasosta koskien taloutta. Se on samanlainen kuin kolmivuotiaalla lapsella."

        Eli siis DEMARI!!!!

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Riikkuli teki Suomelle ja suomalaisille ison laskun. Huolimattomuutta vaiko tarkoituksella?

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riikkuli teki Suomelle ja suomalaisille ison laskun. Huolimattomuutta vaiko tarkoituksella?

        "Huolimattomuutta vaiko tarkoituksella?"

        Kyllä se minusta menee enemmin Demareiden osaamattomuuden piikkiin, ihmetyttää van, etteivät tunnusta ja pyydä anteeksi suomalaisilta!!!

    • Anonyymi

      Tällaisia neuvonantajia siellä ministeriössä on, nyt Orpo-Purra kuunteli taas heidän neuvojaan yhteisöverojen korkojen laskussa.

      • Anonyymi

        "Tällaisia neuvonantajia siellä ministeriössä on..."

        Niinpä, jos olisi ollut edes yhtä hyvät 2019-2023, ei oltaisi tässä SUOSSA!!!

    • Anonyymi

      Jos kansakunta haluaa maksaa korkeampia veroja, niin silloin valtion kannattaa velkaantua.

      https://yle.fi/a/74-20050409

      Linkistä näkee paljonko olemme joutuneet maksamaan korkokulua sijoittajille, saamatta mitään vastinetta. Samasta linkistä huomaa, että marinin hallituksen aikana oli korot alhaalla ja nyky hallituksella aivan eri tasolla. Siinä kun marinin hallituksen aikana elvytettiin euroopan taloutta koronaelvytyspaketilla ja korot oli alhaalla, niin nyt euroopan talous sakkaa ja korot aivan eri tasolla. Tätä ei oppositio jaksa muistaa.

      • Anonyymi

        Suomi siis haluaa maksaa korkeampia veroja, kun nykyhallitus kasvattaa valtion velkaa. Mutta sehän onkin Marinin hallituksen syy, että nykyhallitus vaihtoi lainat vaihtuvakorkoisiksi ja edellinen oppositio suorastaan vaati elvytystä juuri niin kuin Marinin hallitus teki.

      • Anonyymi

        Juttu vuodelta 2023....

      • Anonyymi

        ''...että marinin hallituksen aikana oli korot alhaalla ja nyky hallituksella aivan eri tasolla.''

        Totta. Korot voisi olla huomattavasti pienemmät ilman Valtiovarainministeriön emämunausta.

        "Korot voisi olla huomattavasti pienemmät..."

        Kannattaa käydä katsomassa, kuinka monta miljardia ENEMMÄN nyt maksettaisiin, jos ei oltaisi vaihdettu!!!!

    • Anonyymi

      1980-luvun lopulla maa oli kokolailla velaton ja yhtenäiskulttuuri kukoisti viimeisiä hetkiä.

      Sitten alkoi valtion velkaantuminen ja rappio joka saralla.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        "Suomen talous sukelsi syvälle 1990-luvun alun
        suuren laman aikana, jonka syyt juontuivat
        Suomen talouden rakenteellisiin ongelmiin ja
        heikkoihin taloussuhdanteisiin. Idänkauppa ty-
        rehtyi ja 1980-luvun rahoitusmarkkinoiden li-
        beralisointia seurannut velkakupla puhkesi."

        Asiat ei ole niin yksinkertaisia kuin Neuvostoliiton nimeen vannoneet luulevat.

      • 1980-luvun lopulle saakka elimme vielä osittain suunnitelmatalouden aikaa. Suomi oli sekatalousmaa, missä talouden toimintaa säänneltiin ja idänkauppa tuotti rahaa kirstuun, kun ostimme NL:sta meille tärkeitä raaka-aineita yms. ja veimme heille vastineeksi punaisia verkkareita ja kaikenlaista sekundaa merkkituotteiden hinnoilla. Vapautuminen NL:n talutushihnasta ja etupiiristä tarkoitti murrosta ja uutta aikaa sekä kokonaan uusia mahdollisuuksia. Suomi siirtyi nopeasti vapaaseen markkinatalouteen. Vähän liiankin nopeasti, koska seurauksena oli 1990-luvun alkupuolen "suuri" lama. Velkaantuminen alkoi vauhdilla tästä lamasta. Kun maata ei haluttu ajaa täyteen katastrofiin, otettiin niin paljon velkaa kuin saatiin. Se tehtiin polvillaan ja hattu kourassa, koska rajoitteena oli silloin velan antamiseen halukkaiden niukka joukko.

        Velkaantumisen tasokorotukset ovat tulleet aina vaikeuksista kuten 1940-luvulla sotavuosista, 1990-luvulla lamasta, 2010-luvulla finanssikriisista ja Nokian romahduksesta, 1920-luvulla koronakriisistä ja Venäjän hyökkäyssodan seurauksista.

        Velkaantumisella on tuskin mitään tekemistä yhtenäiskulttuurin kanssa. Ennemmin se liittyy kykyyn velkaantua ja se taas on kiinni valtion maksukyvystä. Itsenäisyytemme alussa maamme oli mitä suurimmassa määrin jakautunut kahteen leiriin. Olimme kaikkea muuta kuin yhtenäiskulttuuri. Olimme luokkayhteiskunta ja polarisoituminen johti sisällissotaan. Yhteinen sävellaji alkoi löytyä vasta loppuvuodesta 1939, kun havaittiin, että kaikkia tarvitaan torjumaan yhteinen vihollinen. Sotien jälkeen yhteisyydestä tuli tavoite. Tavoite ei olllut mikään yhtenäiskulttuuri vaan tulonjaon vähäisyys. Taloudellisen tasa-arvoisuuden tavoittelu loi edellytykset yhtenäisyyden kasvulle. Tietysti köyhyyden vähetessä tavatkin alkoivat keskiluokkaistua. Keskiluokkaistumista voidaan toki pitää merkittävänä yhtenäiskulttuurina. Perhe, oma asunto, oma auto, etelän matkat, viihteen ostaminen ym. kävi suurelle osalle kansaa mahdolliseksi. Ei tämä sinällään ole vielä muuksi muuttunut, vaikka uusköyhyys pilkottaakin jo nurkan takaa. Se voisi tietysti johtaa takaisin luokkayhteiskuntaan.

      • Anonyymi
        mielipidepankki kirjoitti:

        1980-luvun lopulle saakka elimme vielä osittain suunnitelmatalouden aikaa. Suomi oli sekatalousmaa, missä talouden toimintaa säänneltiin ja idänkauppa tuotti rahaa kirstuun, kun ostimme NL:sta meille tärkeitä raaka-aineita yms. ja veimme heille vastineeksi punaisia verkkareita ja kaikenlaista sekundaa merkkituotteiden hinnoilla. Vapautuminen NL:n talutushihnasta ja etupiiristä tarkoitti murrosta ja uutta aikaa sekä kokonaan uusia mahdollisuuksia. Suomi siirtyi nopeasti vapaaseen markkinatalouteen. Vähän liiankin nopeasti, koska seurauksena oli 1990-luvun alkupuolen "suuri" lama. Velkaantuminen alkoi vauhdilla tästä lamasta. Kun maata ei haluttu ajaa täyteen katastrofiin, otettiin niin paljon velkaa kuin saatiin. Se tehtiin polvillaan ja hattu kourassa, koska rajoitteena oli silloin velan antamiseen halukkaiden niukka joukko.

        Velkaantumisen tasokorotukset ovat tulleet aina vaikeuksista kuten 1940-luvulla sotavuosista, 1990-luvulla lamasta, 2010-luvulla finanssikriisista ja Nokian romahduksesta, 1920-luvulla koronakriisistä ja Venäjän hyökkäyssodan seurauksista.

        Velkaantumisella on tuskin mitään tekemistä yhtenäiskulttuurin kanssa. Ennemmin se liittyy kykyyn velkaantua ja se taas on kiinni valtion maksukyvystä. Itsenäisyytemme alussa maamme oli mitä suurimmassa määrin jakautunut kahteen leiriin. Olimme kaikkea muuta kuin yhtenäiskulttuuri. Olimme luokkayhteiskunta ja polarisoituminen johti sisällissotaan. Yhteinen sävellaji alkoi löytyä vasta loppuvuodesta 1939, kun havaittiin, että kaikkia tarvitaan torjumaan yhteinen vihollinen. Sotien jälkeen yhteisyydestä tuli tavoite. Tavoite ei olllut mikään yhtenäiskulttuuri vaan tulonjaon vähäisyys. Taloudellisen tasa-arvoisuuden tavoittelu loi edellytykset yhtenäisyyden kasvulle. Tietysti köyhyyden vähetessä tavatkin alkoivat keskiluokkaistua. Keskiluokkaistumista voidaan toki pitää merkittävänä yhtenäiskulttuurina. Perhe, oma asunto, oma auto, etelän matkat, viihteen ostaminen ym. kävi suurelle osalle kansaa mahdolliseksi. Ei tämä sinällään ole vielä muuksi muuttunut, vaikka uusköyhyys pilkottaakin jo nurkan takaa. Se voisi tietysti johtaa takaisin luokkayhteiskuntaan.

        "Velkaantumisella on tuskin mitään tekemistä yhtenäiskulttuurin kanssa."

        80-luvun lopussa maa oli lähes velaton ja maahanmuutto olematonta. 90-luvun alussa alkoi maahanmuutto isommissa määrin ja valtion velkaantuminen.

        Voit laittaa velkäkäppyrän ja maahanmuuttokäppyrän päällekkäin ja huomata että molemmilla on sama suunta.

        Persu se hakee syytä maahanmuuton kieltämiseen vaikka peräsuolestaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Velkaantumisella on tuskin mitään tekemistä yhtenäiskulttuurin kanssa."

        80-luvun lopussa maa oli lähes velaton ja maahanmuutto olematonta. 90-luvun alussa alkoi maahanmuutto isommissa määrin ja valtion velkaantuminen.

        Voit laittaa velkäkäppyrän ja maahanmuuttokäppyrän päällekkäin ja huomata että molemmilla on sama suunta.

        Ihanko Vahtera kertoi ?

    • Anonyymi

      Minä olen päättänyt elää velattomana ja olen vapaa korkokulujen ikeestä.

      • Anonyymi

        Pärjäätkö muutenkin ilman muiden apua?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pärjäätkö muutenkin ilman muiden apua?

        Miten kysymyksesi liittyy velkaantumiseen?

      • Anonyymi

        Minä tein saman päätöksen n.40v sitten.

        Asuntoa varten säästin rahaa n.25 vuotta ja ostin kämpän käteisellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten kysymyksesi liittyy velkaantumiseen?

        Ei mitenkään. Se oli kysymys sinänsä. Ei siihen ole pakko vastata. Toisaalta, miten henkilökohtainen velkaantumisesi liittyy siihen, mistä tässä ketjussa kai lähinnä puhuttiin, eli valtion velkaantumiseen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten kysymyksesi liittyy velkaantumiseen?

        Etkös sä ole laskenut, minkä verran kukin kansalainen on velkaa per nuppi, tota noin niin sitä valtion velkaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä tein saman päätöksen n.40v sitten.

        Asuntoa varten säästin rahaa n.25 vuotta ja ostin kämpän käteisellä.

        Ne säästää, joilla on mistä säästää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä tein saman päätöksen n.40v sitten.

        Asuntoa varten säästin rahaa n.25 vuotta ja ostin kämpän käteisellä.

        Henkilökohtaiset päätöksesi ja resurssisi säästämiseen ja kämppiesi osteluun ei kai nyt kuitenkaan ole mitenkään verrannollisia valtioiden velkoihin?
        Vai onko?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne säästää, joilla on mistä säästää.

        Purra säästää ihmiset kuoliaiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä tein saman päätöksen n.40v sitten.

        Asuntoa varten säästin rahaa n.25 vuotta ja ostin kämpän käteisellä.

        "Minä tein saman päätöksen n.40v sitten.

        Asuntoa varten säästin rahaa n.25 vuotta ja ostin kämpän käteisellä."

        Oliko minkä kokoinen kämppä? Kerro nyt ihmeessä tarkemmin, kun kertomaan aloit?
        Oliko rivitalo-osake, vaiko peräti omakotitalo, kerrostalo, mikä oli? Kerrostalo-osake?
        MItä maksoi markka-aikana? Ihanko omillasi ostit, ilman lainaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä tein saman päätöksen n.40v sitten.

        Asuntoa varten säästin rahaa n.25 vuotta ja ostin kämpän käteisellä.

        Oliko sinulla puoliso tuossa vaiheessa, kun ostit sen kämpän?

    • Anonyymi

      Montako velatonta valtiota maailmassa on ?

      • Anonyymi

        Monaco, veroparatiisi, jonne nämä formulatähtöset ja muut turhakkeet Suomesta pakenee veroja pakoon ja Suomessa ylistetään niitä, kun ne osaa ajaa lujaa ympyrärataa?
        Maksaisivat veronsa Suomeen, mutta ihan veropersuveikkoina paetaan velvollisuuksia ja sitten ollaan ihan teemusirpana suuta soittamassa sieltä ulkomailta käsin. Ihme wahrlrooseja tuollaiset veropummit.

      • Anonyymi

        "Montako velatonta valtiota maailmassa on ?"

        Mitä sillä on väliä? Jos suurimmalla osalla valtioita on kivireki vedettävänään, niin pitääkö Suomenkin hommata kivireki?

    • Velattomuuden tavoittelu on täysin älyvapaa ajatus. Velkaantumisen järkevyyttä pitää aina ajatella taloudelliselta kannalta eikä tavoitteena. Yritykset ottavat velkaa huomattavia määriä ja suhteessa enemmänkin kuin valtio. Velalla mahdollistetaan investoinnit ja niillä on yleensä aina ollut ns. dynaamisia vaikutuksia eli ne ovat maksaneet itse itsensä takaisin suhteellisen lyhyelläkin aikavälillä ja reilusti.

      Teollistumisvaiheessa Suomi on tarvinnut pääomia. Suomi on itsessään ollut pääomaköyhä maa, joten meidän on pitänyt velkaantua investointeja varten taikka sitten houkutella ulkomaisia investointeja Suomeen. Nykyaikaisia rahoitusmarkkinoita ei teollistumisvaiheessa ollut saatavilla yhtä paljon kuin nykyisin, joten teollistuminen oli ulkomaisten investointien varassa. Uusi sysäys investointeihin saatiin sotakorvausten muodossa. Se mahdollisti ennen muuta terästeollisuuden modernisoimisen velkaantuneen valtionkin rahoilla ja tämä uudistuminen maksoi itse itsensä nopeasti takaisin, koska kilpailukykymme parani.

      Velkaantuminen koulutukseen on yleensä aina kannattavaa. Koulutukseen laitetut rahat ovat varmaankin tärkein yhteiskunnallinen innovaatio, mitä on ollut. Ilman sitä Nokiat ja korkean teknologian yritykset olisivat jääneet kaukaisiksi haaveiksi.

      On hyvää ja järkevää velkaantumista ja sitten on pakkovelkaantumista. Kolmas velkaantumisen muoto on vastuuton varainhoito. Velkaantuminen tuottavien investointien tekemiseksi ja talouden elvyttämiseksi on yleensä kannattavaa eli tuottaa paljon enemmän kuin velasta maksetaan korkoja. Jos velan korko on 5 % ja velalla tehtyjen investointien keskimääräinen vuotuinen tuotto 50 %, niin voit kysyä uudestaan, kannattaako velkaantua. Pakkovelkaantuminen lamojen ja kriisien aikana ei ole kovin tuottavaa ja niissä tilanteissa vaaditaan hyvää talousosaamista, jotta vahingot jäisivät pieniksi ja lyhytkestoisiksi. Syömävelka ja uusien ei niin tarpeellisten etujen rahoittaminen velalla ei ole järkevää.

      Nyt elämme pakkovelkaantumisen aikaa erilaisten kriisien vuoksi. Vaadittaisiin siis taitoa talouden hoitoon. Eräät talousoppineet ovat arvioineet, että sitä ei tällä hallituksella ole vaan se kuristaa liian väkevällä säästökuurilla Suomen talouskasvua ja lisää velkaantumista. Nythän todellakin näyttää käyvän näin. Viittaan tässä talousoppineiden ns. UTAK-ryhmän raporttiin, josta ainakin YLE on tänään 27.4 uutisoinut.

    • Anonyymi

      Katselin budjetista, että valtionvelan korkokulut on 3170 miljoonaa. Velattomina ei korkokuluja olisi ja voisimme poistaa parintö ja lahjaveron 950 miljoonaa, autoveron 292 miljoonaa, varainsiirtoveron 604 miljoonaa ja ajoneuvoveron 999 miljoonaa. Vielä jäisi noin 300 miljoonaa johonkin muuhun kivaan.

      Mutta kai se on näiden verojen poiston sijaan kiva maksaa sijoittajille korkokuluja.

      • Anonyymi

        Kumma kun Purra ei poista sitä valtion velkaa sitten, jos se autuuden toisi.
        Sehän ottaa sitä vaan lisää.
        Kumma ylipäätään, ettei kaikki maailman velkaiset valtiot maksa pois niitä velkojaan, jos se niillekin ikuisen onnen ja autuuden soisi ja toisi.

    • Anonyymi

      Jos Perussuomalaiset ilmoittaisivat ajavansa velattomuutta, niin ainakin äänestäjillä olisi vaihtoehto velkaantumiselle.

    • Anonyymi

      Miten se olisi vaihtoehto? Eihän persujen lupaus velanoton lopetamisesta pitänyt edes vähentämisen kohdalta paikkaansa.

      • Anonyymi

        "Eihän persujen lupaus velanoton lopetamisesta pitänyt edes vähentämisen kohdalta paikkaansa."

        1. Hallituskausi ei ole edes puolessa välissä
        2. Purra/Perussuomalaiset eivät yksin päätä yhtään mistään
        3. Yksikään aikaisempi hallitus ei ole saanut moista kakakasaa siivottavakseen, kuin OrpoPurran hallitus, eikä yksikään oppositio ole aikaisemmin järjestänyt poliittisia mielenosoituksia ja lakkoja, ei jakanut kansaa kieltäytymällä hallitusyhteistyöstä, ei koplannut vaaleissa sisar-puolueidensa kanssa, jne..

    • Anonyymi

      Persuthan ottaa ennätysmäärän velkarahaa, jakaa sen rikkaille ja kun ei riitä varastaa vielä miljardin ihmisten eläkerahastosta, tulevaisuuden eläkeläisiltä, tämän päivän työläisiltä!

      Joo, olishan toi hillotolppalaisille hieno tavoite! Mutta mistä sitten kaikki tuet rikkaille ja kannattajille! Oma napa kuitenkin ensin, eiks jeh?

    • Anonyymi

      Valtionvelka on ylisuuren elintason maksattamista tulevilla sukupolvilla.

      Ei meillä olisi nyt korkokuluja riesanamme, jos edelliset sukupolvet olisi maksaneet saman verran veroja, kuin on valtiolla menoja.

      Hyvin yksinkertaista.

    • Anonyymi

      Perussuomalaisilla on hyvät meriitit valtionvelan hoidosta.

      Ensinnäkin Perussuomalaiset ovat olleet vallassa noin kaksi vuotta Sipilän hallituksessa ja nyt pari vuotta Orpon hallituksessa. He ovat olleet siis vallassa vain nelisen vuotta eli valtionvelka on lähes kokonaan muiden puolueiden aikaansaannosta. Näiden neljänkin vuoden aikana on noudatettu tiukkaa talouspolitiikkaa. Ja niin kuin kaikki valistuneet kansalaiset ymmärtävät, koalitiohallituksessa ei toteuteta minkään yhden puolueen tavoiteohjelmaa, vaan on kompromissi. Eli emme tiedä mikä olisi talouden tila, jos Perussuomalaiset olisi saanut yli 100 Paikkaa ja muodostanut yksin hallituksen.

      Perussuomalaisilla on siis hyvä lähtökohdat profiloitua puolueeksi, jonka tavoitteena on velaton valtio. Sitten kansalaiset voi vapaasti vaaleissa valita valitseeko itselleen ja tuleville sukupolville velkaorjuuden vai vapauden.

      • Anonyymi

        valitettavasti tuollainen sun ideoima systeemi johtaa aika varmasti samaan mihin se vei USA;n , venäjän ja Japanin että terveyspalvelut ja sosiaaliturva romahtaa ja voi tulla nälänhätä ja elintaso laskee . Yksi otti esimerkin entisestä Romanian päättäjästä joka teki sen virheen.
        Sillä systeemillä vain rikkaat tulis pärjäämään mitä sinä fanitat.

        ihanko että persut fanittaa tuollaista systeemiä? No se kertoo kai aika raadollisen kuvan siitä miten persut ajattelee asioista. En usko että kaikki persut ajattelee noin enkä usko että kaikki kokoomuslaisetkaan ajattelee noin. Persuissakin on persuporukoissa näkemyseroja että osa persuista ei halua tuollaista systeemiä mut taitanee olla niin että tuolla eduskunnassa suurin osa persupäättäjistä haluaa tuollaisen systeemin mistä sie mainitsit mutta kaupunkien ja kuntien persupäättäjistä ehkä suurin osa ei halua tuollaista systeemiä. Esim täällä päin eräässä keskipohjanmaan lehdessä eräs kirjoittaja kirjoitti siitä että täällä päin persukuntapäättäjät eivät tykkää kehityskulusta kun terveyspalvelut eli sairaala&terveyskeskukset keskitetään ja ne rapeutuvat kun taas se sama kirjoittaja kertoi että Helsingin eduskunnan persupäättäjät on ajamassa niitä palveluja alas että se kirjoittaja sanoi että persut ajaa kaksilla rattailla että ristiriitaista on!

        kirjoittaja Juha pohjola

      • Anonyymi

        ja lisään viestiini sen että minä en usko että suurin osa suomalaisista kannattaa tuollaista systeemiä mitä sinä kannatat ja veikkaan että perussuomalaisista osa ei äänestä enää perussuomalaisia koska ne ovat kai ehkä tajunneet millaista systeemiä ne ajjaa ja edelleenkin varmasti osa persujen äänestäjistä ei halua tuollaista systeemiä enkä minä nyt 100% varma ole edes millaista valtiota persut haluais itse kehittää mut eihän ne yksin pysty kehittään semmosen valtion .

        ja tommonen systeemi jota sä kannatat ja jota ehkä kannattaa persupäättäjät eduskunnassa on sellainen systeemi jossa rikkaat rikastuu ja kaikilla muilla on kurjaa niin kyllä minä vähän luulen niin että suurin osa suomalaisista ei kannata tuollaista systeemiä joten en usko että tuollainen systeemi koskaan Suomeen tuliskaan.

        kirjoittaja Juha pohjola (steelesman10)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        valitettavasti tuollainen sun ideoima systeemi johtaa aika varmasti samaan mihin se vei USA;n , venäjän ja Japanin että terveyspalvelut ja sosiaaliturva romahtaa ja voi tulla nälänhätä ja elintaso laskee . Yksi otti esimerkin entisestä Romanian päättäjästä joka teki sen virheen.
        Sillä systeemillä vain rikkaat tulis pärjäämään mitä sinä fanitat.

        ihanko että persut fanittaa tuollaista systeemiä? No se kertoo kai aika raadollisen kuvan siitä miten persut ajattelee asioista. En usko että kaikki persut ajattelee noin enkä usko että kaikki kokoomuslaisetkaan ajattelee noin. Persuissakin on persuporukoissa näkemyseroja että osa persuista ei halua tuollaista systeemiä mut taitanee olla niin että tuolla eduskunnassa suurin osa persupäättäjistä haluaa tuollaisen systeemin mistä sie mainitsit mutta kaupunkien ja kuntien persupäättäjistä ehkä suurin osa ei halua tuollaista systeemiä. Esim täällä päin eräässä keskipohjanmaan lehdessä eräs kirjoittaja kirjoitti siitä että täällä päin persukuntapäättäjät eivät tykkää kehityskulusta kun terveyspalvelut eli sairaala&terveyskeskukset keskitetään ja ne rapeutuvat kun taas se sama kirjoittaja kertoi että Helsingin eduskunnan persupäättäjät on ajamassa niitä palveluja alas että se kirjoittaja sanoi että persut ajaa kaksilla rattailla että ristiriitaista on!

        kirjoittaja Juha pohjola

        Päin vastoin. Tämä nykysysteemi tuhoon vie. Mietippä jos olisimme eläneet velkaantumatta ja siis kaikki korkoihin menneet miljardit olisi olleet muussa käytössä. Esimerkiksi kansalaisten omaisuutena pienemmän verotuksen johdosta.

        Ja turha ottaa velattomuuden esimerkiksi jotain kommunistista Romaniaa.

      • Anonyymi

        huomauttaisin vielä tosi kovasti sinua siitä että tuo systeemi jota kannatat on sellainen joka ajaisi maamme vanhukset, sairaat kuten vammaiset ja eläkeleläiset tosi pahaan tilanteeseen. Esimerkkivaltioina USA, Venäjä ja Japani jotka ei pysty auttamaan noita ihmisiä.

        Voinkin kysyä sinulta nyt (ole rehellinen ja anna rehellinen vastaus) ;
        toivotko siis pahaa meidän vanhuksille, vammaisille ja eläkeläisille??

        kirjoittaja Juha pohjola(mettäläinen)

        "Voinkin kysyä sinulta nyt (ole rehellinen ja anna rehellinen vastaus) ;
        toivotko siis pahaa meidän vanhuksille, vammaisille ja eläkeläisille??"

        Ymmärrätkö että tämän vuoden korkokulut on 3170 miljoonaa. Ne menee sijoittajille, ei vanhuksille, vammaisille yms.

        Jos taas olisimme velattomia, niin ei olisi tuota 3170 miljoonan kulua sijoittajille ja niin halutessamme voisimme laittaa tuon 3170 miljoonaa vanhuksille, vammaisille yms.

        Miksi sinä haluat antaa toisten vaivalla ansaisemat verorahat sijoittajille? Kuten myös ilmeisesti enemmistö tälle palstalla kirjoittavista.

    • Anonyymi

      Kiitos mestari 🙏

    • Anonyymi

      Velattomuuden saavutettuamme voisimme alkaa kerätä vuosittain veroja miljardin yli tarpeen ja sijoittaa sen maailmanlaajuiseen tuotto-osuus indeksiosake rahastoon. Tuotto-osuuden palauttaisimme valtion kassaan. Vähitellen voisimme alkaa vähentää verotustamme, koska rahastosta saamillamme rahoillamme maksaisimme valtion menoja. Maailman laajuinen rahasto siksi, että hajautus olisi hallinnassa ja osakerahasto siksi, että se tuottaa pitkällä ajalla parhaiten.

      Toki tällainen hyvä tulevaisuus on utopiaa, koska kansalaiset huutaa lisää palveluita ja tulonsiirtoja, eikä siten tulla saavuttamaan edes tasapainoista budjettia.

    • Anonyymi

      Aloittaja kuuluu sarjaan helvetin höperö idiootti. Voisi myös kertoa sen miten siihen velattomuuteen päästään, ja kuinka siinä pysytään. Ihanko vaan maksamalla velat pois eikä enää oteta sitä ollenkaan ? Persulla on persun keinot : )

    • Anonyymi

      Persut haluavat päästä makselemaan sitten myös toistenkin velat , siksi niin tärkeää ettei vaan raha jää kotimaahan .

    • Onko sellaisella taholla velkaa, jolla on kyky luoda rahaa, jolla vastataan vanhasta velasta? Esimerkkinä USA.

    • Anonyymi

      Maailmassa ei ole yhtään velatonta valtiota.

    • Anonyymi

      Tuo oli myös Nicolaen ja Elenan ylevä tavoite. Meinaavatko Jussi ja Riikka seurata heidän jalanjälkiään?

    • Anonyymi

      kuka käski se marriinin mennä ja tehdä niin paljo velkaa ja lähetää ne setelit itaalian maahvialle ikunaemonteihin marriinin pitää hetimmkiten maksaa ne velat pois etö voinne elää velatomina

    • Anonyymi

      Velkakeskustelussa tulee mieleen 90-luvulta erään silloin n. 35 v. tyypin katkera tilitys siitä kuinka hän maksaa nyt muidenkin velkoja pois, tarkoittaen Suomen julkista velkaa. Jostain kumman syystä unohti mainita sen, että oli itse sairaseläkkeella skitsofrenian vuoksi, ja oli siis näin ollen muiden elätettävä.

    • Anonyymi

      90-luvun laman jälkeen olisi pitänyt maksaa velat pois ja sen jälkeen olisi pitänyt pitää menot ja tulot tasapainossa eli valtio olisi pysynyt velattomana.

      Velkaantuminen on varastamista tulevilta sukupolvilta ja moraalisesti erittäin väärin.

      • Velattomuus ei ole samaa kuin hyvä taloustilanne. Venäjä on pyrkinyt aina velattomuuteen. NL:n aikana talous lopulta romahti täysin. Se johtui tietysti täydellisestä talouspolitiikan hallitsemattomuudesta yleisestikin. Venäjä on jatkanut NL:n jälkeen samanlaista velattomuuspolitiikkaa. Se on tarkoittanut, ettei talous kykene varautumaan yllättäviin shokkeihin eikä taloutta voida elvyttää optimaalisesti.

        Suomessa velkaa on otettu suhteessa BKT:hen kaksi kertaa rutkasti NL:n ja idänkaupamme romahtamisen jälkeen. Ensimmäinen kerta osui 1990-luvun alkuun eli lamavuosiin. Silloin hallituksemme kävi kerjäämässä pitkin maailmaa ja ongelmaksi muodostui se, ettei meille annettu niin paljon velkarahaa kuin olisi tarvittu. Sillä oli katastrofaalisia seurauksia. Tuli massatyöttömyys, julkinen talous ajautui kriisiin ja konkurssiaalto sulatti työn kysyntää. Minkäänlaisen yritystoiminnan tukemiseen ei ollut varaa, kun velkaa ei saatu riittävästi. Suomen pelasti sillä kertaa talouslamalta nouseva aurinko eli Nokia. Se oli melkoinen onnenkantamoinen silloin.

        Toinen velkaantumispiikki osuu vuoteen 2020. Mitä silloin tapahtui. No, koronaepidemia sulki yhteiskunnan ja kotimarkkinayritykset joutuivat suuriin vaikeuksiin. Tällä kertaa saimme ulkomailta velkaa, jota otettiinkin sitten noin 20 miljardia. Sillä Suomi pelastettiin massiiviselta konkurssiaallolta ja joukkotyöttömyydeltä, jotka yhdessä olisivat ajaneet maan pitkäkestoiseen lamaan ja valtiontalouden suuriin vaikeuksiin. Velan avulla yritykset pelastettiin laman yli ja ne olivat siten iskuvalmiina, kun tauti helpotti ja yhteiskunta avattiin.

        Velkaa tarvitaan siis ennen muuta täysin yllättäviin ja odottamattomiin shokkeihin, joita em. tapahtumat olivat. Sen lisäksi Suomen taloutta rokotti vakavalla tavalla finanssikriisi ja samoihin aikoihin osunut Nokian matkapuhelinbisneksen romahdus. Talouskasvu hiipui ja jatkui sen jälkeen nollakasvuna. Valtion menotaloutta ei sopeutettu sen tahdissa, koska nollakasvun jatkuvuutta ei osattu ennakoida. Hallitukset lisäsivät taiseen tahtiin menoja ihan riippumatta siitä, minkä värinen hallitus Suomessa oli. Orpon ja Purran hallitus lisää myös menoja tappavaan tahtiin, vaikka se on toisella kädellä yrittänyt niitä karsia. Menojen kasvu ei johdu tällä kertaa mistään tautiepidemiasta vaan turvallisuuspeloista. Puolustuksen vahvistaminen tarkoittaa usein miljardien laskua. Ilmaiseksi se ei tule.

        Talousshokkien ohella velkaa on tarvittu talouden elvyttämiseen. Lamasta ylöspääsemiseksi talouselvytys on todettu toimivaksi keinoksi. Velkaraha tulee yleensä maksetuksi sen avulla korkojen kera takaisin. Jo Suomen sotakorvaukset aikoinaan olivat vastenmielisesta velvoitteesta huolimatta samalla loistava tapa elvyttää talouttamma. Teollisuutta piti uudistaa ja se tuotti sen myötä tehokkaasti teollisuutuotteita myös vientiin kilpailukykyisellä tavalla. Useimmat länsimaat elvyttävät talouttaan eri aikoina voimakkaasti. USA tekee sitä kaiken aikaa ja supervahva elvytys alkoi finanssikriisistä. USAlla on mahdollisuus monipuoliseen elvyttämiseen ja 2010-luvulla paino oli rahapolitiikassa. Lisää rahaa painettiin markkinoille miljarditolkulla ja Trump jakoi kansalle jopa ns. helikopterirahaa ilmaiseksi. USAssa ei ole pelätty myöskään valtion rajua velkaantumista. Nyt Euroopassa Saksa alkaa elvyttää talouttaan voimakkaasti ja lipsuu tiukasta velkapolitiikastaan. Se lipsuminen voi koitua vielä Suomenkin onneksi, koska se lisää vientiteollisuutemme tuotteiden kysyntää.

        Talous pyörii länsimaissa reaalitalouden ja rahatalouden vuorovaikutuksena. Rahataloutta käytetään siis sekä reaalitalouden pelastusrenkaana että vivuttajana. Se peli edellyttää toimien hallittavuutta ja oikea-aikaisuutta. Sitä varten hallinoilla on satapäin ekonomisteja asiantuntijoina, jotka tuntevat pelin säännöt. Poliitikoilla on kylläkin taipumus sotkea sitä pelia kuten USAn presidentti Trump koko ajan tekee ja aiheuttaa epävarmuutta markkinoilla.

        Velkatalous, joka siis on osa länsimaista markkinatalousmallia, on toiminut joitain poikkeuksia lukuunottamatta erinomaisesti. Elintaso länsimaissa on kasvanut trendinomaisesti eikä loppua näy. Tietysti luonnonvarojen riittävyys ja ilmaston muuttuminen asettavat sille rajoja ja niistä voi tullakin uusi vakava shokki maailmantalouteen. Lisäksi kriisitekijänä on totalitaristiset valtiot, jotka asettavat muut ja hyvin abstraktit tavoitteen talouden ja elintason edelle. Näitä tavoitteita ovat kansallismielisyys, suurvaltaominaisuuden säilyttäminen, arvopoliittiset asiat kuten uskonto ja kulttuuri. Valitettavasti tällainen järjettömyys on jossain määrin levinnyt myös Eurooppaan, joka tosin edelleen on EUn osalta viimeinen rationalisuuden linnake maailmassa.

    • Anonyymi

      Perskokkareet kuvittelevat edelleen, että valtion taloutta voi ja kannattaa hoitaa täysin samoilla periaatteilla kuin omaansa? 🤡

      Maailmassa ei ole käytännössä yhtään velatonta valtiota. Valtiot eivät pyri maksamaan velkaansa kokonaan pois, vaan pikemminkin hallitsemaan velan kasvua ja pienentämään sitä suhteessa bruttokansantuotteeseen.

    • Anonyymi

      Velattomuuspuheet täyttä trollausta. Valitettavasti on paljon hölmöläisiä joihin tämä menee kuin väärä rupla.

      • Anonyymi

        Veloista puheenollen ... edelleenkin on selvittämättä, kuka antoi käskyn muuttaa valtion nollakorkoiset lainat vaihtuvakorkoisiksi, ja teki näin XX-miljardia lisää maksettavaa suomalaisille veronmaksajille.

        Kyseisellä taholla on käsitys, että isompi numero on nollaa parempi myös velan koroissa.
        Vakavasti puhuen taho ei tehnyt temppua tietämättömyyttään, vaan tarkoituksella. Kysymys kuuluu, mikä mahtoi oli tarkoitus?

        Ei pidä paikkaansa ap. Ketä siitä on kiittäminen se sinulle on kerrottu lehtilinkkeineen aikoja sitten. Mistä huolimatta sinä syytät siitä Purraa esim. tässä viestiketjussa (2025-04-27 17:17:14) lehtijuttuihin vedoten niiden kirjoittamisen ajankohtaan (2025-07-04 21:03:26, 2025-04-27 17:15:16,2025-04-27 17:19:34).

        Ja sieltä! Höpötetään jostain ap:sta ja puolustetaan persukuningatarta, mutta itse aiheesta ei ole mitään hajua. 🤡🍿🎡🎪

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sieltä! Höpötetään jostain ap:sta ja puolustetaan persukuningatarta, mutta itse aiheesta ei ole mitään hajua. 🤡🍿🎡🎪

        Purralla ei ole asian kanssa muuta tekemistä kuin rahojen etsiminen millä velankorot maksetaan. Mistä on kiittäminen lautakasaa en muista Rinteen vai Marinin aikana?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Purralla ei ole asian kanssa muuta tekemistä kuin rahojen etsiminen millä velankorot maksetaan. Mistä on kiittäminen lautakasaa en muista Rinteen vai Marinin aikana?

        Valtion velankorot alkaa olemaan lähes vuositasolla yhtä suuret kuin Marinin hallituksen koko kauden aikana. Korot, joiden kasvun kerrottiin kohtaavan seuraavan hallituksen ennen vaaleja joiden pohjalta se kasattiin. Lindtmanin ollessa edelleen enemmän kuin kusessa mm samasta syystä ennusteiden toteutuessa valtionvelan korkojen suhteen.

        Lindtman tarvitsisi vihreät ja vassarit hallitukseensa jotta voi edes osaltaan syyttää niistä valtavia veronkorotuksia velanotolle tullessa katto ainakin teoriatasolla. Soinisteillakin tullessa hyvin nopeasti ikävä Purraa saksineen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pidä paikkaansa ap. Ketä siitä on kiittäminen se sinulle on kerrottu lehtilinkkeineen aikoja sitten. Mistä huolimatta sinä syytät siitä Purraa esim. tässä viestiketjussa (2025-04-27 17:17:14) lehtijuttuihin vedoten niiden kirjoittamisen ajankohtaan (2025-07-04 21:03:26, 2025-04-27 17:15:16,2025-04-27 17:19:34).

        "Varsinaisen harhaluuloisuushäiriön tärkein oire on pysyvä harhaluulo, joka muistuttaa lähinnä päähänpinttymää eli pakkomiellettä.

        Häiriö on psykoottinen tila, koska mitkään vastakkaiset todistelut eivät voi horjuttaa uskoa harhaluuloon, ja havainnot tulkitaan aina tukemaan harhaluuloa.

        Harhaluuloisuushäiriöstä kärsivällä on alttius tulkita ympäristön tapahtumat ja ihmisten eleet tavalla, joka tukee heidän uskojaan. Tuloksena ovat riitaisat väittelyt ja kaikkien osapuolten ärtyneisyys."

        ...ja kaikki s24 palstat persujen maalittamiselle valjastanut s24 trolli kyseessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtion velankorot alkaa olemaan lähes vuositasolla yhtä suuret kuin Marinin hallituksen koko kauden aikana. Korot, joiden kasvun kerrottiin kohtaavan seuraavan hallituksen ennen vaaleja joiden pohjalta se kasattiin. Lindtmanin ollessa edelleen enemmän kuin kusessa mm samasta syystä ennusteiden toteutuessa valtionvelan korkojen suhteen.

        2020–2021

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lindtman tarvitsisi vihreät ja vassarit hallitukseensa jotta voi edes osaltaan syyttää niistä valtavia veronkorotuksia velanotolle tullessa katto ainakin teoriatasolla. Soinisteillakin tullessa hyvin nopeasti ikävä Purraa saksineen?

        Nykyisellä hallituksella on vielä 1,5 vuotta aikaa. Olisi toivottavaa, että he edes yrittäisivät tehdä oikeita asioita Suomen ja suomalaisten hyväksi. Suuntaa voi myös muuttaa, kun se on osoittautunut vääräksi. Sen sijaan perskokkaret nillittävät menneistä hallituksista ja maalaavat piruja seinille tulevia päättäjiä varten.

        Miten Kaikkonen sanoikaan? - Selittäkää vähemmän ja tehkää enemmän.

        Kohiseeko koski ap kun kepulaiset ovat taas jeesuksen uusi tuleminen? 😏

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyisellä hallituksella on vielä 1,5 vuotta aikaa. Olisi toivottavaa, että he edes yrittäisivät tehdä oikeita asioita Suomen ja suomalaisten hyväksi. Suuntaa voi myös muuttaa, kun se on osoittautunut vääräksi. Sen sijaan perskokkaret nillittävät menneistä hallituksista ja maalaavat piruja seinille tulevia päättäjiä varten.

        Miten Kaikkonen sanoikaan? - Selittäkää vähemmän ja tehkää enemmän.

        Naurettava kommentti puolueen pomolta jonka oma puole oli niinkin valmis tekoihin selittämisen sijaan että virne korvissa antoi Orpolle tyhjän A4:n hallitusneuvotteluissa. Ilmoituksineen kuinka heitä ei nyt nappaaa hallitusvastuu hoitakaa te meidän aiheuttamat sotkut Marinin hallituksessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyisellä hallituksella on vielä 1,5 vuotta aikaa. Olisi toivottavaa, että he edes yrittäisivät tehdä oikeita asioita Suomen ja suomalaisten hyväksi. Suuntaa voi myös muuttaa, kun se on osoittautunut vääräksi. Sen sijaan perskokkaret nillittävät menneistä hallituksista ja maalaavat piruja seinille tulevia päättäjiä varten.

        Miten Kaikkonen sanoikaan? - Selittäkää vähemmän ja tehkää enemmän.

        Miksi niitä piruja seinille maalasi myös oppositiopuolueet velkakaton nimissä poislukien vassarit?

    • Anonyymi

      Mikään valtio ei koskaan ole realistinen Romanian vanha pieru yritti lähes tappamalla kansan nälkään. Vei rahat ja onneksi teloitettiin tv- kameroiden edessä.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      157
      3986
    2. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      379
      2937
    3. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      1
      2249
    4. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      50
      2150
    5. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

      Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
      Skoda
      16
      1854
    6. No onneks ei tartte sit olla

      Mustis ku se ootki sinä itte 😂😂 Oon pelännyt että ehkä teille kehkeytyy jotain enemmän ku niin paljon yhteistä mut....
      Ikävä
      11
      1745
    7. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      165
      1383
    8. Harmittaa ettei paluuta entiseen enää ole

      Paluuta entiseen ei ole koska pilasit kaiken.
      Ikävä
      93
      1263
    9. Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue

      "Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel
      Maailman menoa
      2
      1246
    10. Lahden kolarisuma ja automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä

      Olisiko uudehkojen autojen automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä vähentänyt kolareiden määrää tuolla Lahden tiellä? Sumu
      Yleistä autoilusta
      93
      1110
    Aihe