Lapsena me tapasimme kiivetä kotiemme vieressä olleelle korkealle kalliolle. Mukanamme oli viltti sekä korissa termospullollinen kahvia ja voileipiä. "Vinnivoikkia", kuten teidän äitinne niitä leipiä kutsui.
Siellä me retkeilimme ja katselimme edessä olevan laajan tuleentuneen viljapellon yli kylän toiselle puolelle. Siellä näkyi koulumme, siellä oli koulukaveriemmekin kotitalot.
Lempeä kesätuuli puhalteli vaaleissa hiuksissamme, ja me nauroimme, leikimme ja iloitsimme siellä kallion päällä, kuin tulevaisuus olisi olllut meille avoin ja täynnä toivoa.
Siellä me retkeilimme ja katselimme edessä olevan laajan tuleentuneen viljapellon yli kylän toiselle puolelle. Siellä näkyi koulumme, siellä oli koulukaveriemmekin kotitalot.
Lempeä kesätuuli puhalteli vaaleissa hiuksissamme, ja me nauroimme, leikimme ja iloitsimme siellä kallion päällä, kuin tulevaisuus olisi olllut meille avoin ja täynnä toivoa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Totuus: lohjalainenkin maaseutu on jo turmeltu ja vanhat koulukaverit enimmäkseen kuolleita.
Eila oli vuoden minua vanhempi, Tarja jotain noin neljä vuotta nuorempi. Kumpikin kilpaili saadakseen minusta poikaystävän. Olin liian ujo valitakseni kumpaakaan. Nyt en, mutta nyt on jo liian myöhäistä.