Suomeen ja tampereelle ei todellakaan haluta persulaista kapeakatseisuutta. Mikä on oikeasti pelkoa ja huonoa itsetuntoa. Fiksut ihmiset näkee teidän läpi. Olette aika heikoilla persukaiset, ei olla enää 80-90 luvulla.
Eikö persuja hävetä
Anonyymi-ap
73402
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 73
Vanhimmat
Mussolini nousi valtaan . Entinen merkittävä sosialistijohtaja kääntyi kansalliskiihkoilijaksi . Samoin Hitler oli kansallisSOSIALISTI. Ettekö hölmöt näe eteenne vasemmiston tollot?
sdp johtoon valittiin henkilö joka avoimesti tekee natsitervehdyksiä.
Ei natsi sosialisteja vasemmistolasia tampereelle eikä minnekään.
Ei ole Antti tehnyt natsitervehdystä edes leikkimielisessä teinikuvassa. Persulla on nyt hampaat irvessä kun tuli vaalitappio ja hallitus luisteler heikoilla jäillä. Yrittää epätoivoisesti etsiä vaikka lastenvaunuista jotain persua pahempaa.
"Entinen merkittävä sosialistijohtaja kääntyi kansalliskiihkoilijaksi ."
Nurmisella jo pahasti samoja oireita!
Nurmisella on nyt äänestäjien antama mandaatti.
Kuka oikeasti ihailee persuja? No toinen samankaltainen tietysti.
Normaali ihminen on avarakatseinen eikä kohtele eriarvoisesti tiettyjen ominaisuuksien takia.
Persu kohtelee kaikkea erilaisuutta huonosti, eivät tunne empatiaa pelkkää ilkeyttä.
"....kohtelee kaikkea erilaisuutta huonosti, eivät tunne empatiaa pelkkää ilkeyttä."
Olipas osuvasti kuvattu Tampereen mahdollisesti uutta demareiden pormestariehdokasta, joka 67paikkaisesta porukasta jätti 6 pihalle, juurikin kiusatakseen ja pelkkää ilkeyttä!!!
"Kuka oikeasti ihailee persuja?"
Eiköhän heitä muutama 100 000 vielä ole, jotka haluavat pitää Suomen itsenäisenä hyvinvointivaltiona, eikä jakaa varallisuutta ilman vastinetta maailmalle, pitää suomea sosiaalitoimistona ja ilmaisena koululaitoksena EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisille, kuten erityisesti 2019-2023 tapahtui!!
Suomeen muutti viime vuonna ennakkotietojen mukaan 71 918 henkeä, mikä on tilastohistorian suurin määrä. Oikeistopersuhsalituksen aikana siis.
"Suomeen muutti viime vuonna ennakkotietojen mukaan 71 918 henkeä, mikä on tilastohistorian suurin määrä. Oikeistopersuhsalituksen aikana siis."
Voi, kunpa oppisit vielä joskus lukemaan ja ymmärtämään lukemasi... no, siihen asti varmaankin olet äärivihervasudemareiden kannattaja. Löysin sinulle linkin, jossa on kuva, josko siitä paremmin ymmärtäisit?
https://www.selkomedia.fi/paikalliset/8244288
Tuo mainitsemasi luku 71918 on siis vuodelta 2023, eli Marinin hallituksen viimeinen, "LOPPUKIRI" vuosi!!! Kokonaisuudessaan tuolla hallituskaudella maahamme saapui noin 150000 uutta suomalaista!!! 2024 tuli jo noin 10000 vähemmän, koska erilaiset perheenyhdistämiset ym. eivät sallineet nopeampaa vähenemistä, mutta suunta jatkuu laskevana 2025.
Vaalit pidettiin 2. 4. 2023 jolloi valta siirtyi oikeistolle. Vuoden kolmena ensimmäisenä Marinin hallituksen kuikautena tuo mamumäärätuskin Suomeen tuli.
Olen tavannut monta persua työelämässä, yhtäkään fiksua ei ole tullut vastaan. Se kertoo jo jotain. Persu näkee maailman todella kapeakatseisesti, johtuuko se omasta kurjasta elämästä/lapsuudesta/ vai jokin muu?
Fiksut läytävät toisensa ja samoin sellaiset jotka eivät ole fiksuja. Kuulutko siis jälkimmäiseen ryhmään ?
"Olen tavannut monta persua työelämässä, yhtäkään fiksua ei ole tullut vastaan."
Eipä Perussuomalaisia siellä Nuivaniemessä "asiakaspuolella" ole, joten....rauhassa saat sen suhteen siellä olla.
Diellähän persut ovat: Eniten rikoksesta tuomittuja eduskuntavaaliehdokkaita oli perussuomalaisilla,
Olet tainnut tehdä kyselyn potilaskavereistasi vai kuinka?
Suomessa on liikaa debiilidemareita , kuka ne elättää ?
Vasemmistodemari Sanna ainakin elättää itsensä ja muitakin. Persuoikeistolainen palstailija ei varmaan pysty samaan, anakaan heti yhtä menestyneesti.
"Persuoikeistolainen palstailija ei varmaan pysty samaan, anakaan heti yhtä menestyneesti."
OLet oikeassa tuossa, kyllä Sannukan saavutukset hakee vertaistaan suomen historiasta:
-50% lisää valtionvelkaan
-25% läx kansalaisten ostovoimasta ja varallisuudesta
-4% nousi asuntolainojen korot
-noin 900 000 kansalaista putosi köyhyysloukkuun, mukana paljon duunareita
-ennätysmäärä konkursseja 2020 alkaen
https://taloushallintoliitto.fi/konkurssien-maara-jatkaa-kasvuaan-nain-asiakkaasta-kannattaa-pitaa-huolta/
-työttömyys nousi 6,2%:sta 7,3%:iin ja oli hurjassa nousussa kesällä 2023 kun valta vaihtui
-tunnin juna Turkuun tilattiin 2020
https://www.sdp.fi/ajankohtaista/sdpn-eloranta-turun-tunnin-juna-etenee-vauhdilla/
-Suomen hiilinielumetsät muuttui päästölähteiksi 2021. kun laskutapaa muutettiin
-Kunnianhimoinen ilmastotavoite ainoana maailmassa 2035, vie NYT investointeja ja työpaikkoja (Neste Hollantiin, Tako Ruotsiin, Novart Tanskaan jne.)
JA KAIKKI TUO VAIN YHDEN VAALIKAUDEN AIKANA!!!!!!! HYVÄ SANNA ja Sannan kauhukabinetti. Tuosta viisikosta on kirjasarjakin joista yksi osa: Viisikko pulassa!
Eihän Marinin hallitus, kuten mikään muukaan hallitus voi korkoihin vaikuttaa eikä ministerit hiilinieluja laske vaan sen tekevät asiantuntijat.
Nyt ovatTamperelaiset valtuuston äänillään valinneet.
Vuonna 2023 bruttokansantuote supistui 1,0 prosenttia sitä edeltävästä vuodesta.
Persu valehtelee taas, se kuuluu persujen perimään.
Tein kun tony istituutissa sanottiin ja nyt nautin eduista 🤣🤣🤣
minua ei kiinnosta mikään muu kun totuus 🤔
Perussuomalaiset, he ovat äänestäneet nykyisenmallin vievän kohti kaaosta. Ääriliikkeet pyrkivät tähän, hajoittamaan yhteiskuntaa. Ääriliikkeet ovat vieneet perussuomalaisten puolueen johtopaikat.
Enää odotetaan persukansanedustajien kapinaa. Tiedän heissä olevan ihan aitoja suomalaisia, jotka kantavat huolta meistä ihmisistä, niistäkin jotka ei pärjää elämässä.
Hajoita ja hallitse on diktatuurinen työväline.
ei suomessa ole kilpailua , jos itket nyt niin et tiedä mistään mitään
"Perussuomalaiset, he ovat äänestäneet nykyisenmallin vievän kohti kaaosta."
Et ihan täysillä "valoilla" näköjään ajele sinäkään.... wanha kansa oli taas oikeassa, kun sanoi: jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ottaa. Kysy vaikka äidiltäsi, kuinka suomessa demokratia vielä toimii, kuinka hallitus muodostetaan, kuinka puolue voi hallituksessa vaikuttaa....
"Tiedän heissä olevan ihan aitoja suomalaisia,"
Entäs demareissa, joilla oli kunta- ja aluevaaleissa ns. matu ehdokkaita ENEMMÄN kuin kaikilla muilla puolueilla YHTEENSÄ!!!!
Hajoita ja hallitse on diktatuurinen työväline.
No niin, taas tuli persulta yhdenvertaisuuden kieltävä kommentti.
..vai oliko kristilliseltä?
Perussuomalaiset putosivat kai tällaisen vastauksen takia: "Ryhmämme esittää mielipiteiden moninaisuuden suvaitsemista omantunnon kysymyksissä."
Kristillisdemokraatit todennäköisesti tämän vastauksen takia: "Kristillisen kulttuuriperinnön merkitys kasvatuksessa ja opetuksessa tulee tunnistaa osana kaupungin sivistystehtävää. Syrjimättömyys ja vakaumusten kunnioitus ovat meille keskeisiä periaatteita. Järjestöavustuksissa on tärkeää, ettei toimijoita suljeta ulkopuolelle heidän katsomuksellisen sisältönsä vuoksi – myös hengellisen hyvinvoinnin ulottuvuudet, kuten rukous ja hartaus, ovat osa monien yhteisöjen toimintaa."
Käytännössä putosivat siis siksi, että pitivät monimuotoisuutta ja erilaisten ihmisten hyväksymistä tärkeänä. Tuleva pormestari ehkä haluaa rajata yhdenvertaisuuden hänen ajatuskantojensa hyväksymiseen, eikä ole valmis todelliseen yhdenvertaisuuteen, KOSKA ajattelee kai saavuttaneensa yhteiskunnassa tietynlaisen ylivallan näissä asioissa? Silloin on mahdollista yrittää vaientaa toisella tavalla ajattelevat. Voi olla KAIKKIEN tamperelaisten pormestari - siis KAIKKIEN niiden, jotka sattuvat ajattelemaan asioista samalla tavalla kuin hän itse ajattelee.
Persukristilliset ovat tekopyhiä jeesustelijoita:
YK:n yleiskokous hyväksyi päätöslauselman, jonka mukaan Israelin on lopetettava Palestiinan miehittäminen vuoden sisällä. Suomi äänesti lauselman puolesta. Keskiössä on ulkoministeri Elina Valtonen (kok). Valtoselle loukkaantuneita ovat olleet etenkin kristillisdemokraatit, mutta myös perussuomalaiset. Riita oli jo eskaloitumassa siihen, että Valtosta olisi pyydetty virallisesti selvittämään Suomen äänestyspäätöstä.
Ei kovin hyvää yhdenvertaisuuspersuutta:
Sisäministeri Mari Rantanen on ylpeä maahanmuuttopolitiikan linjanmuutoksesta. Yhdenvertaisuusvaltuutettu on antanut siitä jo useita kriittisiä lausuntoja.
- Ministeri ohjaa kaikkea, puuttuu kovasti ja mikään ei kelpaa.
Näin suorasanaisesti kuvaa Helsingin Sanomien haastattelema virkamies sisäministeri Mari Rantasen (ps) toimintaa ministeriössä.
Lähtivät noiden lausumistensä perään kieltämään prideliputusjuttuja. Jotenkin löivät heti toiselle korvalle.
Aloittaja on vastailut ahkerasti itselleen, samalla todistanut olevansa äärimmäisen kapeakatseinen ja suvaitsematon. Tämä on tyypillistä kommunisteille.
Persunistit diagnosoivat kaikkia muita mutta ihmeesti silti ovat hylkiön asemassa. Miksiköhän?
Hae kommunisti lääkitys tuohon sairaalloiseen vihaasi ja ahdasmielisyyteesi.
Ei tarvetta mutta persujen pomitiikalls vaan menee nyt huonommin ja silti vaativat ja uhoavat.
Siis politiikkansa on ihan persusta lähtöisin
Hae ne lääkkeet, kommarifeministi.
Se ihmetyttää vähän, että hallitus toteuttaa Kokoomuslaista politiikkaa, mutta vain persuista valitetaan. Kokoomuksen kannatusluvut pysyvät myös korkealla.
Kyllä se kokoomuskin siitä vielä laskee.
"tampereelle ei todellakaan haluta persulaista kapeakatseisuutta."
Miten noin niinkuin omassa mielessäsi luokittelet Immun toiminnan jättäessään vain 6/67 tamperelaisten valitsemaa kunnanvaltuuston jäsentä pihalle Pormestariohjelmasta!?
Eivät osaa olla yhteistyökykyisiä. Pormestarilla on oikeus valita koalitio, jonka kanssa voi edistää ja hoitaa asioita.
"Eivät osaa olla yhteistyökykyisiä."
Noin siis ITSE "kuittaat" RASISMIN ja TYÖPAIKKAKIUSAAMISEN!!!???
Persut ja ehkä kristillisetkin lähtivät heti aloitteella prideliputuksen kieltämiseksi kun vasta oltiin hahmottelemassa pormestariohjelmaa
mixei ole koko tampere
Laajakatseinen kimmo kiljunen sdp
Lue iltalehdet
Hih
Kimmon jutut ovat pientä verrattuna persujen touhuihin:
Entinen perussuomalaisten taustavaikuttaja ja poliittinen strategi Sakari Linden on sotkeutunut syvälle Venäjän vaikuttamisoperaatioon.
Linden on entinen Euroopan parlamentin laitaoikeistolaisen ID-ryhmän EU-poliittinen neuvonantaja sekä ID:tä edeltäneen ENF-parlamenttiryhmän ulkopoliittinen neuvonantaja.
Lisäksi hän on toiminut Euroopan parlamentissa Laura Huhtasaaren (ps) avustajana ja hahmotellut EU-poliittisia linjauksia perussuomalaisten ajatushautomolle Suomen Perustalle.
Persujen Tynkkynen tekee myyräntyötä parlamentissa kymmenen avustajansa voimin.
Jokainen puolue tekee sitä samaa.
Tynkysellä on itsetarkoituksena EU:,n murentaminen. On myös osallistunut Putinin järkkäämälle matkalle aikoinaan
Kimmo Kiljunen lähti Lanzarotelle pistämään ruplia sileeksi.
Kimmo on ollut putinin vastustajien kanssa yhteyksissä mutta persut ovat olleet putin-venäjämielisiä halla-ahoa ja huhtasaarta myöten.
Nyt ei Obamakaan tule Tampereelle. Persut pilasivat maineen.
se kaasuputki oli ihan demarien hanke lipposesta alkaen
Persut ovat hävyttömiä eivät ilmeisesti osaa hävetä. Jokin osa niiden rakenteesta puuttuu.
niin kaikki ei kestä totuutta , kun sen päin naamaa niille kertoo
Kannattaa tutustua puolueiden ohjelmiin ja lukea mitä niissä sanotaan. Vasmmistossa on vasen sanoma. Keskustassa on kepun sanomaa. Persuilla on oma ohjelmansa jossa on isänmaa ensisijaisena ja ensimäisenä. Kokoomuksella omansa. Kun täällä paljon parjataan Persuu S niin kannattaa ottaa selvää. Se on selvä että ns vanhat puolueet yrittää akikinkeinoin ja konstein saada perus s näyttämään huonolta ja holtittomalta. Miksi? no siksi kun persut haluaa ensiksi saada maan talouden kuntoon joka tarkoittaa sitä, että julksien sektorin menot ja ilmaisen rahan jako pitää saada kuriin. Työssä käynti kannattavaksi. Vienti vetämään. Vasemmisto, vihreät, kepu ei sallisi sitä että heiltä viedään ilmaiset,verotyomat suuret rahatulot joita on totuttu saamaan vuosikymmeniä.
Liirumlaarumia ja hössönlössöä persujen ohjelmat. Tekevät mitä sattuu pitkin poikin eikä mikään perustu mihinkään puolueen protokollaan.
Tampereella pelataan nykyisin yhteen reikään.
Persut pelaavat milloin mihinkin reikään mutta yleensä väärään.
Tampereella ollaan nyt niin luukut levällään.
Taitaa olla kova poikalasten adoptiobuumi vireillä siellä paremmissa piireissä.
Kertoo sinusta paljon mitä ajattelet ja puhut.
Tarkoitat tynkkystä ja kymmentä pientä avustajapoikaa. On siinä sebulla tekemistä kun pitää kaikki tyytyväisinä (tyydytettynä).
Tampere nousuun vaseliinin myynnillä!
Tampereella hommat luistaa kuin rasvattuna.
Persuilla kivet rahisevat rattaissa.
Eestaas tiellä taistojen.
Tampere nostaa homoliput salkoon.
Eikö ollut Kesisarja siellä vappua juhlistamassa?
kaikkien tampere niin julisti 🤔 miten voi ajaa kaikkien etuja ?
käy kuin sille vappusataselle