Yliopistot- Aivovuoto Yhdysvalloista Eurooppaan kiihtyy-maahanmuuttoa aivot!
Anonyymi-ap
2025-05-01 11:17:50
Yle: Tutkijoita virtaa nyt Suomeen
Maria Miettinen
Julkaistu 01.05.2025 | 11:11
Päivitetty 01.05.2025 | 11:11
Yliopistot
Aivovuoto Yhdysvalloista Eurooppaan kiihtyy.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)
Yhdysvaltojen poliittinen tilanne on saanut maan tutkijat hakeutumaan Eurooppalaisiin yliopistoihin, kertoo Yle. Aivovuoto on huomattu myös suomalaisissa yliopistoissa.
Helsingin yliopistosta akateemisia tehtäviä hakevien yhdysvaltalaisten määrän arvioidaan kasvavan tänä vuonna 50 prosenttia. Se tarkoittaa melkein 500:aa hakijaa. Tampereen yliopistossa Tammi-huhtikuussa pohjoisamerikkalaisia hakijoita oli 81, eli noin 30 enemmän kuin vastaavaan aikaan kahtena edellisenä vuonna.
Useat muutkin suomalaiset yliopistot ovat hakeneet rahoitusta yhdysvaltalaisten tutkijoiden rekrytoimiseksi esimerkiksi Suomen Akatemialta, artikkelissa todetaan. Se on varannut 50 miljoonaa euroa tutkijoiden rekrytoimiseen esimerkiksi juuri Yhdysvalloista.
Yhdysvaltain tilanne heijastuu myös Suomalaisissa yliopistoissa työskenteleviin yhdysvaltalaistutkijoihin. Hankenilta kerrotaan, että Yhdysvaltalaistutkijoita on jutun mukaan painostettu vetämään pois lähetettyjä tai jo julkaistuja artikkeleitaan.
Vaasan yliopiston rehtori Minna Martikainen puolestaan mainitsee, että Yhdysvaltalaisten yliopistojen toiminnan rajoittaminen heijastuu kansainväliseen yhteistyöhön esimerkiksi sukupuolten tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvissä kysymyksissä.
Tampereen yliopistossa Tammi-huhtikuussa pohjoisamerikkalaisia hakijoita oli 81
10
173
Vastaukset
- Anonyymi
pocahontas sanoi Trump
- Anonyymi
Lähitäislam nolla
- Anonyymi
Kaikista mahdollisista paikoista, miksi Tampereelle? Joku huijaa nyt.
- Anonyymi
Irak,syyria,afgaanit
Raiskaakia,huumeet,rikollisuus
Ottaa ne maan jos annetaan- Anonyymi
hysssytrre
- Anonyymi
hhh
- Anonyymi
En tiedä mihin kirjoittaja pyrkii, mutta alla rajattu otos !!
Nobel palkinnot !
USA 423kpl
UK 143kpl
DE 115kpl
F 76kpl
RUS 30kpl
CHINA 8kpl
FI 5kpl- Anonyymi
kukas tätä nobel raha massia ohjailee 🤣
- Anonyymi
jos opiskelijasta maksetaan rahaa niin sama homma kun ottaa kela elätin vuokra kämppään vuokra rahat tulee ajallaan ja sitten saa ilmaisen remontin 🤣
- Anonyymi
taloyhtiön asukkaat kiittää 😠 mutta onneksi vuokraajan tiedot ovat julkisia 🤣
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude25715231Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy12510156Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1089371Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump237109Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1826547Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1766228Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri335622Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole474806Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys251806IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti1511707