Sinimustat/PS

Tähän on tultu, että avoimen fasistinen ja rasistinen joukko saa myötätuntoa sekä poliisilta että yleisöltä. Se "jotakin asiaa" on se, mitä kaikkien vähänkin historiaa tuntevien pitäisi kavahtaa ja vastustaa. Sinimusta liike on kaiku 1930-luvun aatteista, jotka ovat valitettavasti monilta päässeet unohtumaan.

Sinimusta liike olisi esikuviensa tavoin ensimmäisenä lakkauttamassa muiden oikeuden marssia, äänestää, käyttää sananvapautta ja julkaista mitään. Kertoo paljon nykyisestä ilmapiiristämme, että heille löytyy ymmärrystä ja jopa kannatusta. Varoa kannattaisi ennemminkin.
35417
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Ehkä jotkut hölmöt pitävät äärioikeiston tyyppejä isänmaallisena.Johan se on nyt nähty.Eivät ole isänmaallisia.Haluavat valtaa ja tuhota Suomen.

1Äänestä
  • Joo poliisit natsahtivat. "Poliisi otti kiinni vastamielenosoittajia Sinimustan liikkeen vapputapahtumassa Tampereella, tiedottaa Sisä-Suomen poliisi.

    Sinimusta liike on avoimen fasistinen ja rasistinen äärioikeistoliike.

    Sisä-Suomen poliisin tilannekeskuksesta ei tuoreeltaan kerrottu, kuinka monta ihmistä otettiin kiinni. Myöskään kiinniottojen syytä ei kommentoitu." HS

    Äänestä

  • Anonyymi
    2025-05-01 17:15:55

    Anonyymi kirjoitti:
    Ehkä jotkut hölmöt pitävät äärioikeiston tyyppejä isänmaallisena.Johan se on nyt nähty.Eivät ole isänmaallisia.Haluavat valtaa ja tuhota Suomen.

    Lue lisää
    Sinimustaksi sinä olet kova poika niitä haukkumaan.

    Äänestä

  • Jotkut hölmöt pitävät näitä vihervassujen agitaatioryhmiä demokratian puolustajina.

    Kantoivat PLO:n lippujakin.

    Suoran toiminnan ryhmiä joita pitää varoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Joo poliisit natsahtivat. "Poliisi otti kiinni vastamielenosoittajia Sinimustan liikkeen vapputapahtumassa Tampereella, tiedottaa Sisä-Suomen poliisi.

    Sinimusta liike on avoimen fasistinen ja rasistinen äärioikeistoliike.

    Sisä-Suomen poliisin tilannekeskuksesta ei tuoreeltaan kerrottu, kuinka monta ihmistä otettiin kiinni. Myöskään kiinniottojen syytä ei kommentoitu." HS

    Vastamielenosoittajat: anarkokomuja joilla ei mitään lupia

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Vastamielenosoittajat: anarkokomuja joilla ei mitään lupia

    Ei mielenosoittamiseen tarvita mitään lupia. Paitsi kenties ministerit Rantanen ja Meri kerkiävät korjaamaan tämänkin epäkohdan ennen vaalikauden loppua?

    Äänestä

  • 💩💩💩💩💩💩 Perussuomalaiset haluavat rasismin Suomen perustuslakiin. 💩💩💩💩💩💩

    Äänestä

Tampereen vastamielenosoittajilla keulalla Palestiinan lippu, kieltämättä p4ska valinta asiayhteys huomioiden.

Äänestä
  • Kyllä minä ihmettelin kun vapun työväen marssissa oli anarkistivassarit lippujensa kanssa huutamassa natsihallitusta. Maikkarin lopettaessa live lähetyksen esittämisen siitä.. Niiden samojen "työläisten" ollessa hetken päästä sinimustien kimpussa..

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kyllä minä ihmettelin kun vapun työväen marssissa oli anarkistivassarit lippujensa kanssa huutamassa natsihallitusta. Maikkarin lopettaessa live lähetyksen esittämisen siitä.. Niiden samojen "työläisten" ollessa hetken päästä sinimustien kimpussa..

    ja JOKAINEN valtamedia kirjoitti äärioikeistolaisista sinimustista ja vastamielenosoittajista. Vaikka niillä oli marssilla tunnusliput esillä ei yksikään valtamedia tunnistanut kautta nimennyt näitä vastamielenosoittajia äärivassareiksi. Vaikka ne kävi taas natsien ja poliisien päälle ollen turvallisuusuhka sivullisille jne jne jne.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    ja JOKAINEN valtamedia kirjoitti äärioikeistolaisista sinimustista ja vastamielenosoittajista. Vaikka niillä oli marssilla tunnusliput esillä ei yksikään valtamedia tunnistanut kautta nimennyt näitä vastamielenosoittajia äärivassareiksi. Vaikka ne kävi taas natsien ja poliisien päälle ollen turvallisuusuhka sivullisille jne jne jne.

    Ei puutu kuin se, että hesarit jne. syyttäisi taas poliisia viattomien vastamielenosoittajien pahoinpitelystä?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kyllä minä ihmettelin kun vapun työväen marssissa oli anarkistivassarit lippujensa kanssa huutamassa natsihallitusta. Maikkarin lopettaessa live lähetyksen esittämisen siitä.. Niiden samojen "työläisten" ollessa hetken päästä sinimustien kimpussa..

    Mitä sinimustat juhlivat vappuna?

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Mitä sinimustat juhlivat vappuna?

    Varmaan sitä, että äärivassarit ja valtamedia piti juuri hyvän huolen siitä, että te skinimustat saatte kannattajakortit kasaan ja pääsette takaisin puoluerekisteriin? 4884 hetki sitten piikkien osuessa aina ajankohtiin joissa mediat kirjoittaa sinimustista.

    Äänestä

Tyhmyys asuu sielläkin, mutta niin asuu ns. vastamielenosoittajissakin, menisivät saunaan vastomaan. Sinimusta liike on "avoimesti fasistinen ja rasistinen", mutta mitä ovat nuo Palestiinan liputtajakommunistit? Miksi ei YLE kerro totuutta. Nytkin kahinan aloittajat löytyivät näistä paremmista ihmisistä, vassareista, terroristien kannattajista.

Äänestä
  • Sinimustaliike korvaa Perussuomalaiset. Molemmilla sama arvo- ja aatemaailma. Ainoa erottava tekijä on puolueiden nimet. Ärrioikeistoa molemmat.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Sinimustaliike korvaa Perussuomalaiset. Molemmilla sama arvo- ja aatemaailma. Ainoa erottava tekijä on puolueiden nimet. Ärrioikeistoa molemmat.

    Jos persut ovat natseja kuten väität, miksi sinä persuista pihalle potkittu ääliöoikeistolainen niitä sitten vainoat ja maalitat suoli24:lla 24/7?? Kysymys mihin sinulta äärivasemmistolaiselta rotuoppia julistavalta mamuhalaajalta ei saa koskaan vastausta.  🥱🥱

    Äänestä

Pientalonpojat. Nämät karjalan evakkojen jäljet

1Äänestä
  • Weke kääntyisi haudassaan noista uusiikolleista

    Äänestä

Sinimustat otti tällä kertaa pataansa äärivassarien hyökätessä tälläkin kertaa poliisinekin kimppuun joka sen yrittää esti.

Äänestä
  • Persut, päästäkää poliitinen kiimanne valloilleen ja liittykää Sinimustiin.

    Äänestä

  • Ainahan ne ovat olleet väkivaltaisia toisia suomalaisia kohtaan, mistä tuollaisia antisuomalaisia suomalaisia oikein syntyy?maailmassa on monia etnisyyksiä jotka kuuluvat samaan ryhmään ja tappelevat keskenään, mutta eivät ne siltikään ala puukottaa selkään toisiaan etnisyyden vuoksi, kuten nämä jotkut suomalaiset tekevät toisia suomalaisia kohtaan.

    Äänestä

Inhoan natseja!💙🖤☠️⚡️⚡️ Melkeinpä vieläkin enemmän kuitenkin inhoan tätä PERVERSSIÄ sateenkaarilippuja ja palestiinalaisterroristirättiä heiluttavaa ROSKASAKKIA.🏳️‍🌈💩🤢🤮☠️👎

Äänestä
  • Jaa jaa, no pitäsiköhän sinun sitten erota sinimustista ja lopettaa vassaripropagannan massapostaaminen s24 palstoille?

    Äänestä

No nämähän ovat perussuomalaisten jatkajia.

Sinne valuu, perussuomalaiset

Äänestä
  • Totta. Perussuomalaiset ovat nyt saaneet työlleen jatkajan: Sinimustat. Enää persujen ei tarvitse teeskennellä.

    Äänestä

  • Sama skitsoilu kuin avausten kohdalla joissa antipersu vttuilee antipersulle eli itselleen. Poistaen niiden viestiketjuista muiden viestit joissa vain mainitaan sana antipersu.

    Äänestä

  • Kopiopersukin siirtyy pian Sinimustiin? Hinku näyttää ainakin olevan kova.

    Äänestä

Sml on vasemmisto konservatiivinen puolue, tämä tälläinen on aiemmin puuttunut kokonaan meiltä suomesta. Puolueen johtaja/johto on positiivinen sekoitus kaikkea sitä mitä ei löydy yhdestäkään muusta puoluejohtajistosta suomessa, eli suomalaismielisiä tavallisen kansan puolella olevia ihmisiä. Liike/puolue on tarkoitettu kaikille normaaleille suomalaisille.

Äänestä
  • Ai sinimustat ? Normaaleille suomalaisille ? Mikä käsitys sinulla on normaalista
    ihmisestä ?

    Äänestä

Rantanen (PS) on poliisin ylin päällikkö, eikö ?

Äänestä

Jäljet johtavat sylttytehtaalle.....

Äänestä

Ei nämä ole todellakaan mitään järjenjättiläisiä ei saa verrata Aatun porukkaan.

Äänestä

Ei pahemmin vassarivaltamedioita kiinnostanut kirjoitella artikkeleita siitä, että avoimesti rasistinen sinimusta liike pääsi takaisin puoluerekisteriin. Vielä vähemmän niitä kiinnosti kirjoittaa siitä, että persut sai kiristyksiö ulkomaalaislakiin mitkä astui voimaan eilen. Ilman ensimmäistäkään valtamedian kirjoittamaa juttua siitä.

Äänestä
  • Sinimustat tulevat linjureilla PS puoluekokoukseen ja valtaavat koko puoloueen? Vuoden 2017 tapahtumat toistuvat?

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Sinimustat tulevat linjureilla PS puoluekokoukseen ja valtaavat koko puoloueen? Vuoden 2017 tapahtumat toistuvat?

    Minibussikin on ihan liian suuri lainaa faijasi 100A datsunta niin mahdutte kaikki kyytiin ja tilaakin vielä jää? Tiedä sitten mitä te siellä kun ette pääse edes osallistumaan kokoukseen? Kait te haluatte nähdä sankarinne joita on kiittäminen historiallisen mittavista kiristyksistä mamupolitiikkaan persujen toimesta? Kun ei teidän omasta toiminnasta politiikassa tule lasta eikä p..skaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tähän on tultu, että avoimen fasistinen ja rasistinen joukko saa myötätuntoa sekä poliisilta että yleisöltä. Se "jotakin asiaa" on se, mitä kaikkien vähänkin historiaa tuntevien pitäisi kavahtaa ja vastustaa. Sinimusta liike on kaiku 1930-luvun aatteista, jotka ovat valitettavasti monilta päässeet unohtumaan.

Sinimusta liike olisi esikuviensa tavoin ensimmäisenä lakkauttamassa muiden oikeuden marssia, äänestää, käyttää sananvapautta ja julkaista mitään. Kertoo paljon nykyisestä ilmapiiristämme, että heille löytyy ymmärrystä ja jopa kannatusta. Varoa kannattaisi ennemminkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu