Jeesus ei vastaa mitään

Kysyin pitäisikö hakea lukioon vai mennä ammattikouluun. Jeesus ei vastaa mitään. Miksi? Mikä on vikana?
44355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Ps 55:19:

"Jumala kuulee sen ja vastaa heille, hän, joka hallitsee hamasta muinaisuudesta. Sela. Sillä he eivät muuta mieltänsä eivätkä pelkää Jumalaa."

Sananl 1:28:

"Silloin he minua kutsuvat, mutta minä en vastaa, etsivät minua, mutta eivät löydä."

Äänestä

Matt. 6:6

Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.

Lahkolaisten hurmosrukouksiin ei tule mitään vastauksia.

1. Kun. 18:29

Puolenpäivän jälkeen he tulivat hurmoksiin ja olivat siinä tilassa ruokauhrin aikaan saakka. Mutta ei kuulunut ääntä, ei tullut vastausta, mitään ei tapahtunut.

1. Kor. 14:9

Samoin tekin: jos ette kielellänne saa esiin selvää puhetta, kuinka voidaan sellainen puhe ymmärtää? Tehän puhutte silloin tuuleen.

Äänestä

Eipä tuo paljoa vastaile. Antaa ihmisen tehdä omat ratkaisunsa. Yli 40 vuotta olen uskossa ollut eikä Jeesus ole antanut rukousvastausta kuin pari kertaa.

Äänestä
  • Sapatin Herra kehoittaa rukoilemaan

    Matt 24:20:

    "Mutta rukoilkaa, ettei teidän pakonne tapahtuisi talvella eikä sapattina."

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Sapatin Herra kehoittaa rukoilemaan

    Matt 24:20:

    "Mutta rukoilkaa, ettei teidän pakonne tapahtuisi talvella eikä sapattina."

    Siinä rukoillaan ettei terrori-isku tapahtuisi sapattina.

    Eikä siihen pidä vastata sapattina sotarikoksilla.

    Joskin se oli vanhan liiton aikaa, nyt sellainen on harhaoppia ja oli muutoinkin vain ohje juutalaisille.

    Äänestä

  • Jos lähden kauppaan, e kysy Jeesukselta minkä leipomon leipää ostan. Kuitenkin Raamatussa on neuvo. Jeremia 29:7. Toimikaa sen kaupungin parhaaksi, johon minä olen teidät siirtänyt. Rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidänkin menestyksenne. Jumalan tahto olisi että tukisimme kotipaikkakunnan työllisyyttä ja hyvinvointia. Ei ole kuitenkaan synti ostaa leipää joka on tuotu toiselta paikkakunnalta.
    Aloitus on trolli ja eipä sellaiselle vastausta tule. Jos nyt joku miettii ja tutkailee aidosti esim. koulupaikan ottaa, voi käyttää selvää maalaisjärkeä koska järki on Jumalan lahja. Jumala on antanut valinnan vapauksia ja voi valita mikä työ kiinnostaa, haluaako heti töihin. Jos on enemmän käytännön ihminen ja omaa kädentaitoja, voisi olla parempi valita amis, jos pitempiaikainen opiskelu ja esim. psykologin työ kiinnostaa, menee sitten lukioon. Jos kokee ettei mitenkään tiedä, miksi haluisi tulla isona, lukio on yleissivistävänä hyvä vaihtovaihto pohtia tulevaa.
    Uskovana olen kokenut, että Jumala laskee rauhansa oikeaa vaihtoehtoa kohti. Itselläni on mietintämyssy nyt eläkkeellä pienen tuntityön ottamisen suhteen. Olen rehellisesti jättänyt asian Jumalalle ja pyrin siihen että Hänen rauhasta käsin ratkaisu syntyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Jos lähden kauppaan, e kysy Jeesukselta minkä leipomon leipää ostan. Kuitenkin Raamatussa on neuvo. Jeremia 29:7. Toimikaa sen kaupungin parhaaksi, johon minä olen teidät siirtänyt. Rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidänkin menestyksenne. Jumalan tahto olisi että tukisimme kotipaikkakunnan työllisyyttä ja hyvinvointia. Ei ole kuitenkaan synti ostaa leipää joka on tuotu toiselta paikkakunnalta.

    Kysyt siis Herralta, mutta kiellät toista tekemästä samoin ja haukut trolliksi!

    Mikä röyhkeys! Luuletteko omaavanne jotain tiedon sanoja, kun nimittelette aralla tunnolla ratkaisua etsivää nuorta trolliksi?!? HÄVETKÄÄ - jos vielä hävetä osaatte!

    Äänestä

Sillä Jumala puhuu tavalla ja puhuu toisella; sitä vain ei huomata.
Unessa, öisessä näyssä, kun raskas uni valtaa ihmiset ja he nukkuvat vuoteillansa..

Job. 33:14-15

Äänestä
  • Jobin väärämieliset ystävät näki niitä näkyjä ja kuulivat harhoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Jobin väärämieliset ystävät näki niitä näkyjä ja kuulivat harhoja.

    Job 2:9

    Niin hänen vaimonsa sanoi hänelle: "Vieläkö pysyt hurskaudessasi? Kiroa Jumala ja kuole."

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Job 2:9

    Niin hänen vaimonsa sanoi hänelle: "Vieläkö pysyt hurskaudessasi? Kiroa Jumala ja kuole."

    Totuus: alkukielessä lukee siunaa Jumalaa.

    Äänestä

Pääset sellaiseen kouluun, että itku tulee.

Äänestä
  • Siinäpä uskovaisen perikuva. Alaikäistäkö täällä uhkailet vai mitä tuo itku tulee tarkoittaa?

    Alottajalle. Haet sinne minne itse haluat tai mitkä on tavoitteet elämässä.

    Lightning

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Siinäpä uskovaisen perikuva. Alaikäistäkö täällä uhkailet vai mitä tuo itku tulee tarkoittaa?

    Alottajalle. Haet sinne minne itse haluat tai mitkä on tavoitteet elämässä.

    Lightning

    Tulihan se sieltä esiin.

    Äänestä

  • MrHyvis kirjoitti:

    Tulihan se sieltä esiin.

    Ei ole mitään julmempaa kuin uskovaisen rakkaus.

    Äänestä

Teot ja synnit estää yhteyden

Hoos. 5:4

Sinun tekosi estävät sinua palaamasta Jumalan luo. Sinussa on huoruuden henki, sinä et tunne Herraa.

Äänestä

Jos tuollaista tarvitsee kysyä niin amis on sun paikka.

Äänestä

Onko joskus vastannut? Mitä?

Onhan tuo tärkeää, kun lapsia tapetaan ja...

Äänestä
  • Rippinuoriso seisoo kauan lidlin kaljaseinällä kyselemässä mitä merkkiä otetaan ja mennäänkö juosten kaszan läpi vaiko jarrutellen!

    Äänestä

>>Kysyin pitäisikö hakea lukioon vai mennä ammattikouluun. Jeesus ei vastaa mitään. Miksi? Mikä on vikana?>>

Minä vastaan: ammattikouluun.

Pääsee oikeisiin töihin.

Siis jos on työhaluja.

Äänestä

Suosittelen lukijoo vaikka siellä opetetaankin aikalailla valheoppeja, mutta jos omatunto ei vaivaa niin vastaa kutenkokeissa kuten kirjoissa valehtellaan sulle. Meinaan mm. sitä että maajilma on miljarteja vuosija vanha ja sieluntilanoppi on täyttä valhetta riivaustilallisuutta tunnustamallisoimatta.

https://www.youtube.com/watch?v=IjpyvJA6lE8&list=RDBx9zlJt9XuI&index=3

Selef Urge

Äänestä

'Kysyin pitäisikö hakea lukioon vai mennä ammattikouluun. Jeesus ei vastaa mitään. Miksi? Mikä on vikana?'

Jumala on jo vastannut sinulle. Mikäli olet innostunut lukemaan ja opiskelemaan kaikkea teoriaa, kieliä ym. paikkasi on lukio. Ellei sinua lukeminen kiinnosta tai innosta, paikkasi on ammattikoulu ja siellä se ala, joka sinua kiinnostaa tai jota ehkä olet jo harrastuksissa tehnytkin.

Jumala ei tee valintoja sinun puolestasi, hän johdattaa sinua juuri tuolla edellä olevalla tavalla.

Miksi Jumala ei tee valintoja sinun puolestasi? Koska sinä olet vastuullinen omista valinnoistasi, siksi sinun pitää tehdä ne itse. Jumala johdattaa ja antaa viisautta tehdä oikeita valintoja.

Ihan sama tilanne on, kun tulee kysymykseen aviopuolison valinta. Jumala ei tee valintaa sinun puolestasi, vaan sinun pitää itse tehdä valinta. Siinäkin auttaa se, että ensin mietit, mitä haluat puolisoltasi; millainen hänen tulisi olla eri asioissa ja niitä asioita on paljon. Luonne, kyvyt, taidot, moraali ja lukematon joukko muita. Tunteet voivat johdattaa ihan väärään henkilöön, joten pelkkiin tunteisiin ei voi luottaa; mutta ilman rakastumisen tunnettakaan ei tietenkään voi valintaa tehdä.
Mitkä ovat avioliiton mahdollisia karikoita: uskottomuus, tuhlailu, laiskuus, väkivaltaisuus, ihmistä turmelevien aineiden käyttö, epärehellisyys, täysin toisiinsa sopimattomat luonteet, täysin vastakkaiset periaatteet jne. Toinen ei halua lapsia ja toinen haluaa, toinen haluaa asua maalla, mutta toinen ei voi sitä ajatellakkaan jne.

Ihan kaikissa elämän asioissa sinä olet itse vastuussa valinnoistasi. Jumala ei tee valintoja sinun puolestasi. Jumala johdattaa ja antaa viisautta tehdä oikeita valintoja - siinä on Jumalan vastaus aloittajan kysymyksiin.

Raamatun Sanassa on moniin elämän asioihin ohjeita, mutta ihminen itse valitsee noudattaako niitä vai ei. Kun tiedät Jumalan tahdon jossakin asiassa, niin toimi sen mukaan. Valtavan paljon on kuitenkin asioita, joissa voi tehdä vapaasti valintoja, eikä mikään valinta ole Jumalan tahdon vastainen. Tarkoitan juuri tuota aloittajankin kysymystä, samoin on laita asunnon valinnan kanssa, samoin se mitä syöt ja mitä puet päällesi, millaisella autolla tai pyörällä ajat, mitä harrastat, missä käyt työssä tai mitä puoluetta äänestät jne

Äänestä

Ihminen on luotu vastuulliseksi.

Solso Jumala ei tee päätöksiä meidän puolestamme.

Siksi et voi mistään syyttää Jumalaa.

Itse olet tehnyt elämäsi valinnat.

Itse joudut myös kantamaan valintojesi seuraukset.

Äänestä
  • "Jumala ei tee päätöksiä meidän puolestamme."

    En saanut itse päättää, minne ja minkälaisena tahdon syntyä.

    "Minä tiedän, Herra, ettei ihmisen tie ole hänen vallassansa, eikä miehen vallassa, kuinka hän vaeltaa ja askeleensa ohjaa." Jer. 10:23

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    "Jumala ei tee päätöksiä meidän puolestamme."

    En saanut itse päättää, minne ja minkälaisena tahdon syntyä.

    "Minä tiedän, Herra, ettei ihmisen tie ole hänen vallassansa, eikä miehen vallassa, kuinka hän vaeltaa ja askeleensa ohjaa." Jer. 10:23

    Joh. 1:13

    'jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta,'

    Kahden ihmisen tahdosta tai himosta tai ... jokainen ihminen saa alkunsa; siitä huolimatta jokainen syntyvä ihminen on Jumalan rakastama.

    Jumala ei määrää ihmisen kohtaloa; ihminen tekee valintoja oman elämänsä suhteen ja tietysti on sitten se 'kohtalo', jolle ihminen ei voi mitään. Jonka jokin muu aiheuttaa. Abortti voi tuhota ihmisen jo idullaan äidin kohdussa - se ei ole Jumalan tahto!

    Äänestä

Jumala ei tee valintoja sinun puolestasi?

Joh. 15:16

Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät.

Äänestä
  • Ilm. 17:14

    He sotivat Karitsaa vastaan, mutta Karitsa on voittava heidät, sillä hän on herrain Herra ja kuningasten Kuningas; ja kutsutut ja VALITUT ja uskolliset voittavat hänen kanssansa."

    Äänestä

  • Jumala kutsuu ihmisiä tykönsä, mutta ei pakota tulemaan. Ihminen voi hyljätä Jumalan kutsun.

    Jokaiselle ihmiselle Jumala on antanut kutsun tulla hänen tykönsä, hänen omakseen.

    Äänestä

1. Piet. 1:2

ja jotka Isän Jumalan edeltätietämisen mukaan ovat Hengen pyhittämisen kautta valitut Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuteen ja hänen verellänsä vihmottaviksi. Lisääntyköön teille armo ja rauha

Äänestä

Jumala antaa valinnoille mahdollisuudet.

Jos ei osaa kirjoittaa järkeviä, ei sitä silloin kannata harrastaa, mutta jos Jumala suo siihen lahjan, se on itselle ja muille ilo.

Äänestä

Jumala määrää ihmisen kohtalosta.

Ef. 1:5 edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan,

Room. 9:18

Niin hän siis on armollinen, kenelle tahtoo, ja paaduttaa, kenen tahtoo.

Äänestä
  • Jumala on luonut ihmiselle vapaan tahdon.

    Siksihän täällä tapahtuu niin paljon pahoja asioita.

    Ihminen voi valita tehdä hyvää tai tehdä pahaa.

    Ihminen voi aloittaa sodan tai olla aloittamatta.

    Jumala ei määrännyt Ukrainan sotaa! sen määräsi Putin! Hänet myös tuomitaan siitä!

    Äänestä

Ihmisen on hallittava itse omaa elämäänsä ja on otettava vastuu omista päätöksistään.

Äänestä
  • Ei se niin mene.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Ei se niin mene.

    Ihminen voi syntyä vaikka kehitysvammaisena.

    Äänestä

Mene sinne mihin kykysi osoittavat! Kampaajaksi, autonasentajaksi tai opettajaksi!

Äänestä

Miksi ei vastaa?

Kuollut ei puhu!

Äänestä

Raamatun aikaan ihmisen piti elää vaikka orjana jos oli kutsuttu orjana, jos tuli uskoon orjana. Ei sillä asemalla niin ollut merkitystä vaikka ei se enää nykypäinä käy olla kenenkään orja, vaan eletään vain kunkin esivallan alla minkä ollaan.

Paavali kirjoittaa että ihmisillä on erilaisia lahjoja, kuten ruumissa jäseniä ja kaikilla on oma tärkeä tehtävänsä. Jos osaa puhua, kannattaa puhua ja jos ei osaa, niin kannattaa jättää se muilla. Jos osaa sujuvasti ja ymmärrettävästi kirjoittaa, kannattaa käyttää sitä lahjaa, mutta siihen ei ole hörhöä enempää lahjoja, niin ei sillä kannata ihmisiä kiusata.

Äänestä

Sinulle on annettu aivot, jotta opettelisit ajattelemaan.

Äänestä

Joskin sama ohje pätee yhä että jos on hörhönä kutsuttu, niin pitää jatkaa elämää hörhönä. Kirjoitella päättömiä, jotka eivät liity mitenkään mihinkään asiaan.

Mutta jos vähänkin sattuu olemaan jotain avuja, niin harrastaa niitä ja jättää kirjoittelu vähemmälle.

Äänestä

Jesaja 58:9  Silloin sinä rukoilet, ja Herra vastaa, sinä huudat, ja hän sanoo: "Katso, tässä minä olen".

Jesaja 58 kertoo kenelle Jumala vastaa

Äänestä
  • VT:n antamat ohjeet juutalaisille saattavat olla vähän vanhentuneita eikä oikein sopiva tähän aikaan jos haluaa kulkea vapaalla jalalla.

    Äänestä

Mulle vastasi ihmeen välityksellä.

Mä kokeilin useita miehisiä ammattikoulualoja mm. Elektroniikka, sahateollisuus, kalatalous mutta mikään niistä ei toiminut.
Kun rukoilin Jeesusta hän sanoi sulle käy vain naismaiset lukiopohjaiset alat eli mene kauppaopiston Kirjastolinjalle.

Lukio = naiset = kauppa, kielet , tietopalvelu
Ammattikoulu = miehet = tekniikka, työ ja taito

Jos ei muu auta niin kokeile ja keskeytä. Tekniikka on se joka on vaikea ja jolle soveltuvuus on epäselvää.

Lukiossa pärjää kuka tahansa juoksupoika.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kysyin pitäisikö hakea lukioon vai mennä ammattikouluun. Jeesus ei vastaa mitään. Miksi? Mikä on vikana?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu