EX-persukannattajat äänestivät vasemmiston ja keskustan voittoon

Suuri osa persuista äänesti taas Keskustaa, koska pettyivät persujen politiikkaan. Mutta myös SDP sai paluuäänestäjiä persukannattajista, koska nykypersut ajavat äärioikeistolaista politiikkaa, jossa ei pidetä huolta kansasta vaan puolueen hyvinvoinnista, kuten kansallisliikkeissä yleensäkin.
180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Keskusta oli ennen Sipilän hallitusta ja vielä hänen hallituksen alussa useiden palkkatyöläisten suosiossa. Sillä keskusta nousikin Suomen suurimmaksi puolueeksi ja Sipilä pääministeriksi. Kun SDP Sipilän hallituksen aikana jarrutti sote-käsittelyä, äänesti osa entisiä demareita ja keskustalaisia seuraavissa vaaleissa perussuomalaisia. Keskusta putosi pohjille. Ikävä kyllä, soinilainen perussuomalaisuus oli vaihtunut Halla-ahon myötä oikeistopopulistiseksi, jolloin etenkin keskustaan palasi entisiä äänestäjiä takaisin. Myös demareista perussuomalaisiin loikanneita siirtyi keskustaan tai kristillisiin. Tulevaisuudessa SDP ja vasemmistoliitto menettää runsaasti kannatustaan keskustalle, jolloin keskusta nousee Suomen suurimmaksi puolueeksi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suuri osa persuista äänesti taas Keskustaa, koska pettyivät persujen politiikkaan. Mutta myös SDP sai paluuäänestäjiä persukannattajista, koska nykypersut ajavat äärioikeistolaista politiikkaa, jossa ei pidetä huolta kansasta vaan puolueen hyvinvoinnista, kuten kansallisliikkeissä yleensäkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu