Onpa mennyt kuntien tappelu veriseksi Jedussa. Ylivieskalle ei tunnu riittävän mikään, vaan haluaa kuihduttaa muita ja kahmia muilta koulutuksia itselleen. Hirveällä kiirreellä tehdään homeiselle Centrialle remonttia, jotta sopii opiskelijoita. Vaikea on tuollaisen kaupungin kanssa yhteistyön tekeminen, kun mikään ei riitä. Eikö Ylivieskalaiset enää pääse naapurikuntaan opiskelemaan, kun kaikki pitäisi muualta saada sinne. Tuommoisessa toiminnassa opiskelijoiden, henkilökunnan ja opetuksen etu on jäänyt toiseksi, oman kunnan edun tavoittelun edessä. Nukkemaista Jedun johtoa on hyvä kuljettaa, kuin pässiä narusta.
Hajoaako Jedu?
12
1068
Vastaukset
- Anonyymi
Ei vaan se on järkevää tehdä Ykassa eikä oulaisten kaltasessa tuppukylässä.
- Anonyymi
Onhan meillä vielä tämä Jokihelmi. Siellä hän voi vaikka opiskella paperi ruusujen tekoa ja pistää jalalla koreasti kansantanssin tahtiin. Kaikkeen hömppään sitä kunnat rahojansa syytää. Pitäis lopettaa koko touhu ja käyttää säästyneet rahat vaikka vanhusten hoitoon.
- Anonyymi
Tämähän täällä on suurin ongelma: kuten sinä, myöskään suuri osa valuutetuista ei ymmärrä mistä päätetään.
Vanhustenhoito ja kansalaisopisto ei liity toisiinsa mitenkään, ts. väki vähenee = tyhmyys lisääntyy... - Anonyymi
Oletko nyt ymmärtänyt asiayhteyden(persu!), mistä tässä viestiketjussa puhutaan??
- Anonyymi
Kuihtuva Oulainen. Sitä tämä on.
Oulaskangas ajetaan palvelu kerrallaan alas.
Jedun ammattikoulut loppuvat.
Kyläkoulut suljetaan.
Tyhjiä liiketiloja aina vaan enemmän, kun yritys toisensa jälkeen lopettaa.
Tyhjiä asuntoja ja taloja enenevissä määrin, kun ihmiset muuttavat muualle.
Kaikki täältä loppuu. Teollisuus mahdollisesti pysyy, mutta työmatkat työntekijöillä hieman pidempiä, sit kun Oulainen on käytännössä kuollut kaupunki.
Ihmettelen sitä, että miksi S-market haaveilee uusista tiloista kuolevaan kaupunkiin? Ei kannata, kun täältä kaikki loppuu. - Anonyymi
Asiaa. Mitä pitäis tehdä että suunta muuttuisi.
- Anonyymi
Oulaisissa ei ole vetonaulaa, joka houkuttelisi ketään tänne. Nuo aiemmin mainitut asiat eivät todellakaan houkuttele ihmisiä Oulaisiin. Eli kaupunkiin pitää saada vetonaula ja korjattua nuo ongelmat. Silloin tilanne kääntyisi parempaan. Helppoa se ei taatusti ole, mutta mahdollista, ehkä.
- Anonyymi
Mikä taho hyötyy siitä, että juuri tämä ratkaisu nostetaan esiin?
- Anonyymi
Mitens toi Hanza?
- Anonyymi
Syy miksi jedu karkaa on kepussa. Kepulla on paikka siellä. Aikaisemmin oli keskustalaisella kaupunginjohtajalla jota ei oulaisten meno kiinnostanut. Nyt msa siellä säätää ja kaikki katoaa
- Anonyymi
Höpö, höpö taas!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2853548Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell221968Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.441616- 841461
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.831160- 1431149
- 811054
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.93957Kannattaa ymmärtää se asia
että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.210821Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61757