-joka houkuttelee kadonneita kannattajiaan takaisin.
on jo hyvällä alulla.– Lähdetään tavoittelemaan mitalisijaa, ja mitä kirkkaampi mitali, sen parempi Perussuomalaisilta ja SDP:stä odotetaan paluumuuttajia.
MTV:n entinen uutisankkuri Keijo Leppänen ei välttynyt ehdokaslomakkeelta, joka toimitettiin hänen käteensä kesken juonnon.
– Te olette tehneet minuun hyvin suuren, kansanvaltaisen kansanliikevaikutelman. Olen siitä lievästi yllättynyt, mutta samalla hyvin onnellinen, Leppänen naurahti.
SDP:n puoluehallituksen jäsen, strategisen viestinnän johtaja Dimitri Qvintus suorastaan onnitteli keskustaa hyvän sloganin löytämisestä.
Keskusta julkisti lauantaina vaalien iskulauseensa ”vaihda keskelle”.
Qvintus näkee sanaparissa ”tervettä itsetuntoa”.
Kulttuurivaikuttaja, vihreiden entinen kansanedustaja Rosa Meriläinen piti ”sinänsä iskevän” vaalilauseen haasteena sitä, että usein suomalaiset mieltävät olevansa jo maltillisia ja keskellä – hekin, joilla on varsin ärhäköitä mielipiteitä.
Keskusta sai suitsutusta etenkin yhteistyökyvystään.
– Keskustaa tarvitaan parsimaan yhteen se, minkä maailma rikkoo ja repii, runoili äskettäin Liike Nytistä kokoomukseen loikannut Mikael Jungner.
Hänkin näki keskustan uudessa iskulauseessa ”itsetuntoisen kansanliikkeen”. Jugner kiinnitti kuitenkin erityistä huomiota siihen, että vihreän taustan lisäksi mainoksessa näkyy punainen tikkataulu ja tikassa sininen pää.
– Väreissä näkyy sinipunamulta, hän tulkitsi.
iskulause tuo mieleen vuoden 2012 kuntavaalikampanjan lämpimän tunnelman räsymattoineen. Silloin keskusta teki erityisen onnistuneen ”on kotiinpaluun aika” -kampanjan.
Sillä haluttiin houkutella perussuomalaisiin karanneita takaisin keskustaan, ja tavoite on tälläkin kertaa sama.
– Haluamme edistää sivistystä ja sitä, että keskusta on jossain vaiheessa pääministeripuolue.
Keskustan alue- ja kuntavaalikampanjassa näkyy itsetuntonsa löytänyt puolue-
Anonyymi-ap
3
71
Vastaukset
- Anonyymi
Jumankauta, Suomen Keskusta mainittu Suomen Keskustan palstalla.
Jo on aikoihin eletty!! - Anonyymi
Orpon ja Purran sinikeltaisen (vrt. EU:n värit) hallituksen tilalle tarvitaan punamultahallitus, kuten vuoden 1937 eduskuntavaaleissa. Ensimmäinen vaihe sen edistämiseksi on Orpon hallituksen hajottaminen ja ennenaikaiset eduskuntavaalit.
- Anonyymi
-joka houkuttelee kadonneita kannattajiaan takaisin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2241576- 291413
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊611279Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!711259- 781204
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?761189Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031173- 54998
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans18972Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per177865