Perussuomalainen. Olette ansainneet köyhyytenne.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000011208178.html

Julmaa äärioikeistolaista purkaantumista Perussuomalaisen vaikuttajan suusta.
Moni työtön on hakenut satoja työpaikkoja, saamatta työtä. Osaksi hallituksen toimilla on tullut lähes 60000 työtöntä lisää vaikka piti tulla uusia työpaikkoja satatuhatta lisää. Nyt on sitten alettu huonoa omatuntoa puhdistamaan syyllistämällä työttömiä.

Perussuomalaiset mainostaa olevansa suurin duunaripuolue, huonolta näyttää, valehtelevat siinäkin.
25227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Nyt sitä pyydellään anteeksi, miksi noinhan Persut ajattelee.

Äänestä
  • Totta. Ihan tavallinen tolkku persuduunari, jolla on omakotitalo, jonkinlainen auton rottelo ja turvattu toimeentulo, ei kovin runsas mutta riittävä, nostaa itsensä toveritason yläpuolelle ja katsoo nenän vartta alaspäin toista duunaria, ja sanoo noin kelan vakioasiakkaalle.

    Äänestä

Ensin haukkuvat huonompi osaiset, sitten sanovat anteeks. Ja sillä on asia kuitattu. Persut on roskasakkia, anteeks.

Äänestä

Mitä väärää hän on sanonut? Ideologinen työttömyys on Suomessa valtava ongelma. On ollut liian helppo heittäytyä tukien varaan. Marinin hallitus jopa kannusti makaamaan kotona ja nostamaan erinäisiä sosiaalitukia ilman vastiketta.

Äänestä
  • miten se marini kannusti kotona makaamaan, en oo kuullu?

    Äänestä

  • Tiedon voi tuoda esille niin monella eri tavalla.
    Persujen kannattajille asia täytyy tuoda tällaisella vuodatuksella sillä normaali puhutteleva esille tulo ei riitä koska se ole heidän ideologian mukaista.
    Mitä vähemmän empatiaa sen parempi persujen mielestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    miten se marini kannusti kotona makaamaan, en oo kuullu?

    Sanoi että Rahaa on!

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    miten se marini kannusti kotona makaamaan, en oo kuullu?

    Tämä on taas niitä Persujen märkiä unia, Marin ei ole koskaan sanonut noin.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Tämä on taas niitä Persujen märkiä unia, Marin ei ole koskaan sanonut noin.

    Kyllä on sanottu että Rahaa on!

    Äänestä

  • No ei ole.Ehkä 10 ihmistä suomessa

    Äänestä

Onko vihervasemmistolla unohtunut vanha sananlasku "Ken ei työtä tee, sen ei syödäkään pidä"?

Äänestä
  • Mites kun nykyään vaikka töitä tekee niin silti ei saa tarpeeksi rahaa syödäkseen???

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Mites kun nykyään vaikka töitä tekee niin silti ei saa tarpeeksi rahaa syödäkseen???

    Mitäpä ostatte kalliita ruokia. Marketissa on halvempia ruokia. Katsokaa alelaarit.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Mitäpä ostatte kalliita ruokia. Marketissa on halvempia ruokia. Katsokaa alelaarit.

    Niin ja on työttömille ruokaloitakin mistä saa puuroja ja päivällä kastiketta ja pottuja.

    Äänestä

  • Tiedän hyvissä töissä ja viroissa olvia vassareita ja vihreitä, älä yleistä.

    Äänestä

Niinhän sitä sanotaan että totuuden puhuja ei yösijaa saa.

Äänestä
  • Tässähän kyse siitä ettei kaikkia jotka joutuu työttömäksi ei pitäisi niputtaa luusereiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Tässähän kyse siitä ettei kaikkia jotka joutuu työttömäksi ei pitäisi niputtaa luusereiksi.

    Tuollahan on työvoima toimiston sivulla melkein 300 avointa työpaikkaa kainuussa. Siitä hakemaan. Töitä kyllä on jos on työhaluja.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Tuollahan on työvoima toimiston sivulla melkein 300 avointa työpaikkaa kainuussa. Siitä hakemaan. Töitä kyllä on jos on työhaluja.

    Työttömiä on kuitenkin lähes 300000. Jos alat tarkemmin tutkimaan avoimia työpaikkoja varmasti löytyy syy miksi ne ovat avoimia.

    Kuitenkin oikeisiin työpaikkoihin tulee satoja hakemuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Työttömiä on kuitenkin lähes 300000. Jos alat tarkemmin tutkimaan avoimia työpaikkoja varmasti löytyy syy miksi ne ovat avoimia.

    Kuitenkin oikeisiin työpaikkoihin tulee satoja hakemuksia.

    Siellä on joukossa työhaluttomia kun eivät hae auki olevia työpaikkoja. Muutenhan paikat olisi täytetty.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Siellä on joukossa työhaluttomia kun eivät hae auki olevia työpaikkoja. Muutenhan paikat olisi täytetty.

    On pakko hakea töitä ja lähettää tietty määrä työhakemuksia kuukaudessa, muuten tuet lakkaavat.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    On pakko hakea töitä ja lähettää tietty määrä työhakemuksia kuukaudessa, muuten tuet lakkaavat.

    Olisipa enemmänkin poliitikkoja jotka sanoisivat asiat kuten ne ovat. Kunnioitan suuresti tätä eduskunta-avustajaa kun on uskaltanut ottaa asian puheeksi. Rohkeita ovat ne jotka uskaltavat tuoda tabut julkisuuteen!

    Äänestä

Kuollut venäläinen on sankari.

Äänestä
  • Tuo Persukin joka aloitti tämän työttömien pilkkaamisen, nyt hätäpäissään pyytelee anteeksi, ja sanoo itse illeen työttömänä ja ulosotossa.

    Äänestä

Kyllä ministeriössä virkamiehet tietävät miten paljon on ideologisia työttömiä ja on aina parempi ottaa julkiseen keskusteluun työn teon kannattavuus, koska se on lähtökohta että ihminen elättää itse itsensä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

https://www.is.fi/politiikka/art-2000011208178.html

Julmaa äärioikeistolaista purkaantumista Perussuomalaisen vaikuttajan suusta.
Moni työtön on hakenut satoja työpaikkoja, saamatta työtä. Osaksi hallituksen toimilla on tullut lähes 60000 työtöntä lisää vaikka piti tulla uusia työpaikkoja satatuhatta lisää. Nyt on sitten alettu huonoa omatuntoa puhdistamaan syyllistämällä työttömiä.

Perussuomalaiset mainostaa olevansa suurin duunaripuolue, huonolta näyttää, valehtelevat siinäkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu