EU:n tulliraja on ilmeisesti 150€, USA:n 800 USD.
Mutta miksi?
Noh, ehkä amerikkalaiset päättäjät ymmärtävät paremmin talousmatematiikkaa.
Suomessa (ja muuallakin EU:ssa) tuntuu hallintovallan suunnalta olevan jo valmiiksi asenne: Kansalainen maksakoon veronsa ja tullinsa, ja yleensä kalleimman mukaan.
Mutta amerikkalaiset päättäjät ymmärtävät jotakin, jota EU:n päättäjät eivät ymmärrä: Amerikassa maksimitulli on 4%, mutta monesta tuoteryhmästä tulli on pienempi, ja siksi keskimääräinen tulli on 3%.
Tuon minimin 800 USD kohdalla tullilaskelma näyttää tällaiselta:
Tullattavien tuotteiden arvo: 800 USD
Tullaus%: 3%
Tullimaksun suuruus: 0,03 * 800 = 24 USD
USA:ssa lasketaan ja harkitaan asiaa (laki tullin perimisestä) näin:
Sen tullimiehen työaikakin maksaa jotakin.
Lisäksi tullauksesta saattaa syntyä sen tullimiehen palkan lisäksi muitakin oheiskustannuksia.
Kutsutaan näiden kustannuksien (sen tullimiehen palkka mukaanlukien) nimellä:
Tullauksen kokonaiskustannus.
Jos Tullauksen kokonaiskustannus > tullimaksuna tuotteiden maahantuojalta perittävän tullimaksun suuruus, silloin tullin perimisessä ei valtion kannalta ole järkeä, koska tullimaksun tuotto valtiolle ei riitä edes kattamaan tullimaksujen perimisestä syntyneitä kustannuksia.
USA:ssa ymmärretään tämä, mutta pelkään pahoin, että EU:ssa ei ymmärretä!
Jos tilanne tosiaan on se, että EU:ssa tullia peritään, kun tullattavien tuotteiden arvo >= 150 €, silloin pitäisi laskea:
Mikä on perittävien tullimaksujen määrä silloin, kun tullattavien tuotteiden arvo = 150 €?
Jos tuo perittävä määrä alittaa tullimaksujen perinnän valtiolle aiheuttamat kustannukset, niin silloin tullimaksujen periminen on valtiollekin haitallista.
Mutta Suomessa pohditaan tämän sijasta, pitäisikö TEMUsta tilaajat saattaa nykyistä ankaramman tullivastuun piiriin.
Mielestäni yleisellä tasolla: EI pitäisi.
Mutta sensijaan pitäisi estää, ettei EU -alueelle tuoda sellaisia 230V tai suuremmalla jännitteellä toimivia sähkölaitteita, jotka ovat sähköturvallisuuden kannalta tarkasteltuna ala-arvoisia, ja jotka eivät täytä EU -alueella voimassa olevia sähköturvallisuusmääräyksiä.
EU:n pitäisi vaatia Kiinalta, että Kiinan viranomaisten tulee valvoa sitä, ettei EU -alueelle saa lähettää sähköturvallisuuden kannalta tarkasteltuna ala-arvoisia sähkölaitteita.
Jos Kiinalaiset eivät kuuntele pelkkää pyyntöä, niin sitä pyyntöä voi terästää uhkauksella, että Kiinantuotteille tulee korkea ns. rangaistustulli.
Tarkoitus on siis ainoastaan painostaa tuolla korkean rangaistustullin idealla, eli jos Kiina suostuu siihen, että Kiinan valtio alkaa valvoa sitä, ettei Kiinan viranomaiset jatkossa salli ala-arvoisten sähkölaitteiden vientiä EU -alueelle, niin silloin ei tietenkään toteuteta mitään korkeita rangaistustulleja Kiinantuotteille .
Ystävällisyyden eleenä EU voisi samalla luvata Kiinalle, että jos Kiina suostuu asiassa hyvään yhteistyöhön (eli estämään ala-arvoisten sähkölaitteiden vienti EU -alueelle), niin EU voisi vastavuoroisesti lopettaa aurinkopaneleilta perittävät normaalia korkeammat tullimaksut, ja palauittaa aurinkopanelit normaalilla tullitaksalla tullattavaksi, ja lopettaa ylisuurien tullimaksujen perimisen kiinalaisten aurinkopanelien kohdalla.
Suomenkin lehdistössä oli julkaistu tapaus, jossa 14 -vuotias (ilmeisesti malesialainen) teinityttö löydettiin kuolleena sängystään, koska tyttö oli käyttänyt älypuhelintaan siten, että puhelin oli kytketty laturiin, joka oli kytketty pistorasiaan. Laadukkaalla ja sähköturvallisuusmääräykset täyttävällä laturilla tuossa ei pitäisi olla mitään vaaraa. Mutta kun laturivalmistaja yrittää maksimoida liikevoittonsa sillä, että sähköturvallisuusmääräykstä ei välitetä, vaan laturit suunnitellaan ja valmistetaan halvimmalla (ja samalla vaarallisella) tavalla, niin seuraus on se, että vaarallisen laturin takia joku kuolee sähköiskuun.
Sitä en tiedä, miksi juuri Kiinassa on noita hämäräliikemiehiä, jotka haluavat maksimoida liikevoittonsa saattamalla asiakkaansa hengenvaaraan.
Mutta EU -viranomaiset voisivat pyrkiä painostamaan Kiinaa muuttamaan tapojaan tässä, ja se jäisi Kiinan viranomaisten tehtäväksi, koska kiinalaisia hämäräliikemiehiä sähköturvallisuusasiat eivät tunnu pätkääkään kiinnostavan.
Tulliraja (Tulli on veronluonteinen maksu, vaikka ei ole vero) 150
Anonyymi-ap
0
206
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2764712Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343050Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit452914Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k362892Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?771826Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061684Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281521- 611448
- 971322
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271222