Ylen sisäpiiri mahdollistaa suoraan ja välillisesti ne Suomen elokuvat, jotka saavat tuet ja levitykset. Ei ihme, jos tällä puupäämeiningillä syntyy mitä syntyy, eli känniläisten kohellusta ja tekotaiteellista puppua, jota työnnetäänkin sitten eteemme joka torvesta. Ei siis ole ihme, jos Suomen ulkopuolella ei ole kovin paljon vastaanottoa, jollei lähetetä seurapiirejä voitelemaan. Siten saadaan edes joku "meidät mainittu" juttu mediaan kertomaan ns. menestyksestä.
Ylen sisäpiiri
Anonyymi-ap
2170
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ylen sisällöt varsinkin lyhytelokuvien suhteen ovat äärimmäisen yksipuolisia. Vain muutamat aiheet näyttävät olevan sallittu, eikä tarvitse edes mainita, mitkä.
Kokoomusjohtoinen Yle harrastaa kaverikapitalismia jossa laadulla ei voi kehuskella. Roskaa tuotetaan mahdollisimman isolla rahalla