Tuntuuko teillä yksinäisyys koskaan fyysisenä kipuna

Vaikka etenkin pitkäaikaisyksinäisyydessä yksinäisyyteen tulee väistämättä osin tottumaan, niin ettei se häiritse niin paljon ja jatkuvasti, mutta sorrutteko joskus miettimään yksimäisyyteen liittyviä asioita syvällisemmin ja sen myötä kärsimään enemmän niin menneiden kasaamasta kuin nykyisestä riittävien ihmiskontaktien, etenkin ystävyyden, läheisyyden, kosketuksen puutteesta, niin että se tuntuu ihan kipuna rinnassa ja voi herkistyttää kyyneliinkin, mikäli on ihminen, jolle kyyneleet luontaisesti voivat tulla?
6616
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Välillä tuntuu tuoltakin, toisinaan taas siltä kuin olisin irtaantunut kehostani ja kaikki aistit turtuneet. Ympäröivää maailmaa katsoo ikään kuin samean kelmun takaa.

Äänestä

Yksinäisyys voi tuntua fyysisenä kipuna rinnassa.

Äänestä

Ahdistuksen tunteena rinnassa, varsinkin, kun menet nukkumaan, sillon monesti myös vihloo ennenkun saa unen ja vaikuttaa myös siihen unen laatuun.

Yksinäisyys luo stressitilan joka tapaa hitaasti, mutta varmasti.

Äänestä

Kyllä tuollaista on ollut. Miettinyt olen syitä siihen, ja vikoja itsessäni joista se johtuu.

Yritän nyt vielä löytää naista elämääni.

Jos en lähiaikoina onnistu, käännyn Saatanan puoleen.
Sen jälkeen en ole ikinä enää yksin.

m

Äänestä
  • Käänny mieluummin Jeesuksen puoleen. Minä tein sen 49 vuotta sitten. En ole yksinäinen. Jeesus on minun kanssani.

    Äänestä

Oli kiva hetken kestävä kohtaaminen keväällä toisen ihmisen kanssa
ja siitä tuli n. 2kk vieroitusoireet. En juuri itkenyt, mutta rinnassa viilsi jatkuvasti
ja keskittyminen, asioiden tekeminen vaikeutui.
Kun ei ole tosi pitkään aikaan ollut sellaista ja yhtäkkiä saa, mutta sitten ei kohta saakaan enää.. Vaikka kohtaaminen oli kiva silloin kun se tapahtui, niin en haluaisi tuollaista, kun jälkiseuraukset on niin kovat. Tarvii jatkuvuutta. Olisin sen paremmin kestänyt, jos olisi muita ystäviä elämässä, mutta kun ei ole ketään niin yhden ihmisen ja monille hyvin tavallisen tilanteen merkitys kasvaa tavallista isommaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vaikka etenkin pitkäaikaisyksinäisyydessä yksinäisyyteen tulee väistämättä osin tottumaan, niin ettei se häiritse niin paljon ja jatkuvasti, mutta sorrutteko joskus miettimään yksimäisyyteen liittyviä asioita syvällisemmin ja sen myötä kärsimään enemmän niin menneiden kasaamasta kuin nykyisestä riittävien ihmiskontaktien, etenkin ystävyyden, läheisyyden, kosketuksen puutteesta, niin että se tuntuu ihan kipuna rinnassa ja voi herkistyttää kyyneliinkin, mikäli on ihminen, jolle kyyneleet luontaisesti voivat tulla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu