Hukkunut paketti

Tilasin ulkomailta tavaraa,kävi niin hienosti että
Matkahuolto onnistui hukkaamaan toisen paketin.Olisi kiva saada jonkinlainen hyvitys hukatusta paketista,mutta ei.Meni täysin luottamus
Matkahuoltoon,oma virhe kun luotin Matkahuoltoon
en suosittele Matkahuoltoa kenellekkän.Firma on
mennyt alaspäin,pitäisi ottaa joku vastuu hukatuista
paketeista.
5324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Miksi saisit korvausta ja mistä? Ethän ole edes ostanut mitään. Ja millä perusteella / tiedolla juuri matkahuolto on hukannut ulkomailta tulevan paketin?

Äänestä

Aluksi kannattaa rauhoittua että ei heti kaikkia moiti ja lupaa että ei koskaan käytä. Kaverit voi loppua.

Kertomuksesi olisi tuntunut uskottavammalta jos olisit kertonut tilauspäivän, koska on siirtynyt matkahuollon vastuulle, eli matkahuolto/Posti ottaa paketin juuri tullia ennen.
Ja paketin arvo olisi kiinnostanut, meuhkaatko alle kympin paketista.

Korona-aikana minulla kesti pakettien tulo 5-7 kk. Kaikista sain rahat keväällä ja paketit tulivat syksyllä ja alkutalvesta.

KAUANKO OLT ODOTTANUT, mikä oli arvioitu saapumispäivä. Mistä yleensä tilasit, jos Googlella hakee kauppaa, 2 kymmenestä on huijariyrityksiä. Varsinkin se halvin .

Äänestä
  • Ei ollut alle kympin paketti,jos maksaa ja odottaa niin eikös silloin pitäisi pakettien tulla oikeaan osoitteeseen.Pidätkö itseäsi viisaana,perkeleen Pelle.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ei ollut alle kympin paketti,jos maksaa ja odottaa niin eikös silloin pitäisi pakettien tulla oikeaan osoitteeseen.Pidätkö itseäsi viisaana,perkeleen Pelle.

    Oletko itse tilannut paketin kuljetuksen Matkahuollolta vai tuotteen myyjä.
    Jos tuotteen myyjä on se taho joka paketin kuljetuksen on tilannut (Matkahuollolta) niin oikea reklamaatio osoite on tuo tuotteen myyjä (joka on sitten vastuussa siitä että lähettämänsä paketti johon on kuljetuksen tilannut, tulee myös perille asiakkaalle).

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Tilasin kiinan kaupasta kiertovesipumpun.
    Hyvin lähti paketti liikkeelle ja jossakin euroopassa se katosi.
    Ilmoitin myyjälle ettei tilaus ole saapunut ja ei mennyt kuin viikko niin rahat palautui tilille.
    Tilasin pumpun sitten toisen alustan kautta ja se tuli perille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Tilasin ulkomailta tavaraa,kävi niin hienosti että
Matkahuolto onnistui hukkaamaan toisen paketin.Olisi kiva saada jonkinlainen hyvitys hukatusta paketista,mutta ei.Meni täysin luottamus
Matkahuoltoon,oma virhe kun luotin Matkahuoltoon
en suosittele Matkahuoltoa kenellekkän.Firma on
mennyt alaspäin,pitäisi ottaa joku vastuu hukatuista
paketeista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu