Olihan taas satusedältä noloa esiintymistä selittelyineen ja uskomisineen.
A-studio 7.5
Anonyymi-ap
40374
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Kok "uudistukset" = kurjistuksia
PETTERPURRAn kasvutoimet purevat:
Työttömyys kasvaa.
Velanotto lisääntyy.
Konkursseissa ennätys.
Et sitten halunnut ymmärtää tai et vain ymmärtänyt.
Vanhoilla keinoilla joiden mukaan on eletty viime vuosikymmenet on vain menty hissukseen alaspäin. Jonkun on oltava fiksu ja käännettävä laivaa, jotta saadaan mahdollisuus parempaan. Tästä nyt on kyse ja sosialistit eivät halua koska köyhät ovat heidän uskollisimpia äänestäjiään.
Minä äänestän Kokoomusta. Toki historia näyttää että Kokoomus tuhoaa kaiken ja hyvinvoinnin perustan rakentaminenkin onnistui kun Kokoomus pidettiin sivussa. Mutta uskon ja tiedän että Kokoomus tekee Suomesta paratiisin vaikka historia näyttää toiselta.
Ilman yritystalouden tuottoja ei sinun hyvinvointiasi olisi rakennettu ja Kokoomus on osa sitä leiriä johon yrittäjyys pääosin nojaa. Olet siis pahasti metsässä.
Vasemmiston yritykset eivät ole koskaan menestyneet, sitä muutama esimerkki OTK, OP Yhteistuki ja vaikka Kansa Yhtiöt. Aikoinaan yrittivät mutta missä luuraavat?
Vastaavasti vastaavat toisen linjan yritykset kuten SOK, IF ja OP menestyvät verraten hyvin! Juuri tänään uutisissa sanottiin OP:n olevan yksi suurimmista veronmaksajista Suomessa.
"Kokoomus on osa sitä leiriä johon yrittäjyys pääosin nojaa"
Ja tuhot nähdään nyt ja ennen. Eiköhän Kokoomuksen ulkopuolinen yrittäjyys ja työnteko ole olleet kaikista parasta suomalaisille ja Suomelle.
Mikset koskaan kerro mitä hyvää oikeisto ja Kokoomus on saanut aikaan oikeasti. Siis normaalissa elämässä ja ja järkevissä ajatuksissa.
Sinun mielestä työttömyyden ja velan kasvu on hienoja asioita mistä Kokoomus tunnetaan. Olet hurmiossa kaikilla nimimerkeilläsi kun saatiin nykyinen kaiken tuhoava sinimusta hallitus joka halveksii demokratiaa mukaillen itänaapurin meininkiä. Myönsihän Orpokin että nyt ei edetä kuten demokratiassa oli tapana neuvotellen, ja seuraukset nähdään.
Puolue voi vain voimasuhteiden myötä suunnata taloutta oikeaan suuntaan. Mitään muuta hyväähän ei puolue voi edes tehdä. Kun sitten talous oikean suunnattuna alkaa tuottaa parempaa tulosta noon sitä voidaan silloin jakaa sopiviin tarkoituksiin mutta ei niin, että rahat loppuvat ja velkaannutaan!
Röh röh minä olen aina jakanut vaipan tuotoksia Lyylille KRUIIK !!!
Petteri ORPO otti lisää velkaa 2024 yli 18 miljardia euroa.
Jokaiselle suomalaiseel siis yli 3000 euroa.
Petterin velkalaiva kyntää syvällä.
Kannattaa miettiä mihin ne rahat käytetään. Suuri osa menee soteen ja sosiaalimenoihin! jos nuo jätetään maksamatta niin ei tarvita lisää velkaa!
Vanhoilla hyvillä keinoilla tästä maasta tehtiin hyvinvointivaltio, kunne tuli kokoomus hallituksiin ja silloin ei enää mennäkkään hissukseen alaspäin vaan pudotaan aivan rytisten.
Pysyisit sinäkin petissäsi pösilö, vaipanvaihtokin lähestyy !
Mitä ne vanhat hyvät keinot olivat mielestäsi?
Kerro ja perustele!
Työntekijöitä halveksumalla tämä hallitus ei mitään aikaansaa.
Ei ainakaan mitään hyvää.
Satonen myönsi ei ollut mitään aktiivisia työllistämistoimia eli olivat heittäneet hommat täysin LÄSKIKSI: "Työllisyyden kehittyminen riippuu suhdanteista"
Ei juma
Kas kummaa kun vielä jokin aikaa sitten Satosen & kumppaneiden mielestä tulemme saamaan hyvät työllisyysluvut nimenomaan sen erittäin hyvän hallitusohjelman ansiosta, ja kun kävi päinvastoin, onkin syy suhdanteissa. No tyypiltä onnistuu ainakin paskan jauhaminen. Mikään muu ei sitten onnistukaan kun se hyvä eläkevirkakin meni sivu suun ihan omaa osaamattomuuttaan.
Ilmeisesti tämä "huono suhdanne" vaikuttaa vain suomeen, kun kaikissa muissa EU-maissa menee paremmin.
Vai olisiko syy kuitenkin hallituksen umpihuonossa politiikassa?
Tavallisella ihmisellä ei ole edes ihmisarvoa varakkaitten mielestä.
Alistamisella ja päähänpotkimisella ei pääse toivottuun tulokseen.
Jonkun pitäisi kysyä Salelta onko Vastakkainasettelun aika taas?
Arvostan k-kauppiaan tummaa poikaa.
Keskinäinen arvostus ihmisten välillä kaiken perusta.
Hallitus ja EK ovat itse menettäneet kaiken arvostuksen
palkansaajan silmissä teettämällä jopa pakkolakeja,
kun eivät muuten saa tahtoaan perille.
Palkansaaja on niille karjaa, eläimiä, jolle ne sanovat: "Me emme neuvottele"
"Tämä on kirjattu hallitusohjelmaan"
Entäs jos seuraava hallitus enemmistöllään alkaisi kohdella nykyhallituksen
etupiirejä samoin ?
Pakkolaeilla ei tämä hallitus pitkälle pötki. Se alkaa näkyä.
Kovin oli erilaiset näkemykset Lauri Lylyllä ja Satosella.
Miten Satonen voi olla edes ehdolla työelämä ja tasa-arvovaliokuntaan, kun Kokoomuksella ei ole työelämänäkemyksistä mitään tasa-arvoista näkemystä.
Tämän Lyly tuo erittäin hyvin esille, miten hallitus on jättänyt neuvotteluyhteiskunnan ja tehnyt päätökset työnantajan kanssa.
Mahdotonta uskoa että Satonen olisi parasta mitä kokoomuksella olisi esittää ko. tehtävään?
Kokoomuksella ei ole ko. tehtävään ketään järkevää.
Kokoomus ei toimi tasa-arvoisesti työnantajaa ja palkansaajaa kohtaan ja sen Lyly tuo hienosti esille. Satonen ei tosin taida Lylyn viestiä millään haluta ymmärtää.
Lyly on osaava ja järkevä ihminen. Satoska ei ole osaava eikä järkevä ihminen. Näin käy työllisyyden kun vaan heikennyksiä sataa liukuhihna tyyliin. Kaikki hyvä vedetään alas.
Satoskan selittely on noloa kuultavaa. Osaamaton suuri suu ei tajuaa että työllisyyteen
pitää satsata ja paljon. Verohelpotuksetkin olisi pitänyt satsata työllisyyteen eikä antaa tarjottimella rikkaille. Sopeutusraha etuus lopettaa kansanedustajilta. Tämä säästö laittaa työllisyyteen. Puolue tuet pois ja rahat työllisyyteen. TYÖLLISYYS tarvii satsausta.
Satoska ei ansaitse mitään suoja työpaikkaa . Hän ei ole osaava ollenkaan. Puoluekirjalla ei saa päästä yhtään tärkeään paikkaan. Sinne tarvitaan OSAAVA aina. Tyrinnyt työllisyydenkin jo.
a studiossa Satoska oli pihalla asiasta . Lyly kertoi miten asiat ovat. Toivottavasti Satoska kuunteli samalla kun vettä joi kuin sieni.
Satoska on kokoomuslainen, joka ajaa kookoomuspolittiikkaa.
Miten työelämä ja tasaarvovaliokunnan johtoon voidaan valita ihminen, jolla ei ole tasa-arvosta mitään käsitystä?
Pitäisikö alkaa puhumaan hallituksen työntekijään kohdistuvasta epätasa-arvosta rasismina?
Satonen voisi palata nakkiartistin uralle.
Sehän siltä on kai sujunut.
Ylimielinen hallitus pitää kansalaisia alimpana paariana, jolle voi puhua
mitä pskaa hyvänsä.
Hallitus yliarvioi itsensä pahasti ja aliarvioi kansan yhtä pahasti.
Kokoomuslaiset ovat ylimielisiä öykkäreitä. Kokoomuslaisten isänmaallisuus on eliitti isänmaallisuutta.
Kokoomus (ja vihreät) sivuun hallitusvastuista , niin saadaan Suomi nousuun.
Jäi mieleen kun joku kokoomusrouva eduskunnan pöntöstä sanoi että työtönhän voi aina säästää jättämällä 300 euron ravintolakäynnin käymättä ?????
Kakon kannattajat ovat Suomessa yhtä hulluja kuin Trumpin kannattajat Amerikassa.
Oma mies saadaan valtaan ja tuloksista ei niin väliä. Kunhan ajaa rahallisia etuja kannattajilleen,
Nyt alkaa näkyä Stubbin valinnan tyhmyys Suomessa.
Pressa hilluu suurena johtajana maailmalla,mutta kotimaassa asiat menevät aivan perseilleen.
Kokoomus on kaiken tyhmyyden alku ja juuri,vaikka muuta esittävät.
Miten ihmeessä kokkeleille vain hyväksytään massiivinen alisuoriutuminen asiassa kuin asiassa eikä kukaan vaadi edes tilille ?????
Ne suoriutui tärkeimmästä lisää rahaa rikkaille ja duunareita saatiin painettua alas.
Sellainen valtionhoitaja puolue.