Keskusta ohitti PS ja reilusti yli 4%. SDP nosti kannatustaan myös Kokoomus.
Kokoomuslaiset palkitsi puolueen eliitin, alennettihan suurituloisten verotusta josta Kokoomus on haaveillut pitkään nyt saivat ses Perussuomalaisten tuella.
Hallitustyö Kokoomuksen apupuolueena ei näytä olevan kannattajien mieleen koska kannatus on tippunut hallitustyön aikana 9%
Kokoomuslaiset palkitsi puolueen eliitin, alennettihan suurituloisten verotusta josta Kokoomus on haaveillut pitkään nyt saivat ses Perussuomalaisten tuella.
Hallitustyö Kokoomuksen apupuolueena ei näytä olevan kannattajien mieleen koska kannatus on tippunut hallitustyön aikana 9%
Vastaukset 117
Vanhimmat
Kansa alkaa pikkuhiljaa tulemaan järkiinsä. Duunarien ja vähävaraisten rökittäminen alkaa availla silmiä mitä äärioikeisto aiheuttaa.
Yleensähän siinä huonosti käy jos puolue jonka kannattajissa suurin osa kuuluu pienituloisiin alkaa leikkimään suurituloisten edunvalvojana.
Kokoomus käytti härskisti hyväksi Perussuomalaisia, sai ajettua läpi kaikki työelämän heikennykset, ja pienituloisten kurjistamiset.
Samalla kokoomus alensi suurituloisten verotusta Purran tuella. Jos rumasti sanotaan Persut sai mitä tilasi.
Tuskin Perujen kannattajat halusivat Purran ja Halla-ahon toteuttavan toteuttavan tälläista politiikkaa.
Ämpärikansa tekee suuren virheen jos lähtee populistien SDP ja keskustan kelkkaan.
"Kokoomus käytti härskisti hyväksi Perussuomalaisia, sai ajettua läpi kaikki työelämän heikennykset, ja pienituloisten kurjistamiset."
Näin se on. Suurituloiset ökykokoomuslaiset hykertelevät. Kerrankin hallitus ., joka panee kaikenlaiset tyhjäntoimittajat ja luuserit totuuden eteen.
Ay-liike joutaa mennä, mutta EK kyllä pysyy mahtavana.
Eikä kokoomuksen kannatus edes vähene !!!!
Purran ja Halla-ahon linja : Kelan ja sossun veteraanit töihin. Maailma on täynnä tekemätöntä työtä. Mitä vikaa tuossa linjassa on ?
Johtopäätös: persupäälliköt ovat tyhmää porukkaa. Muutaman mamun potkiminen ei puoluetta pelasta mutta ei kepukaan mistään älykköporukasta koostu. Entisajan iltalypsymrininki saattaa edelleen olla parhainta mitä osaa.
Riikka Purra sai huomautuksen J. Halla-aholta eilisellä kyselytunnilla sanasta ”valehtelu”” jota ei tule käyttää istunnoissa.
Se vain heidän unelmissa mutta yhtään työpaikkaa ei näköjään tule .
Päin vastoin hallituksen toimilla 60000 uutta työtöntä .
Puheet ja teot eivät kohtaa Purran ja Jussin tekemisissä.
JEP !! Petturipersut sulaa pois, saksikäsipetturi saksi kannatuksensa silpuksi.. Kaikkonen on hyvä ja sivistynyt Mies. Hyvä kun keskusta meni petturipersuista ohi.
"Keskusta ohitti PS ja reilusti yli 4%". Ei kun 4 prosenttiyksikköä. Ei ole sama kuin 4 prosenttia.
Kerrohan mitä hyvää se kepu on saanut aikaan oppositiossa?
Oli viime hallituksessa vassarien aisankannattajana Soten takia. Että saivat omille satraapeille hyväpalkkaiset hillotolpat.
Nyt sitten kannatus nousee oppositiossa mitään tekemättä.
Taitaa tämä kansa olla enemmän kuin tyhmää.
Tästä kirjoiteltiin ja varoiteltiin usealla avauksella jo vuosi sitten miten käy hallitus kumppaneille kun Orpo saa kaikki leikkaukset työelämän reformeihin lain voimaisiksi.
Moni kirjoitti miten paska kaadetaan Purran ja PS puolueen syyksi .
Nyt ollaan lähellä sitä tilannetta ja syksyllä kun viimeisetkin Orpon haluamat lait tulevat voimaan alkaa kipuilu muilla puolueilla sillä kokomuksen suhtautuminen heihin muuttuu ota tai jätä politiikaksi ja keskustelu hallituksen kaatamiseksi voimistuu.
Mitäpä luulette kaataako PS hallituksen ja mennään uusiin vaaleihin tuolla kannatuksella?
Jos kannatus on mitä on niin puolet PS edustajista ei uusi paikkaansa tulevassa eduskunnassa ja Purra tietää tämän.
Nyt suu supussa ennen kesän kokousta yrittää syytellä sievästi kaikkea muuta kuin omaa politiikkaa.
Kesän kokouksesta tulee tulinen keskustelu linjasta ja sen muutoksesta .
Ps kansan edustajat panikoivat jo nyt ja silloin aivan varmasti.
100 tuhatta työtöntä lisää tullut lisää 🤬
Ei yönvanhaa kymppiä taskussa, mutta ääni äärioikeistolle.
Niin persuilla ollut huonoa tuuria eikä Juvan putin ole muuttunut.
Ei sitä toisia haukkumalla näytä pitkälle pääsevän. Olen vuosi sitten ennustanut että seuraaviin vaaleihin mennessä Persujen kannatus olisi pudonnut lähelle 10%. Yllätys kuitenkin on että näin aikaisin pudotus tuli.
Olen myös ennustanut että kannatuksen pudotessa alle 15% alkaa keskinäinen riitely puolueessa etenkin johta vastaan pitäisi alkaa säkenöinti.
Kyllä siellä taitaa olla jo nyt keskinäistä kahnausta. Jospa ne ottavat tosissaan yhteen ja tappavat toisensa...
Ne kieltää ulkopuolisten pääsyn puoluekokoukseensa, jotta keskinäiset turpasaunansa eivät välittyisi yleisön tietoon.
Vuotavat kuitenkin joka sana mitä siellä puhutaan.
Soini myös tiesi miten tulee käymään. Ehkä äärioikeistolaiseksi puolueeksi muuttuminen ei sopinut kaikille. Onhan Kajaanissakin nähty kovin on riitainen tämä Perussuomalainen porukka. Siksi onkin hyvä että Kepuun on porukka siirtymässä.
Perussuomalaiset on edelleen eduskunnan suurin duunaripuolue. Pöljemmät ihmiset lähtee populistien kuten SDP kelkkaan mutta kyllä tolkun kansa nousee vielä. Suomelle käy kurjasti jos palataan edellisen hallituksen täysin vastuuttomalle linjalle jossa jaetaan kaikille sulle mulle periaatteella.
Hyvin on aivopesty sinut. SDP on aina ollut puolue joka on ollut työväenluokan puolustaja.
SDP ei varmasti lähde Kokoomuksen kätyriksi niin kuin Persut teki. Siitä kuule on TOLKKUUS kaukana. Suuri osa kannattajista on pyllistänyt takapuolensa saksiniekka Purralle.
Tolokusti persut ainakin ovat nyt ottaneet velkaa...
Jos kansalta kysyttäisiin oikea kysymys eli haluatteko todella palata edellisen pentuhallituksen hurlumhei-politiikkaan olisi tulos aivan toista vaan monen kansalaisen poliittinen muisti on lyhyt!
T. Tolkun linjan tyytyväinen duunari äänestäjä
Kansalta kysytään onko punamulta seuraava hallitus ja se vastaa kyllä.
SDP. KOK ja Kepu muodostavat seuraavan hallituksen ja pulinat pois.
Ei toivottavasti enää noita mukaporvareita päättämään mistään Suomen asioista.
Persut ei ole duunarille ajanut muuta kuin heikennyksi. Samoin petti työttömät.
https://www.youtube.com/shorts/BCZlgW6wbc4
Mitä ne perse aukiset persujen kannattajat sitten on? porvareitako???????????????
Tiedän montakin persujen kannattajaa ja rahaa ei ole edes kunnon ruokaan saati sitten mitään omaisuutta.
Tyhjätasku eläkeläisiä jotka eivät ole edes kymmenien työvuosien työssä olon aikana saaneet mitään omaisuutta kerättyä.
Ollaan niin porvareita,,,joopa joo!!!!!!!!
Hyvin sanottu.
Kyllä se saksi/leikkuulauta-kampanja oli typerä ja ajattelematon. Kampanjan yksi suunnittelijoista oli kai nuori karvapää kansanedustaja Niko Bergbom. Ei tällaisia, joilla ovat korvantaukset vielä märkänä, tulisi päästää mihinkään vastuullisiin hommiin.
Samoin kuin edellisen hallituksen kokemattomia tyttöjä. Niiden jälkiähän tässä persut korjaa ja kantaa ankaraa vastuuta.
Tuokin on iskostettua harhaa,eihän Suomi ollut velkaantunut kuin alle Euroopan keskiarvon.
Nykyinen hallituspolitiikka kyllä velkaannuttaa. Työttömiä on tullut lisää 60000 ja konkursseja tulee keskim 300 kuukaudessa.
Nythän sitä tosissaan velkaannutaan, paljon enemmän kuin Marinin hallitus.
Nyt maksetaan Marinin velkojen korkoja pelkästään 3mrd vuodessa. Kyllä se hallitus oli täysin perseestä.
Ja korkojen päälle otetaan 10 miljardia lisää velkaa.
Noin ja sillä velalla kustannetaan yli 100000€ ansaitsevien veron alennukset.
Lisäksi miljardi kupattiin eläkerahastosta.
Älä valehtele persu sinun persun velkoja maksetaan
Kun persupuolue hajoaa, on jännä nähdä, mitä nämä suurisuisimmat persumölisijät tekee. Toisten haukkuminen tietenkin jatkuu, mutta siirtyvätkö sinimustelmiin vai ihanko oman uuden venäjän ihailu puolueen perustavat.
Ainoita venäjän ihailupuolueita Suomessa ovat punaiset Vasemmistoliitto ja SDP. Myös kepulaisissa on venäjän ystäviä. Punikit sympatiseeraa päivittäin Palestiinan asiaa. No kukas siellä Moskovassa voiton päivää on myös juhlistamassa. Sehän on Palestiinan hallinnon johtaja. Tästä voi jo päätellä paljon.
Et näköjään seuraa politiikkaa ketä ne Trumpin ja Putinin kaverit ovat. Kyllä ne löytyy sieltä äärioikeistolaisten puolelta johon Perussuomalaisetkin kuuluu.
Opettele seuraamaan politiikkaa ennenkuin tänne suollat asioita josta et näy ymmärtävän.
Kiljunen ❤️ Venäjä
Kiljusella kuin monella muullakin on vaimo Venäjältä. Vielä useammalla salainen tyttöystävä siellä.
Pitäkääpä ensin omat kurissa ja huolehtikaa vasta sitten muista.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/c8c4b086-60e1-4d20-afb1-e577bfd605fc
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/20a0b462-5be7-4682-8c0c-3b3165f44c91
Kannattaa katsoa mihin leiriin Tynkkynen kuuluu.
Eipä mennä sivuraiteille, kyllä historiallisesti punikkipuolueet on Venäjän ystäviä ja Kiljunen on tänä päivänä räikein esimerkki. Unohtamatta erilaisia Venäjän asialla toimineita kaasuputkimiehiä Suomen politiikan huipulla!!!
Kannattaa seurata maailmanpolitiikkaa, eikä verrat mitä joku yksittäinen ihminen tekee. Suomi on vapaa maa ja vaimon voi ottaa haluamasta maasta. Samoin jos Lipponen on reilut kaksikymmentä vuotta ollut SDP ssä miksi ei voisi olla konsulttina kaasuputkella.
Venäjän kanssa on ollut yhteistyötä paljonkin tällä vuosikymmenellä. Fortumilla mikjardi investoinnit, samoin Pyhäjoen ydinvoimala yhteistyössä Venäjän kanssa johon Sipilän hallitus antoi luvat muuten Persut olivat siinä hallituksessa.
Taitaa olla arka aihe sinulle nuo demareitten vehkeilyt venäläisten kanssa.
Joo ja se voi hyvinkin tapahtua kun sinimusta liike pääsi puoluerekisteriin.
Sinne siirtyy kaikki persujen nuoret radikaalit ja se tietää persujen kannatuksen laskua entisestään.
Noin siinä käy.
Joka ikinen ääni sinimustalle on persuilta pois.
Nyt on meillä niin hyvä ja terhakka hallitus, että ei koskaan ennen.
Hyvä Hallitus Hyvätuloisille on Persujen aikaansaannos tuommoinen puolue jotka kuuluu Alempaan sosiaaliluokkaan on sahaamassa omaa oksaansa Koko Hallituskauden ajan on siinä pöljyys huipussaan .
Mene jankuttamasta tuota samaa höpötystä, vaikka Jussilan baariin, sinne joudat kaljapullon ääreen.
Eikä tulevaisuudessa, äänestäjät eivät ole tyhmiä.
Yle ja muu roskamedia on lähtenyt roskaopposition äänitorveksi ja loputon suurituloisten ja pienituloisten vastakkainasettelun rummutus uppoaa vähä-älyisimpiin.
Gallup mittauksissa yleisö juoksee aina sen perässä kuka lupaa eniten rahanjakoa ja huutaa kovimmin. Kurvinenkin on niitä pahimpia räksyttäjiä.
Kyllä vähäälyisimmät tolokuttomat ihmiset on Persuja .!! Ei jukaan järkevä kannata tuommoisia Juoppolalleja .Ei koskaan ole tuommoiset ennen vanhaan päässeet mihinkään puolueeseen pilaamaan puolueen ja koko Suomen mainetta.!!!
Kas kun et syytä siitä Yleä, sitäkin olette joskus tehneet.
Edellinen Pääministeri ei heilunutJuoppolallien tavoin eikä Ammuskellut katuun eikä kuten eräs Persu että piti Poliisien hakea lentokoneesta pois reuhaamisen tähden .
Ja Sannaa, senhän syy on 9% kannatuksen romahtaminen persuilta.
Peilin eteen koko porukka sieltä löytyy syy kannatuksen laskuun .
15 persu edustajaa viettää unettomia öitä tästä eteenpäin pari vuotta.
Niin persutkin vielä aseen kansaa ampuu ihmisiä ja vetävät viivoja eduskunnan WC tiloissa hävetkää
Tätä romahdusta on kerrottu jo kuukausi sitten mutta ei vaan mene perille persu puolueen johtoryhmälle miksi näin käy???????????
Kirjoitin n, vuosi sitten miten Orpo esikuntineen kääntää kaiken paskan Purran niskaan ja olin oikeassa.
Nyt nähdään tulos apupuolueen asemasta kokoomuksen politiikan takuu miehenä.
Tulevissa eduskunta vaaleissa tietysti kannatus nousee jonkin verran mutta kun emme tiedä kuinka alas se vielä vajoaa ennen vaaleja niin vaikea on laskea montako edustajaa menettää paikkansa mutta 15 voi olla hyvin lähellä totuutta ja kepu joka tapauksessa on suurempi puolue näistä kahdesta.
Perussuomalaiset on edelleen hallituksessa 20.1% kannatuksella tekemässä hyvää työtä josta kaikesta ei kerrota isoin otsikoin kuten jostain leikkauksista. Viime viikolla Iltalehti valehteli kissankokoisin kirjaimin kansalle eläkkeiden leikkauksista. Perussuomalaisten ja hallituksen työllä taataan se että köyhemmillekin on vastikkeetonta jaettavaa vaikka vielä viiden vuoden päästä. Jos päästätte Lindmannin ja Kepun valtaan se on turmion tie!
Eikait noin Umpipöljää puhetta tule muittenko
Persujen suista kun näkee tämän suomen tilanteen että Euroopan heikoimmin menee tällä kansalla kaikilla mittareilla mitattuna.
Ensin käytiin Sairaitten ja vanhuksien kimppuun isoilla leikkauksilla ja Työläisten kimppuun käytiin
Samalla mitalla. Heikennettiin Suomen työtä tekevän kansan tilaa Pohjoismaiden heikommaksi
Ja Lopuksi annettiin rikkaille suuret verohelpotukset ilman mitään syytä.
Eli saa vielä ihmetellä että tuolla Juoppolallien rupusakilla on vieläkin.yli 10 % kannatus ja siinäkin on jokainen Prosentti liikaa.!!!
Orpo voi kohta hylätä Purran, kaikki hyvä on siitä kohta imetty. Orpoa pidetään Kokoomuksessa jumalana, kun osasi näin hyvin yksinkertaista Purraa käsitellä.
Nalle W kun kehaisi Purraa sillä saatiin monta köyhien kyykyttämis läpi, ha sakset heiluivat tiuhemmin.
Orpo näyttää siltä kuin miettisi koko ajan, että mihin se pallo nyt taas hukkui.
Sinulla itselläsi menee heikoiten kaikilla mittareilla mitattuna kun jauhat tuota loputonta paskaa 😁
Petturipersut syöksyvät alas kuin se hornetti !! Hyvä hyvä! Juudas-purran porukka kuihtuu ja kuivuu pois.. #Saksikäsipetturi.
Riisto"porvarit" vastuuseen!
Toivottavasti Purra ei tämän jälkeen saa töitä mistään. Ai niin soputumiseläke tulossa🤬
Siinnä yksi asia mikä poistettava siis sopeutmiseläke
Kaikkea hullua sitä keksitään kuin sopetumiseläke.
Persuilta löytyy uskallusta tehdä vaikeita päätöksiä, pitää muistaa mihin tilaan edellinen hallitus oli Suomen ajanut. Ja nyt vaikeina aikoina kun Suomen puolustusta on pakko kohentaa myös velkarahoin venäjän uhan alla. Niin onpa yllätys ettei tämä vasemmistolle ja varsinkaan sdp.lle käy. Heillä kun joukoissaan putin mitalistit, Halonen, Lipponen,Heinäluoma.... Niinhän se kävi myös viime kahakassa 1939, vasemmiston takia sotilaille ei ollut antaa kuin kokardi.
Edellisen hallitus jätti Suomen paljon parempaan kuntoon Suomen, mitä se on nyt. Työttömiä, ja konkursseja on tullut rajusti lisää. Konkursseja tulee 300 kuukaudessa ja työttömiä 60000.
Huomioitavaa on ollut Purran lausunnoissa mistä johtui raju kannatuksen lasku. Luetteli pitkän listan syitä, mutta jätti todellisen syyn mainitsematta. Siksi minä kerron sen.
Perussuomalaisen puolueen kannattajat koostuvat pääasiassa pienituloisista. Purra lähti Kokoomuksen käsikassaraksi toteuttamaan kokoomuslaista politiikkaa, joka oli märkä rätti omien silmille. Muuta syytä ei tarvi hakea.
Purra ei ole missään vaiheessa aikonut muuttaa linjaansa. On mielenkiintoista mitä puoluekokouksessa tapahtuu. Tekeekö purra Soinit.
Todella avutonta lässytystä persulta ja muinaisten aikojen epämääräistä kaivelua, joista löytyy vain muunneltua persutotuutta.. Outoa väittää vaikeaksi päätöstä alentaa verotusta velkarahalla ja leikata sen vuoksi lain määräämistä peruspalveluista. Sitä voi sanoa typeryydeksi, ei järkeväksi uskallukseksi .
Varakkaat ovat jo järjestelleet varansa valtiolta piiloon siten, etteivät joudu osallistumaan puolustusmenojenkaan rahoittamiseen. Köyhät ja duunarit ne hornetitkin maksavat ja sotavoimina kriisin tullen toimivat.
Purra kaappasi vielä eläkerahastosta miljardin joka olisi sijoitus rahastossa hyvällä korolla.
Näin haluttiin hämätä se ei näy velanottona. Nämä rahat siirrettiin hyvätuloisten veronalluksiin.
Sanna antoi velaksi 7 miljardia EU:n hulttiovaltioiden rällästykseen. Sinäkin ja lapsenlapsesi lapset maksavat!!!! Arhinmäki ilkesi vielä naama punaisena huutaa NYT TULEE RAHAA!!!
Eduskunta asian päätti ja nyt persukokoomuksells riittää näköjään rahaa kuin roskaa ja veloista viis.
Nyt eletään Suomen historian Huonoimman hallituksen aikaa .
Tuo on varsin venäläis-mielinen kannanotto haukkua istuvaa hallitusta. Suomalaisille se paras hallitus ja erinomainen valtiovarainministeri.
Kaikkien aikojen paskin hallitus ikinä
Sannan ei kuitenkaan missään vaiheessa tarvinnut kajota vanhuksien eläkerahoihin.
Kaikilla Mittareilla mitattuna nyt eletään̈ Suomen Historian huonoimman Hallituksen aikakutta.
Ahneet ja Tyhmät eli Kokoomus ja Persut.
Ovat syyn̈ä tähän Rappiotilaan missä kaikki asiat on hoidettu päin persettä .
Ei koskaan ole saatu aikaiseksi tällaista
Työttömyyttä
Valtion Velkaantumista
Konkursseja .!!!
Todennäköisesti 99% perussuomalaisia halveeravista kommenteista on venäjän hybridi vaikuttamista.
puuppaako ap?
ps.
Milloin sinä sinimustien somesaastevastaava hakedut hoitoon tuon sinun elämääsi hallitsevan persupakkomielteen kanssa?
Sinä vasuri opettele käyttämään oikein isoja alkukirjaimia.
Eipä näytä olevan muutakaan tietoa. Samaa huudat kuorossa toisten kanssa.
Ei tietenkään kun ei ymmärrä taloudesta yhtään mitään vaan elelee pikavipillä.
Nyt Purra ottanut 12,5 miljardia velkaa ja päälle 1 miljardin eläke rahastosta.
Sannan hallitus kalpenee tämän hallituksen velanoton edessä.
Puolivälissä hallitus taival ja jo nyt enemmän velkaa kuin entinen 4 vuodessa.
Orpo mainitsi, että lisää velkaa otetaan vielä 10 miljardia soteen ja puolustukseen.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/990348c4-549d-462e-9fb0-22440978aa1a
Siinä maahanmuuttopolitiikkaa jota Keskusta ja demarit kannattaa.
persuista loikkaa suurin osa ,muttei ne pökkelöt pääse mihinkään .
Persuilla ei ole tulevaisuutta, menneisyyden puolue.
Ei kepu ole parempi. Pettää aina.
Kokoomus pettää varmasti.
Kokoomus ei ole pettänyt äänestäjiään, se näkyy siinä että heidän kannatus ei juurikaan ole tippunut. Kokoomus on juurikin nyt saanut tehdä mieluista politiikkaa Persujen tuella.
Ei Kokoomus ole kaskaan aikonutkaan olla työläisten asialla. Kaikkien pitäisi tietää Kokoomuksen olevan varakkaiden puolue.
Petturi oli Perussuomalaiset jotka lupasivat olla leikkaamatta ja jokainen luuli äänestäissä olevan sen heikompien puolella.
Kaikille oli yllätys että Perussuomalaisista tulikin Kokoomuksen apupuolue ja alettiin käymään omien kannattajien kimppuun.
Kannatuksen tippumiseen syy on kun alettiin Kokoomuksen käsikassaraksi ei viestintä ongelmista, mitä Purra sanoi.
Edellisessä hallituksessa Keskusta oli SDP:n apupuolue ja se luopui kaikista periaatteistaan saadakseen sote-uudistuksen jonka kaikki tiesivät ennalta olevan täyttä sontaa ja nythän se nähdään että on. Hallituksessa lähdettiin hurlumhei velkabileisiin mukaan ja hyväksyttiin vihervasemmiston sairas translaki.
Perussuomalaiset olivat silloin oikeassa ja ovat nytkin oikeassa.
Kepu änkyröi koko edelisen hallituskauden ajan. Sen se osaa. Ei pahemmin muuta. Edelleenkin jatkuvasti iltalypsyllä. Vanhanen piti vähän sivistyneenpää kepuprofiilia yllä.
Orpo se petturi myös on lupaa mutta ei pidä lupauksia kun vaan tikkaille
Jos perussuomalaiset pääsevät hallitukseen, niin aina kannatus romahtaa. Jytkystä tulee rytky.
Alkoi sillä Riikalla tenat vuotamaan , kun kannatus tippui noin hurjasti.
Riikalla vuotaa silmät ja perse.kun on käynyt ohraset ja puolue on vajonnut . Suohon ja joutaakin upota kokonaan pilaamasta rehellisten Suomalsisten työläisten elämää.!
Kyllä kansalla on lyhyt muisti - nyt ei enää muisteta miten demarit petti kun lupasivat ns. vappusatasen eikä sitä ole vieläkään tullut. Kannattaa myös muistaa miten Sanna Marinin johtama hallitus otti estottomasti ulkomaista velkarahaa, jota jaettiin sitten kaikille, jotka vain kätensä ojensivat aina Eteläistä Eurooppaa myöten. Nyt sitten maksetaan näitä röhlömejä ja Sanna lentelee vain ympäri maailmaa ja pitää lystiä!
Kyllä se vappusatanen on tullut moneen kertaan, minullakin kahtena peräkkäisenä vuonna nousi työeläke 200€ kuukaudessa yli 7%. Tästä vappusatasesta on tullut vain hokema Persuille kun eivät muuta tiedä politiikasta.
Mitä tulee Marinin velanottoon se on pientä tähän hallitukseen verrattuna. Sanna ei kuitenkaan puhaltanut vanhuksien eläkevaroja (miljardi) kuten Purra teki. Siirsi vielä ne suurituloisten veronalennuksiin.
Se nousi vuoden 1995 päätetyn eläkeindeksin laskentakaavan perusteella. Rinne/Marin jätti lupauksensa pitämättä ja se on fakta.
Mitä persut vannomalla lupasivat ennen vaaleja????????????
KÖYHILTÄ EI LEIKATA SE EI MEILLE KÄY!!!!!!!!!!!!
No miten kävikään???????????????????????
Miten sinä jaksat tätä samaa jatkuvasti toistaa -kyllä se on ymmärretty jo.
Mutta vappu satasta et millään unohda????????????????????????????????????
Äänestin Kokoomusta.
Viimeisen kerran.
Minun bruttoeläkkeestä -4000e/kk- perittiin lisää veroa tänä vuonna ja lisää taas ensi vuonna, vaikka kokkelit kehuu verotuksen kevenevän. Niin se keveneekin, isoilla eläkkeillä jopa 5000e vuodessa, samoin pienemmillä, mutta tuossa neljän donan kohdalla verotus kiristyykin jo toisena vuonna peräkkäin.
Pitäkää tunkkinne porvarit!
Kyllä tuosta on varakin leikata. Et ole sen arvokkaampi kuin toisetkaan.
Me hyvillä eläkkeillä olevat päätimme jo nuorena hakeutua hyväpalkkaisiin töihin. Otimme velkaa ja penostimme opiskeluun. Nyt sitten naatiskellaan ja lomaillaan mökillä ja maalimalla.
Mitä aiot tehdä viimeiseksi jäävällä eläkerahan nostolla?
Kat kun aloitin 14-vuotiaana duunit ja tein pitkän, nousujohtoisen uran. Tein koko ajan kahden ihmisen työt, kolme tarvitaan nykyään korvaamaan minut.
Sama minulla.
Purra väittää kiven kovaan, että kaikilla on nettoansiot kasvaneet minulla on 30€ /kk pienentynyt käteen jäävä tulo.
Hyvä, että sulta leikataan. Älä valita.
Minulla on eläke bruttona 26500 kuukaudessa käteen jää 20600 en halua että nostivat Veroprosenttia.
Vai penostit?
Et taida olla kouluja käynyt ? Kun et osaa kirjoittaa oikein!
Jospa sillä on korkki auki menee sanat sekaisin voimajuomasta?
Kannattaisiko vielä selvyyden vuoksi verestää muistia.
https://areena.yle.fi/1-65986800?seek=134
Siinä ihan fakta tietoutta.