Kansa oli tosi pettynyt Sanna Marinin hallituksen tuloksiin, minkä takia meillä on nyt oikeistohallitus. Kansa käänsi kuitenkin aluevaaleissa ja kuntavaaleissa takkinsa ollessaan tyytymätön Orpon hallituksen päätöksiin. Siis taas takinkääntö. Nyt ehtii monessa kaupungissa ja alueella huseerata demarijohtoinen hallitus, joka ei saa aikaan mitään. Siispä parin vuoden päästä Eduskuntavaaleissa voi kansa taas näyttää keskisormea ja kääntää takkia.
Paikallinen Ekhvan demarivetoinen hallitus on toiminut vastuuttomasti. Vuosina 2023 ja 2024 on tehty kunnon tappio, vuodelle 2025 tappio pienenee, mutta kelvoton taloudenpito jatkuu. Kun toiminta on tappiollista, niin siirretään menoja tulevaisuuteen. Ne kasaantuvat tulevaan ja lopulta tulevat maksuun isona könttinä. Sitä demarit ovat tehneet, siirtäneet maksuja tulevaan. Ekhvan köntti on jo luokkaa 80 miljoonaa euroa.
Ekhvan demarijohtoinen hallitus on säästöjen sijaan itkenyt jatkoaikaa, Ruikutusta on ollut ihan valtakunnan televisioverkossa asti. Syy on kuulemma Orpon hallituksessa. Eipä ole. Kaikki yhteisöjä ammattimaisesti johtavat tietävät, että velaksi ei voi elää. Hyvinvointialueiden tappioden kattamisaikataulu on Marinin hallituksen laatima, ei Orpon hallituksen laatima.
Ekhvan jonot ja huono palvelu ja yli varojen eläminen on tyypillistä sosialistidemaritouhua. Kummallist touhua. Taas voi äänestäjä kääntää takkia. Mutta ihmetellä saattaa, miksi äänestäjät kannattavat sosialistidemokraatteja, eikä kristillisdemokraatteja? Ideologiassa ja realismin ymmärtämisessä on sentään suuri ero! Kuinka monta takinkääntöä vaatii, että SDP:n kannatus putoaa 10%:iin ja KD:n kannatus nousee 15%:iin?

Vastaukset 23
Vanhimmat
SDP nuoleskelee vähän liikaa nykyään Palestiinaa, koska haluaa, että muslimit äänestää heitä. Suomalaiset ovat alkaneet ymmärtää, minkälaisesta porukasta on kyse.
Nykyhallitus toteutta ideologiaa. Kannatusmittaukset kertoo mitä mieltä kansa on. 2v Marinin hallituksesta. Nyt mikään asia ei oo kiinni Marinista. Millo tulee 100000 uutta työpaikkaa.
Nyt on taas sellaiset harhat päällä, että huh huh😂
Samaa mieltä.
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
Paikallinen hymiöhemmo
🤭🤭🤭🤭🤭🤭🤭🤭🤭
Aloittaja on huumori ihminen….
Väärin äänestetty
Persun nyyhkytystä.
Onneksi demari voi liittolaisena antaa jaxuhalin
Pesrsniekat vinkuu
Ei enää mitään vingu kun on turvalliset liittolaiset 🤭
Nokelainen ko se persniekkoja vinguttaa?
Miksise niin tekisi? Nehän on liitossa keskenään.
Persniekat ulisee aina
Nokelainen demareineen voi lohduttaa liittolaisiaan.
Mitä te demarit jatkuvasti haukutte liittolaisianne?
Piipertäjät ja persut on syvältä, mutta kunnallispolitiikassa itsekkin valitsen ennemmin persut kuin piipertäjät.
Miksi ennemmin persut?
En ole koskaan pitänyt vihreiden politiikasta. Persut teki munauksen lähtiessään leikkimään porvari. Eli kahdesta paskasta pienempi paska siksi valitsen ennemmin persut kuin vihreät.
Persut uskaltaa leikata valtion menoja. Onneksi olkoon. Demarit on sellaisia naiveja rahaa on -porukkaa. Demareiden poliittiset lakot ovat hyökkäys kansanvaltaa ja demokratiaa vastaan. Kansakunnan syöpä.
Persniekat siirtää kokkeleiden kanssa valtion rahat rikkaiden taskuun