Hienoa, Suomi pääsee osaksi Euroopan raidejärjestelmää!
Liikkumisesta ja tavaroiden kuljettamisesta tulee halvempaa, kun kalustoa ei tarvitse tehdä vain meitä varten ja tavarat voi kuljettaa perille ilman, että ne pitää purkaa ja lastata toisiin vaunuihin.
Se on taloudellinen jättipotti.
Vielä puuttuu se, että luotaisiin uusi toimiva kanavajärjestelmä vesikuljetuksille. Itärajaa pitkin voisi kaivaa kanavan Jäämereltä Suomenlahdelle. Samalla säästyisi ainakin osa aitakustannuksista, jos kanavan reunoista tekee tarpeeksi korkeat.
Raideleveys muuttuu länsimaiseksi
55
333
Vastaukset
- Anonyymi
Pohjoisen kautta tulee vähän pitkä kuljetusmatka. No, Kokoomus rakentaa tietystimyös sillan tai tunnelin Vaasasta Ruotsiin. Eikä kysy kansalaisten mielipiteitä. Mitä niitä kyselemään. Onkohan muuten laskettu kaikki kustannukset rakentamiselle ja itse kuljetuksille Ruotsin valtio huomioiden? Tämäkin on hyvin outo idea ja sen esille tuominen myös. Että tosta vaan.
- Anonyymi
Sinäkö olet kansan edustaja?
- Anonyymi
Hölmölästä taas kajahtaa!
- Anonyymi
Jep, mutta se on sinun oma valintasi.
- Anonyymi
SOTA ALKAA KOHTA PUOLIIN PITÄS OLLA VALMIS JOKO ENSI VUONNA LAPISTA NORJAAN PÄÄSEE KISKOJA PITKIN MITES TORNIO --- KIRKKONIEMI TIE OSUUS KANS
- Anonyymi
Onhan Suomessa 500000 työtöntä. Sinne vaan lapiot kourassa heilumaan ja rata on valmis parissa viikkoa!
- Anonyymi
Raideleveyden muutos maksaa kymmeniä miljardeja. Mistä rahat kun on muutenkin niin tiukkaa taloudessa ?
- Anonyymi
Myydään venäläisten omaisuutta
- Anonyymi
Siitä samasta paikasta kuin rikkaiden hyysäämiseen muuhun sitä rahaa ei löydy mutta loppuu se kansan kurittaminenkin joskus mutta saas nähdä koska tulee mitta täyteen.
Katkaiskoot nyt ne kiskot ensihätää sieltä itärajalta ettei ainakaan tänne pääse kukaan ja helvetinmoinen oja kohdalle.
Ihanaa ettei enää koskaan tarvitse kenenkään kumarrella itäänpäin.
- Anonyymi
Raideleveys-muuttuu-länsimaiseksi
Suoraan persusta kaikilla perversiot sateenkaari väreillä.
Saatanallinen tappaja henki on päällä ja ja saada Suomesta sotatanner.
Rahat on pois terveydenhoidosta ja vammaisilta ja sairailta,
Että kehtaavat laitta 10 miljardia kuin tuhka tuuleen.
Suoranaista rosvousta!- Anonyymi
Sulaa hulluutta.
Ei ole punaista puupenniä ja tuollaisia hankkeita joissa ei ole minkäänlaista päätä eikä häntää. Koko kalusto uusiksi ja siirrytään vakaammasta raideleveydestä vähemmän vakaaseen ,sillä mitä kapeampi raideväli ,sitä huterampi vaunu ja kakki vaunut myös menevät vetureineen uusiksi joten ...varsinainen älyn näyte, koko hanke. Ja voin kertoa, ei varmasti halpene kustannukset. Kustannuspaineet lisääntyvät kustannusten myötä jotka on katettava. Suomi on nyt jo varsinainen veronmaksajien paratiisi, jotta olisi syytä harkita tarkoin mihin sitä rahaa lapetaan.
Puollustuksellisesti tuolla ei ole minkään sorttimentin väliä. Raide yhteyksien katkaisu tarpeen mukaan ratkoo kulloisenkin ongelman ,eikä se ole niin sanottua millä raideleveydellä sieltä yritetään valloituksien kautta tulla. - Anonyymi
Kokoomuksesta, kokoomuksesta
- Anonyymi
Takana kovat sosiaalileikkaukset. Rahaa löytyy surutta rikkaiden vero aleen ja ratakiskohin. Kyl kyl.. johan tuon näkee köyhempi järkinenkin mihin perustuu päätöksenteko ja miten perusteltuja nuo leikkaukset oli.
- Anonyymi
Sosiaalileikkaukset pitää tehdä, vaikka kultaa kasvaisi puissa.
Se on oikeudenmukaisuuskysymys.
Joka ei työtä tee, hänen ei myöskään syömän pidä.
VI Lenin - Anonyymi00052
Anonyymi kirjoitti:
Sosiaalileikkaukset pitää tehdä, vaikka kultaa kasvaisi puissa.
Se on oikeudenmukaisuuskysymys.
Joka ei työtä tee, hänen ei myöskään syömän pidä.
VI LeninSosiaalituki on oikeusvaltiossa ihmisoikeus, kuten terveydenhuolto ja peruskoulutus. Toki on olemassa diktatuureja, joissa ei ole demokratiaa, ei ole ihmisoikeuksia jne.
Liity esimerkiksi Amnesty Internationalin jäseneksi niin tiedät enemmän.
Suomesta on tullut itsepalveluyhteiskunta, halusimmepa sitä tai. Myös digitaidottamat vanhukset joutuvat hoitamaan pankki-, vakuutus- ja jopa terveyspalvelut diginä tai puhelimella, kun entiset työntekijät konttoreista, virastoista ja terveyskeskuksista jne. ovat joutuneet tai ovat joutumassa eläkkeelle tai työttömyyskortistoon.
Kaupoissa on vähän myyjiä, ja robotit vievät kännykällä tilatut tavarat kauppakeskuksista tilaajan kotiovelle. Itsepalvelukassat lisääntyvät kaupoissa ja onpa jo itsepalvelukauppoja, joissa ei ole enää edes kassoja.
Työaikaa ei ole lyhennetty, joten töitä ei riitä läheskään kaikille. Pitkäaikaistyöttömien on tilastojen mukaan lähes mahdotonta saada työtä.
Suomi on joutunut sosiaaliturvan leikkausten takia myös toiselle tarkkailuluokalle. EU:sta on aiemmin tullut ainakin kolme huomautusta Suomelle heikosta perusturvan tasosta, eikä mitään perusturvan parannusta ole tehty, päinvastoin. Sosiaaliturvaa päätettiin leikata 10 miöjardia. Nyt ollaan joutumassa tarkkailuluokalla, kun huomautukset eivät ole vaikuttaneet. Sen sijaan suomalaisten eriarvoisuus ja leipäjonot ovat kasvaneet.
- Anonyymi
Suomen rataverkkohan on noin vajaat 6000 kilometriä pitkä.
Todella kalliiksi tulee tämä suunnitteilla oleva raideleleveyden muuttaminen kun esimerkiksi kaikkien vetureiden ja junavaunujen akselistotkin täytyy muuttaa uudelle raideleveydelle sopiviksi.- Anonyymi
Telejä uusitaan jatkuvasti.
Kun vanha ajetaan loppuun, laitetaan kapeampi tilalle. Se ei lisää kustannuksia lainkaan.
Myös kiskoja uusitaan.
Suurin kustannus tulee siitä, kun on kaksi järjestelmää käytössä eikä resursseja pystytä siirtämään paikasta toiseen. - Anonyymi
Halavalla saa mafioosoilta halpoja junia. Älä siitä huoli ja nehän on ehdottoman varmoja -35 ja metrin hangenkin työntää tieltä pois suit sait.
- Anonyymi
siinä työtä poliitikoille...muuttamaan junaraiteiden kokoa ja akselistoa vetureista ja vaunuista.
- Anonyymi
Mistäs se ny olikaan oikein elävää filmiä uutisissa, kun oli "kaksois"raiteet? Sisemmäksi oli rakennettu "uudet" raiteet, ulkopuolella pönötti vanhat. Jos kokonaan uutta ruvetaan suunnittelemaan, niin siinä pakkolunastetaan monelta katto pään päältä, maat ja mannut pilkkahintaan! Pitäkää sitten ihmiset huoli siitä, että maksutkin on sen arvoisia tai että saavat kantaa kilon paloina pois alta!
- Anonyymi
Yhdysvalloilla ja Länsi-Euroopalla on sama raideleveys
mutta Suomella ei ole, Suomi ei kyllä olekkaan täysin
Lönsi-Eurooppalainen maa vaan osittain
Itä-Eurooppalainen. - Anonyymi
Magneettijunahan se paras ratkaisu olisi.
Onhan meillä omaakin junailutuotantoa.- Anonyymi
Sen kehittäminen maksaa enemmän kuin koko muutos.
- Anonyymi
Aloittaja on oikeassa
Kanava-hanke toteutettava!
Ei suinkaan jäämereltä itärajanpituudelta.
Ihan tämä Kymijoen kanava-hanke- Anonyymi
Samalla vetää koko pätkän.
Siitä on astetta vaikeampi tulla yli pahat mielessä.
- Anonyymi
Suomen raideleveys on itse asiassa yhdysvaltalainen, viisi jalkaa, tosin Venäjän kautta tullut. Länsieurooppalainen on kapeampi.
Pääsyy kavennukseen on se, että EU:n mielestä poikkeava raideleveys estää EU:n päätavoitteen vapaan kilpailun. Ulkomaisilla firmoilla kun ei ole Suomeen sopivaa kalustoa. Onko tämä asiakkaan etu? Monissa maissa ei ole ollut.- Anonyymi
Kilpailu on aina asiakkaan etu.
- Anonyymi
Täysin väärin, USA ja Länsi-Eurooppa sama mutta
Suomi ei kuulunut joukkoon vaan oli ulkopuolinen
jonka takia erilainen!
USA'ssa osataan mutta Suomessa ei!
Sen takia toinen tarvitsee toisen apua mutta toinen ei!
Arvaa kumpi?! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täysin väärin, USA ja Länsi-Eurooppa sama mutta
Suomi ei kuulunut joukkoon vaan oli ulkopuolinen
jonka takia erilainen!
USA'ssa osataan mutta Suomessa ei!
Sen takia toinen tarvitsee toisen apua mutta toinen ei!
Arvaa kumpi?!Älä höpise. Tuolla ameriikassa kaikki on niin suurta, niin junatkin, niin raiteitten väli on ainakin 5 metriä. Kysy vaikka Tumpilta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä höpise. Tuolla ameriikassa kaikki on niin suurta, niin junatkin, niin raiteitten väli on ainakin 5 metriä. Kysy vaikka Tumpilta
America is the Biggest and the most Beautiful!
- Anonyymi
Oletko miettinyt sellaista asiaa, kun tavarajuna lähtee Hesasta, ajaa ensin Suomen ylös ja sieltä Ruotsin puolelta alas ja sillan yli Tanskaan ja sitten vastaa "leviämään" ympäri Euroopan, että ei se halvaks tule.
- Anonyymi
Oletko ajatellut, että se on vielä kalliimpaa, kun tavara puretaan satamassa, laitetaan laivaan ja lastataan uudelleen vaunuun?
Kilometrit kiskoilla on halvempia kuin purkaminen ja lastaaminen ja purkaminen ja taas lastaaminen. Joka kerran, kun tavara puretaan ja lastataan, siihen menee aikaa, ihmistyövoimaa ja lasti vaurioituu.
Jos tavara saadaan lastattua vaunuun, joka puretaan vasta perillä, se tulee perille paremmassa kunnossa ja nopeammin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko ajatellut, että se on vielä kalliimpaa, kun tavara puretaan satamassa, laitetaan laivaan ja lastataan uudelleen vaunuun?
Kilometrit kiskoilla on halvempia kuin purkaminen ja lastaaminen ja purkaminen ja taas lastaaminen. Joka kerran, kun tavara puretaan ja lastataan, siihen menee aikaa, ihmistyövoimaa ja lasti vaurioituu.
Jos tavara saadaan lastattua vaunuun, joka puretaan vasta perillä, se tulee perille paremmassa kunnossa ja nopeammin.Puretaan satamassa? Pössö hyvä, tunneli Viroon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko ajatellut, että se on vielä kalliimpaa, kun tavara puretaan satamassa, laitetaan laivaan ja lastataan uudelleen vaunuun?
Kilometrit kiskoilla on halvempia kuin purkaminen ja lastaaminen ja purkaminen ja taas lastaaminen. Joka kerran, kun tavara puretaan ja lastataan, siihen menee aikaa, ihmistyövoimaa ja lasti vaurioituu.
Jos tavara saadaan lastattua vaunuun, joka puretaan vasta perillä, se tulee perille paremmassa kunnossa ja nopeammin.Laivaan mahtuu tavaraa monikymmenkertaisesti on sitten konteissa tai irtotavarana verrattuna siihen, että tavara on laivakuljetuksen ajan junanvaunuissa. Rataleveyksien muutokset aiheuttavat pelkkiä kustannuksia ja vuosikausien liikenneongelmia kun muutosten alla olevat radat on suljettu liikenteeltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puretaan satamassa? Pössö hyvä, tunneli Viroon.
Pahinta mahdollista olisi tunneli Viroon,
tai pahinta Valheiden EU'n jälkeen! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laivaan mahtuu tavaraa monikymmenkertaisesti on sitten konteissa tai irtotavarana verrattuna siihen, että tavara on laivakuljetuksen ajan junanvaunuissa. Rataleveyksien muutokset aiheuttavat pelkkiä kustannuksia ja vuosikausien liikenneongelmia kun muutosten alla olevat radat on suljettu liikenteeltä.
Olet väärässä.
Jos puhutaan vain merimatkan osuudesta, tuo pitää paikkansa. Suurin osa tavarasta ei kuitenkaan mene satamasta satamaan vaan jatkaa eteenpäin.
Kaikille kuljetuksille ei junakaan ole paras. Monasti varsinkin Suomessa tavara olisi perillä ennen kuin se saavuttaa ensimmäisen rautatieaseman.
Mitä pitempi matka, sen kannattavampi rautatiekuljetus on kumipyöriin verrattuna.
Laivakin on taloudellinen, kun matka on riittävän pitkä. Kokemus on osoittanut, että aina, kun samalla vaunulla voidaan toimittaa omalta ovelta asiakkaan ovelle, rautatiekuljetus pesee kaikki muut vaihtoehdot.
Tämä on tietoa eikä mutua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pahinta mahdollista olisi tunneli Viroon,
tai pahinta Valheiden EU'n jälkeen!Tunneli Viron kautta Keski-Euroopan markkinoille olisi aivan erinomainen.
Toki teille venäläisille kaikki, mikä on Suomelle hyväksi, on pahasta. Se johtuu siitä, että silloin Suomen suhteellinen vahvuus kasvaa koska Venäjän ei pysy tahdissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet väärässä.
Jos puhutaan vain merimatkan osuudesta, tuo pitää paikkansa. Suurin osa tavarasta ei kuitenkaan mene satamasta satamaan vaan jatkaa eteenpäin.
Kaikille kuljetuksille ei junakaan ole paras. Monasti varsinkin Suomessa tavara olisi perillä ennen kuin se saavuttaa ensimmäisen rautatieaseman.
Mitä pitempi matka, sen kannattavampi rautatiekuljetus on kumipyöriin verrattuna.
Laivakin on taloudellinen, kun matka on riittävän pitkä. Kokemus on osoittanut, että aina, kun samalla vaunulla voidaan toimittaa omalta ovelta asiakkaan ovelle, rautatiekuljetus pesee kaikki muut vaihtoehdot.
Tämä on tietoa eikä mutua.Tottahan juna edullisimpia kuljetusmuotoja on maamme sisällä, esim. tehtaiden puuhuolto ja vientituotteiden vienti satamiin on täysin aikataulutettua rutiinia. Tavara on joka tapauksessa purettava junista satamiin ja kerättävä valtava laivalastillinen valmiiksi lastattavaksi paljon pienemmistä junalasteista. Laivoilla ei ole aikaa odotella kymmeniä junia tulevaksi.
Laivakuljetusten korvaaminen junilla vaatisi Suomeen kymmeniä ratoja ja satoja junia eikä sittenkään riittäisi. Jos laivat lastattaisiin siten, että tavara olisi junanvaunuissa merimatkan ajan tarvittaisiin yli kymmenkertainen määrä laivoja, satamia jne. Kuulostaa jo niin hölmöläisen hommalta, että tämä meidän hallitus saattaa sellaiseen jopa tarttua. Kuinka tarpeelliselta ja kertaluontoiselta esim. Marin saikaan kuulostamaan kun Suomi lahjoitti ilman vastiketta viisi miljardia euroa Suomen veronmaksajien taskusta Italian kaltaisille maille joissa suurin osa rahoista valuu korruptioon ja mafialle.
Suomen rautatiet ei kaipaa raideleveyksien muutosta, siitä aiheutuu pelkkiä miljardien kustannuksia ja valtavaa haittaa vuosikausiksi koko liikennejärjestelmälle muutostöiden ajaksi. Jos esim. Kazakstanin, Mongolian, Kiinan ym. maiden rajoilla ihmiset lastaavat satoja tuhansia kontteja ja muuta lastia junasta toiseen raideleveyden muuttuessa niin miksei siihen tarvittaessa pystytä myös Suomessa? Torniossa kyllä osataan ajaa panssarivaunukin tarvittaessa junasta toiseen ihan ilman apuja. Huoltovarmuutta jos oikeasti haluaa lisää niin esim. siltojen lisääminen Tornionjoen yli olisi varmasti paikallaan ettei koko kuljetuskapasiteetti ole yhden ohjusiskun varassa.
Miljardien haaskaaminen raideleveyksien muuttamiseen on täydellistä typeryyttä joka typeryydessään ylittää jopa Marinin lahjoitukset Italian mafialle. - Anonyymi00053
Oletko miettinyt sellaista asiaa, että mitähän tavaraa se tavarajuna Hesasta ajaisi Hesasta Lapin kautta etelä-Ruotsiin ja sillan yli Tanskaan ja Eurooppaan leviämään?
- Anonyymi
Ratatyöt ja ratahanke on jo ulkoistettu ulkomaille ei tarvi enää muuta kuin allekirjoittaa.
Kestävyysvajetta saadaan lisää ja siten on helpompi saada asioita lävitse, kun köyhän ei parane valittaa!
Täytyy tehdä köyhän töitä ja hakemisesta sitä löytyy äärettömyyteen saakka.
Sama kun mattoa leikataan ja lisätään toiseen päähän?- Anonyymi
Sinä vastustat kaikkea.
Ainakin olet johdonmukainen.
- Anonyymi
Oletko kuullut sellaista sanaa kuin KUSTANNUKSET ? Arvasin että et koskaan.
- Anonyymi
Kyllä kansa maksaa! Kyllä kansa tietää!
- Anonyymi
Olen kuullut.
Minä maksan veroissa monen muun kustannukset. - Anonyymi
Jep, mutta meissä on se ero, että minä lasken kustannuksia työkseni ja sinä vain arvaat.
- Anonyymi
Kun rupeaa muuttamaan raiteiden leveyksiä kestää kauan ennen kuin voi päästä koko matkaa kaupunkien väleillä,
vai onko tarkoitus jotenkin jakaa maa osiin ja eri junat
eri alueisiin ja vaihdot alueiden rajoilla/asemalla?
Se ei toimi ihan noin vaan että muutetaanpa raiteita ja junia!- Anonyymi
Niin, sinä et tiedä ja vaikka sinulle kerrottaisiin, et osaisi arvioida hyvyyttä.
- Anonyymi00050
Junien pyöriä vaihdetaan jatkuvasti koska ne kuluvat.
Se ei aiheuta kustannuksia.
Varmasti muutos tehdään rataosa kerralla. Suurin kustannus syntyy kahden leveyden käyttämisestä samaan aikaan.
Kun. Muutos on tehty, saadaan säästöjä kalustossa ja liikenteessä. Kuljetukset ovat edullisempia koska taivaraa ei tarvitse purkaa ja lastata uudelleen.
Suurin hyöty tulee , kun junayhteys saadaan Ruotsiin
- Anonyymi
Mistäs siihen nyt rahaa löytyi?
- Anonyymi00048
Vittu sentään! Virossa sama raideleveys kuin meillä. Tunnelikaan Viroon ei paljon auta
- Anonyymi00049
Viron kiskot vaihtaa yhdessä päivässä.
Olen varma, että ne tekevät sen ennen kuin Suomessa edes äänestetään siitä, pitääkö laittaa työryhmä pohtimaan asiaa. - Anonyymi00051
Viron kautta ei kannata mennä vaan Ruotsin
- Anonyymi00054
Rahaa ei löydy palveluihin, mutta rautatankoihin ryteikköön kyllä. Entisetkin toimii ,mutta terveydenhuolto ei toimi.
- Anonyymi00055
Suomen vientituotteet ovat muuttuneet. Palveluja viedään nykyääön enemmän. Sellutehtaita on perustettu kehitysmaihin (Uruguay) ja Suomessa tehtaita suljetaan ja henkilöstöä irtisanotaan. Suomen isot yritystuet ja energiatuet eivät ole riittäneet kilpailussa kehitysmaiden kanssa, kun eucalyptus on leikkuukunnossa muutaman vuoden jälkeen, mutta Suomen männyt tarvitsevat kasvuaikaa jopa 50 vuotta korjuuseen. Suomen arvokkaat puut pitäisi jalostaa kotimaassa pidemmälle, eikä suunnitella uusia raiteita.
Suomessa palveluvienti on kasvanut eniten (Tilastokeskuksen mukaan ) eikä se tarvitse raiteita.
Palvelujen viennin arvo oli palveluiden ulkomaankauppatilaston mukaan vuonna 2024 noin 39 miljardia euroa. Erilaiset tietotekniikkapalvelut ovat suuri palveluerä. Liike-elämän palveluilla tarkoitetaan esimerkiksi laki-, tilinpito- ja hallintopalveluita, mainontaa ja markkinointitutkimuksia, t&k-palveluita sekä arkkitehti- ja insinööripalveluita. Myös konsernien sisäiset palvelut sekä rojaltit ja lisenssimaksut kuuluvat tähän luokkaan.
Palvelujen tuonnin arvo oli palveluiden ulkomaankauppatilaston mukaan vuonna 2024 noin 44 miljardia euroa. Merkittävimmät palvelutuonnin erät ovat liike-elämän palvelut, kuljetus sekä tietotekniikka- ja informaatiopalvelut. Tietovaltaisten yrityspalvelujen tuonnin osuus palvelujen kokonaistuonnista on noussut viime vuosina.
Koulutus on ensiarvoisen tärkeä tekijä uusien innovaatioiden, talouskasvun ja työllisyyden parantamisessa. Vanhaa säilyttävä teollisuus ja sen tarvitsemat yritystuet - tai raiteet - ovat taaksepäin menoa, mikä merkitsee Suomessa heikkoa talouskasvua suhdanteista riippumatta. - Anonyymi00056
(Teoksessa Thomas Wallgren (toim):Kansallisvaltiosta liittovaltioon? Like Helsinki 2002):
https://www.mv.helsinki.fi/home/jproos/EUskenario.htm
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4706690Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1983988Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112553Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit302144Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko1451515Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?791366Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te861218- 681196
- 701189
- 481119