Mahdoton air.bn majoittaja

Anonyymi-ap

Air, bed and breakfast? Sitä se parhaimmillaan on. Ihanimpia on majoituskokemukset brittien saarelta, asukkaiden omassa pihapiirissä. Suomen ulkopuolella siivous ei ole oikein koskaan niin hyvin tehty kuin Suomessa, mutta annan kyllä aina hyvän palautteen kaikesta, jos kokonaiselämys on ihana ja kohde kaunis, toimiva ja mielellään jotenkin ”erilainen” kuin muut kohteet.
Tässä ajatuksia majoittujana ja majoittajana: Majoittujana: Majoitun itse mielelläni air.bnb:ssä, lähinnä siksi että aamupalan ja illallisen eteen ei tarvitse lähteä minnekään, vaan voi mutustaa jotakin pikaisesti tai esimerkiksi herätä hissuksiin ja valmistaa runsaan brunssin. Huoneistohotelleja ei välttämättä löydy halutulta paikalta, ne ovat kalliita ja usein persoonattomia.

Majoittajana:Ainakin Suomessa isoissa kapungeissa on jo niin tuhkatiheään air.bnb-asuntoja, että majoittajana on hankalaa. Tällä hetkellä saan hintsusti yhtiövastikkeen verran asunnosta, joka on keskustan liepeillä isossa kaupungissa. Asunto on vasta laadukkaasti remontoitu, siellä on hyvät huonekalut, laadukasta taidetta, Arabian virheetön astiasto, tiskikone, pyykkikone… asunto on stailattu tyyliin joka on saanut kehuja. Isoissa kaupungeissa markkinavetoinen kaavoitus on vaan tuottanut valtavat määrät pikkuasuntoja, eikä kaikkiin riitå asukkaita (heristän sormea poliitikoille, ei kaavoittajat tyhmiä ole). En ole upouuden pikkuasunnon omistaja, onneksi. 2010-2020-luvuilla valmistuneiden air.bnb- kämppien majoittajat varmaan pulassa - miten ihmeessä kaikkiin pikkuasuntoihin löytyy käyttöä? Air.bnb-vuokraus on lisääntynyt valtavasti, eikä kaikki vuokralaiset vuokraa pikkuasuntoa.
Majoittajana air.bnb-konsepti on hankala. Asukkaat toivovat halvan asunnon ja vaativat viiden tåhden hotellia. Olen saanut majoittajana hyviä arvosteluja, mutta sitten kun majoittuuon pari perus-mielensäpahoittajaa, niin he loukkaantuvat mistä tahansa ja saan yhden pisteen arvostelut ja palautteessa valehdellaan kaikenlaista. Sen jälkeen air.bnb:stå tulee uhkaavaa viestiä, ettå sinut poistetaan palvelusta jollet paranna. Yhden tähden arvostelut minulle on tulleet maahanmuuttajataustaiselta mieheltä, joka ei suostunut muuhun kuin siihen että vien avaimen kurssikeskukseen johon tuli kurssille, Ei suostunut hakemaan avainta ja oli äkäinen kun en saanut autoani aivan kurssikeskuksen ovelle. Hän ei laittanut jääkaappia isommalle ohjeiden mukaan ja sitten väitti että se haisi, ei osannut käyttää kahvinkeitintä ym. ohjeiden mukaan…hän ei kuulemma ehtinyt ottaa minuun yhteyttä majoituksen aikana pulmista, mutta jätti yhden tähden arvostelut kommentilla että asunto haisee vanhalle mummolle (olen itse vanha mummo mutta kohteessa käy siivooja). Toinen kokemus sitten koppavan oloisilta suomalaisilta keski-ikäisiltå, jotka ”vaativat laatua”, mutteivät halua maksaa viiden tåhden hotellista teatterimatkallaan. Kun en kahden tunnin aikana perjantai-iltana heille pysty vastaamaan, niin loukkaantuvat ja viestittävät että lakanat huonot, siivous huono, kaikki huono, kommunikaationi yhden pisteen - suoranaista valehtelua, mutten voi kiistää koska en ole kuvannut lakanoita kun he saapuvat ym. (Lakanat uudet ja vain kertaalleen pestyt) . Olen luonteeltani aika kiltti ja tykkään passata muita ihmisiä. Voin vain kuvitella, millainen tilanne on niiden ihmisten kohdalla, jotka vuokraavat osaa omasta kodistaaa välttämättömiä lisätuloja saadakseen.

Nyt ainoa varma tapa tehdä air.bnb:tä on persoonaton asunto, jossa Temusta hankitut tuliterät myrkkyesineet ja avainlaatikko. Toivoa vasn voi, ettå se on jollekulle kannattavaa. Avainlaatikosta otettu avain on sitten sitä hyvää kommunikaatiota! Ei aiheuta ainakaan majoittajalle stressiä, mutta ei kyllä ole mitääm perinteisen kuvan hengen air.bnb-vuokrausta.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitä sä soperrat? Pyysit tekoälyö suoltamaan 100 riviä paskaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      177
      11208
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      54
      5328
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      46
      2565
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      37
      2256
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1781
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      43
      1685
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      31
      1320
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      36
      1275
    9. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      6
      1096
    10. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

      Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
      Luterilaisuus
      112
      1014
    Aihe