Opetusministeri pahoitti mielensä
Kansanedustaja Kaisa Garedewin kirjoitus aiheutti kuitenkin mielipahaa opetusministerille, joka korosti uskonnonvapautta. Kirkollisasioista vastaavana ministerinä hän ei kuitenkaan Junnilan mielestä ymmärrä, mistä puhuu uskonnonvapauden ja šarian välisessä suhteessa eikä etenkään poliittisen islamin ja moniarvoisen liberaalidemokratian yhteensopimattomuudesta.
– Uskonnonvapaus liittyy modernilta alkuperältään YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen vuodelta 1948, vaikka alkujuuret ovatkin Medinassa. Sen sijaan 57 islamilaista maata ei julistusta hyväksynyt, koska ne nimenomaan vastustavat vaatimusta uskonnonvapaudesta. Siksi maat laativat Kairon julistuksen vuonna 1990, joka alistaa ihmisoikeudet šarialle. Sen on todettu rajoittavan kansainvälisissä sopimuksissa annettuja oikeuksia, eikä siinä turvata uskonnonvapautta ja oikeutta vaihtaa uskontoa.
– Tästäkin syystä on perusteltua keskustella šariasta, sillä Suomen kaltaisessa demokratiassa kunnioitamme perustuslakia ja uskonnonvapautta.
– On selvää, ettei opetusministerikään voi lakia tulkitessaan kääntyä imaamin tai suurmuftin puoleen. Tässä maassa suomalaisten ja länsimaisten arvojen puolustamista on syytä odottaa ihan jokaiselta uskonnollisesta tai poliittisesta vakaumuksesta riippumatta, Junnila vaatii.
suomen uutiset ote
opetusministerikään voi lakia tulkitessaan kääntyä imaamin tai suurmuftin puoleen
Anonyymi-ap
7
143
Vastaukset
- Anonyymi
JAA
- Anonyymi
No ei kai hallitus aio sharia lakia hyväksyä .?
- Anonyymi
Kuka kansanedustaja ajaa sharia lakia Suomeen ?
- Anonyymi
Kristinusko täytyy kieltää Suomessa kun sen käskyt eivät perustu Suomen lakiin !
- Anonyymi
israel
- Anonyymi
Musut yritti murhata kirjailijan, männän viikolla,,kun lateli totuuksia islamista.
- Anonyymi
Todella hyvä kirjoitus!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävöin sinua kokoyön!
En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun513645Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia
jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si1142600Kova karman laki
Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko5972302Päivieni piristys, missä olet?
Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei192046KALAJOEN UIMAVALVONTA
https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar781847Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin
Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo431688- 201658
Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.
Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.1421602Millainen kaivattusi luonne on?
Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?951469- 281466