HARJUA RAKENNETAAN JA PUITA KAADETAAN

Jyväskylän kaupunki saneeraa Harjun urheilukentää 12,5 miljoonalla. Lähiasukkaille lähetettiin havainnekuva ja kerrottiin, että yksi puu joudutaan kaatamaan. Samalla JÄTETTIIN TÄYSIN KERTOMATTA, että Ihantolantien (Vesitornulle johtava katu) ja Pitkäkadun väliseen kiilaan rakennetaan harjoittelualue - eli Harjun puistoaluetta on muutettu rakennusmaaksi. Alueelta on kaadettu viisi suurta mäntyä, kymmenien muiden juuristoa on vaurioitettu. Voimme odottaa monen niistä kuivuvan lähivuosina. Näin toimii Jyväskylä!
7214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kepuvasemmisto osaa.

Äänestä
  • Valtuusto käyttää kumileimasinta - virkamiehet ja urheilumafia johtavat.

    1Äänestä

luonto . se on sitten viheliästä se on aina esteenä kaikkeen!

Äänestä

No huh huh, siis entistä kalseammaksi ja ahdistavammaksi rakennetaan tätä muutenkin kolkkoa, yksinäisten (varsinkin nuoret) ihmisten kaupunkia!

1Äänestä

Jyväskylälle koittaa kultainen aika kun Pesäpallostadion, Huhtasuon jalkapallohalli ja Harjun Stadion alkavat tuottaa miljoonia. Kun Hipposhallin tuotot saadaan myöhemmin mukaan, alkaa sataa timantteja.

Äänestä

Hyvä vaan kun liikoja puita raivataan. Enemmän pitäisi puita kaataa.

Äänestä

puita kaadetaan asuinalueilta aivan liikaa, onko päättäjistä tullut täysin luonnostavieraantuneita

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jyväskylän kaupunki saneeraa Harjun urheilukentää 12,5 miljoonalla. Lähiasukkaille lähetettiin havainnekuva ja kerrottiin, että yksi puu joudutaan kaatamaan. Samalla JÄTETTIIN TÄYSIN KERTOMATTA, että Ihantolantien (Vesitornulle johtava katu) ja Pitkäkadun väliseen kiilaan rakennetaan harjoittelualue - eli Harjun puistoaluetta on muutettu rakennusmaaksi. Alueelta on kaadettu viisi suurta mäntyä, kymmenien muiden juuristoa on vaurioitettu. Voimme odottaa monen niistä kuivuvan lähivuosina. Näin toimii Jyväskylä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu