Lääkärin ja muidenkin ylimielisyys

Anonyymi-ap

"Ylivertaisuusvinoumassa yksilö arvioi itsensä todellista paremmaksi. Yli puolet ihmisistä uskoo olevansa keskimääräistä älykkäämpiä ja miellyttävämpiä sekä muita parempia autoilijoita, työntekijöitä, rakastajia tai haluttavia kumppaneita"

https://www.duodecimlehti.fi/duo18797

22

442

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jokainen haluaa olla hyvä tai jopa paras jossakin asiassa. Joillakin on sen suuntaista yritystäkin.

      Huomenna lauletaan kilpaa Baselissa. Mieti sitä!

    • Anonyymi

      Onneksi ei ole minulla ainakaan tuota ongelmaa, pikemminkin päinvastoin. En ole ikinä ajatellut, tai kuvitellut itsestäni mitään kaksisempia. Enkä ainakaan sitä, että olisin "keskimääräistä älykkäämpi, miellyttävämpi" jne.

      Ilmankos en ole koskaan menestynytkään. Kun on puuttunut sen lisäksi vielä kunnianhimoakin.

      Kiltti kyllä olen, jopa ylikiltti, mutta kun sitä ei arvosteta nykyään enää. Sillä ei pärjää tässä kovassa maailmassa.

      • Anonyymi

        Edelliseen vielä vähän jatkaisin: siis sinällään se, että jos on älykäs, kunnianhimoa, tavoitteita, päämääriä, lahjakkuutta ja sisukkuutta, niin sehän on vain hyvä asia. Kunhan käyttää niitä asioita hyvän tekemiseen ja toisten auttamiseen. Eikä itsensä nostamiseksi esille, tai kunniaa saadakseen. Se kunnioitus tulee sitten aikanaan ja hyvänä lisänä.

        Psykopaatithan useimmiten menestyvät, tai pärjäävät aika hyvin esim. liike-elämässä. Ja heitä on tietysti alalla, kun alalla.

        Nykyaikana suositaan sitä, että tuo itseään esille, ja omia avujaan. Some on tästä hyvä esimerkki. Voisi sanoa jopa näinkin, että tietyntyyppiset ihmiset ovat siellä somessa. Hankkivat itselleen ns. hovia, keräävät tykkäyksiä, janoavat suosiota, ja tykkäyksiä ja niin poispäin. Siksi itse lähdin pois, en kokenut sitä maailmaa omakseni. En pidä jalustalla olemisesta. Enkä edes pitäisi siitä, että joku palvoisi, tai ihailisi minua. Kaikissa meissä on hyviä ja puolia puolia. Kukaan ei meistä ole täydellinen.

      • Anonyymi

        Taidat olla ensimmäinen ylikiltti ihminen joka tietää olevansa ylikiltti, kaikille muille ylikilteille ihmisille se pitää sanoa aina ulkoa päin, koska eihän he muuten olisi ylikilttejä. Sehän on paradoxi.

        Niitä ylimielisiä ihmisiä kyllä riittää, jotka valhettelevat päin naamaa olevansa ylikilttejä.

    • Anonyymi

      Minä istun perseelläni nahkasohvalla ja saattaisin olla maailman paras saksofonisti. Who Knows?

      • Anonyymi

        Niin, kenpä tietäisi ?
        Joillain voi olla piileviä kykyjä, joista ei itsekään tiedä mitään.
        Ylimielisyys ja kaikki itsensä esille tuominen voi muodostua henkisesti raskaaksi.
        Ei kannata kuvitella olevansa enemmän kuin mitä oikeasti on, kaikki pääsevät helpommalla, ihminen itse, sekä hänen lähipiirinsä.

    • Anonyymi

      Minä haluan bastuun tumman ja rohkean miehen kanssa. T .täti 46v.

    • Anonyymi

      Ylimielisyys näkyy kommenteissakin. Aloittaja on aivan oikeassa.

      • Anonyymi

        Ja ylimielisyyden lisäksi näkyy tyhmyys, suunnaton tyhmyys!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja ylimielisyyden lisäksi näkyy tyhmyys, suunnaton tyhmyys!

        Kukaan ei ole kiistänyt, etteikö aloitus ole totta. Mutta mitä uutta ja ihmeellistä tässä aloituksessa on? Tämä asiahan on tutkittu jo ajat sitten. Jos joillakin on jokin kuvitelmaharha omista kyvyistä, niin se on hänen ongelmansa. Sitäpaitsi miksi aloituksessa on otettu esille vain lääkärit? Eiköhän tuota ongelmaa ole ihan jokaisessa ammattikunnassa, tavanduunareissa ja sometrollaajissa.

        Hello, oletko mahdollisesti se darknessin, joka tulee säännöllisesti tälle palstalle trollaamaan paremman ja järkevämmän tekemisen puutteessa ja haukkumaan muita? Sillekin löytyy varmaan jokin diagnoosi.

        Aloituksessa taisi kyllä lukea " lääkärin ja muidenkin ylimielisyys...".
        Eli on siinä kyllä otettu esille muutkin kuin lääkärit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloituksessa taisi kyllä lukea " lääkärin ja muidenkin ylimielisyys...".
        Eli on siinä kyllä otettu esille muutkin kuin lääkärit.

        Mutta eihän artikkelissa esitetyt asiat varsinaiseti liity mielenterveyteen. ellei artikkelissa sivulauseessa mainittuja mielenterveysongelmia lasketa. Kyseessähän oli enemmän pääkärinä toimisen prosesseista, ja epäammattimaisuuksista, jotka voivat liittyä ylimielisyyteen.

        Tuleekin mieleen, että täällä taas ylimieliset ihmiset yrittää ylimielisesti levittää vihapuhettaan tiettyä ammattiryhmää kohtaan, ilman että ongelmaa on edes tarkoitus käsitellä objektiivisesti.

        Ehkä heillä on tarve se vihamielisyys ja kiukku johonkin purkaa, niin sitten vaikka tänne. Ei kai siitä kamalan suurta haittaa ole ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä heillä on tarve se vihamielisyys ja kiukku johonkin purkaa, niin sitten vaikka tänne. Ei kai siitä kamalan suurta haittaa ole ?

        Voihan sen ajatella noinkin. Eikä siinä mielessään, pahin mahdollinen. Mutta kyllä minua aidosti surettaa, ne oikeasti vaikeassa elämäntilanteessa olevat ihmiset jotka haluavat apua, ja tulevat sitä täältä etsimään. Eivätkä sitä sitten saa, kun foorumi on vain täynnä vihamielisyyttä.

        Itse menisin hakemaan apua ja neuvoa ammattilaisilta mieluummin kuin näiltä palstoilta.
        Siis jos ihan oikeaa ammattitaitoista apua tarvitsisin.

    • Anonyymi

      Ylimieliset ihmiset kenties haluavat piilottaa jonkun heikomman puolensa/piirteensä.

      • Anonyymi

        Jokaisen olisi hyvä pitää piilossa ne huonommat puolensa!

    • Anonyymi

      Kyllä se ylimielinen kusipäisyys loppuu kun kumotaan mielenterveyslaki.

      • Anonyymi

        Keneltä se loppuu, alan ammattilaisilta vai mt-ongelmista kärsiviltä ?

    • Anonyymi

      Älkää unohtako, että ihmisjoukossa puolet todella on mediaania älykkäämpiä! Jos kaikista ihmisistä vähän yli puolet uskoo olevansa mediaania älykkäämpiä, siinä joukossa on aika vähän niitä, joiden uskomus on perusteeton. Rankasti ylimielisiä on vähän.

      Mielestäni on kuitenkin parempi uskoa ja luottaa itseensä hiukan enemmän.

      • Anonyymi

        Juu, parempi uskoa ja luottaa itseensä enemmän, mutta on annettava muillekin mahdollisuus, eikä olla aina arvostelemassa ja haukkumassa muita, jos joku sattuu olemaan erilainen kuin itse on.

    • Anonyymi

      joka ammatissa on hyviä ja huonoja persoonia. Ihan kaikkein karmeimmat tapaukset on lähinnä sitte murto-osa.

      kommentoija Juha pohjola

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. MIksi suurin osa persuista on alkoholisteja?

      Tätä jäin pohdiskelemaan....
      Maailman menoa
      43
      3497
    2. 35
      2978
    3. Kehutaan vaihteeksi Perussuomalaisia

      Perussuomalaiset ovat olleet melkoisen lokakampanjoinnin kohteena, vaikka ovat saaneet paljon hyvää aikaiseksi. Nyt on
      Maailman menoa
      145
      2841
    4. SDP ylivoimainen ykkönen

      En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.
      Maailman menoa
      70
      2317
    5. Roiskeläpät takaisin niin alkaa lasit kestämään

      "Tuulilaseja hajottava talvi-ilmiö on ehkä ratkennut" Tämän päivän autoissa kun on esimerkiksi vanhempaa autokalustoa s
      Yleistä autoilusta
      41
      1782
    6. Polttomoottoriauto on köyhän merkki

      Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.
      Maailman menoa
      86
      1555
    7. Mitä tarkalleen tunnet

      Minkälaisia tunteita sisälläsi liikkuu, kun tiedät, että ajattelen sinua lämmöllä ja jotain syttyy myös sinussa? Haluai
      Ikävä
      67
      1094
    8. Nainen, koska nähtiin viimeksi

      Mikä päivä? Tarkemminkin voit kohtaamistamme kuvailla. 🤗
      Ikävä
      51
      1036
    9. Kaivattusi ominaistuoksu?

      Itse vastaan juustonaksu 😅
      Ikävä
      77
      1017
    10. Syyskuussa 2025 ensirekisteröidyistä henkilöautoista 43 % oli täyssähköautoja.

      Niitä rekisteröitiin 2 592 eli 41 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Syyskuussa 2025 rekisteröidyistä uusista henkilöautois
      Hybridi- ja sähköautot
      3
      847
    Aihe