Mitään et saavuta toisia alistamalla

Anonyymi-ap

Narsistin kotona huokuu negatiivisuus, epätoivo, uhkan tunne ja paha olo siitä huolimatta, että perheen asiat olisivatkin yleisellä tasolla kunnossa. Vieraiden saapuessa, narsisti peittää oman ja perheen sisäisen ahdistuksen oman roolinsa ja kulissiensa alle. Muutos arvostelevasta ja alistavasta perheenjäsenestä kaiken huomioivaan, ylettömän ystävälliseen ja hauskaan henkilöön tapahtuu sekunnin murto-osassa. Jopa röyhkeä flirttailu on sallittua oman puolison sinisten silmien alla, sillä kaikkeen löytyy aina hyvä selitys. Tämä käytös loppuu siinä vaiheessa, kun ihminen ei kykene täyttämään narsistin toiveita tai narsisti ei voi käyttää häntä mihinkään hyötytarkoitukseen.

Narsistilla on jatkuva tarve hallita perhettänsä. Narsisti ei yleensä tervehdi eikä ole huomaavinaankaan ”hallittaviaan” tullessaan kotiin. Tyypillistä on myös, että hän alkaa välittömästi purkamaan omaa pahaa oloaan huutamalla, raivoamalla tai komentelemalla. Tavoitteena on siirtää negatiiviset tunteet uhriin. Tällaista käyttäytymismallia kutsutaan projektioksi. Ellei vallan saaminen muuten onnistu, hän hämmentää tilannetta riidan haastamisella sekä epäloogisella väittelyllä. Narsistin kanssa antaminen ja saaminen eivät ole tasapainossa, vaan narsisti varastaa energiaa mahdollisimman paljon uhriltaan

8

322

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Näinhän se on, mihin pyrit tällä avautumisella? Jos ei ole narsistin uhri ei ymmärrä asiasta mitään ja jos on niin tietää että ei voi vedota narsistiin millään tavalla eikä saa tukea muiltakaan, yksinäinen polku!

      • Anonyymi

        Olen ollut uhri ja onneksi pääsin pois. Jotkut menee lukkoon eikä osaa vuosikymmeniin irrottautua. Narsisti käytti minuun taloudellista väkivaltaa sekä henkistä. Mutta olen itse kantanut tuskan. Nyt kuitenkin olen vapaa ollut jo vuosia.


      • Anonyymi

        Kyllä niiltä saa tukea,jotka koko ajan nähneet läpi kulissien.


    • Anonyymi00006

      Toisia nostamalla ei saa sitäkään vähää.

    • Anonyymi00008

      Onneksi on kaukana ne ajat,pian parikymmentä vuotta. Onnellinen elämä ollut sen jälkeen.

    • Anonyymi00009

      Valitettavasti alistamalla saavuttaa hyvinkin paljon vaikka sitten perheen ulkopuolellla. Omiin korviin jäivät soimaan perheenjäsenen hyökkäävät sanat, tässä parhaimpia otoksia: sinä olet niin yksinäinen ettet kelpaa kellekään, poltat vaan sillat takanasi ( en tiedä mitä siltoja tarkoitti ) ja tärkein useamman kerran; olet niin sairas ettet itse sitä tajua, sinun on syötävä lääkkeitä siihen. Useamman kerran muistuttelua kuinka ihmiset ympärillä haluavat vain hänen seuraansa. Nämä olivat siis sanottuja sanoja, tekoja en jaksa jakaa, Silmien väriä en kerro.

    • Anonyymi00010

      Totta

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      59
      1170
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      56
      1081
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      114
      1032
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      940
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      95
      904
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      755
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      27
      711
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      191
      662
    9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      71
      649
    10. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      617
    Aihe