Lenita Airisto

Anonyymi-ap

Lenita Airisto on siirretty kotihoitoon pitkän sairaalassa olon jälkeen. Airistolle on myös asetettu edunvalvoja ja varojen sekä perinnönhoitaja. Tällaiset toimet tulevat kysymykseen silloin jos henkilö ei ole kykenevä itsenäiseen toimintaan ja ajatteluun. Lenita Airisto on joko pahasti dementoitunut tai saanut aivoinfraktin tmv aivoperäisen kohtauksen. Ikääntyminen ei ole siihen syynä jos pää pelaa.

Veikkaan että ei elä juhannukseen asti

23

655

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei ne Spede jutut valheita ollut. Hän ei kestänyt Veskun kuolemaa.

    • Anonyymi

      Lenita on jo 88 vuotias, eikä hänellä tiettävästi ole lapsia jotka pitäisivät hänen asioistaan huolta. Kiva kun voi olla kotihoidossa, omien tavaroittensa ja muistojensa ympäröimänä.

      • Anonyymi

        Kaikki vanhenee, mollaajille voi käydä samoin. Hyvä kun joku pitää huolen asioista jos itse ei kykene. Saa hoitoa kotiinsa jossa asuu.


    • Anonyymi

      Juuri näin. Tähän me kaikki pyritään vaikka yksin ollaankin. Ei me haluta mihinkään säilöntälaitoksiin.

    • Anonyymi

      Turha mitään veikkauksia esittää. Hyvää kesää Lenitalle 🌸

    • Anonyymi

      Lenita on tehnyt loistavan uran. On jo iäkäs, joten irvileuat jättäkää hänet rauhaan.

    • Anonyymi

      Ja ura on ?????

      • Anonyymi

        Diplomiekonomina toiminut. Nyt elää hissukseen vanhuuttaan. Upea viisas Lenita. Annetaan rauha elää vanhuuden päivät.


    • Anonyymi

      Kautta aikojen Lenitaa, hänen koulutustaan ja osaamistaan on yritetty häpäistä ja aliarvioida miesten maailmassa. Mutta Lenita on osannut puolustautua ja on viisaampi kuin moni mies. Lenitalla on ollut aina älykkäitä kumppaneita. Ei ole hinkunut avioon. Lenita on loistava esimerkki menestyneestä ja viisaasta naisesta. Hänellä on hyvä koulutus, joka kismittää monia miehiä. Lenita on pärjännyt bisnes maailmassa.

      • Anonyymi

        Oli Lenita avioliitossa kymmenen vuoden ajan, mutta he erosivat 70-luvun alussa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oli Lenita avioliitossa kymmenen vuoden ajan, mutta he erosivat 70-luvun alussa.

        Lenitan mies miehille tuttuun tyyliin vaihtoi nuoreen naiseen ja varmasti se asia teki Lenitasta jonkin tason miesvihaajan.


    • Anonyymi

      Joillekin miehille on liikaa että nainen on tavattoman kaunis ja samana aikaan älykäs. Se on joillekin liikaa 😁

    • Anonyymi

      Ja työt on ????

      • Anonyymi

        Miehet pelkäävä vahvoja itsenäisiä hyvin menestyviä naisia. Syy on ainoastaan miehen heikko itsetunto ja eivät hyväksy sitä että naisella on parempi palkka taso, kuin itsellään miehellä.


      • Anonyymi

        Löydät henkilöstä kaiken tarvittavan tiedon netistä, etkö muka osaa hakea?


      • Anonyymi

        Lenita Airiston työ-, ja muu siihen liittyvä historia on niin pitkä, että turha sitä on tässä ryhtyä sinulle kertomaan. Katso itse ne Wikipediasta.
        Kerrottakoon, että Lenita Airistolle on myönnetty mm.
        Suomen Leijonan ritarikunnan ensimmäisen luokan ritarimerkki.🦁
        Merkkiä ei myönnetä ihan kevein perustein.


    • Anonyymi

      Itse tunsin Speden , Spede ei todellakaan ollut kiinnostunut vanhoista akoista. Tämä oli silloin 60 vuotias kun väitti Speden käyneen käsiksi. Airisto meni Speden työhuoneeseen ehdottamaan tv-ohjelmaa. Spede ei ollut kiinnostunut asiasta ja Airistolla meni kuppi nurin. Jos Airiston kaltaiseen joku olisi käynyt käsiksi ei olisi odottanut 30 vuotta ennen kuin asian kertoo roskakirjassaan.

      • Anonyymi

        Lenita oli tuohon aikaan kaunis ja hyvin huoliteltu nainen. Ei ihme jos tuo vähemmän komea mies yrittikin häntä. Spede ei juurikaan hurmannut ketään ulkomuodollaan, eikä käytöksellään. Muutamia lukuunottamatta.


    • Anonyymi

      Onhan 88 vuotta korkea ikä jopa naiselle.

      • Anonyymi

        On.


    • Anonyymi

      Ihana Lenita ❤️ Kaunis Lady. Kaikkea hyvää hänelle.

      • Anonyymi

        Samoin ajattelen. Harvinaisen upea nainen.


    • Anonyymi

      Vähän kalskahti korvaan tuo aloitus, että on Lenita Airistolle "asetettu edunvalvoja ja varojen sekä perinnönhoitaja".
      Hän on ollut ja on niin fiksu nainen, että on varmasti itse teettänyt kaikki paperit kuntoon etukäteen esim. edunvalvontavaltuutuksen, joka tarvittaessa toimeenpannaan käyttöön asioiden ym. hoitoa varten.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      231
      7716
    2. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      45
      5210
    3. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4812
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      75
      3468
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      2025
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      32
      1961
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1839
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      44
      1697
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      37
      1639
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      158
      1452
    Aihe