Aluksi kiitoksia tältä palstalta aiemmin saamiini ohjeisiin pienen lasikuitulaminointityön tekemisestä. Hyvin on homma edennyt ja enää puuttuu pintakerros. Mutta.
Koska kohde on suhteellisen pieni eikä vedenpitävyyden tai muun turvallisuuden kannalta kriittisessä paikassa, ajattelin vetää pintakerroksen helpoimmin käsillä olevasta materiaalista eli Bilteman valkoisesta Gelcoatista, jota myydään 250 gramman purkeissa. Olen varma, että tämä on jonkun mielestä väärin, mutta siihen pyydän puuttumaan vain, jos olen selvästi tekemässä jotain typerää (laminointiin olen käyttänyt niinikään Bilteman lasikuitumattoa ja polyesteritäyte-nimistä lientä, ja sen jälkeen epätasaisuuksien paikkailuun Bilteman kaksikomponenttista Hienotäytettä vai mitä Finspakkelia se nyt on). Pelkkiä "Bilteman tavarat on paskaa" -kommentteja ei tarvitse laittaa.
Varsinainen kysymykseni koskee Gelcoat-purkin kyljessä olevien ohjeiden kohtaa, jossa tuore Gelcoat-pinta käsketään peittämään polyesterikalvolla muutaman tunnin (s.o. kovettumisen) ajaksi. Tietääkö joku, miksi näin pitää tehdä ja mitä tapahtuu, jos ei tee? Laiskuus ja korjatun kohdan hankala muoto haluaisivat tässä tapauksessa ehdottaa, että jättäisin peittämättä ja katsoisin, mitä tapahtuu.
Miksi gelcoat-korjaus täytyy peittää?
13
8972
Vastaukset
- drago
Gelcoat on anaerobista eli ei kuivu pintakuivaksi ilmassa. Venettä tehtäessä pinta kuivuu muottia vasten ilmattomassa tilassa, sisäpuolella käytettävässä topcoatissa on seassa parafiinia joka kuivumisen aikana nousee pintaan ja tekee kalvon ja kuivattaa pinnan. Jos et peitä jää pinta nahkeaksi.
- Ei kysyvä tieltä eksy
Minkäs takia ainakaan Bilteman gelcoat-purkin kyljessä ei ole mitään mainintaa siitä, että aine saattaa reagoida veneen pohjassa käytettyjen muiden aineiden (myrkkymaali tms.) kanssa?!?
Itselläni nimittäin varsinaisesta vauriokohdasta yli mennyt gelcoat muuttui kinuskikastikkeen väriseksi mössöksi reagoidessaan maalin kanssa. Eikä sitten kuivunut millään. Pois piti pyyhkiä rätillä koko sotku! - uuno
Ei kysyvä tieltä eksy kirjoitti:
Minkäs takia ainakaan Bilteman gelcoat-purkin kyljessä ei ole mitään mainintaa siitä, että aine saattaa reagoida veneen pohjassa käytettyjen muiden aineiden (myrkkymaali tms.) kanssa?!?
Itselläni nimittäin varsinaisesta vauriokohdasta yli mennyt gelcoat muuttui kinuskikastikkeen väriseksi mössöksi reagoidessaan maalin kanssa. Eikä sitten kuivunut millään. Pois piti pyyhkiä rätillä koko sotku!Miksi sitä gelcoatia pitää ensinkään yrittää edes laittaa pohjaan alueelle, missä on myrkkymaalia?
- Ei kysyvä tieltä eksy
uuno kirjoitti:
Miksi sitä gelcoatia pitää ensinkään yrittää edes laittaa pohjaan alueelle, missä on myrkkymaalia?
Syystä että pohjassa oli gelcoat-vaurio! Sitä paikattaessa gelcoatia väkisinkin levisi myös vauriopaikan vieressä olleelle myrkkymaalatulle pinnalle. Ei paljoa, mutta kuitenkin. Sitä paitsi ajattelin asian niinkin, että paikkauksesta tulee varmempi, kun ainetta laittaa riittävästi ja reunoille saakka. Ettei nimittäin jäisi paikkaus vajaaksi...
- uuno
...omakohtaista kokemusta on Norpolin gelcoatista. Ei tarvitse peittää.
- Pentti
Peitä ihmeessä, sillä korjauksessa kalvo vastaa tavallisen valmistamisen muottia. Venettä tehtäessähän gelcoat "maalataan" ensimmäisenä työvaiheena muotin pintaan ja sitten matot hartsit päälle. Muista kiristää kalvo sileäksi, pinnan laatu tulee siitä.
Bilteman laatua taitavat haukkua ne, joilla ei ko kamasta ole mitään kokemusta. - GelGoat
...ja hyvää jälkeä on Bilteman Gelcoatilla tullut. Kuivumisen (pari vuorokautta, eikä jää muuten "nahkeaksi tai kosteaksi...) jälkeen olen ensin hionut karkealla isommat, sen jälkeen vedellä ja 800-1000 vesipaperilla kiiltäväksi ja päälle vahaa. Hyvä on tullut peittämättä. Käytetty tosin vain pienehköissä paikkauksissa (max 10x20cm). En siis keksi syytä miksi peittää.
- tilasta
Ei ole mitään syytä miksi pitäis peittää...
yleensä lasikuitu korjauksissa käytetään pinnassa
topcoatti eli topparia.... = celcoat eli keeli n.1% parafiiniöljyä...
tällä saadaan pinta kiiltäväksi ja luikkaaksi kuten alkuperäinen pintakin on...
Todennäköisin syy on estää liian nopea "kiihkon" eli kovetimen haihtuminen, jolloin pinta jäisi "pehmeäksi" - Tuomari
Gelcoatista ja topcoatista on ollut juttuja ja kokemuksia tälläkin palstalla tuon tuosta. Ainoa oikean vastauksen on nyt antanut Drago. Jos et halua peittää käsittelemääsi aluetta niin lisää gelcoatiin parafiinia. Silloin saat ns. topcoatia, jota ei tarvitse peittää.
- uuno
niin, että miksi se pitää peittää, kun se kerran kovettuu ilmankin?
- Ssa
Viime keväänä tein veneelleni vastaavanlaisen korjauksen ja hyvin tuntui Bilteman gelcoat toimivan, vaikka en sitä peittänytkään. Suosittelen Tuomarin sanoin lisäämään parafiiniöljyä jolloin pinnasta saat helpommin tasaisen. Ja muista ihmeessä lisätä kovetinta ohjeiden mukaan.
- Pentti
Kumpaa löytyy helpommin, parafiinioljyä vai talouskelmua. Ja kelmulla tulee parempi pinta. Kelmu saa olla polyetyleeniä = talousmuovia , joka ei tartu hartsiin tai gelcoatiin . Jos käytät parafiiniöljyä, niin sitä pannaan muistaakseni 5%.
- Kuuno
Ainakin Norpolin korjauskäyttöön käyttämäni Gelcoatit ovat aina kovettuneet aivan täysin. Siis niin TÄYDELLISESTI, että pinnan on voinut hioa 1200:lla vesihiomapaperilla ja lopuksi kiillottaa hiomatahnalla alkuperäisen jäljen saamiseksi! Ja sille "Riippuu tilasta"-kaverille sanoisin, että parafiini ei todellakaan tee pinnasta kiiltävää ja liukasta vaan päinvastoin. Toppariahan käytetään usein esim. veneiden pilsseissä sen takia, ettei Geelin kiiltävä pinta peilaa ikävästi pilssin epätasaisuuksia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1226099- 292150
- 1771992
Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.701161Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101153- 731017
Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241007Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,24932Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty42907Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12775