Pitäskö olla huolissaan?

Anonyymi-ap

Musta on tuntunut jostain about kuusivuotiaasta lähtien, että ajatuksiani luetaan ja minua tarkkaillaan. Olen kuitenkin aina ajatellut että eihän se voi olla mahdollista, mutta samaan aikaan tavallaan uskon siihen. Niin paljon sellaisia asioita, että tuntuu mahdottomalta että näin ei olisi. Nyt tämä "vainoharhaisuus" on viime aikoina tuntunut voimistuvan entisestään, vaikka sitä on ollut jo reippaasti toistakymmentä vuotta. Mitä tämä on?

2

205

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lisäksi olen aivan tajuttoman väsynyt ihminen. Minua väsyttää koko ajan. Joka vuosi vain aina enemmän ja enemmän. Mitään syytä sille ei ole. Veriarvot ovat kohdillaan. Elämäntavat ovat hyvät. Niin kuin joku varastaisi minun energiaani.
      Ap

    • Anonyymi

      Stressi ja väsymys yhdessä voi lisätä tuollaisia oireita ja ylikuormittuminen ja ärtymys.

      Tunne ja luulo ei kuitenkaan vastaa todellisuutta. Mieti että mitä on oikeasti tässä ja nyt? Ei pidä kaikkea uskoa mitä mieleen juolahtaa.

      Kyse voisi olla myös henkimaailman hommista jos niihin on uskomista. Ks yotubesta esim. St michael center for spiritual renewal. Hyviä rukouksia. Joissakin tapauksissa nimenomaan ne auttavat.

      Tsemppiä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      97
      3998
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      97
      3347
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      131
      2668
    4. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      242
      2173
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      93
      1929
    6. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      100
      1883
    7. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      21
      1819
    8. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      115
      1658
    9. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1321
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      57
      1242
    Aihe