Eläimen lopettaminen

Anonyymi-ap

En tiedä onko oikea paikka puhua kyseisestä, mutta se häiritsee minua erittäin paljon ja haluan saada sen sydämestäni pihalle.

Ajoin tänään pimeällä tiellä noin 60 km/h vauhdissa ja huomasin tien keskellä olevan jokin eläin. Luulin sen olevan rusakko, sillä se näytti seisovan kahdella erujalalla ja istuvan. Todellisuudessa se oli jonkun muun tielle jättämä halvaantunut kissa ja en kerennyt pysäyttämään autoa riittävä nopeasti, mutta vauhti ei ollut enään niin luja ja auton keula osui hiljaa sen päähän ajaessani sen yli.

Jätin auton tien reunaan ja menin takisin kissan luo ja kissa hengitti tosi syvään ja ei pystynyt liikkumaan. Tie oli pitkä ja ihmiset tykkää kaahailla kyseisellä tiellä ja tiesin, ettei sitä voinut siihen vaan jättää. Tällöin kannoin kissan tien sivulle ja tiesin, että sen lonkka ja jalat olivat jo mennyttä täysin. Tein päätöksen ja katkaisin kissalta niskat. En tiedä oliko päätökseni oikein, enkä tykännyt siitä lainkaan, mutta en halunnut sen raukan kituvan enempää kuin se oli jo kitunut. Minulla on nyt aivan hirveä olo ja pidän itseäni hirviönä.

En myös ollenkaan tykkää siitä, että joku oli ajanut kissan päältä, eikä ollut yhtään mennyt katsomaan mitä oli tehnyt. Näky on nyt palanut minun silmiini.

Olisiko minun pitänyt tehdä erilailla?

3

329

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Teit oikein. Joskus tulee tällaisia hetkiä että on pakko tehdä jotain mitä ei haluaisi. Se kertoo vain sinusta että olet kunnollinen ihminen ja ymmärrät asiat oikein. Joku kettu saa siitä vielä kunnon aterian. Luonto on tollanen hyöty käyttäjä.

      • Anonyymi

        Juuri näin, kituvan eläimen, jota ei voi enää mitenkään auttaa lopettaminen on oikea päätös (vaikka ei se päätös ja toteuttaminen mukavaa olekaan).

        "Niskojen katkaisu" on ok toimenpide, varsinkin jos sen osaa, itse olen joutunut lopettamaan vh-peuran kirveellä.

        Kirves noin 40-60 cm pituisena on mielestäni kohtuullisen hyvä lopetusväline ja hyvähän sellainen autossa on olemassa muutenkin, autoissahan säilytetään paljon turhempiakin esineitä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      128
      3082
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      35
      1455
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      104
      1319
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1047
    5. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      135
      1047
    6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1037
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      977
    8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      949
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      777
    10. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      753
    Aihe