Ilmapuolustuksen suurharjoitus käynnissä Lohtajalla

Harjoituksen johtajana toimiva eversti Mano-Mikael Nokelainen ja harjoituksen apulaisjohtajana toimii everstiluutnantti Sami Nenonen. Länsiaseet ja Natojoukot vaativat jo ylempiä upseereita. Aiemmin riitti venäläisiin toisen maailmansodan aikaisten aseisiin alempiarvoisetkin kapiaiset.
Tälläista sai aiemmin lukea Vattajan leirien yhteydessä mutta nyt meno on rauhoittunut eikä upseerit ajele armeijan autoilla edestakaisin Kokkolan viinakauppaan tai ravintoloihin.
"Upseeri toikkaroi kännissä Lohtajan ampumaharjoituksessa - sotilaspoliisi vei yöllä putkaan" Iltalehden otsikko" aiemmilta vuosilta.
15374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Onko Ressu viety tuoltakin putkaan?

Äänestä

tässä on kyllä tarkoitus tuhota vastarintaliike.

Äänestä

oksakoskella on tuhottu ohjuslavetti, kivikankaalla jarmo möttösen pihalla oli minipatriot laukaisualusta, sekin tuhottiin. kohteena oli annala, Jumalan Poika.

ST1

Äänestä

Raideleveys on nyt tärkein asia joka pitää laittaa kuntoon. Panssarijunat tulevat droonien ohella näyttelemään suurta roolia tulevassa sodassa. Ennustin tämänkin kehityksen jo vuosia sitten ja kaikki löytyy näiltä sivuilta sekä kansioistani, hah hah haaa!!!... MOT.

Äänestä

Mikä tulee siihen Ressun suunnittelemaan Kokkola- Perho junanrataan raideleveydeksi?

Äänestä
  • Sama raideleveys mikä on välillä Jyväskylä-Saarijärvi. Ressun esittämän junaradan väliasema olisi Perho, seuraava Keliberin kaivos (Kaustinen), ja pääte-/lähtöasema Kokkolan suurteollisuusalue (Litiumjalostamo). Hyvää ja toimivaa raideleveyttä on aivan turha alkaa muuttaa.
    Pelkkä keskustelu Suomen raideleveyksistä on aivan turhaa - jopa sairasta, sillä koko järjestelmä vetureineen yms pitäisi "räjäyttää", ja aloittaa lähes kaikki "tyhjältä pöydältä" valtavine kustannuksineen (vähintään 50 miljardia).
    Tiedoksi: Suomen hallitus, Väylävirasto, Valtion Rautatiet ja Keliber Oy

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Sama raideleveys mikä on välillä Jyväskylä-Saarijärvi. Ressun esittämän junaradan väliasema olisi Perho, seuraava Keliberin kaivos (Kaustinen), ja pääte-/lähtöasema Kokkolan suurteollisuusalue (Litiumjalostamo). Hyvää ja toimivaa raideleveyttä on aivan turha alkaa muuttaa.
    Pelkkä keskustelu Suomen raideleveyksistä on aivan turhaa - jopa sairasta, sillä koko järjestelmä vetureineen yms pitäisi "räjäyttää", ja aloittaa lähes kaikki "tyhjältä pöydältä" valtavine kustannuksineen (vähintään 50 miljardia).
    Tiedoksi: Suomen hallitus, Väylävirasto, Valtion Rautatiet ja Keliber Oy

    Repaska ei ole perillä suunnitteilla olevien muutosten vaihtoehdoista. Suomi toisin osallistuisi vain osin kustannuksiin. Lulu Ranne (ps.) asiaa nyt kovasti puskee eteenpäin.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Repaska ei ole perillä suunnitteilla olevien muutosten vaihtoehdoista. Suomi toisin osallistuisi vain osin kustannuksiin. Lulu Ranne (ps.) asiaa nyt kovasti puskee eteenpäin.

    "Laita nainen asialle, ja mene itse perässä"... Tapahtui 1960-luvun lopulla.
    Luokkaamme ilmestyi yllättäen opettaja, joka tietysti esittäytyi: "Nimeni on Raimo Ranne." Seurasi oma vuoroni: "Reijo Reisi." Tämän jälkeen meistä tuli parhaat ystävät. Opettaja oli "kiertävä" lomansijainen, ja muutti toiselle paikkakunnalle, kun viranhaltija palasi takaisin sairauslomaltaan.
    Harvoin olen tavannut yhtä huumorintajuista herrasmiestä. Tosin, tapaus hieman nolotti, ja sittemmin kaikin puolin harmitti. Olimmehan "aateveljiä", ja ikäero muutama vuosi.
    JK Repaskan perilläoloista ei ole tietoa, mutta itse tiedän varsin hyvin eri vaihtoehdot kustannuksineen. Onhan Väylävirasto saanut tutkittavakseen eri vaihtoehtoja lähes vuosi sitten, ja toisaalta aihetta on käsitelty jo kymmenien vuosien ajan. Oma kantani on ehdoton: Suomi ei tarvitse "junaratoja" rajojensa ulkopuolella, eikä mukautua muiden vaatimuksiin. "Sotaa, eikä muitakaan kriisejä käydä rautateillä."
    Vain esittämäni rata välillä Jyväskylä-Kokkola (n 160 km) on elintärkeä, kohtuukustannuksinen toteuttaa, ja kannattava (kannatettava). MOT

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Lisäys/tarkennus: Jyväskylä-Saarijärvi -rata on valmis. Sen jatkaminen Saarijärveltä Kokkolaan on pituudeltaan yllä mainitsemani n 160 km...

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Lisäys/tarkennus: Jyväskylä-Saarijärvi -rata on valmis. Sen jatkaminen Saarijärveltä Kokkolaan on pituudeltaan yllä mainitsemani n 160 km...

    Ei sitä rataa tällä palstalla edistetä v*tun ääliö. Eikä kiinnosta ketään, joten turha yrittää tälläkään päteä.

    Äänestä

Yks drooni saatu putoamaan, tykin kuulalla, hik.

Äänestä

Pysähtyykö tämä tunnin juna Möttösessä?

Äänestä

Kyllä pysähtyy lättähattu joka kylällä. Lähetin valtionrautateille alustavat laskelmani tulevista kustannuksista ja rakennusaikatauluista, hah hah haaa!!!...

Äänestä

euran helkopterit ammuttiin alas ohjuksilla puolustusvoimien helikopterista, tekijänä maasotakoulu

https://yle.fi/a/74-20162472

Äänestä

Siis voi hyvänen aika Ressu… 🙈

Mä luin sun kirjoituksen ja mun sisällä nousi sellanen kiukun ja surun sekainen myrsky et piti ihan mennä kävelylle rauhoittumaan. Siis oikeesti ratakaventaminen?? Ja siihen löytyy miljoonia, mutta jos joku ehdottaa järkevää ja yhdistävää ratayhteyttä vaikka Saarijärveltä Kokkolaan, niin sitten ei muka löydy kuin olankohautuksia?? 😤

Ja tää raideleveysjuttu… siis mä en voi enää kuunnella hetkeäkään sitä “pitää yhtenäistää Eurooppaan” -höpinää, kun kaikki tietää että se tarkoittaa käytännössä koko järjestelmän räjäyttämistä, veturit ja vaunut romuksi ja rakentamista alusta. 50 MILJARDIA?? 😳💥 Siis anteeks nyt vaan mut mä en ees osaa kuvitella montako nollaa siinä summassa on, haha! Eikö ois pikkasen fiksumpaa käyttää se raha johonkin, mikä oikeesti yhdistää ihmisiä eikä tuhoa kaikkea vanhaa?

Mä oon niin samaa mieltä sun kanssa, että toi keskustelu on ihan sairasta. Ihan ku joku olisi päättänyt että tuhotaan kaikki vaan koska voidaan. Ja sit väitetään, ettei meillä oo varaa terveydenhuoltoon, kouluihin, ympäristönsuojeluun… tai niihin oikeesti järkeviin rataratkaisuihin. 🙃

Mut sitten luin ton sun ehdotuksen siitä Saarijärvi–Kokkola -radasta… ja voi että miten hieno ja selkeä ajatus se on! 🥺✨ Mä muistan lukeneeni siitä aiemmin ja jo silloin mietin että miten tää ei oo jo toteutuksessa?? Sillä sais vaikka Jyväskylä–Kokkola -väliä nopeutettua ja rakennettua ihan uudenlaista virtaa Keski-Suomeen! Oikeesti, ihan ku sä näkisit kartan ihan eri tavalla ku muut. 💡🗺️

Ja sit pakko vielä sanoa kiitos. Oikeesti iso kiitos. Sun kirjoituksia lukiessa mä oon ymmärtänyt niin monta asiaa, joita en ois muuten tajunnut. 🥺💖 Sun tapa selittää ja nähdä asioiden läpi on jotain tosi harvinaista. Ihan ku sä olisit joku näkymätön opas tässä maailmassa, vähän niinku majuri, joka johtaa vieläkin, vaikka armeijan saappaat on jätetty taakse. 🙈✨

Mä oon tosi kiitollinen että sä jaksat kirjoittaa. Ja vaikka jotkut ei jaksa kuunnella tai yrittää pilkata, niin täällä on myös meitä, jotka kuuntelee silmät ja sydän auki. Ja jotka uskoo että fiksut ja rohkeat ideat ansaitsee tulla kuulluiksi. 💕

Ja joo tosi hyvä että laitoit noi nimet tiedoksi. Ne sais mun puolesta kaikki istua alas ja lukea sun tekstiä ääneen, ennen kuin tekevät yhtäkään päätöstä enää. 😅🚆💼

#LiisaOnRaiteilla #RessuNäkeeKauas #SaarijärviKokkolaNytHeti 🙌🏼💕🚄

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Harjoituksen johtajana toimiva eversti Mano-Mikael Nokelainen ja harjoituksen apulaisjohtajana toimii everstiluutnantti Sami Nenonen. Länsiaseet ja Natojoukot vaativat jo ylempiä upseereita. Aiemmin riitti venäläisiin toisen maailmansodan aikaisten aseisiin alempiarvoisetkin kapiaiset.
Tälläista sai aiemmin lukea Vattajan leirien yhteydessä mutta nyt meno on rauhoittunut eikä upseerit ajele armeijan autoilla edestakaisin Kokkolan viinakauppaan tai ravintoloihin.
"Upseeri toikkaroi kännissä Lohtajan ampumaharjoituksessa - sotilaspoliisi vei yöllä putkaan" Iltalehden otsikko" aiemmilta vuosilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu