Miksi tuntuu, että kokoomus on pettänyt, vaikken äänestänytkään Kokoomusta?

Anonyymi-ap

Vaikkei itselläni ole ollut kokoomuksen jäsenkorttia (ei tähän mennessä muidenkaan), enkä ole tainnut äänestääkään sen edustajaa missään vaiheessa, mutta jonkinlainen "luottamus" on silti ollut.

Tilastolliaestikaan en kuulu siihen sosioekonmiseen lokeroon, joka saattaisi äänestää ko. puoluetta. Mutta ihan omat päätelmät ja ajatukset toki taustalla.

En muutes (nyt jopa kaduttaa) ole ollut liittojen jäsenenäkään. Aikoinaan hehkutettiin jotain "vapaata" kassaa, mutta siihenkään en liittynyt. Se sinänsä ei harmita, siis etten siihen "vapaaseen" kassaan liittynyt.

Ihan korkeakouluja kävin ja koulutus "sivistyksineen" ollutkin ajatuksissani kannattavaa ja hyvää, sellaista parempaa maailmaa luovaa ja omaakin (henkistä)pääomaa kohentavaa.

En tiedä, onko tuo uskomus kokoomuksesta "sivistyspuolueen" antanut itselleni luvan luottaa siihen.

Voi olla, että uskonut niiden olevan järkeviä ja riittävän hyvin talouspuolen hoitavan. Ettei siis mitään ylilyöntejä tms. Jotta ne olisivat pitänyt uskoani yllä.

Että pitävät huolen meistä, Suomesta.
(Magaaberi ajatus tätänykyä)

Kaikesta huolimatta, tuntuu että kokoomus on pettänyt minut! Minutkin.

28

412

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pettämätöntä puoluetta ei olekaan ?

      • Anonyymi

        No onhan se järkyttävää, että on uskonut puolueen olevan järkevä, vaikkei suoraan ole kannattanut sitä.

        Onko kokoomus sitten muuttunut niin rajusti ihan viime vuosina? Jotenkin päässyt rappeutumaan?


    • Onko pettämistä jos korjaa muiden tekemiä virheitä? Se talousympäristö johon Orpon hallitus joutui oli vielä surkeampi kuin alkuun ajateltiin. Jopa edellisen hallituksen sote on osoittautunut sudeksi, joka koko ajan vaatii lisää miljardeja, eikä silti kykene hoitamaan omaa alaansa kunnioitettavasti!

      Orpon hallitus on tehnyt sen ainoan mahdollisen teon, millä saadaan mahdollisuus uuteen pääomaan. Sillä voidaan sitten hoitaa tulevaisuudessa niin työttömyys kuin velkakin kadoksiin, kun uudella pääomalla päästään perustamaan uutta yrityspolvea tuottamaan meille parempaa vointia!

      Ilman uutta yksityistä pääomaa emme kykene nousemaan tästä sosialisti sotkusta, on päästävä porvarilliseen talouteen jossa tulot ylittävät menot!

      Kun taloutta on parisen vuosikymmentä ajettu alas niin ei se päivässä korjaannu ja moni joutuu uudelleen miettimään sen, miten rahansa ansaitsee mutta vanha totuus on edelleen, jotta työ on se millä eletään!

      • Anonyymi

        Köyhät ja vähä varaiset nostamaan taloustta, rikaat ei osallistu kuin rahan keräämiseen.

        Uritysten voitot kasvanee suuresti mutta niiden maksamat verot pienentyneet.

        Yriuyystuetkin baan aksvaneet,

        Kansa palkansaajat muka maksaa suomen kunnsoyusta todellisuudessa kerätyt säästö menee suoraan suuryritysten tuke misee. Ja niiden voittoihin


      • Anonyymi kirjoitti:

        Köyhät ja vähä varaiset nostamaan taloustta, rikaat ei osallistu kuin rahan keräämiseen.

        Uritysten voitot kasvanee suuresti mutta niiden maksamat verot pienentyneet.

        Yriuyystuetkin baan aksvaneet,

        Kansa palkansaajat muka maksaa suomen kunnsoyusta todellisuudessa kerätyt säästö menee suoraan suuryritysten tuke misee. Ja niiden voittoihin

        Kerros nyt edes mitä ovat sinun rikkaasi? Minä näen ne porukkana joka tuon sinun köyhät ja vähävaraiset pitää hengissä antamalla mahdollisuuden työhön yrityksissään tai sosiaalihuollon kautta. Ei sosiaalihuoltoonkaan rahaa tulisi avustuksiin elleivät rikkaiden yritykset sitä tuottaisi vai kuvitteletko jotta setelit vain tuotetaan painokoneella ilman työ nimistä tuottavaa toimintaa?

        Et liene tai kyennyt ihan loppuun ajatella miten varallisuus syntyy, vain työ voi sitä luoda! Työtä on sekin kun hommaa muille työtä eli toimii yrittäjänä!


    • Anonyymi

      Joutuu muuttamaan asennoitumistaan kokoomukseen ja kokoomuslaisiin!

      • Toivottavasti ja huomaat jottei vasemmiston ajatussuunta saa mitään muuta aikaan kuin lisää velkaa sekä toimimattoman ja entistä kalliimman sosiaali ja terveydenhuollon!

        Nyt Kokoomus osana hallitusta on lähtenyt korjaamaan Suomea parempaan suuntaan!


    • Anonyymi

      Kyllä se vaan tuntuu niin epärehelliselle, tämä kokoomus!

      • Anonyymi

        Tämäpä kyllä
        Ei se oo aina niin epärehelliseltä tuntunut, tämä kokoomus.

        Mitä kokoomukselle on tapahtunut?


    • Anonyymi

      Tunne johtuu siitä, että Kokoomus ajaa räikeästi EK:n, pankkien ja yksityisten lääkäriasemien sekä isotuloisten etua.

      Viimeisenä vipataan (maksetaanko takaisin?) eläkerahastosta miljardi, kun laina olisi halvempaa, tyhjennetään asuntorahasto (2 miljardia).

      Kela rahaa laitetaan yksityiseille lääkäreille osingon nostamiseksi ilman hoitojono vaikutusta, kevennettiin heti solidaarisuusveroa, heikennettiin palkansaajan asemaa, löysättiin yhteisöveroa pankeillekin, vaikka se lisää velkaa.

      Ei ole ihme, että on pettynyt olo. Et ole yksin.

      • Ilman sitä, että joku saa aikaan työpaikkoja ja palveluita, niin sinulla ei ole mitään, sillä itse et kykene niitä luomaan. Eikä siihen kykene valtiokaan ilman tuottavaa yritystoimintaa, joten mielikuvituksesi on pettänyt sinut, kun se ei kerro koko totuutta!


    • Anonyymi

      Kokoomus on tähän asti voinut luottaa tietämättömien ja ymmärtämättömien tukeen (kun pappavainaakin äänesti kokoomusta) menee hetki ennen kuin reaktio tulee

      • Anonyymi

        Itsekin "hiljainen hyväksyjä"


      • Anonyymi

        No porukka poistuu, tässä jo ennen 2027


    • Anonyymi

      Kokoomus on ihan hyvä, jos oppositiossa.
      Kokoomus on myös ollut ok, vaikka hallituksessa, muttei ainakaan isoimpana!

    • Anonyymi

      Jotenkin ihan liian persumainen maku tullut kokkareihin.

      Ja se ei todellakaan ole hyvä!

    • Anonyymi

      Kokoomus lupasi hoitaa velkaongelman ja työttömyyden.

      Kokoomuksen todellinen tavoite oli heikentää palkansaajan asemaa palkkojen jäädyttämiseksi.

      Velkaongelman varjolla leikataan, mutta rahat siirretään hyvätuloisille ja velka ei lyhene.

      Liäsksi sotessa tavoitteena on terveysyhtiöiden suosiminen julkisen kustannuksella. Tavoite ei ole hoitoonpääsyn edistäminen.

      • Ilman menosopeutuksia velka kasvaisi vielä enemmän, et sitten sitä ymmärrä?

        Kyllä hyvää palkkaa saa kunhan sen ansaitsee, ay mafia ei siihen kuitenkaan ole koskaan huomiota kiinnittänyt ja siksi meillä on satojatuhansia ilman työtä! Sosialistien laatima sote on susisote joten se vaatii tukea yksityiseltäkin sektorilta!


      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Ilman menosopeutuksia velka kasvaisi vielä enemmän, et sitten sitä ymmärrä?

        Kyllä hyvää palkkaa saa kunhan sen ansaitsee, ay mafia ei siihen kuitenkaan ole koskaan huomiota kiinnittänyt ja siksi meillä on satojatuhansia ilman työtä! Sosialistien laatima sote on susisote joten se vaatii tukea yksityiseltäkin sektorilta!

        Olet oikeassa. Jos sooeutuksia ei tehtäisi, näyttäisi rahojen siirto hyvätuloisille ja terveysyhtiöille liian pahalta.

        Tosin nyt sopeutuksista huolimatta velkaantuminen ei hidastu.

        Olet elänyt hyvän työllisyyden aikana. Ymmärrä se.


    • Anonyymi

      No eipä tule enää pettämään!

    • Anonyymi

      Kyllähän se alkaa olla jo äänestäjien keskuudessa vallitseva tunnetila. Enemmän ja enemmän.
      Ei voi niitä siitä tosiaan syyttää, kun luottamus romahtaa.

    • Anonyymi

      No ei kokoomukseen voi olla enää muuta kuin ja vain:

      Pettynyt!

      • Anonyymi

        Vaihtoon


    • Anonyymi

      Vain se pettymys

    • Anonyymi

      Kokoomus, koominen vilunkipuolue

    • Anonyymi

      Kokkareet ovat 80-luvulta saakka mainostaneet itseään talouspuolueena, vaikka mitään todisteita heidän poikkeuksellisesta osaamisestaan ole. Orponkin taaperrus todistaan tietämättömyyttä ja typeryyttä valtion talouden hoitamisesta.

      Ei ihme, että kokoomuslaiset koetaan ylimielisiksi kusettajiksi.

      • Anonyymi

        Se, miksi Kokoomus koetaan ylimieliseksi kusettajaksi lienee se, että Kokoomus ajaa voimakkaasti etupiiriensä etuja.

        Suomen etu ei ole ensisijainen. Hyvä esimerkki on Alkon alasajoon tähtäävä toiminta. Rahat halutaan isoille kauppaketjuille. Aivan sama yli 2000 työttömäksi jäävälle Alkossä työskentelevälle. Verotulot menee, mutta nehän on "vain kymmeniä miljoonia".

        Saatavuusongelmaa olisi voinut ratkoa antamalla jakelulupa pienille kyläkaupoille. Olisivat pysyneet paremmin pystyssä. Kyläkaupoissa ei ole "hyviä veljiä", lobbaajia eikä sieltä heru vaaliavustusta.

        Kokoomuksella on rahaa pyörittävä etupiiri, joka ajaa rahaa itselleen, ei valtiolle.


    • Anonyymi

      Kokoomusta johtaa konsultit fantasioilla kota ek komppaa. Fantasiat ja asiaan kuuluvat korulauseet ja jargoniat kuuluvat kokoomuksen ainoaan konkretiaan

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      210
      11961
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      29
      8228
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      59
      6363
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      178
      5299
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      58
      5000
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      51
      4533
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      119
      4451
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      119
      3956
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      83
      3462
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      56
      2010
    Aihe