Meitä, jotka ihan tosissamme vihaamme sitä, että täytyy tehdä jotain toisen käskystä, on aika monta.
Se ei ole oma valinta vaan sairaus.
Minä olen pyörtynyt siksi, että en halua tehdä sitä, mitä käsketään.
Täällä on ihan tarpeeksi niitä, jotka pystyvät telkemään töitä minun puolestani niin, että minä voin olla rauhassa.
Työttömyys on korkea eikä kaikki saa kuitenkaan töitä.
Musta pityäisi tehdä sellainen eläke, että ne, jotka tosissaan inhoaa töitä, saa saman verran kuin muutkin.
Vain vihreät ja kommunistit tajuavat, että kyseessä on vakava sairaus.
Mutta nekään ei tee mitään eläkkeen eteen.
Ei ole oma vika kun vikaa töitä
12
125
Vastaukset
- Anonyymi
Yhteiskuntakelpoinen ihminen ei työntekoa vihaa, vaan tietää sen velvollisuudekseen joka on jokaisen hoidettava saadakseen elatuksen itselleen!
Tässä maailmassa ei ole kenelläkään oikeutta vaatia että toisten pitäisi elättää heidät!- Anonyymi
Perustuslaissa sanottaa, että muiden on pakko elättää.
Sen lisäksi surin osa puolueista on sitä mieltä, että köyhyys pitää poistaa.
Se tarkoittaa, että tekemättä mitän pitää saada rahaa ainakin keskiarvon verran. Olisi kuitenkin oiekudenmukaista, jos kaikki saisivat enemmän kuin keskiarvo.
Kaikkien ei tarvitse tehdä töitä. Riittää, että työmuurahaiset tekevät sitä. Eihän missään maassa kaikki tee töitä. Meillä työtä oikeasti inhoavat pitää vapauttaa siitä.
- Anonyymi
Ihmiset pitää jakaa kahteen luokkaan.
Niihin, jotka tekee töitä ja niihin joiden ei tarvitse.
Töitä voi tehdä ne, jotka tekevät nytkin ja heidän lapsensa.
Muut saavat tehdä mitä haluaa. Onhan nytkin niin, että jotkut suvut eivät ole koskaan tehneet töitä ja silti menee hyvin.- Anonyymi
Niitä, jotka eivät tee töitä voidaan kutsua aatelisiksi koska asema periytyy.
Mielestäni semmoiset ihmiset" jotka tosissaan inhoaa töitä, saa saman verran kuin muutkin" Pitäisi viedä saunan taakse koska ovat yhteiskunnalle pelkkä rasite koko elämänsä.
- Anonyymi
Aloittaja on kelapersu ?
- Anonyymi
Ilmeisesti katkera demari...
- Anonyymi
"Jos työ herkkua olis. Niin herrat sen tekis", ennen vanhaan sanottiin.
"Herroja" jotka lusmuilevat, löytyy kyllä joka lähtöön.
Istutaan kokouksissa, käydään lounailla, kun alaiset tekevät työt. "Herrojen" työsopimuksiin sovitaan käsittämättömän isot palkat ja muut edut: irtisanomisajan jättikorvaukset, valtavan isot eläke-edut ja yksityisellä puolellalisäksi isot optiot ynnä yhtiön osakkeita ja autoedut.
Otetaan jopa 176-kertainen palkka (esim. postin pääjohtajan palkka postinkantajan palkkaan verrattuna). Lusmuilua on sekin, että kun tulos esim. Postissa heikkenee, postikonttorit suljetaan ja postinkanto vähenee kolmeen päivään viikossa, mutta postimaksut nostetaan pilviin.
Fortumissa vasta johto lusmuillut onkin. On myyty Barentsin meren öljynporausoikeuksia. On ostettu Venäjältä vanhoja tuottamattomia sähkölaitoksia, on ostettu enemmistö saksalaisesta Uniperistä.
Kaikki muistamme esim. Fortumin pääjohtajan Liliuksen jättisuuret palkat, palkkiot, optiot ja ylisuuret eläke-edut.
Ja miten se kaikki "lusmuilu" onkaan rahoitettu.
Sähköverkko myytiin Carunalle. Sähkönsiirtohinta ja energian hinta korotettiin pilviin.
Fortumin Uniperin epäonnisissa osakehankinnoissa (Sipilän hallituksen Uniperin ostot) ), osakkeiden romahdettua veronmaksajat joutuivat maksumiehiksi.
Lusmuilu tapahtuu jossain ihan muualla kuin työttömän työnhakuprosessissa tai sosiaaliturvan väärinkäytöksessä. Niiden säännöt ovat tiukat, jopa niin tiukat, että sosiaaliturvaan läheskään kaikki oikeutetut eivät sitä hae.
Verovälttely ja veronkierto ovat mielestämme mitä suurinta mahdollista lusmuilua. Sille olisi saatava STOP.- Anonyymi
Miksi vaihdoit puheenaihetta?
Mikset puhu Brunein sulttaanin rikkauksista tai luontokadosta?
Maailmassa on paljon väryyttä, mutta yksi vääryys ei poista toista.
Se, että työtä vihaavan odotetaan tekevän töitä on suurempi vääryys kuin jonkun yksittäisen poliittisesti valitun johdon korruptio.
Kansa pitää jakaa kahteen osaan. Työmuurahaiset ja vapautetut.
Nykyinen jako on hyvä, se pitää vain kirjoittaa lakiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi vaihdoit puheenaihetta?
Mikset puhu Brunein sulttaanin rikkauksista tai luontokadosta?
Maailmassa on paljon väryyttä, mutta yksi vääryys ei poista toista.
Se, että työtä vihaavan odotetaan tekevän töitä on suurempi vääryys kuin jonkun yksittäisen poliittisesti valitun johdon korruptio.
Kansa pitää jakaa kahteen osaan. Työmuurahaiset ja vapautetut.
Nykyinen jako on hyvä, se pitää vain kirjoittaa lakiin.Edellä kirjoittaja kysyy, miksi emme kirjoita Brunein sulttaanin rikkauksista tai luontokadosta - kaiken maailman vääryyksistä.
Yritämme lyhyesti vastata.
- toisen tekemä vääryys on yhtä väärin kuin omat meidän tekemämme vääryydet. Toisten vääryydet eivät poista meidän tekemiä.
- esimerkiksi Suomi 24:ssa on keskustelupalsta, jonne voit kirjoittaa Bruneinin sulttaanin rikkauksista ja/tai kehitysmaiden johtajien ja diktaattoreiden vääryyksistä.
- SUOMI on demokraattinen oikeusvaltio perustuslakeineen - tai ainakin pitäisi olla -
maa, jossa ketään ei jätetä oman onnensa tai onnettomuutensa varaan.
"Kansa pitää jakaa kahteen osaan. Työmuurahaiset ja vapautetut.
Nykyinen jako on hyvä, se pitää vain kirjoittaa lakiin."
Edellä oleva toive on sekä oikeusvaltion että ihmisoikeuksien vastainen.
"TYÖMUURAHAISJAKOA" nationalistinen Saksa Hitlerin aikana yritti toteuttaa. Keskitysleireillä "työmuurahaisia" kuoli miljoonittain, mikä on äärimmäisyyksiin viety kansan jako kahteen osaan "työmuurahaiset ja vapautetut".
Lopulta demokratia voitti ja henkiin jääneet "työmuurahaiset" vapautettiin. Se oli ja on hirvittävä hirmuteko, mitä emme saa unohtaa, jotta historia ei toista itseään.
Diktatuureissa jako työmuurahaisiin toteutuu vielä tänäkin päivänä mistä muutoin ne diktaattorien miljardiomaisuudet tulisivat - itsestäänkö - ja nälkäkuolemat johtuvat?
Pohjoismainen demokratia, oikeusvaltion mukainen, jossa perustuslaki takaa sen, että ketään ei jätetä, on mielestämme paras ja inhimillinen järjestelmä. Kehitetään sitä entistäkin paremmaksi oikeudentuntoisten ja inhimillisten ihmisen yhteistyöllä ihmisarvoa kunnioittaen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edellä kirjoittaja kysyy, miksi emme kirjoita Brunein sulttaanin rikkauksista tai luontokadosta - kaiken maailman vääryyksistä.
Yritämme lyhyesti vastata.
- toisen tekemä vääryys on yhtä väärin kuin omat meidän tekemämme vääryydet. Toisten vääryydet eivät poista meidän tekemiä.
- esimerkiksi Suomi 24:ssa on keskustelupalsta, jonne voit kirjoittaa Bruneinin sulttaanin rikkauksista ja/tai kehitysmaiden johtajien ja diktaattoreiden vääryyksistä.
- SUOMI on demokraattinen oikeusvaltio perustuslakeineen - tai ainakin pitäisi olla -
maa, jossa ketään ei jätetä oman onnensa tai onnettomuutensa varaan.
"Kansa pitää jakaa kahteen osaan. Työmuurahaiset ja vapautetut.
Nykyinen jako on hyvä, se pitää vain kirjoittaa lakiin."
Edellä oleva toive on sekä oikeusvaltion että ihmisoikeuksien vastainen.
"TYÖMUURAHAISJAKOA" nationalistinen Saksa Hitlerin aikana yritti toteuttaa. Keskitysleireillä "työmuurahaisia" kuoli miljoonittain, mikä on äärimmäisyyksiin viety kansan jako kahteen osaan "työmuurahaiset ja vapautetut".
Lopulta demokratia voitti ja henkiin jääneet "työmuurahaiset" vapautettiin. Se oli ja on hirvittävä hirmuteko, mitä emme saa unohtaa, jotta historia ei toista itseään.
Diktatuureissa jako työmuurahaisiin toteutuu vielä tänäkin päivänä mistä muutoin ne diktaattorien miljardiomaisuudet tulisivat - itsestäänkö - ja nälkäkuolemat johtuvat?
Pohjoismainen demokratia, oikeusvaltion mukainen, jossa perustuslaki takaa sen, että ketään ei jätetä, on mielestämme paras ja inhimillinen järjestelmä. Kehitetään sitä entistäkin paremmaksi oikeudentuntoisten ja inhimillisten ihmisen yhteistyöllä ihmisarvoa kunnioittaen.Älä pelleile!
Kun ilmaisen ymläpidon saa tekemällä oikeat asiat oikeassa järjestyksessä ja sanomalla oikeat asiat, niin on typerää hurskastelua sillä etteikö toiset olisi työmuurahaisia ja toiset vapaita sieluja.
Oma perhe, suku ja kaverit antavat ohjeet, miten pitää toimia ja laki takaa toimeentulon. Se on nyt todellista. Käytäntö on parasta teoriaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edellä kirjoittaja kysyy, miksi emme kirjoita Brunein sulttaanin rikkauksista tai luontokadosta - kaiken maailman vääryyksistä.
Yritämme lyhyesti vastata.
- toisen tekemä vääryys on yhtä väärin kuin omat meidän tekemämme vääryydet. Toisten vääryydet eivät poista meidän tekemiä.
- esimerkiksi Suomi 24:ssa on keskustelupalsta, jonne voit kirjoittaa Bruneinin sulttaanin rikkauksista ja/tai kehitysmaiden johtajien ja diktaattoreiden vääryyksistä.
- SUOMI on demokraattinen oikeusvaltio perustuslakeineen - tai ainakin pitäisi olla -
maa, jossa ketään ei jätetä oman onnensa tai onnettomuutensa varaan.
"Kansa pitää jakaa kahteen osaan. Työmuurahaiset ja vapautetut.
Nykyinen jako on hyvä, se pitää vain kirjoittaa lakiin."
Edellä oleva toive on sekä oikeusvaltion että ihmisoikeuksien vastainen.
"TYÖMUURAHAISJAKOA" nationalistinen Saksa Hitlerin aikana yritti toteuttaa. Keskitysleireillä "työmuurahaisia" kuoli miljoonittain, mikä on äärimmäisyyksiin viety kansan jako kahteen osaan "työmuurahaiset ja vapautetut".
Lopulta demokratia voitti ja henkiin jääneet "työmuurahaiset" vapautettiin. Se oli ja on hirvittävä hirmuteko, mitä emme saa unohtaa, jotta historia ei toista itseään.
Diktatuureissa jako työmuurahaisiin toteutuu vielä tänäkin päivänä mistä muutoin ne diktaattorien miljardiomaisuudet tulisivat - itsestäänkö - ja nälkäkuolemat johtuvat?
Pohjoismainen demokratia, oikeusvaltion mukainen, jossa perustuslaki takaa sen, että ketään ei jätetä, on mielestämme paras ja inhimillinen järjestelmä. Kehitetään sitä entistäkin paremmaksi oikeudentuntoisten ja inhimillisten ihmisen yhteistyöllä ihmisarvoa kunnioittaen.Työnuurahaisten vapautus on alkanut.
Kohta saa pitää melkein puolet palkasta itse.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1482533
- 1801798
- 921618
- 691613
Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k81148- 80978
- 94965
- 71945
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes188884- 65867