Ei enää suurille tunteille

Anonyymi-ap

Tästä edes loppuu kaikenlaiset haihattelut, uskon jatkossa vain ja ainoastaan siihen mitä toinen ihminen sanoo tai näyttää. Liikaa tullut virheitä siinä että luulee tietävänsä ja sitten toimii, sitten ei olekaan niin miten luuli ja se siitä. Enkä enää unelmoi mistään vaan otan järki suhteen
jossa ei niin todella suuri tunteita ainakaan alkuun. En usko enää tosirakkauteen missään muodossa, vaan pelkästään ihastuksen tunteeseen.

3

167

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyviä ajatuksia sinulla, joista itsekin pitäisi ottaa koppia. Mielikuvia syntyy joskus liian pienistä asioista ja mielessä ne kasvaa välillä turhan suuriksi? Aika ei ole aina puolellasi, jos kohtaamisia on harvoin. Sen itsekin oppinut, ettei kannata liikoja luulla.

      Epäileväinen olen kaiken suhteen ja erehdysten kautta oppinut ajatuksen, et nyt jäitä hattuun, ettei käy huonosti. erehtymisen vaara on aina suurempi, mitä vähemmän on kanssakäymisiä? Toivon merkitystä ei saa vähätellä. Toivoa on hyvä olla, mut samalla myös itsekritiikkiä.

      Liian hyviä tuntemuksia tulee harvemmiten. Varovainen, kun olen niin ehkä silläkin voi olla vaikutuksia siihen, että toiset voivat flirttailla ja esittää tilanteita sillai korostetummin? Ylireakoinnin vaara suuri, jos toinen on hyvällä mielellä liikkeellä ja toinen kokeekin sen pahana? Väärin ymmärtäminen voi johtaa äärimmäisyyksiin?

    • Anonyymi

      Hassua, että itsekin miettinyt samaa. Mutta ei se vain onnistu. En voi olla suhteessa, jossa ei ole suuria tunteita. Minulla onkin venus jousimiehessä. Liekkö siitä johtuu.

    • Anonyymi

      Olen aivan täysin samaa mieltä enkä todellakaan halua suhdessa jossa liian vahvat tunteet rikkoo kaiken tai vie pohjan vakaalta ja hyvältä suhteelta. Rakkauttakin on monenlaista. Terve kiintymys on tärkeää. Kaivatulleni olen puhunut että en välttämättä tarvi suhdetta jossa olisi vahvoja rakkauden tunteita. Rakkauskin hiipuu ja jäljelle jää ystävyys ja kiintymys. Ei olisi mitään järkeä etsiä aina uutta kun rakkaus hiipuu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      74
      4036
    2. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      2151
    3. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      237
      1406
    4. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      153
      1380
    5. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      116
      1207
    6. Pitikö mennä rakastumaan

      Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
      Ikävä
      112
      1178
    7. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

      Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
      Maailman menoa
      72
      1089
    8. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

      No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
      Viihde ja kulttuuri
      7
      1056
    9. Mitä tai ketä kaivattusi

      muistuttaa?
      Ikävä
      60
      994
    10. Hei, huomenta komistus

      Yllättääkö, että olet heti mielessä. Mukavaa päivää upea ❤️
      Ikävä
      35
      926
    Aihe