Persianlahden sota

Anonyymi-ap

Tanvitsivat Persianlahden sotaan uutispimennon, siksi uhreja ei anää saanut näyttää lehdissä eikä televisiossa. Se on johtanut siihen ettei ihmisellä ole muuta arvoa kuin itsevaltaisten alaisuudessä hyökätä kun käskevät. Itsevaltaiseten tekemiset eivät enää ikään kuin näy. Sota olisi jo voinut loppua kun kaikki näkisivät puhutuista röykkiöistä kuolleita sotilaita ja siviilejä? Nyky politiikka tuhoaa ihmisarvon, kuolevan kärsimystä ei saa näyttää. Kuolemassa, kituvassa, kidutetussa tilassa on kärsivällä viimeinen mahdollisuus tulla nähdyksi kun ei ole enää muuta mahdollisuutta. Tuolloin ehkä myös läheiset näkevät missä läheinen kuolee, jotta ehkä sodan jälkeen voi käydä kukittamassa läheisen niin kuin mereen heitetyt kukat uponeessa laivassa.

2

180

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tarvitsivat Persianlahden sotaan uutispimennon, siksi uhreja ei enää saanut näyttää lehdissä eikä televisiossa. Se on johtanut siihen ettei ihmisellä ole muuta arvoa kuin itsevaltaisten alaisuudessa hyökätä kun käskevät. Itsevaltaiseten tekemiset eivät enää ikään kuin näy. Sota olisi jo voinut loppua kun kaikki näkisivät puhutuista röykkiöistä kuolleita sotilaita ja siviilejä? Nyky politiikka tuhoaa ihmisarvon, kuolevan kärsimystä ei saa näyttää. Kuolemassa, kituvassa, kidutetussa tilassa on kärsivällä viimeinen mahdollisuus tulla nähdyksi kun ei ole enää muuta mahdollisuutta. Tuolloin ehkä myös läheiset näkevät missä läheinen kuolee, jotta ehkä sodan jälkeen voi käydä kukittamassa läheisen niin kuin mereen heitetyt kukat uponeen laivan kohdalle.

      Persianlahden sota oli käännekohta, länsimaat tarvitsivat täydellisen uutispimennon jotta raakuudet eivät näkyisi, eikä kääntyisi länsimaita vastaan. Nyt sama toistuu eikä suunnan muutosta uskalleta tehdä kun Venäjä hyökkäsi Ukrinaan. Aivan alussa jonkin verran näytettiin vain kuinka ihmiset heittivät polttopulloja panssariautoihin. Tilanne on jälleen muuttunut lähes uutispimennoksi, jotta ei näkyisi ukrainalaisten sotilaiden kärsimykset kun heidät pakotettu hyökkäämään ja puolustamaan. Medioissa tietysti ainakin jonkin verran ihanoidaan ukrainalaisten olevan innoissaan kun puolustavat Ukrainaa. Venäjän puolella varmasti jo tiedetään todennäköisyydet ettei monikaan eturintamassa elele kauan, vähintään vammautuu.

      Siis juuri kellään kärsivällä Ukrainan sodassa ei ole oiketutta tulla nähdyksi edes lähellä kuoleman "porttia!"

    • Anonyymi

      YLE.fi
      Joka liiketalous kutsutaan vain sen takia että Ulosotto ja konkurssi kohdistus ruoka ja juoma tarjoilu IT varten ym.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      277
      4722
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3050
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      45
      2931
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      37
      2899
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      77
      1826
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1694
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1531
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      62
      1459
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      97
      1322
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1222
    Aihe