Työelämän uudistuksista kiittävät vasurit tosin salaa, mutta kiittävät. Verouudistuksista hyötyivät kaikki palkansaajat, tosin eivät eläkkeen saajat eivätkä varsinkaan 4000 saajat, joita tunnutaan rangaistavan joka uudistuksessa.
Polttoaineen hinta sen kuin laskee. Jos Marin olisi pääministeri jokaisen markkinahinnan pudotuksen jälkeen veroja olisi nostettu niin, että bensan maksaisi vähintään 2.5-3,0 €/l. Pitäähän nykyisten autoilijoiden maksaa esi-isiensä synneistä lainaten Ohisaloa.
Teette hyvää työtä, valitettavasti valemedian lukijakunta ei arvosta sitä niin kuin olisi oikein ja kohtuullista-
Olen ylpeä teistä ministerit.
Hallituksen on aika tuoda esiin saavutuksiaan varsinkin persujen.
2
<50
Vastaukset
- Anonyymi
"Hallituksen on aika tuoda esiin saavutuksiaan varsinkin persujen."
Edellisen, eli Marinin hallituksen "SAAVUTUKSET" ovat KAIKKIEN NÄHTÄVILLÄ seuraavat 10-12 vuotta vielä.
Yhden puolueen on mahdotonta saavuttaa mitään, koska KAIKKI PÄÄTÖKSETHÄN TEHDÄÄN HALLITUKSESSA YHDESSÄ!!!! SIIS YHDESSÄ!!! - Anonyymi
Meillä on nyt, SUOMALAISTEN ONNEKSI!, yksi SEN PARHAISTA HALLITUKSISTA johdossa. Surullista on, että jotkut "syyttömät" joutuvat kärsimään, kun leväperäistä "tulonjakoa" joudutaan nyt karsimaan. Monille työhön menemisen este on se, että ansiot laskevat, jos ottavat työtä vastaan!!!!!!!!!!! JOTAIN TARTTEE TEHDÄ.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1482533
- 1801798
- 691623
- 921618
Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91221- 80978
- 94965
- 71955
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes188884- 65877