Kelailen elämääni. Lapsuuden kotini oli kamala kokemus äitini vuoksi. Äiti haukkui ja sätti isääni joka ainut päivä ja sai säännöllisesti hulluuskohtauksia, jotka valvottivat koko perhettä. Oli äärettömän raskasta käydä koulua, kun ei ollut pystynyt nukkumaan koko yönä. Pelkäsin aina palata kotiin, koska äitini oli erittäin arvaamaton.
Isäni oli rauhallinen ja tasapainoinen, nyt jälkeen päin en voi ymmärtää, miksi hän alistui jatkuvaan henkiseen väkivaltaan, jota äitini hänelle ja koko perheelle teki. Heidän avioliittonsa oli täysin epäonnistunut.
Isä oli ahkera ja hoiti paljon kotitöitä, metsästi ja marjasti. Auta armias, jos isä joskus erehtyi menemään sohvalle pitkälleen, äiti, joka suurimman osaa päivästä istui ruokapöydän ääressä mussuttaen jotain välipalaa, hermostui totaalisesti. 99% miehistä olisi vetänyt turpaan äitiäni, sillä hän on oikeasti hullu. Heidän olisi pitänyt erota, mutta isäni vain kesti tätä hulluutta, kunnes sairastui ja joutui hoivakotiin. Äiti ei käy häntä koskaan katsomassa, mikä ei ole yllätys.
Äitini näkee kaiken vääristyneesti, luettelee kotitöitä, joita oikeasti ei koskaan tehnyt, koska isä teki ne kaikki. Äiti teki ruuan, mutta isä korjasi aina pöydän ja auttoi kyllä ruuan pilkkomisessa. Äiti kehuu koko ajan omaa erinomaisuuttaan ja haukkuu edelleen isää koko ajan, on vastenmielistä kuunnella sitä.
Omat lapseni olen saanut nyt aikuiseksi, olin toivonut, että voisin elää omaa elämääni mutta toisin kävi. Vanhemmistani tuli minulle riippakivi. Olen jo päättänyt, etten omille lapsilleni tee samaa, voin lähteä tästä maailmasta aikaisemmin omasta tahdostani. Ihmiset elävät nykyisin ihan liian vanhoiksi ja olettavat, että lapset jaksavat oman työnsä ohella juosta heidän asioitaan.
Olen niin väsynyt, että kun se päivä tulee, että jompi kumpi vanhemmistani kuolee, huokaisen helpotuksesta. Isän elämänlaatu on sairauden vuoksi niin huonoa, että hänen kuuluu jo päästä pois. Äiti taas on loppuun asti sairas narsisti hullu, kyyneltäkään en vieritä, kun hän kuolee.
Olen ihan helvetin väsynyt.
Helvetin rankka elämä
7
289
Vastaukset
- Anonyymi
Olen myöskin joutunut auttajan rooliin koko elämäni.Odotan vain koska se oma elämä ja vapaa aika koittaa.Väsymys painaa mutta on vain jaksettava läheisten vuoksi. Voisin tietysti pistää ranttaliksi ja olla välittämättä mutta tiedän ettei kukaan auttaisi läheisiä eikä minuakaan. En halua olla riippa jälkeläisille aikanaan ja toivottavasti en muutu hankalaksi dementikoksi. Voimia ap, yritetään nauttia pienistä hetkistä ja mikään asia ei kestä ikuisesti.
- Anonyymi
Ylikiltit ihmiset joutuvat herkästi auttajan rooliin, osittain tahtomattaan, osittain omasta tahdostaan.
Joskus on kuitenkin hyvä ajatella myös itseään, onko pakko auttaa muita vaikka itseltä menisi voimat ?
Mitä tapahtuisi, jos joskus sanoo johonkin pyyntöön ei ? - Anonyymi
oot vaan vitun tyhmä kukaan ei pakota sua tekemään mitään vai elätkö täällä jonkun muun kun ittes takia
- Anonyymi
Itsemme takiahan täällä eletään, ei kuitenkaan liian itsekkäästi, muutkin täytyy ottaa huomioon.
- Anonyymi
Sinä joka täällä haukut vitun tyhmäksi.Ei taira olla omakohtaista kokemusta asiasta.Sitä on helppo huudella noin, mutta katsos kun elämä ei aina ole noin mustavalkoista.Joskus sinunkin elämään tulee asioita joihin et voi vaikuttaa ja pitää vain selvitä,silloin vertaistuki on paras tuki.
Hei,
Hyvä, että kirjoitit tänne. Vertaistuki voi olla hyvä voimavara.
Laitan tähän lisäksi tiedoksi infoa eri auttamistahoista, joihin voit olla yhteydessä, jos kaipaat ulkopuolista keskustelutukea. Keskustelu voi helpottaa ja tuoda uusia näkökulmia.
- Tukinet.net - Tukipisteesi netissä https://tukinet.net/
Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy esimerkiksi MIELI Tukisuhteesta. https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/
Lisäksi ma ja to klo 15-21 sekä ti ja ke klo 15-19 on aikuisten kahdenkeskinen MIELI Kriisichat, jossa voi jutella päivystäjän kanssa mistä tahansa mielessä olevasta huolesta tai hankalasta elämäntilanteesta.
Tukinetissä on lisäksi monenlaisia ryhmächattejä ja keskusteluryhmiä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja.
Tukinetin kaikki palvelut saa käyttöönsä rekisteröitymällä palveluun anonyymisti. Osaa palveluista voi käyttää ilmankin rekisteröitymistä.
Keskusteluapua kriisissä on mahdollista saada matalalla kynnyksellä myös:
- MIELI Kriisipuhelin
Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin MIELI Kriisipuhelin päivystää24/7 numerossa 09 2525 0111.
Ystävällisin terveisin
MIELI Kriisikeskus Helsinki/Kata- Anonyymi
Olipa tosiaan rankka aloitus. On paha paikka mennä tuomariksi tommotteenkin väliin. Kun on ne "puolensa".
Tunsin ehkä samanlaisen tapauksen. Mies oli vähän lapanen. Miksi sen miehen piti piirittää saadakseen juuri sen naisen kanssaan elämään uudehkossa, osin itserakennetussa talossaan.
Mentiin kerran Etelä-Karjalan suuntaan lomalle samassa autossa. Nainen aloitti miehen sättimisen heti alkumatkasta. Pariskunnan tytär ei ollut silloin matkassa mukana.
Nainen sairastui aggerssiiviseen syöpään. Se vei hänet nopeasti. Mies elää vieläkin hyvin iäkkäänä hoivakodissa Etelä-Suomessa.
Suomikin on pullollaan näitä juttuja, joissa valittu puoliso ei mennyt oikein putkeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?
Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.1476588Yritystuet pois ja työeläkevaroilla maksettava valtion velka pois
Nyt on teille kerrottu keino kuinka Suomen velkaongelmasta päästää eroon kertalaakista. Älkää saatanat enää minulle tul323587Nyt Yle otti silmätikukseen sisäministeri Rantasen
Aivan erinomaista työtä tehnyt sisäministeri Mari Rantanen on saanut paljon aikaiseksi. Maahanmuuttoon ja maahanmuuttaji3023168Ylen juttu sisäministeristä oli selvän tarkoitushakuinen
haluttiin vielä vuoden loppuun saada joku "kohu". (Olisiko Yle tehnyt jutun jos sisäministerinä olisi esim. RKP:n, jota702814Suomalaista yrittäjää ei kommunistista erota
Muualla maailmassa yrittäjät elävät asiakkaiden rahoilla, Suomessa palkansaajien maksamilla veroilla. Palkansaajahan ma52262- 201807
Liikaa vauhtia
Nuorukainen 17v. on ajanut 114 km/h 60 km:n alueella Nesteen kohdalla ja onneksi poliisi oli paikalla ja hurjastelu lopp381669- 141632
Ulkoministeriön konsulipäällikkö arvostelee rajusti Haavistoa: "Täällä on pelon ilmapiiri"
"– Täällä on ministerin toimien takia aivan selvästi pelon ilmapiiri. Jos sellaisen annetaan pesiytyä virkamieskulttuuri51604Kokoomuksen ja perussuomalaisten kannattaisi yhdistyä
Näin saataisiin yksi yli 30 prosentin puolue, jolla olisi riittävästi voimaa jatkaa tarpeellisten rakennemuutosten läpi81376