William G. Deverin mukaan Ašeraa pidettiin Jahven puolisona israelilaisten uskonnossa ennen pakkosiirtolaisuuden aikaa.[2] Siinain niemimaalta on löytynyt ostrakoneja, joissa mainitaan ”Temanin Jahve ja hänen Ašeransa” sekä ”Samarian Jahve ja hänen Ašeransa.
Lähi-idän arkeologiaa tutkineen William G. Deverin mukaan Ašeraa pidettiin Jahven puolisona israelilaisten uskonnossa ennen pakkosiirtolaisuuden aikaa.[2] Siinain niemimaalta on löytynyt ostrakoneja, joissa mainitaan ”Temanin Jahve ja hänen Ašeransa” sekä ”Samarian Jahve ja hänen Ašeransa”.[3]
Baal liitettiin tasapainoon ja hedelmällisyyteen.
Noin 1400 eaa. mennessä Baal oli syrjäyttänyt merkityksessä kanaanilaisten ylijumala Ēlin. Tarinan mukaan Baal valittiin jumalten kuninkaaksi, koska hän voitti kaaosta edustaneen merenjumala Yamin. Baal voitti vedet ja asetti ne paikoilleen. Uhka oli pelottanut Ēlin neuvoston jumalia, minkä vuoksi he valitsivat Baalin ikuiseksi kuninkaaksi. Baal joutui kuitenkin itse kuoleman jumala Motin päihittämäksi ja joutui tuonelaan. Baalin sisarvaimo Anat auttoi Baalia virkoamaan henkiin.[3] Baal oli kuoleva ja ylösnouseva jumala, joka lopuksi viettää häitään. Baalin vertauskuva oli härkä, joka vaati myös ihmisuhreja.[4]
Niinpä sitten tapahtui:
http://www.evl.fi/raamattu/1992/Joos.11.html#o15
12 Hän valtasi myös kaikki muut kaupungit, otti niiden kuninkaat vangiksi ja surmasi heidät ja kaupunkien asukkaat Herralle kuuluvana uhrina, kuten Mooses, Herran palvelija, oli käskenyt.....20 Herra oli kovettanut vihollisten sydämet ja saanut heidät käymään sotaa Israelia vastaan, jotta heidät voitaisiin julistaa Herralle kuuluvaksi uhriksi ja säälimättä tuhota sen käskyn mukaisesti, jonka Herra oli antanut Moosekselle.
Jahven poika kehittyi saatanaksi, miten Saatana sitten syntyi?
80
292
Vastaukset
- Anonyymi
Nykyiset tapahtumat Israelissa selittyvät hyvin.
Palestiinalaiset ovat uusia uhreja Herralle.- Anonyymi
Palestiinalaisten sydämet ovat kovettuneet ja he ovat ryhtyneet sotaan Israelia vastaan. Kuulostaa ihan siltä, mitä Hamas-terroristijärjestö teki ja vieläkin yrittää. Olisiko jo vihdoin järkeä, että palestiinalaiset yrittäisivät luoda rauhaa Lähi-Itään eikä aina viimeiseen asti tappaa viattomia israelilaisia ja siinä sivussa tapattaa omia vaimojaan ja lapsiaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Palestiinalaisten sydämet ovat kovettuneet ja he ovat ryhtyneet sotaan Israelia vastaan. Kuulostaa ihan siltä, mitä Hamas-terroristijärjestö teki ja vieläkin yrittää. Olisiko jo vihdoin järkeä, että palestiinalaiset yrittäisivät luoda rauhaa Lähi-Itään eikä aina viimeiseen asti tappaa viattomia israelilaisia ja siinä sivussa tapattaa omia vaimojaan ja lapsiaan?
12 Hän valtasi myös kaikki muut kaupungit, otti niiden kuninkaat vangiksi ja surmasi heidät ja kaupunkien asukkaat Herralle kuuluvana uhrina, kuten Mooses, Herran palvelija, oli käskenyt.....20 Herra oli kovettanut vihollisten sydämet ja saanut heidät käymään sotaa Israelia vastaan, jotta heidät voitaisiin julistaa Herralle kuuluvaksi uhriksi ja säälimättä tuhota sen käskyn mukaisesti, jonka Herra oli antanut Moosekselle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
12 Hän valtasi myös kaikki muut kaupungit, otti niiden kuninkaat vangiksi ja surmasi heidät ja kaupunkien asukkaat Herralle kuuluvana uhrina, kuten Mooses, Herran palvelija, oli käskenyt.....20 Herra oli kovettanut vihollisten sydämet ja saanut heidät käymään sotaa Israelia vastaan, jotta heidät voitaisiin julistaa Herralle kuuluvaksi uhriksi ja säälimättä tuhota sen käskyn mukaisesti, jonka Herra oli antanut Moosekselle.
Päivä Räsänen taputtanee karvaisia kämmeniään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Palestiinalaisten sydämet ovat kovettuneet ja he ovat ryhtyneet sotaan Israelia vastaan. Kuulostaa ihan siltä, mitä Hamas-terroristijärjestö teki ja vieläkin yrittää. Olisiko jo vihdoin järkeä, että palestiinalaiset yrittäisivät luoda rauhaa Lähi-Itään eikä aina viimeiseen asti tappaa viattomia israelilaisia ja siinä sivussa tapattaa omia vaimojaan ja lapsiaan?
Ja kun palestiinalaiset ovat islamisteja, niin ovatkohan he edelleenkään ymmärtäneet, että juutalaiset huijasivat heille Saatanan Jumalaksi kuten kristityillekin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
12 Hän valtasi myös kaikki muut kaupungit, otti niiden kuninkaat vangiksi ja surmasi heidät ja kaupunkien asukkaat Herralle kuuluvana uhrina, kuten Mooses, Herran palvelija, oli käskenyt.....20 Herra oli kovettanut vihollisten sydämet ja saanut heidät käymään sotaa Israelia vastaan, jotta heidät voitaisiin julistaa Herralle kuuluvaksi uhriksi ja säälimättä tuhota sen käskyn mukaisesti, jonka Herra oli antanut Moosekselle.
On se mielenkiintoista, kun niin vaan tapetaan Herran käskystä, kun Jeremia 7 luku Israelin Jumala kieltää viattoman veren vuodattamisen?!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On se mielenkiintoista, kun niin vaan tapetaan Herran käskystä, kun Jeremia 7 luku Israelin Jumala kieltää viattoman veren vuodattamisen?!
Kukas sitten on tämä riehuva Herra Jumala, kun se ei ole Israelin Jumala?
- Anonyymi
Saatana-hahmon kehitys juutalaisuudessa ja kristinuskossa on pitkän teologisen ja kulttuurisen prosessin tulos, ei yhtenäinen tai alusta asti vakiintunut piirre. Seuraavassa kehityskaari tiiviisti ja johdonmukaisesti:
1. Varhainen heprealainen konteksti (n. 1000–500 eaa.):
Varhaisimmassa Vanhan testamentin kerrostumassa "satan" (hepr. שָׂטָן) ei ole vielä itsenäinen pahuuden ruumiillistuma, vaan merkitsee "syyttäjää" tai "vastustajaa". Esimerkiksi Jobin kirjassa Saatana esiintyy Jumalan hovissa eräänlaisena syyttäjänä tai koettelemusten toimeenpanijana Jumalan luvalla (Job 1–2). Hän ei toimi Jumalaa vastaan, vaan Jumalan alaisena, suorittaen tämän tarkoituksia.
2. Toisen temppelin aika ja Persian vaikutus (n. 500–200 eaa.):
Pakkosiirtolaisuuden aikana ja sen jälkeen, juutalaisuus oli vahvasti Persian vaikutuksen piirissä. Zoroastrismissa on selkeä hyvän ja pahan taistelu: Ahura Mazda vastaan Angra Mainyu (pahan henki). Tämä vaikutti juutalaiseen ajatteluun: oppositio Jumalan ja pahuuden välillä alkoi saada persoonallisen muodon. Tässä vaiheessa syntyy ajatus Saatanasta ei enää vain Jumalan palvelijana, vaan Jumalan vastustajana, pahan henkivallassa toimivana olentona.
3. Apokalyptinen kirjallisuus ja Qumran (n. 200 eaa.–100 jaa.):
Varhaisessa juutalaisessa apokalyptiikassa (esim. Henokin kirjat, Jubileet, Qumranin tekstit) Saatana tai vastaavat hahmot (Belial, Mastema, Azazel) saavat yhä selkeämmän roolin pimeyden johtajina. Nämä tekstit rakentavat kuvaa taivaallisesta sodasta, kapinallisista enkeleistä ja lopullisesta tuomiosta. Tässä vaiheessa Saatana alkaa näyttäytyä itsenäisenä pahuuden voimakeskuksena.
4. Uusi testamentti ja kristinusko (1. vuosisata jaa.):
Uudessa testamentissa Saatana on jo selkeästi Jumalan vastustaja. Hän kiusaa Jeesusta (Matt. 4), kylvää pahaa maailmaan (Matt. 13:39), ja toimii "tämän maailman hallitsijana" (Joh. 12:31). Ilmestyskirjassa Saatana on "lohikäärme", joka käy sotaa pyhiä vastaan ja joka lopulta kukistetaan lopullisesti (Ilm. 20).
Kristinusko yhdisti juutalaisen apokalyptisen Saatana-kuvan kreikkalais-roomalaiseen dualismiin (henki vs. aine, hyvä vs. paha) ja teki Saatanasta synnin, kuoleman ja pimeyden ruumiillistuman – vastakohdan Kristukselle. Saatanasta tuli osa pelastusoppia: vastustaja, jonka Jeesus lopulta voittaa ristillä.
Yhteenveto:
Saatana-hahmo ei ollut alun perin itsenäinen pahuuden ruumiillistuma, vaan kehittyi ajan myötä monien vaikutusten – erityisesti Persian dualismin ja juutalaisen apokalyptiikan – kautta. Kristinusko muotoili tästä hahmosta selkeän vastavoiman Jumalalle ja Kristukselle, mikä teki siitä keskeisen osan teologiaa, kosmologiaa ja etiikkaa.- Anonyymi
Ahaa! Entisten kulttuurien käsitys Saatanasta oli siis virheellinen ja vasta kristinuskon myötä vakiintui täsmällinen, oikea kuva Saatanasta. Ok, tämä oli hyvä tietoisku ja hyödyllinen varmaan monelle. Kerrankin joku selittää asiat selkeästi ja kristinuskon mukaisesti.
- Anonyymi
Onko sinulla tiedossa, että vanhoihin tauluihin on Moosekselle maalattu sarvet päähän? Suomessakin on yksi sellainen taulu.
- Anonyymi
Mitenkähän sen Kristuksen saatanallinen vastavoima toimii, kun Pietari 2.kirjeessään - ainoa Paavalin seurassa ollut Jeesuksen oppilas - käskee antamaan Paavalin kristusopilla Kointähden loistaa sydämiinne, ja kun googlaat Lucifer, niin löydät, että Lucifer onkin Venus ja Kointähti?

Onko teilllä kykyä ajatella, etsiä tietoa, yhdistellä palikoita ja pohtia, vai onko aina vain pointtina. "Joo, mä uskon, kun ne kerran käskee"?
Ihan ensimmäisenä voisi vaikka pohtia, että miksi tuon Raamattu -nimisen dekkarin (selvittämätön murhan motiivi) mukaan Jeesus jätti fariseusten piilottaman tiedon avaimen Pietarille, joka kolmasti kielsi hänet ennen kuin kukko oli laulanut - miksi Pietari on 'taivasten valtakunnan' portinvartijana - eikö se ole epäloogista? - Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Täyttä valetta saatanan lähettiläs taas keksii.
Turre on sellainen lähettiläs tällä palstalla.
Ja Mr.Morden (Niuvan potilas). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko sinulla tiedossa, että vanhoihin tauluihin on Moosekselle maalattu sarvet päähän? Suomessakin on yksi sellainen taulu.
Keskiaikaisissa taideteoksissa Moosekselle maalatut sarvet johtuvat heprean sanan *qāran* (שָׁרַן), joka voi tarkoittaa sekä "sädehtiä" että "olla sarvet". Vulgata-käännös tulkitsi Mooseksen kasvot säteileviksi sarvina (”cornuta”), minkä vuoksi taiteessa hänelle maalattiin usein sarvet. Tämä ei liity Saatana-hahmoon vaan käännösvirheeseen. Kristinuskon Saatana on eri kehityslinjaa: ei Mooseksen vaan myöhempien juutalaisten ja kristillisten tulkintojen vastustajahahmo.
- Anonyymi
Tosi Jumalan pojat”. ”Tosi Jumalan pojat” mainitaan ensimmäisen kerran 1. Mooseksen kirjan 6:2–4:ssä. Sen mukaan nuo pojat ”huomasivat, että ihmisten tyttäret olivat kauniita, ja he ottivat näistä vaimoikseen kaikki, jotka he valitsivat”. Tämä tapahtui ennen maailmanlaajuista vedenpaisumusta.
Jobin 1:6:ssa, jossa aivan selvästi viitataan Jumalan läsnäoloon kokoontuneisiin Jumalan henkipoikiin. Heidän joukossaan oli myös ”maata kiertelemästä” tullut Saatana. (Job 1:7; ks. myös 2:1, 2.) Ja Jobin 38:4–7:ssä mainitut ”Jumalan pojat”, jotka ”puhkesivat suosionhuutoihin”, kun Jumala ’laski maan kulmakiven’, olivat selvästikin enkelipoikia eivätkä Aadamista (jota ei vielä ollut edes luotu) polveutuneita ihmisiä. Samoin psalmissa 89:6 mainitut ”Jumalan pojat” ovat ilman muuta taivaallisia luomuksia eivätkä maallisia (ks. JUMALA: Heprealaiset sanat- Anonyymi
Hyväksytty tulkinta siitä, keitä "Jumalan pojat" olivat 1. Mooseksen kirjassa 6:2–4, on historiallisesti vaihdellut, mutta pohdittaessa ilmaisun alkuperää muinaisen Lähi-idän kontekstissa on perusteltua huomioida myös mytologinen ja sankaritarustollinen tausta.
1. Mooseksen kirjan kuvaus tapahtuu ajassa ennen vedenpaisumusta, ja siinä *"Jumalan pojat näkivät ihmisten tyttäret kauniiksi ja ottivat näistä vaimoikseen"*, minkä seurauksena syntyivät "nefilim", joita kuvataan mahtaviksi muinaisajan sankareiksi. Tämä viittaa selvästi johonkin yliluonnolliseen tai poikkeukselliseen syntyperään.
Yksi varteenotettava tulkinta on, että *"Jumalan pojat"* viittaa jumalolentoihin tai puolijumaliin, jotka muistuttavat muinaisen Kreikan, Mesopotamian ja Kanaanin tarustoissa esiintyviä hahmoja – kuten Heraklesta (Herkules), Gilgamešia tai Baalin kaltaisia sankarisotureita. Nämä olivat usein jumalan ja ihmisen jälkeläisiä, yliluonnollisilla kyvyillä varustettuja puolijumalia tai sankareita. Nefilim – jotka 1. Moos. 6:4 yhdistetään tähän liittoon – näyttävät juuri tällaisilta hybridihahmoilta: "muinaisuuden mahtimiehiä, kuuluisia sankareita."
Tällainen tulkinta vastaa myös laajempaa muinaisen Lähi-idän uskonnollista maisemaa, jossa jumalat ja ihmiset saattoivat risteytyä, ja heidän jälkeläisensä olivat erikoisasemassa – usein sekä siunattuina että kirouksen alaisina. Tämä tekee mahdolliseksi sen, että kyseessä ei ole myöhempi kristillinen enkelitulkinta, vaan vanha tarinallinen jäänne monijumalaisesta mytologiasta, joka on säilynyt varhaisissa heprealaisissa perinteissä.
Jobin ja psalmien kohdat, joissa "Jumalan pojat" kokoontuvat Jumalan eteen, sopivat paremmin tulkintaan taivaallisesta neuvostosta tai enkelimaailmasta. Näissä teksteissä on jo selkeämpi siirtymä monijumalaisesta kuvastosta kohti yhden Jumalan ylivertaisuutta ja hänen ympärillään toimivaa henkistä hierarkiaa.
Yhteenvetona voidaan todeta:
– 1. Mooseksen kirjan viittaus "Jumalan poikiin" on todennäköisesti jäännös myyttisestä traditiosta, jossa jumalolennot yhtyvät ihmisiin ja synnyttävät sankarihahmoja, Herkuleksen kaltaisia.
– Jobin ja psalmien *"Jumalan pojat"* näyttävät edustavan myöhempää kehitysvaihetta, jossa nämä olennot ovat taivaallisia henkiolentoja – enkeleitä – eivätkä enää myyttisiä puolijumalia.
Tämä viittaa siihen, että *bene Elohim* -käsite muuttui ajan myötä: aluksi se tarkoitti jumalallisia olentoja, mutta juutalaisuuden kehittyessä monoteistisemmaksi, käsite mukautui yhteen Jumalaan alistettujen enkelien maailmaksi.
- Anonyymi
Jahas - taas menee niin iloisesti sekaisin israelilaiset ja juutalaiset kuin myös saatanat ja jumalatkin.
Voisi ihan kuvitella, että nämä kirjoittajat ulos lähtiessään laittavat kengät käsiinsä ja hanskat jalkoihin, niin vähäjärkisen epäloogiisia nämä tarinat ovat.- Anonyymi
Luuleeko aloittaja, että juutalaiset ovat israelilaisia?
- Anonyymi
Epätoivoisesti yrität eriyttää pitääksesi kiinni uskonnostasi.
Toimii tietysti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luuleeko aloittaja, että juutalaiset ovat israelilaisia?
Juutalaiset eivä ole koskaan olleet Israelilaisia, vaan Benjaminin heimoa, joka Raamatun mukaan tappoi Israelin heimon saadakseen kuninkuuden kuningas Salomon pojalle.
Ja juutalaisten Baal Jumala, Jahve, ei ole koskaan ollut israelilaisten Jumala. Eikä israelilainen Jeesus, joka opetti taivasten valtakunnan isä Jumalana Israelin Jumalaa, ole näin ollen myöskään tarinan mukaan juutalaisten Baal-Jahve jumalan poika (tuo emävale otsikossa),
Mutta Jeesus on kyllä Jahvelle kristinuskolla kuoliaaksi kidutettu ja kirottu uhrilammas, joka syödään Jahven pääsiäisen teurastettuna uhrilammasateriana ehtoollisella, jota uhraamista hurskaat kristityt palvovat - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juutalaiset eivä ole koskaan olleet Israelilaisia, vaan Benjaminin heimoa, joka Raamatun mukaan tappoi Israelin heimon saadakseen kuninkuuden kuningas Salomon pojalle.
Ja juutalaisten Baal Jumala, Jahve, ei ole koskaan ollut israelilaisten Jumala. Eikä israelilainen Jeesus, joka opetti taivasten valtakunnan isä Jumalana Israelin Jumalaa, ole näin ollen myöskään tarinan mukaan juutalaisten Baal-Jahve jumalan poika (tuo emävale otsikossa),
Mutta Jeesus on kyllä Jahvelle kristinuskolla kuoliaaksi kidutettu ja kirottu uhrilammas, joka syödään Jahven pääsiäisen teurastettuna uhrilammasateriana ehtoollisella, jota uhraamista hurskaat kristityt palvovatJa ei varmasn riitä tuhatkaan kertaa, että olen tämän kädestä pitäen, perkele, täällä todistanut - luku se ja se, ja jae tuo ja tuo = johtopäätös.
Onko kyse siitä, että te ette lue yhtään mitään mitä joku toinen kirjoittaa, vai siitä, että teidän aivoillanne ei ole mitään kykyä ottaa tietoa edes vastaan?
Mitä sitten edes hyödyttää tehdä uudestaan ja uudestaan samoja pöljiä kirjoituksia?!
Vai onko tämä aloitus joku vitsi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Epätoivoisesti yrität eriyttää pitääksesi kiinni uskonnostasi.
Toimii tietysti.Ei, vaan minä olen se, joka uskovaisten mielestä olen suoraan saatanasta, kun käyn kiinni uskontovalheisiin, joita tässäkin esitellään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei, vaan minä olen se, joka uskovaisten mielestä olen suoraan saatanasta, kun käyn kiinni uskontovalheisiin, joita tässäkin esitellään.
Käyn kiinni - esittää niitä valheita uskovaiset vai ateistit, koska ateistit mitään tietämättöminä jatkavat vain uskovaisten valheita, kuten aloitusviesti osoittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käyn kiinni - esittää niitä valheita uskovaiset vai ateistit, koska ateistit mitään tietämättöminä jatkavat vain uskovaisten valheita, kuten aloitusviesti osoittaa.
Mutta isoin ongelmahan tässä on ihmisten yksinkertainen aivotoiminta, sille kun ei oikein pysty tekemään mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta isoin ongelmahan tässä on ihmisten yksinkertainen aivotoiminta, sille kun ei oikein pysty tekemään mitään.
Nimittäin Raamatun ymmärtämänin ei-uskovaisena edellyttäisi kykyä osata laskea kahteen - on kaksi eri Jumalaa.
Uskovaiset eivät suostu tähän laskutoimitukseen, koska juuri se heidän Jumalansa onkin tarinan Saatana.
Siihen asti aloitusviesti on oikein, mutta mettään menee ja lujaa, kun teurastettu Jeesus niminen uhri, joka on vain uhri uskovaisten Saatanalle opettamanaan sinä toisena Jumalana, onkin yht äkkiä sen uhrilahjan saavan Saatanan poika. Äly loppui kesken. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja ei varmasn riitä tuhatkaan kertaa, että olen tämän kädestä pitäen, perkele, täällä todistanut - luku se ja se, ja jae tuo ja tuo = johtopäätös.
Onko kyse siitä, että te ette lue yhtään mitään mitä joku toinen kirjoittaa, vai siitä, että teidän aivoillanne ei ole mitään kykyä ottaa tietoa edes vastaan?
Mitä sitten edes hyödyttää tehdä uudestaan ja uudestaan samoja pöljiä kirjoituksia?!
Vai onko tämä aloitus joku vitsi?Älä räyhää. Kirjoituksestasi ei edes selviä, mistä asiasta olet eri mieltä - ja mitä tarkalleen ottaen aloituksessa kritisoit.
Tässä voi olla erona se, että jotkut katsovat alueen mytologian kokonaisuutta - koko tarustoa ja sen kehitystä tieteellisestä historiallisesta näkökulmasta, kun joku taas lukee vain Raamatun (eli itse kansantarun) sisältöä ymmärtämättä, että tässä analysoidaan Raamatun tekstin taustalla olevaa tarustoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Epätoivoisesti yrität eriyttää pitääksesi kiinni uskonnostasi.
Toimii tietysti.Se että luullaan "eriyttämättä" Benjaminin heimon (juutalaiset) ja Israelin heimon olevan sama asia, perustuu siihen, että uskonnon Jumalaksi silloin kelpaa myös juutalaisten Jumala väitteellä "Israelin Jumala" (tuo aloitusviestin valhe,) joka todellisuudessa onkin ollut vain juutalaisten Jumala ja todellisuudessa Saatana.
Juutalaisten huijasivat, että he muka olisivat olleet muinaisia israelilaisia. Eivät olleet.
Juutalaiset tekivät identiteettivarkauden, jolla on ollut jättimittavat seuraukset tämänkin hetken Isrsel-Gaza -tilanteeseen - juutalaisethan varastivat palestiinalaisten maat tuolla valheella . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se että luullaan "eriyttämättä" Benjaminin heimon (juutalaiset) ja Israelin heimon olevan sama asia, perustuu siihen, että uskonnon Jumalaksi silloin kelpaa myös juutalaisten Jumala väitteellä "Israelin Jumala" (tuo aloitusviestin valhe,) joka todellisuudessa onkin ollut vain juutalaisten Jumala ja todellisuudessa Saatana.
Juutalaisten huijasivat, että he muka olisivat olleet muinaisia israelilaisia. Eivät olleet.
Juutalaiset tekivät identiteettivarkauden, jolla on ollut jättimittavat seuraukset tämänkin hetken Isrsel-Gaza -tilanteeseen - juutalaisethan varastivat palestiinalaisten maat tuolla valheella .Israelin Jumala et todellakaan Raamatun mukaan juutalaisille luvannut yhtään mitään, vaan käski mennä helvetin kauas huijaamisineen.
Löytyy Jeremia 7 luku. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä räyhää. Kirjoituksestasi ei edes selviä, mistä asiasta olet eri mieltä - ja mitä tarkalleen ottaen aloituksessa kritisoit.
Tässä voi olla erona se, että jotkut katsovat alueen mytologian kokonaisuutta - koko tarustoa ja sen kehitystä tieteellisestä historiallisesta näkökulmasta, kun joku taas lukee vain Raamatun (eli itse kansantarun) sisältöä ymmärtämättä, että tässä analysoidaan Raamatun tekstin taustalla olevaa tarustoa.Joko selvisi mikä aloituksessasi oli vikana, vai onko vielä ymmärrysvaja?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joko selvisi mikä aloituksessasi oli vikana, vai onko vielä ymmärrysvaja?
Kyse ei ollut mytologiasta, vaan Baal ei edes ole ollut Jeesuksen opettama Israelin Jumala, ei edes israelilaisten yleensäkään, vaan juutalaisten Jumala.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyse ei ollut mytologiasta, vaan Baal ei edes ole ollut Jeesuksen opettama Israelin Jumala, ei edes israelilaisten yleensäkään, vaan juutalaisten Jumala.
Niin miten Jeesus silloin olisi Jahve-Baal jumaluuden poika, kun ei edes ole hänen opettamansa taivasten valtakunnan isä Jumala?!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä räyhää. Kirjoituksestasi ei edes selviä, mistä asiasta olet eri mieltä - ja mitä tarkalleen ottaen aloituksessa kritisoit.
Tässä voi olla erona se, että jotkut katsovat alueen mytologian kokonaisuutta - koko tarustoa ja sen kehitystä tieteellisestä historiallisesta näkökulmasta, kun joku taas lukee vain Raamatun (eli itse kansantarun) sisältöä ymmärtämättä, että tässä analysoidaan Raamatun tekstin taustalla olevaa tarustoa.Tarkistin - selitinhän minä tämän täysin selvästi jo edellä. Etkö ymmärrä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juutalaiset eivä ole koskaan olleet Israelilaisia, vaan Benjaminin heimoa, joka Raamatun mukaan tappoi Israelin heimon saadakseen kuninkuuden kuningas Salomon pojalle.
Ja juutalaisten Baal Jumala, Jahve, ei ole koskaan ollut israelilaisten Jumala. Eikä israelilainen Jeesus, joka opetti taivasten valtakunnan isä Jumalana Israelin Jumalaa, ole näin ollen myöskään tarinan mukaan juutalaisten Baal-Jahve jumalan poika (tuo emävale otsikossa),
Mutta Jeesus on kyllä Jahvelle kristinuskolla kuoliaaksi kidutettu ja kirottu uhrilammas, joka syödään Jahven pääsiäisen teurastettuna uhrilammasateriana ehtoollisella, jota uhraamista hurskaat kristityt palvovatEsittämäsi väitteet ovat historiallisesti ja teologisesti epätarkkoja ja perustuvat virheellisiin yleistyksiin:
1. Juutalaiset ja israelilaiset: Termi "juutalainen" (juudaista) kehittyi alun perin Juudan heimon ja eteläisen valtakunnan nimestä. Kuitenkin juutalaisuus vakiintui pakkosiirtolaisuuden jälkeen koko Israelin kansan uskonnolliseksi identiteetiksi. Benjaminin heimo liittoutui Juudan kanssa, mutta väite, että he olisivat "tappaneet Israelin heimon saadakseen kuninkuuden", on epätarkka eikä tue Raamatun kokonaistarinaa.
2. Jahve ja Baal: Jahve ei ole sama kuin Baal. Raamattu nimenomaisesti asettaa Jahven Baalia vastaan (esim. Elian kertomus Karmelinvuorella, 1. Kun. 18). Vaikka varhaisessa uskonnossa oli synkretismiä, Jahve kehittyi omaksi kansallisjumalaksi, ja Baalin palvonta nähdään Vanhan testamentin mukaan jatkuvana luopumuksena.
3. Jeesus ja Jumala: Jeesus kuvataan Uudessa testamentissa nimenomaan Israelin Jumalan poikana. Hänen suhteensa Jumalaan määritellään Vanhan testamentin jatkumossa, ei Baalin kontekstissa. Väite, että hän ei olisi juutalaisen Jumalan Poika, ei vastaa evankeliumien opetusta.
4. Ehtoollinen ja pääsiäinen: Kristillinen ehtoollinen ammentaa symboliikkaa juutalaisesta pääsiäisestä, mutta ei ole Baal-kultti. "Syödään Jahvelle" on karkea yleistys ja väärinymmärrys. Kristillinen ehtoollinen on muistamis- ja yhteysrituaali, ei kirjaimellinen uhriateria.
Yhteenvetona: Edellisessä kirjoituksessa yhdistellään mytologiaa, väärintulkittua Raamatun kritiikkiä ja historiallisia virheitä. Se ei perustu juutalaisuuden, varhaiskristillisyyden eikä uskonnonhistorian tunnustettuun tutkimukseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juutalaiset eivä ole koskaan olleet Israelilaisia, vaan Benjaminin heimoa, joka Raamatun mukaan tappoi Israelin heimon saadakseen kuninkuuden kuningas Salomon pojalle.
Ja juutalaisten Baal Jumala, Jahve, ei ole koskaan ollut israelilaisten Jumala. Eikä israelilainen Jeesus, joka opetti taivasten valtakunnan isä Jumalana Israelin Jumalaa, ole näin ollen myöskään tarinan mukaan juutalaisten Baal-Jahve jumalan poika (tuo emävale otsikossa),
Mutta Jeesus on kyllä Jahvelle kristinuskolla kuoliaaksi kidutettu ja kirottu uhrilammas, joka syödään Jahven pääsiäisen teurastettuna uhrilammasateriana ehtoollisella, jota uhraamista hurskaat kristityt palvovatBlaa Blaak blaa
- Anonyymi
Saatana ei ole mikään epämääräinen Enkeli!
Hän on Jumalan poikia!- Anonyymi
Jeesus on Miriamiin yhtyeenä tullut myöhemmin jota Juutalaiset haukkuivat ja haukkuvat edelleen huoraksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus on Miriamiin yhtyeenä tullut myöhemmin jota Juutalaiset haukkuivat ja haukkuvat edelleen huoraksi.
Ei kristityt pistä juutalaisopilla tippaakaan paremmaksi kiroamalla kiroukseksi ja palvomalla teurastettuna uhrilampaana. Aloittaja voisikin kertoa logiikkansa, että miten Saatana kirotaan Saatanan avulla.
- Anonyymi
Todellisuudessa Saatana on ihmisen keksimä Jumala, joka on tulivuori. Löytyy Jahve wikipedia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kristityt pistä juutalaisopilla tippaakaan paremmaksi kiroamalla kiroukseksi ja palvomalla teurastettuna uhrilampaana. Aloittaja voisikin kertoa logiikkansa, että miten Saatana kirotaan Saatanan avulla.
Israel tukijat 😆
- Anonyymi
Kaikki Marita on h......
- Anonyymi
Kaikki nämä uskontohorinat ja niiden edistämiseksi kirjoitetut sepustukset pitäisi kieltää koska niiden avulla on saatu kehitettyä maailmanlaajuinen rikollisjärjestö, joka on rahan ja vallanahneudessaan tuhonnut maapallon luonnon, vesistöt ja ilmaston, murhaa mielivaltaisesti ja ajaa kansoja sotiin toisiaan vastaan.
- Anonyymi
Aito uskovaiset eivät voi opitulle mitään, ne käsittävät uskontonsa kuten se heille on esitetty aikoinaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aito uskovaiset eivät voi opitulle mitään, ne käsittävät uskontonsa kuten se heille on esitetty aikoinaan.
Kuka on uskontona opettanut, että Jeesus on Saatanan poika?
- Anonyymi
Helel on saatanan nimi, saatana tarkoittaa vain vastustajaa, Lucifer taas on valontuoja.
- Anonyymi
Juu, näinhän ne vapaamuurarit opettaa, eikä voi tietää hyvyyttä ellei ole ensin tutustunut pahuuteen. Lucifer on Saatanan nimi.
- Anonyymi
Teksti kuvaa hyvin, kuinka muinainen Israelin uskonto ei syntynyt tyhjästä, vaan oli alttiina ympäröivän kanaanilaisen kulttuurin vaikutteille. Arkeologi William G. Deverin mainitsemat löydöt – esimerkiksi "Jahve ja hänen Ašeransa" – viittaavat siihen, että varhaisessa vaiheessa Jahve saatettiin nähdä osana polyteististä jumalpantheonia. Ašera oli alun perin kanaanilaisen pääjumalan Ēlin puoliso, ja hänen siirtymisensä Jahven "puolisoksi" kertoo synkretismistä eli uskontojen sekoittumisesta. Ennen Babylonian pakkosiirtolaisuutta (586 eaa.) israelilainen uskonto ei ollut vielä tiukasti monoteistinen; useat tekstilähteet ja arkeologiset löydöt viittaavat siihen, että Jahvea palvottiin rinnakkain muiden jumalien kanssa.
Baalin tarina kuvastaa Lähi-idän tyypillistä mytologista rakennetta: hän on luonnonvoimien hallitsija, joka kuolee ja palaa henkiin – hedelmällisyyden ja vuodenkierron symboli. Baal oli kanaanilaisille sankarijumala, härkäsymboli korosti voimaa ja virilisyyttä, ja hänen palvontansa sisälsi ajoittain ihmisuhreja. Tämä on keskeinen ero myöhemmän Jahve-keskeisen uskonnon kanssa, joka pyrki irtautumaan tällaisista piirteistä. Raamattu esittää tämän irtautumisen dramaattisesti esimerkiksi Joosuan kirjassa: muukalaiskansat ja heidän jumalansa nähdään uhkana Israelin liitolle Jahven kanssa, ja kansojen tuhoaminen (herem) esitetään rituaalisena uhrina Jumalalle – osana puhdistavaa sotaa.
Tällaiset tekstit ilmentävät uskonnollisen identiteetin murrosta. Jahvesta tuli kansallinen ja lopulta ainoa sallittu jumaluus. Tämä siirtymä polyteismista monoteismiin ei ollut yhtenäinen tai nopea, vaan mukana oli vaiheita, joissa eri jumaluudet sulautuivat yhteen tai hylättiin asteittain. Esimerkiksi Ašera hävisi lopulta Jahven rinnalta – eikä enää esiintynyt myöhemmässä juutalaisuudessa.
Raamatullinen kerronta, kuten Joosuan kirjassa, oikeuttaa väkivaltaisen irrottautumisen muista jumaluuksista ja niihin liittyvistä käytännöistä, kuten Baalin kultista. Samalla se asettaa Jahven ylivertaiseksi – ei vain Israelin, vaan koko maailman jumalaksi, jonka tahto on ehdoton. Tämä kehityslinja loi pohjan myöhemmälle juutalaiselle ja kristilliselle monoteismille, jossa muinaiset jumaluudet olivat enää kieltojen ja varoitusten kohteita.- Anonyymi
Miten myöhempi Jahve- uskonto on pyrkinyt eroon kuvaamistasi "piirteistä", jos muslimit edelleen uhraavat Jahvelle eläimiä, ja kristityt palvovat Jahvelle Jeesusta visttomana, kiroukseksi kirottuna ja teurastettuna uhrilampaana, ja syövät tämän ehtoollisella Jahven ylipapin pääsiäisen uhrilammas ateriana hapamattoman leivän kera , kuvitellen veren ja ruumiin olevan todellisesti läsnä?
- Anonyymi
Taivaan Isämme on ainoa oikea Jumala, muut ovat epäjumaluuuksiin sortuneiden luopioiden jumalia. He ovat kekkasseet jumalalleen vaimojakin. Taivaan Isämme loi Poikansa. Henkiolennot eivät siitä a synnytä. Tosin Pyhä Henki saattoi Jeesuksen sikiämään neitsyt Mariassa, mutta se oli pikkujuttu Jumaluudelle. Ihmiskunnan alkuaikana Isämme rankaisi ankarasti pahuuteen paatuneita, että ihmiskunnan edes siedettävä kehitys pääsisi leviämään laajalle. Ankaruus oli hyvä teko, kokonaisuutta katsoen. Nämä silloiset lukuisat epäjumalat vaimoineen, olivat luziferin aiheuttamia. He olivat Luziferin kanssa kapinallisia enkeleitä.
- Anonyymi
Edeltä:
"Esittämäsi väitteet ovat historiallisesti ja teologisesti epätarkkoja ja perustuvat virheellisiin yleistyksiin:
Benjaminin heimo liittoutui Juudan kanssa, mutta väite, että he olisivat "tappaneet Israelin heimon saadakseen kuninkuuden", on epätarkka eikä tue Raamatun kokonaistarinaa."
Ai eikö tue Raamattu?! Tässä:
"1.Kuningasten kirja:
12:21 Ja kun Rehabeam tuli Jerusalemiin, kokosi hän koko Juudan heimon ja BENJAMIN SUKUKUNTA, satakahdeksankymmentä tuhatta sotakuntoista valiomiestä, sotimaan ISRAELIN HEIMOA vastaan ja palauttamaan kuninkuutta Rehabeamille, Salomon pojalle."
Kerrotko, että mikä tarve on valehdella, ja miksi esiinnyt kuin asiantuntija, kun et kerran itse tiedä kuin yleistyksiä? - Näihän juutalaiset ovat halunneet asian esittää, että he ovat muinaisia israelilaisia. HE EIVÄT OLE! Teologia on ilmeisesti sitten juutalaisuutta eikä israelilaisuutta, kun haluaa tämän(kin) tiedon salata!- Anonyymi
Ja seuraava kohta samalta asiantuntija kirjoittajalta:
"2. Jahve ja Baal: Jahve ei ole sama kuin Baal. "
"Ašera oli tuolloin ilmeisesti Jahven äiti,"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jahve
"Ašera on seemiläinen äitijumalatar, jota palvottiin laajalti Syyrian ja Palestiinan alueella. Ašera on Dagonin puoliso ja Baalin äiti[1]"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ašera
Jos Asera on sekä Baalin äiti että Jahven äiti - olivat nämä sitten kenties veljeksiä? Toisaalta ei kummassakaan mainita toisesta lapsesta - vain tämä yksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja seuraava kohta samalta asiantuntija kirjoittajalta:
"2. Jahve ja Baal: Jahve ei ole sama kuin Baal. "
"Ašera oli tuolloin ilmeisesti Jahven äiti,"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jahve
"Ašera on seemiläinen äitijumalatar, jota palvottiin laajalti Syyrian ja Palestiinan alueella. Ašera on Dagonin puoliso ja Baalin äiti[1]"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ašera
Jos Asera on sekä Baalin äiti että Jahven äiti - olivat nämä sitten kenties veljeksiä? Toisaalta ei kummassakaan mainita toisesta lapsesta - vain tämä yksi.Ja sitten jatkamme tämänmerkittävän tietolaarikirjoittajan näkemyksiä:
"3. Jeesus ja Jumala: Jeesus kuvataan Uudessa testamentissa nimenomaan Israelin Jumalan poikana. Hänen suhteensa Jumalaan määritellään Vanhan testamentin jatkumossa, ei Baalin kontekstissa."
Totuus löytyy kirjoitettuna, kun Jeesus riehuu Jahven temppelissä "ryövärien luola" ja Jeesus nimenomaan viittaa Israelin Jumalaan, mutta tämä ei ole Jahve-Baal jumala.
Israelin Jumala puhuu;
"7:30 Sillä Juudan miehet ovat tehneet sen, mikä on pahaa minun silmissäni, sanoo Herra. He ovat asettaneet iljetyksensä temppeliin, joka on otettu minun nimiini, ja saastuttaneet sen."
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=luku&kaannos=fi-38&kirja=jer&luku=7
Ja kun perehdyt lukuun, kyse on nimenomaan Jahve/ Baal-jumalan uhrikultista, mutta temppeli oli laitettu Israelin Jmalan nimiin, jolloin syntyi tämä jumalahuijaus. Ei tässä ole mitään epäselvää - Israelin Jumala kieltää viattoman veren vuodatuksen, ja sanoo tuossa luvussa, ettei ole antanut mitään uhrausmääräyksiä, kuten Jeesus on teurastettu uhrina on kristinuskossa, jossa Jahve on Jumalana, on kaiken lisäksi vielä kirottuna kiroukseksi opettamanaan Israelin Jumalan, ja myös islamistit uhraavat edelleen eläimiä.
4. Ehtoollinen ja pääsiäinen: Kristillinen ehtoollinen ammentaa symboliikkaa juutalaisesta pääsiäisestä, mutta ei ole Baal-kultti. "Syödään Jahvelle" on karkea yleistys ja väärinymmärrys. Kristillinen ehtoollinen on muistamis- ja yhteysrituaali, ei kirjaimellinen uhriateria. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sitten jatkamme tämänmerkittävän tietolaarikirjoittajan näkemyksiä:
"3. Jeesus ja Jumala: Jeesus kuvataan Uudessa testamentissa nimenomaan Israelin Jumalan poikana. Hänen suhteensa Jumalaan määritellään Vanhan testamentin jatkumossa, ei Baalin kontekstissa."
Totuus löytyy kirjoitettuna, kun Jeesus riehuu Jahven temppelissä "ryövärien luola" ja Jeesus nimenomaan viittaa Israelin Jumalaan, mutta tämä ei ole Jahve-Baal jumala.
Israelin Jumala puhuu;
"7:30 Sillä Juudan miehet ovat tehneet sen, mikä on pahaa minun silmissäni, sanoo Herra. He ovat asettaneet iljetyksensä temppeliin, joka on otettu minun nimiini, ja saastuttaneet sen."
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=luku&kaannos=fi-38&kirja=jer&luku=7
Ja kun perehdyt lukuun, kyse on nimenomaan Jahve/ Baal-jumalan uhrikultista, mutta temppeli oli laitettu Israelin Jmalan nimiin, jolloin syntyi tämä jumalahuijaus. Ei tässä ole mitään epäselvää - Israelin Jumala kieltää viattoman veren vuodatuksen, ja sanoo tuossa luvussa, ettei ole antanut mitään uhrausmääräyksiä, kuten Jeesus on teurastettu uhrina on kristinuskossa, jossa Jahve on Jumalana, on kaiken lisäksi vielä kirottuna kiroukseksi opettamanaan Israelin Jumalan, ja myös islamistit uhraavat edelleen eläimiä.
4. Ehtoollinen ja pääsiäinen: Kristillinen ehtoollinen ammentaa symboliikkaa juutalaisesta pääsiäisestä, mutta ei ole Baal-kultti. "Syödään Jahvelle" on karkea yleistys ja väärinymmärrys. Kristillinen ehtoollinen on muistamis- ja yhteysrituaali, ei kirjaimellinen uhriateria.Jäikin tuo yksi kohta laittamatta, se löytyy dosetti Eskolan hyvin kuvaamana:
"9.4.2020 Tekijä eskolatologi9
Ehtoollinen – suuren ylipapin ateria"
https://timoeskola.wordpress.com/2020/04/09/ehtoollinen-suuren-ylipapin-ateria/
Hän mainitsee mm., ettei Jeesuksen jalkojen luita murskattu, koska sellaista ei sopinut tehdä uhrilampaalle. Ehtoollisen sanathan antaa Paavali omassa kirjeessään, mistä ne on siirretty sitten evankeliumeihin Jeesuksen sanomiksi:
"11:23 olen teille tiedoksi antanut, että Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, kiitti, mursi ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan; tehkää tämä minun muistokseni" ----- Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, TE JULISTATTE HERRAN KUOLEMAA ...Sentähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen."
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=luku&kaannos=fi-38&kirja=1ko&luku=11
Kun Paavali määräsi Jeesuksen pidättämisen ja kuolemantuomion tälle, niin käviköhän hän katsomassa ruoskimista tyrmässä, vai miten hän sai Jeesukselta tällaisen tiedon?!
No oikean ehtoollisen nauttimistavan kuoleman julistamiseksi kertoo Augsburgin tunnustus:
"Opetetaan, että Kristuksen ruumis ja veri ovat leivän ja viinin muodossa todellisesti läsnä ja että ne siinä jaetaan ja nautitaan."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Augsburgin_tunnustus
Tämä on muuten intiaaneiltakin tuttu vihollisen kuolleena pitämisen riitti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jäikin tuo yksi kohta laittamatta, se löytyy dosetti Eskolan hyvin kuvaamana:
"9.4.2020 Tekijä eskolatologi9
Ehtoollinen – suuren ylipapin ateria"
https://timoeskola.wordpress.com/2020/04/09/ehtoollinen-suuren-ylipapin-ateria/
Hän mainitsee mm., ettei Jeesuksen jalkojen luita murskattu, koska sellaista ei sopinut tehdä uhrilampaalle. Ehtoollisen sanathan antaa Paavali omassa kirjeessään, mistä ne on siirretty sitten evankeliumeihin Jeesuksen sanomiksi:
"11:23 olen teille tiedoksi antanut, että Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, kiitti, mursi ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan; tehkää tämä minun muistokseni" ----- Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, TE JULISTATTE HERRAN KUOLEMAA ...Sentähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen."
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=luku&kaannos=fi-38&kirja=1ko&luku=11
Kun Paavali määräsi Jeesuksen pidättämisen ja kuolemantuomion tälle, niin käviköhän hän katsomassa ruoskimista tyrmässä, vai miten hän sai Jeesukselta tällaisen tiedon?!
No oikean ehtoollisen nauttimistavan kuoleman julistamiseksi kertoo Augsburgin tunnustus:
"Opetetaan, että Kristuksen ruumis ja veri ovat leivän ja viinin muodossa todellisesti läsnä ja että ne siinä jaetaan ja nautitaan."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Augsburgin_tunnustus
Tämä on muuten intiaaneiltakin tuttu vihollisen kuolleena pitämisen riitti.Lisäystä - jäikö minulta jokin kohta huomioimatta.? Ole ystävällinen ja korjaa teologistuneet virhetietosi yleistyksistä totuuksiin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sitten jatkamme tämänmerkittävän tietolaarikirjoittajan näkemyksiä:
"3. Jeesus ja Jumala: Jeesus kuvataan Uudessa testamentissa nimenomaan Israelin Jumalan poikana. Hänen suhteensa Jumalaan määritellään Vanhan testamentin jatkumossa, ei Baalin kontekstissa."
Totuus löytyy kirjoitettuna, kun Jeesus riehuu Jahven temppelissä "ryövärien luola" ja Jeesus nimenomaan viittaa Israelin Jumalaan, mutta tämä ei ole Jahve-Baal jumala.
Israelin Jumala puhuu;
"7:30 Sillä Juudan miehet ovat tehneet sen, mikä on pahaa minun silmissäni, sanoo Herra. He ovat asettaneet iljetyksensä temppeliin, joka on otettu minun nimiini, ja saastuttaneet sen."
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=luku&kaannos=fi-38&kirja=jer&luku=7
Ja kun perehdyt lukuun, kyse on nimenomaan Jahve/ Baal-jumalan uhrikultista, mutta temppeli oli laitettu Israelin Jmalan nimiin, jolloin syntyi tämä jumalahuijaus. Ei tässä ole mitään epäselvää - Israelin Jumala kieltää viattoman veren vuodatuksen, ja sanoo tuossa luvussa, ettei ole antanut mitään uhrausmääräyksiä, kuten Jeesus on teurastettu uhrina on kristinuskossa, jossa Jahve on Jumalana, on kaiken lisäksi vielä kirottuna kiroukseksi opettamanaan Israelin Jumalan, ja myös islamistit uhraavat edelleen eläimiä.
4. Ehtoollinen ja pääsiäinen: Kristillinen ehtoollinen ammentaa symboliikkaa juutalaisesta pääsiäisestä, mutta ei ole Baal-kultti. "Syödään Jahvelle" on karkea yleistys ja väärinymmärrys. Kristillinen ehtoollinen on muistamis- ja yhteysrituaali, ei kirjaimellinen uhriateria.Kenelle sinä kuvittelet, että nämä teurastetut uhrilampaat syötiin Jahven ylipapin ateriana, jos ei uhrilsi Jahvelle?!
Tosin pääsiäinen oli happamattoman leivän juhla, myös ehtoollusella on happamaton leipä, jolloin oli määrä teurastaa ja syödä esikoispojat, joista ei oltu maksettu lunastusmaksua hengen säästämisestä.vehtoollinennkuvailee sitä riittiä "kun Jumala antoi ainokaisen poikansa".
Israelin Jumalalla ei ilmeisesti ollut kultaa lunastaa Jeesuksen henkeä, jonka Jerusalemin temppelin oli kuningas Salomo rakentanut Jahvelle ja keräsi 666 talenttia kultaa mm. hengen säästämisellä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kenelle sinä kuvittelet, että nämä teurastetut uhrilampaat syötiin Jahven ylipapin ateriana, jos ei uhrilsi Jahvelle?!
Tosin pääsiäinen oli happamattoman leivän juhla, myös ehtoollusella on happamaton leipä, jolloin oli määrä teurastaa ja syödä esikoispojat, joista ei oltu maksettu lunastusmaksua hengen säästämisestä.vehtoollinennkuvailee sitä riittiä "kun Jumala antoi ainokaisen poikansa".
Israelin Jumalalla ei ilmeisesti ollut kultaa lunastaa Jeesuksen henkeä, jonka Jerusalemin temppelin oli kuningas Salomo rakentanut Jahvelle ja keräsi 666 talenttia kultaa mm. hengen säästämisellä.Löytyy ilmestyskirja, luku 13, Jahve on ilmestyskirjan puhuva Pedon kuva.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Löytyy ilmestyskirja, luku 13, Jahve on ilmestyskirjan puhuva Pedon kuva.
Ja tässä lukee nyt pitkä litania tekstiä, jossa kerron mielipireitä mm. ihmisten aivotoiminnasta, ymmärryskyvystä, tietomäärästä, analysoinnista sekä loogisesta ajattelusta sekä päättekykyvystä. (tässä on ruma sana).
- Anonyymi
Kommentoitavassa vastauksessa viitataan **1. Kun. 12:21** kohtaan, jossa Juudan ja Benjaminin heimot kokoavat sotajoukon Rehabeamin tueksi pohjoista Israelin valtakuntaa vastaan. Tämä kohta todistaa kyllä sen, että etelävaltakunta (Juuda ja Benjamin) aikoi ryhtyä sotaan pohjoisvaltakuntaa vastaan hallitsijan (Rehabeamin) aseman palauttamiseksi. Se on historiallinen sisällissodan uhka.
Mutta väite, että Benjaminin heimo olisi "tappanut Israelin heimon saadakseen kuninkuuden", on silti **harhaanjohtava yleistys**. Raamatun kertomuksen mukaan **valtakunta jakautui** Salomon kuoleman jälkeen, koska kansa ei hyväksynyt hänen poikansa Rehabeamin kovaa otetta (1. Kun. 12:1–20). Jakautuminen oli poliittinen ja uskonnollinen kriisi, ei Benjaminin johdolla toteutettu kansanmurha tai valtakaappaus.
**Benjaminin heimo ei toiminut itsenäisesti eikä johdonmukaisesti tappanut Israelin heimoa**, vaan liittoutui Juudan kanssa eteläisessä valtakunnassa. Sotaa ei lopulta käytykään, sillä Jumala esti sen profeetan kautta (1. Kun. 12:22–24). Tällöin Rehabeam luopui hyökkäysaikeista.
Mitä tulee syytökseen valehtelusta tai tiedon salaamisesta: kyse ei ole salailusta, vaan siitä, että esitetty väite **vääristää Raamatun kokonaistarinaa** ja yleistää yksittäisen jännitteen koko kansojen historian kattavaksi salaliitoksi, jota ei tue Raamatun oma kerronta eikä tutkimus.
Lisäksi väite siitä, että "juutalaiset eivät ole israelilaisia", **ei vastaa historiallista eikä uskonnollista todellisuutta**. Juutalaisuus nimenomaan kehittyi Israelin heimojen uskonnollisesta perinnöstä – erityisesti pakkosiirtolaisuuden jälkeisestä identiteetistä, jossa Juudan heimon mukaan alettiin kutsua koko kansaa.
Yhteenveto: Raamatun kohta tukee sitä, että konfliktia suunniteltiin, mutta ei tue laajaa väitettä tahallisesta tuhoamisesta tai siitä, että nykyjuutalaiset eivät olisi israelilaisia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kommentoitavassa vastauksessa viitataan **1. Kun. 12:21** kohtaan, jossa Juudan ja Benjaminin heimot kokoavat sotajoukon Rehabeamin tueksi pohjoista Israelin valtakuntaa vastaan. Tämä kohta todistaa kyllä sen, että etelävaltakunta (Juuda ja Benjamin) aikoi ryhtyä sotaan pohjoisvaltakuntaa vastaan hallitsijan (Rehabeamin) aseman palauttamiseksi. Se on historiallinen sisällissodan uhka.
Mutta väite, että Benjaminin heimo olisi "tappanut Israelin heimon saadakseen kuninkuuden", on silti **harhaanjohtava yleistys**. Raamatun kertomuksen mukaan **valtakunta jakautui** Salomon kuoleman jälkeen, koska kansa ei hyväksynyt hänen poikansa Rehabeamin kovaa otetta (1. Kun. 12:1–20). Jakautuminen oli poliittinen ja uskonnollinen kriisi, ei Benjaminin johdolla toteutettu kansanmurha tai valtakaappaus.
**Benjaminin heimo ei toiminut itsenäisesti eikä johdonmukaisesti tappanut Israelin heimoa**, vaan liittoutui Juudan kanssa eteläisessä valtakunnassa. Sotaa ei lopulta käytykään, sillä Jumala esti sen profeetan kautta (1. Kun. 12:22–24). Tällöin Rehabeam luopui hyökkäysaikeista.
Mitä tulee syytökseen valehtelusta tai tiedon salaamisesta: kyse ei ole salailusta, vaan siitä, että esitetty väite **vääristää Raamatun kokonaistarinaa** ja yleistää yksittäisen jännitteen koko kansojen historian kattavaksi salaliitoksi, jota ei tue Raamatun oma kerronta eikä tutkimus.
Lisäksi väite siitä, että "juutalaiset eivät ole israelilaisia", **ei vastaa historiallista eikä uskonnollista todellisuutta**. Juutalaisuus nimenomaan kehittyi Israelin heimojen uskonnollisesta perinnöstä – erityisesti pakkosiirtolaisuuden jälkeisestä identiteetistä, jossa Juudan heimon mukaan alettiin kutsua koko kansaa.
Yhteenveto: Raamatun kohta tukee sitä, että konfliktia suunniteltiin, mutta ei tue laajaa väitettä tahallisesta tuhoamisesta tai siitä, että nykyjuutalaiset eivät olisi israelilaisia.TÄMÄ KOHTA TODISTAA SEN, ETTÄ JUUTALAISET JA ISRAELILAISET OVAT ERI HEIMO!
SINÄHÄN VÄITIT EDELLÄ, ETTEI NÄIN OLE. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TÄMÄ KOHTA TODISTAA SEN, ETTÄ JUUTALAISET JA ISRAELILAISET OVAT ERI HEIMO!
SINÄHÄN VÄITIT EDELLÄ, ETTEI NÄIN OLE.Teoligiset kokonaisvalheet ovat oma lukunsa, koska kaikki tapettiin, jotka eivät kumartaneet puhuvaa Pedon kuvaa
Löytyy Jeremia 7. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teoligiset kokonaisvalheet ovat oma lukunsa, koska kaikki tapettiin, jotka eivät kumartaneet puhuvaa Pedon kuvaa
Löytyy Jeremia 7.Kaikki, koko uskonto ja juutalaistarinat perustuvat juutalaisten jumalahuijaukseen ja israelilaisten identiteettivarkauteen aina holokaustia myöten, joka sana tulee VT :sta ja tarkoittaa kokonaan poltettua uhrilahjaa Jahvelle eli Baal-jumalalle, kristinuskonJumalalke
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki, koko uskonto ja juutalaistarinat perustuvat juutalaisten jumalahuijaukseen ja israelilaisten identiteettivarkauteen aina holokaustia myöten, joka sana tulee VT :sta ja tarkoittaa kokonaan poltettua uhrilahjaa Jahvelle eli Baal-jumalalle, kristinuskonJumalalke
Ja vetivät vielä kölin alta Lutherinkin, joka yritti varoittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja vetivät vielä kölin alta Lutherinkin, joka yritti varoittaa.
Olikohan Luther ainoa täyspäinen, joka ymmärsi, että mistä oli kyse?!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TÄMÄ KOHTA TODISTAA SEN, ETTÄ JUUTALAISET JA ISRAELILAISET OVAT ERI HEIMO!
SINÄHÄN VÄITIT EDELLÄ, ETTEI NÄIN OLE.ISRAELILAISET = Kaikki 12 heimoa
JUUTALAISET = Juudan heimon jälkeläiset
Ensin oli 12 heimoa → Israelin kansa. Lopulta jäljelle jäi vain Juuda (ja Benjamin) heimot → juutalaiset.
Juudan heimo + Benjaminin heimo muodostivat eteläisen valtakunnan (Juuda).
Kun pohjoinen Israelin valtakunta tuhoutui (n. 722 eaa.), vain Juuda säilyi.
Pakkosiirtolaisuuden jälkeen sana "juutalainen" ("juudaista") alettiin käyttää koko säilyneestä Israelin kansasta, koska vain Juudan valtio ja sen uskonto jatkui.
Se, että Juuda ja Benjamin lähtivät sotimaan muuta Israelia vastaan, ei tarkoita, etteivät he olisi osa Israelia — he olivat vain eri osapuolet sisällissodassa.
Kaikki osapuolet ovat silti israelilaisia heimoja.
- Anonyymi
Maailmankaikkeus oli jo valmiina ja kaikki edellytykset elämälle oli valmiina kun ihminen luotiin, ja kaiken yläpuolella on Luoja Jumala. Jumalan tahto on rakkaus, siinä on elämä. Se on puite missä pitäisi elää. Voisiko paremmin olla?
Ps: 10:4 Jumalaton sanoo ylvästellen: "Ei hän kosta". "Ei Jumalaa ole" - siinä kaikki hänen ajatuksensa.
Ihminen itse nostanut itsensä jumalaksi.
Kavahtakaa kaikkea ihmislähtöistä kristillisyyttä
Kaikki on henkisesti kuolleita ilman Jeesusta, kuin 2 metriä multaa päällä, kuinka se voisi ihminen pelastaa.
"Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut ylös!"
(Luuk. 24:5–6)
Ei muuta nimeä ole!- Anonyymi
En tiedä tyhmempää juttua kuin kavahtakaa ihmislähtöistä kristillisuyttä, jonka ihminen on luonut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tiedä tyhmempää juttua kuin kavahtakaa ihmislähtöistä kristillisuyttä, jonka ihminen on luonut.
Nämä uskovaisten paradoksit on kyllä jotakin huippua - palvotaan Jumalaa syömällä tämä. Kunnioitetaan Jeesusta kuoliaaksi kiduttamalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nämä uskovaisten paradoksit on kyllä jotakin huippua - palvotaan Jumalaa syömällä tämä. Kunnioitetaan Jeesusta kuoliaaksi kiduttamalla.
Ja ketjun aiheen mukaisesti muinainen sielutiteen ja metafysiikan opettaja, jolla oli oppilaita, onkin tulivuoren poika, joten ei ateistit yllä sen kummempaan.
- Anonyymi
"Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut ylös!"
Järki-ihmiselle nämä vedätykset on aika hilpeitä - ja istuu taivaassa itsensä vieressä. Koko kristinuskon perustan kolminaisuusoppi ja tärkein tunnustus:
"Yksi hän ei ole sen vuoksi, että luonnot olisivat sekoittuneet toisiinsa, vaan siksi, että HÄN ON YKSI PERSOONA. Sillä niin kuin järjellinen sielu ja ruumis yhdessä ovat yksi ihminen, niin Jumala ja ihminen ovat yksi Kristus.
Hän on kärsinyt meidän pelastuksemme tähden, astunut alas helvettiin, noussut kuolleista, astunut ylös taivaisiin, ISTUNUT ISÄN OIKEALLE PUOLELLE."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Athanasioksen_uskontunnustus
Nyt kävikin niin, että tosi Jumala Jeesuksen nimeen jäi kiroukseksi (ei kirotuksi) helvettiin ja sieltä helvetistä nousikin Jahven viereen jotakin muuta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut ylös!"
Järki-ihmiselle nämä vedätykset on aika hilpeitä - ja istuu taivaassa itsensä vieressä. Koko kristinuskon perustan kolminaisuusoppi ja tärkein tunnustus:
"Yksi hän ei ole sen vuoksi, että luonnot olisivat sekoittuneet toisiinsa, vaan siksi, että HÄN ON YKSI PERSOONA. Sillä niin kuin järjellinen sielu ja ruumis yhdessä ovat yksi ihminen, niin Jumala ja ihminen ovat yksi Kristus.
Hän on kärsinyt meidän pelastuksemme tähden, astunut alas helvettiin, noussut kuolleista, astunut ylös taivaisiin, ISTUNUT ISÄN OIKEALLE PUOLELLE."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Athanasioksen_uskontunnustus
Nyt kävikin niin, että tosi Jumala Jeesuksen nimeen jäi kiroukseksi (ei kirotuksi) helvettiin ja sieltä helvetistä nousikin Jahven viereen jotakin muuta.Raamatusta vakuudeksi:
"Gal. 3:13 Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli KIROUKSEKSI meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu".
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=luku&kaannos=fi-38&kirja=gal&luku=3
Ei siis kirotuksi, vaan KIROUKSEKSI., ja kiroukset ovat kirottuina helvetissä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamatusta vakuudeksi:
"Gal. 3:13 Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli KIROUKSEKSI meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu".
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=luku&kaannos=fi-38&kirja=gal&luku=3
Ei siis kirotuksi, vaan KIROUKSEKSI., ja kiroukset ovat kirottuina helvetissä.Ja idea tietysti on, että tämä KIROUS johdattaa nyt seuraajansa myös helvettiin (1,Kor3:13) Jahven uhreiksi, ettei juutalaisten tarvitse enää Jahven 2.Mooseksen kirja, luku 13 määräuksen mukaan uhrata esikoispoikiaan happamattoman leivän juhlassa, pääsiäisenä, kun Jeesus pelasti heidät, juutalaiset - pelasti meidät, ei tarkoita kristittyjä - tulemalla KIROUKSEKSI, joka johdattaa kaikki kristityt Jahven uhreiksi. Tämä juutalaisten uhrilahja on heillä happamattoman leivän aikaan, pääsiäisenä liinanan alla piilossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja idea tietysti on, että tämä KIROUS johdattaa nyt seuraajansa myös helvettiin (1,Kor3:13) Jahven uhreiksi, ettei juutalaisten tarvitse enää Jahven 2.Mooseksen kirja, luku 13 määräuksen mukaan uhrata esikoispoikiaan happamattoman leivän juhlassa, pääsiäisenä, kun Jeesus pelasti heidät, juutalaiset - pelasti meidät, ei tarkoita kristittyjä - tulemalla KIROUKSEKSI, joka johdattaa kaikki kristityt Jahven uhreiksi. Tämä juutalaisten uhrilahja on heillä happamattoman leivän aikaan, pääsiäisenä liinanan alla piilossa.
Kyllä juutalaiset osaa!
- Anonyymi
Muistakaa tämä.
Saatana ei ole mikään epämääräinen enkeli.
Jehova siitti hänet Asera vaimollaan.- Anonyymi
Ja Jehova on sama kuin Jahve, Jahve on tulivuori (5.Mooseksen kirja 4:10 alkaen) sama kuin Baal, jonka äiti on Asera?! Oliko Asera kenties tulivuoretar?
- Anonyymi
Tosi tärkeä muistaa.
- Anonyymi
Täällä sisäinen elämä on kuin tulivuori joka sylkee myrkkyjään ilmoille ja myrkyttää elämää ympärillään, saatanan palvojia. Ennen kaikkea mammonan: Pedon merkki.
Ja vihaavat Jeesuksen hankkimaa armoa.- Anonyymi
Jahas, täytyy typeryyttään tännekin tulla sylkemään, kun juuri aloittaja kertoo sinulle, että jumalasi onkin Saatana armoinesi.
Huono paikka valita sylkemiseen - oli kuin olisit tehnyt sen peilin edessä ja saitkin syljet takaisin omalle naamallesi. - Anonyymi
Päivi Räsänen on jo tienannut mahtavat perintövarat lapsilleen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 841592
Nainen, huomasitko kun muutin sinua?
Niin lyhyessä ajassa niin paljon. Mutta jotain muuttui minussakin. :/88868- 8832
IS Viikonloppu 12.-13.7.2025
Viikonlopun ratoksi Skyttä ja Kärkkäinen ovat taiteilleet 3.0 arvoisen ristisanatehtävän ratkottavaksi. Kenenkään ratko56829- 53812
Tämä kesä ei ollut vielä meidän
Olisihan se ihana viettää kesäiltoja kanssasi ulkona. Ei kai ollut vielä oikea aika. Ehkä kohtaamme vielä sattumalta jos58763Poliisi losautti puukkohemmon hengiltä
Mitäs läks, heilumaan puukon kanssa eikä totellut käskytystä. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011361763.html189749Mitä jos vaan tapaisit sen jota mietit
Jos se yksi henkilö on sinun mielessäsi niin entäs jos vaan menisit tapaamaan sitä, heti, samantien, miettimättä mitään.80705Teet tämän niin
Helpoksi, mutta silti niin vaikeaksi. Vihaan omaa saamattomuuttani, vaikka kaikki olisi saatavilla. 🩷🌸41700Sofiaa ei kelpuutettu Martinan kaveriporukkaan
Ibizalla lomailee Martinan kanssa ihan muut naiset.172680