"Oikeuskanslerille on tehty kanteluita valtiovarainministeriöstä – taustalla suurten veroalennusten vaikutusarviot
Hallituksen yli kahden miljardin euron veronkevennyksiä koskevat vaikutusarviot ovat herättäneet kritiikkiä viime viikkoina."
https://yle.fi/a/74-20162669
"Valtiovarainministeriön (VM) muistiot hallituksen suurista veroalennuksista ovat poikineet kanteluita oikeuskanslerille.
VM:n esittämät arviot siitä, että veroalennukset maksavat itsensä suurelta osalta takaisin, ovat herättäneet viime viikkoina runsaasti kritiikkiä. Arvioita veronkevennysten itserahoittavuudesta on kritisoitu muun muassa liiasta optimistisuudesta.
Muistiosta on paljastunut epäselvyyksiä etenkin yhteisöveroa koskevista laskelmista, joita VM tarkensi myöhemmin. Ministeriön arvio veroalennuksesta taas muuttui hyvin nopeasti. Ministeriön kansliapäällikkö Juha Majanen puolusti arvioita ja vakuutti, että VM on tehnyt arvionsa riippumattomasti.
Tähän mennessä VM:stä on tehty oikeuskanslerille kaksi kantelua.
Yhdessä kantelussa todetaan muun muassa, että ministeriön vaikutusarvio saattaa rikkoa hyvää hallintotapaa ja nakertaa luottamusta viranomaistoimintaan. Kantelussa arvioidaan, että ministeriön vaikutusarviot hallituksen talouspolitiikasta voivat johtaa harhaan päättäjiä, kansalaisia ja viranomaisia.
Toisessa kysytään esimerkiksi, onko ministeriö toimittanut väärää tietoa talouspoliittisten päätösten taustaksi.
Oikeuskanslerinvirastosta kerrotaan, että kantelut ovat arvioitavana, eikä niiden ratkaisuaikataulusta ole vielä tietoa. Jos kantelut otetaan selvitykseen, ministeriö voi saada esimerkiksi moitteet tai huomautuksia hyvän hallintotavan noudattamisesta."
Toivottavasti oikeuskansleri ottaa samalla huomioon myös tämän pöljäilyn, joka tapahtui jo hallituskauden alussa.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tommiviinikka/valtiovarainministerion-tunarit/

Vastaukset 14
Vanhimmat
Tarkoitit valehtelevaa syyttäjäoikeusylipäälikköä ?
https://www.youtube.com/watch?v=Ue_eiqJ6ruc
Ei tarkoittanut.
Miksi vasut ei tuosta huolta kanna ????
https://yle.fi/a/74-20150095
Kantavat kyllä kuten muustakin äärioikeiston ja muiden rikollisten toiminnasta.
Ja tulee myös rakennuslaista joka on SUSI.
Hienoa. Mitä enemmän tyrivät sitä parempi.
Miten tuo syyttäjällä etenee.
https://yle.fi/a/74-20090855
Vero-Veikon ystäviä kumminkin, kun ryssistä on kyse?
PS:stä ja koko hallituksesta voisi tehdä useammankin kantelun
esimerkiksi siitä, että hallitus vastaa, että sairas saa tarvitsemansa
hoidon. Pienituloisilla ei ole enää varaa edes terveyskeskukseen.
Säälittää kaikki yksinäiset eri-ikäiset ihmiset, joilla ei ole verkostoa,
joka auttaisi. Ilmeisesti pitää kituen kuolla kotiinsa tai kadulle,
PS on ajanut ihmisiä kodeistaan ulos. Kaduilla on jopa sairaita
vanhuksia ilman kotia - pakkasellakin.
Pienituloisia, yksinhuoltajia ja vanhuksia asuu kadulla SUOMESSA.
Uutinen maaliskuulta 2025, asunnottomuus on noussut kasvuun.
https://www.ku.fi/artikkeli/5137199-asunnottomuus-kaantyi-nousuun-uusia-riskiryhmia-ovat-muun-muassa-pienituloiset-tyontekijat-yksinhuoltajat-ja-elakelaiset
Ei liikuta hallitusta pätkääkään mitä sen päätökset aikaansaavat.
Nehän ovat "vain" pienituloisia ja köyhiä ihmisiä, ei niillä ole ihmisarvoa
hallituksen silmissä.
Holohölö on todennut: "M i n ä olen laadukas ihminen.
Pakolainen ja köyhä ei ole."
Orpo ja Purra joutaisivat valehtelusta ja väärentämisestä käräjille.
Purra saa jo syödä keittämäänsä myrkkysoppaa. PS:stä tuli pienpuolue,
kun sen kannatus romahti.