Vain Stalin halusi sotaa 1939

Anonyymi-ap

Suomen päättäjien olisi pitänyt olla järjettömiä jos olisivat 1939 halunneet yksin ja heikosti varustettuna sotaa suurvaltaa vastaan. Eivät olleet järjettömiä.

Sota kuitenkin tuli joten Stalinin täytyi sitä haluta. Kyse oli Stalinin taitavasta hämäyksestä ja ajanpeluusta. Suomelta vaadittiin aluksi mahdottomia kuten rajansiirtoa pääpuolustuslinjan pohjoispuolelle ja tukikohtaa Hankoniemeltä.

Vaatimuksista oli niin ollen pikkuhiljaa varaa tinkiä jolla saatiin neuvottelut venymään kunnes sotavalmistelut oli saatu tehtyä.

Suomelle ei esitetty uhkavaatimusta, että hyökätään varmasti ellei Suomi suostu. Suomessa uskottiin siksi ettei sotaa tule. Suomi luultavasti olisi suostunut, jos uhkavaatimus olisi esitetty.

Stalin kuitenkin halusi sodalla vallata koko Suomen eikä siksi esittänyt uhkavaatimusta.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006352401.html

168

810

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Samanlaista hämäystä ja ajanpeluuta Putin harrastaa nykyään. Tekee pieniä myönnytyksiä antaakseen kuvan, että haluaa rauhaa , mutta jatkaa kuitenkin hyökkäystä Ukrainaan.

      Trumpiin hämäys näyttää tehoavan.

    • Anonyymi

      Samanlaista tilannesokeutta kuin Erkko talvisodan alla esittää nyt Stubb ja koko Nato-kööri. Vilkaisu karttaan ja pikku kertaus historiankirjasta kyllä selvittäisi pään näiltä sotakiihkoisilta.
      Talvisota oli kuitenkin onnekas Suomelle että siitä päästiin irti huolimatta Ranskan ja Iso-Britannian vaatimuksista jatkaa viimeiseen suomalaiseen. He kyllä muka tulisivat pian apuun.
      Ukraina sen sijaan ei pystynyt tekemään rauhaa 2022 maaliskuussa, vaan Bidenin USA ja Britannia Boris Johnsonin toimiessa käskyntuojana, estivät sen. Se johti Ukrainan nyt nähtyyn tuhoutumiseen.

      • Anonyymi

        Suomi oli onnekas, että Stalin pelkäsi Ranskan ja Britannian todella tulevan Suomen avuksi ja pommittavan Bakun öljylähteitäkin. Sitä todella suunniteltiinkin.

        Talvisodan jälkeen Stalin valitti että Bakun pommitukset oli kerrottu hänelle varmana tietona.

        Ukrainalla ei samanlaista apua ole luvassa. Länsi ei suunnittele Venäjän pommittamista eikä apujoukon lähettämistä Ukrainaan. Sen estää Venäjän ydinaseet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stalin ei halunnut katkaista välejä Hitleriin. Ei hän Länttä pelännyt

      • Anonyymi

        Varsin Venäjän Tikltumainen nöäkemys:

        ” Samanlaista tilannesokeutta kuin Erkko talvisodan alla esittää nyt Stubb ja koko Nato-kööri. Vilkaisu karttaan ja pikku kertaus historiankirjasta kyllä selvittäisi pään näiltä sotakiihkoisilta.”

        Tiltun mielestä sotakiihkoinen EI OLE SE, JOKA VAATII JA HYÖKKÄÄ?

        Sen sijaan SOTAKIIHKOINEN ON SE, JOKA PUOLUSTAA EIKÄ SUOSTU?!?

        ”Talvisota oli kuitenkin onnekas Suomelle että siitä päästiin irti huolimatta Ranskan ja Iso-Britannian vaatimuksista jatkaa viimeiseen suomalaiseen. He kyllä muka tulisivat pian apuun.”

        TODELLISUUDESSA Ranskan ja Englannin ’tarjous’ joudutti suuresti rauhantekoa!

        ”Ukraina sen sijaan ei pystynyt tekemään rauhaa 2022 maaliskuussa, vaan Bidenin USA ja Britannia Boris Johnsonin toimiessa käskyntuojana, estivät sen. Se johti Ukrainan nyt nähtyyn tuhoutumiseen.”

        JA SAMA VÄITE UUDELLEEN: Sotakiihkoinen EI OLE HYÖKKÄÄVÄ NAZI-VENÄJÄ! Sen sijaan sotakiihkoinen on muka puolustava Ukraina, joka ei suostunut Venäjän vaatimuksiin ja joka ei tosin ole vielä kolmen vuoden jälkeenkään lähelläkään tuhoutumista!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stalin ei halunnut katkaista välejä Hitleriin. Ei hän Länttä pelännyt

        Ilmeisesti kuitenkin pelkäsi sillä suomalaiset sotavangit sodan loppupuolella kertoivat palattuaan takaisin Suomeen, että heiltä oli kuulusteltu tarkkaan siitä missä, minkälaisia ja kuinka paljon ulkomaalaisia joukkoja on Suomessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmeisesti kuitenkin pelkäsi sillä suomalaiset sotavangit sodan loppupuolella kertoivat palattuaan takaisin Suomeen, että heiltä oli kuulusteltu tarkkaan siitä missä, minkälaisia ja kuinka paljon ulkomaalaisia joukkoja on Suomessa.

        No ei tuollaisesta kuulustelusta mitään voi päätellä. NL teeskenteli vastakkainasettelua Lännen kanssa, joten alemmat portaat toimivat noin osata teatteria

      • Anonyymi

        Kerrankin näkee todellisen historiantuntijan lausunnon. Suomen onni oli kuitenkin siinä, että rauhan asettivat ensisijaiseksi Miehet, joilla oli, sekä viisautta, että valtuudet tehdä se.

      • Anonyymi

        "Samanlaista tilannesokeutta" näiltä vasemmistonilkeiltä ; jos heidän haaveensa toteutuisi , heidätkin "tarhattaisiin" puhdistusten toisessa vaiheessa sillä "joka kerran on maansa pettänyt , voi tehdä sen uudelleen" ... ( Josef Vissarionovits Dshugashvili )

    • Anonyymi

      Totta. Hitler ei halunnut sotaa. Vain Stalin ja Länsi ja Puola halusivat

    • Anonyymi

      Suomen johto oli 1939 naiivin lapsenuskoista ja sivuutti suurvallan vaatimukset muka vain kevyinä heittoina eli leikki tulella. Sitten 30. marraskuuta kylmän maailman kovat realiteetit iskivät päin näköö. Tilanne on nyt hyvin samankaltainen kuin silloin, uskotaan lapsen uskolla, että kun me nyt olemme Natossa niin ei meille mitään pahaa voi tapahtua. Mutta kun voi pahimmillaan voimme joutua jopa ydinpommien näyttämöksi eikä kukaan tai mikään voi taata, etteikö näinkin voisi tapahtua.

      • Anonyymi

        Suomessa uskottiin ettei sotaa tule eikä Stalin sitä väärää uskoa halunnut poistaa uhkavaatimuksella.

        Ministerit Tanner ja Cajander puhuivat vähän ennen sotaa, että on hyvä ettei aseita ole turhaan hankittu ruostumaan kun sotaa ei tule.

        Jos Stalin olisi uhannut varmasti hyökätä, ellei Suomi suostu vaatimuksiin , Suomi luultavasti olisi suostunut.. Ei olisi tietoisesti valittu sotaa yksin ja huonosti varustettuna suurvaltaa vastaan.

        Stalin halusi sodalla vallata koko Suomen eikä vain rajansiirtoa kuten Juri Kilin sanoo.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Ultimaatumi

        Stalinin taitava hämäys ja ajanpeluu johti sotaan. Vaadittiin ensin mahdotonta rajansiirtoa Mannerheim-linjan länsiosan pohjoispuolelle, mutta ei kuitenkaan uhattu varmasti hyökätä ellei Suomi suostu.

        Neuvottelut jäädytettiin sillä tavalla kunnes NL oli valmis hyökkäämään. Tuli Mainilan laukaukset ja hyökkäys vähän niiden jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa uskottiin ettei sotaa tule eikä Stalin sitä väärää uskoa halunnut poistaa uhkavaatimuksella.

        Ministerit Tanner ja Cajander puhuivat vähän ennen sotaa, että on hyvä ettei aseita ole turhaan hankittu ruostumaan kun sotaa ei tule.

        Jos Stalin olisi uhannut varmasti hyökätä, ellei Suomi suostu vaatimuksiin , Suomi luultavasti olisi suostunut.. Ei olisi tietoisesti valittu sotaa yksin ja huonosti varustettuna suurvaltaa vastaan.

        Stalin halusi sodalla vallata koko Suomen eikä vain rajansiirtoa kuten Juri Kilin sanoo.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Ultimaatumi

        Juuri niin "tyhmyys tiivistyy, vihan alttarilla". "Kun ihminen unohtaa inhimillisen arvokkuutensa, hän ei ole muuta kuin eläin". - Victor Frankl

      • Anonyymi

        Tiltu voi itse joutua ydimpommien näyttämöksi.

    • Anonyymi

      Putinkin vakuutteli, että Venäjän joukot vain harjoittelee Ukrainan rajalla ja poistuu sieltä niiden loputtua. Hämäystähän se vain oli.

      Hyökkäsivät Ukrainaan 24.2.2022

      • Anonyymi

        Putinkin vakuutteli, että Venäjän joukot vain harjoittelee Ukrainan rajalla ja poistuu sieltä niiden loputtua. Hämäystähän se vain oli.

        Nyt ei ole hämäystä Putler yritettiin salamurhata ties monenko yrityksen jälkeen ei onnistunut vieläkään mutta pian palikat loksahtaa kohdalleen

        KOHTALO SAMA KUIN HITLER-

        https://www.youtube.com/watch?v=Gt8VYEGDO70&ab_channel=INSIDERUSSIA

        Live Stream käynnissä-

    • Anonyymi

      Olisipa vielä se Neuvostoliitto niin sotaa Euroopassa ei olisi.

    • Anonyymi

      Kommentointi kuvaa hyvin millaisella fantasian tasolla asiat halutaan nähdä ja selittää.
      Faktaperusteitakin jatketaan sujuvasti kuvittelulla ja toiveilla.
      Koko ajan tulee potentiaalia, olisi tehnyt, oltaisiin tehty, ei oltaisi tehty jne.
      Ja jossittelua vaihtoehtoisena todellisuutena.
      Jos Suomi olisi toiminut nii n tai näin...
      Parhaimmillaan ollaan tietäjiä kun mennään toisten pään sisään. Mitä Stalin todellisuudessa aikoi, Mitä Mannerheim oikeasti ajatteli.
      Kovin vaivalloistahan se on pysyä tunnetuissa tosiasioissa, mutta jotenkin ajatuksia voi selventää kun tapahtumia lähestyy seurausten ja lopputulosten kautta.
      Arvoasetteluille siinäkin on tietysti sijaa.
      Vaarallista asioista tulee kuitenkin kun näyttää että meidän päättäjämmekin toimivat enimmäkseen mielikuvituksen, oikein laukkaavan sellaisen, luomien uhkakuvien perusteella.
      Ja asiaa pahentaa edelleen se että nekin näyttävät annettavan ulkoa ja niiden mukaan sokeasti toimitaan.
      Tämäkin aika voidaan tuomita vasta sitten kun lopputulos on selvillä, mutta millainen siitä tulee, siihen pystytään vaikuttamaan nyt järkevämmällä toiminnalla.

      • Anonyymi

        Kaikkea voidaan jssitella loputtomasti, mutta todellakin vasta sodan päätyttyä voidaan nähdä tosiasiat.

        Toiveajattelu, josta saamme lukea päivittäin on kuitenkin varsin yksipuolista, joten ei kannata tehdä kovin pitkälle meneviä päätöksiä niiden pohjalta.

    • Anonyymi

      Stalin halusi saada Suomen näyttämään syylliseltä sotaan. Vaati mahdotonta rajansiirtoa kannaksella pääpuolustuslinjan länsiosan pohjoispuolelle tietäen ettei Suomi voi siihen suostua kuten Juri Kilinkin sanoo.

      Uhkavaatimusta ei kuitenkaan esitetty, että hyökätään varmasti ellei Suomi suostu vaatimukseen. Suomi luultavasti olisi suostunut uhkavaatimukseen. Ei olisi tietoisesti valittu sotaa yksin ja heikosti varustettuna suurvaltaa vastaan.

      Mainilan lavastus oli tekosyy aloittaa hyökkäys Suomeen.

    • Anonyymi

      Oli vahva lapsenusko, että ei sotaa syty kun ei ole syttynyt ennenkään. Sama on nytkin kun pää on Nato-pensaassa, kaikki hyvin.

      • Anonyymi

        "Oli vahva lapsenusko, että ei sotaa syty kun ei ole syttynyt ennenkään."

        Kun ultimaatumia ei esitetty niin mitä muuta voi uskoa kuin ettei sotaa tule. Olisiko Suomen johdon pitänyt olla ajatustenlukijoita.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Ultimaatumi

      • Anonyymi

        ” Oli vahva lapsenusko, että ei sotaa syty kun ei ole syttynyt ennenkään. ”

        NEUKKU-VENÄJÄLLÄ OLI VUOROSTAAN SYKSYLLÄ 1939 LAPSENUSKO SIITÄ, ETTÄ KUN HYÖKÄTÄÄN ASEIN RAJAN YLI NIIN SUOMEN ”KANSA” OTTAA HYÖKKÄÄJÄN KUKKAPUSKIEN KERA VASTAAN!

        Outoa, että tästäkin asiasta valehdellaan yhä näin räikeästi!

        Ennen Talvisotaa aluevaihdoksista neuvoteltiin kolmasti ja Suomi oletti, että neljäs kertakin tulee…

Suomi oli valmis siirtämään rajaa Kannaksella Inoon saakka ja lupasi Venäjälle puolikkaan Suursaaresta. Kantona kaskessa oli neukun vaatimus maatukikohdasta Suomessa Hankoniemellä ja siihen Suomi, viisaasti kyllä, ei suostunut!

Asiassa olisi ehkä päästy eteenpäin, mutta Stalin katkaisi neuvottelut ja sanoi irti hyökkäämättömyyssopimuksen ja hyökkäsi ilman sodanjulistusta!

        Hän oli liikaa kuunnellut Moskovan suomalaisia kommunistiemigrantteja, jotka vakuuttivat, että paikallinen väestö ottaa hyökkäävän Puna-armeijan vastaan kukkapuskien kera.

Niinpä puna-armeija ylitti rajan sinellit päällä ja lähtivät metrisessä umpihangessa kahlaamaan kohti suomalaisasemia, joista Maxim-konekiväärit nakuttivat!

Stallari ei tunnu pääsevän eroon helmasynnistään, jonka mukaan oli pikkuvaltion ’oma vika’, että rauhantahtoisen Stalinin oli ”ihan pakko” hyökätä maahan!

Sota kesti lopulta yli kolme kuukautta ja tuli kovin tyyriiksi Stalinille!

      • Anonyymi

        Ei ole pää pensaassa kun on 32 Nato jäsenmaata tarkkailemassa tilannetta. Sehän kyrsii suunnattomasti bolsua.

    • Anonyymi

      Suomen lähettiläs Hjalmar Procopé sai Yhdysvaltojen presidentiltä Franklin D. Rooseveltiltä tapaamisessa Valkoisessa talossa 28. elokuuta vahvistamattoman tiedon Itä-Euroopan etupiirijaosta Saksan ja Venäjän kesken. Procopé lähetti tapaamisesta laatimansa raportin Suomen ulkoministeriölle pari päivää myöhemmin lentopostilla. Suomen ulkopoliittinen johto ei kuitenkaan vielä tuossa vaiheessa uskonut, että pitkäaikainen kumppani Saksa olisi pettänyt Suomen. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan kokouksessa 13. syyskuuta tilannetta arvioitiin Suomen kannalta jopa suotuisaksi

      Helsingissä 13.9.1939 Eljas Erkon johdolla kokoontunut eduskunnan ulkoasiainvaliokunta arvioi Suomen aseman Hitler-Stalin paktin jälkeen »sangen suotuisaksi». Ulkoministeri oletti Neuvostoliiton muuttuneessa tilanteessa luopuvan vastustamasta Tukholman suunnitelmaan pohjautuvaa Ahvenanmaan linnoittamista. Hiidenmaan ja Saarenmaan mahdollinen joutuminen venäläisten haltuun vähentäisi Moskovan kiinnostusta Ahvenanmaahan. Keväällä keskeytyneet kauppaneuvottelut saattoivat myös alkaa uudelleen.9

      tiedottaessaan lähettiläs Yrjö-Koskiselle Puolalle 17.9.1939 annetusta sodanjulistuksesta neuvostohallitus samalla ilmaisi halukkuutensa noudattaa puolueettomuuspolitiikkaa suhteissaan Suomeen. Erkko toimitti viestin viipymättä STT:n välityksellä julkisuuteen korostaen sen tulleen otetuksi vastaan Suomessa »suurella tyydytyksellä» ja olevan »sopusoinnussa niiden rauhallisten ja ystävällisten keskustelujen hengen kanssa, joita Suomella on ollut Neuvostoliiton ulkoasiainkomissariaatin kanssa».

      Vielä marraskuun lopulla 1939, jolloin Moskovan neuvottelut olivat katkenneet ja Neuvostoliiton lehdet olivat aloittaneet räikeän Suomen-vastaisen propagandansa, Erkko rauhoitteli huolestuneita alaisiaan vakuuttamalla, että ”eivät venäläiset talvea vasten lähde hyökkäämään”.

      Kokoontuessaan 24.8.1939 Kesärantaan pohtimaan tilannetta Cajanderin hallitus aavisti suursodan olevan ovella. Suomen asemaan nähden vallitsi kuitenkin optimistinen mieliala. Saksa ja »Venäjä» eivät päästäisi toisiaan etenemään tänne, mikä merkitsisi tasavallan neutraliteetin vahvistumista. Ulkomaankaupan turvaaminen saattoi kuitenkin Keski-Euroopassa käytäviä taisteluja ajatellen tuottaa vaikeuksia.1

      Kesärannan kokouksesta puuttui ulkoministeri Erkko, joka oli lähtenyt kuningas Leopoldin koollekutsumaan Oslo-valtioiden kokoukseen Brysseliin. Tarkoituksena oli vielä viime hetkellä käynnistää välitysaktio Euroopan rauhan pelastamiseksi. Menomatkalla Erkko tapasi Tukholmassa Bromman lentokentällä lähettiläs Paasikiven ilmaisten toiveikkuutensa oman maan tulevaisuuteen nähden. Hänen käsityksensä mukaan Suomesta ei ollut puhuttu Saksan ja Venäjän neuvotteluissa. »Ei luullut meillä olevan erikoista vaaraa»

      • Anonyymi

        Neuvostoliitto ei antanut Suomelle todellista mahdollisuutta valita sodan ja rauhan välillä kun ei esittänyt Suomelle uhkavaatimusta, että hyökkää varmasti ellei Suomi suostu vaatimuksiin.

        Jos uhkavaatimus olisi esitetty Erkko ja Tanner ja Cajander olisivat suostuneet vaatimuksiin . Ei olisi tietoisesti valittu sotaa yksin ja huonosti varustettuna suurvaltaa vastaan.

        Stalin halusi sodalla vallata koko Suomen eikä siksi esittänyt uhkavaatimusta .

        Stalinin taitava hämäys johti sotaan 1939. Vaadittiin mahdotonta rajansiirtoa kannaksen pääpuolustuslinjan länsiosan pohjoispuolelle .

        Mutta ei esitetty uhkavaatimusta että hyökätään varmasti ellei Suomi suostu. Niin ollen Suomessa jäätiin uskoon ettei sotaa tulekaan. Syyttämällä Suomea Mainilan laukauksista NL sai tekosyyn aloittaa hyökkäys Suomeen.

        Tällä tavalla Stalin sai Suomen näyttämään syylliseltä sotaan . Venäjällä Suomea syytetään nykyäänkin siitä ettei Suomi suostunut vaatimuksiin ja Suomi ampui Mainilan laukaukset ja on niin olleen syyllinen talvisotaan.

        Ei puhuhuta mitään ettei uhkavaatimusta esitetty ja NL itse ampui Mainilan laukaukset.

        Ja jankuti jankuti taas, oletko noin helvetin lapsellinen?

        "Niin ollen Suomessa jäätiin uskoon ettei sotaa tulekaan"

        Hahaha ei siihen uskonut muut kuin sinä vielä 86 vuotta jälkikäteen ja idiootti ulkoministeri Erkki👢

    • Anonyymi

      Erkon kanssa kilpailee k-päisyydessä puolustusministeri Niukkanen jolla oli kirjaimellisesti oma lehmä ojassa.
      Mikä oli Erkon motiivi, puhtasti vain k-a päässä.

      • Anonyymi

        Erkko ei halunnut sotaa. Stalin halusi sodalla vallata koko Suomen eikä vain rajansiirtoa kannaksella, kuten Juri Kilin sanoo.

        Neuvottelut oli vain hämäystä ja ajanpeluuta sotavalmisteluille.

        No mitä siitä haluamisesta jankutat, ei se mistään halunamisesta kyse ollut, Erkko oli täysi typerys.

        Stalin varmasti tiesi Tannerin , Cajanderin ja Erkon puheet ettei sotaa tule. Kuitenkaan Stalin ei korjannut väärää käsitystä uhkavaatimuksella, että Venäjä hyökkää varmasti ellei Suomi suostu rajansiirtoon kannaksella.

        Suomi ei olisi tietoisesti valinnut sotaa yksin ja huonosti varustettuna suurvaltaa vastaan jos uhkavaatimus olisi esitetty.

        Tästä on pakko päätellä, että Stalin halusi sodalla vallata koko Suomen eikä vain rajansiirtoa.

        Neuvottelut oli hämäystä ja ajanpeluuta sotavalmisteluille kuten Juri Kilinkin sanoo.

        Useat Suomen ministerit jätettiin tahallaan väärään käsitykseen ettei sotaa tule joka helposti olisi voitu korjata uhkavaatimuksella.

        Tanner Cajander ja Erkko uskoivat ettei sotaa tule. Hallitus ei niin ollen päässyt yksimielisyyteen ehtoihin suostumisesta.

        Stalin halusi sodalla vallata koko Suomen eikä vain pientä rajansiirtoa. Siksi hän ei esittänyt uhkavaatimusta joka olisi tehonnut Suomen ministereihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mitä siitä haluamisesta jankutat, ei se mistään halunamisesta kyse ollut, Erkko oli täysi typerys.

        "Erkko oli täysi typerys."

        Paremminkin Stalin oli taitava hämääjä. Stalinkin uskoi vuonna 1941 ettei Saksa hyökkää Neuvostoliittoon. Hitler onnistui hyvin hämäyksessään.

        Kun vihollinen ei suoraan uhkaa hyökkäyksellä järkevätkin johtajat voi alkaa uskoa ettei hyökkäystä tulekaan.

        https://seura.fi/ilmiot/historia/neuvostojohtaja-josif-stalin-ei-suostunut-uskomaan-etta-hitler-hyokkaisi/

        Sodankäynnin sääntöihin pitäisi saada vaatimus uhkavaatimuksesta ennen hyökkäystä. Jos hyökätään ilman sitä hyökkäys pitäisi tuomita sotarikokseksi.

        Hyökkääjä voi hämätä uhria uskomaan ettei hyökkää ja hyökätä sitten yllättäen. Kuten Suomeen 1939 ja Ukrainaan 2022.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Erkko oli täysi typerys."

        Paremminkin Stalin oli taitava hämääjä. Stalinkin uskoi vuonna 1941 ettei Saksa hyökkää Neuvostoliittoon. Hitler onnistui hyvin hämäyksessään.

        Kun vihollinen ei suoraan uhkaa hyökkäyksellä järkevätkin johtajat voi alkaa uskoa ettei hyökkäystä tulekaan.

        https://seura.fi/ilmiot/historia/neuvostojohtaja-josif-stalin-ei-suostunut-uskomaan-etta-hitler-hyokkaisi/

        Neuvostoliitolla ja Saksalla oli 1941 hyökkäämättömyyssopimus ja samoin Suomella ja NL:lla oli hyökkäämättömyyssopimus ennen talvisotaa.

        Saksa ei 1941 suoraan uhannut NL:a hyökkäyksellä eikä NL uhannut 1939 Suomea suoraan hyökkäyksellä.

        Stalin erehtyi uskomaan ettei Saksa hyökkää ja Erkko, Tanner ja Cajander erehtyivät uskomaan ettei NL hyökkää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Erkko oli täysi typerys."

        Paremminkin Stalin oli taitava hämääjä. Stalinkin uskoi vuonna 1941 ettei Saksa hyökkää Neuvostoliittoon. Hitler onnistui hyvin hämäyksessään.

        Kun vihollinen ei suoraan uhkaa hyökkäyksellä järkevätkin johtajat voi alkaa uskoa ettei hyökkäystä tulekaan.

        https://seura.fi/ilmiot/historia/neuvostojohtaja-josif-stalin-ei-suostunut-uskomaan-etta-hitler-hyokkaisi/

        "Erkon pitäisi mennä metsään ja ampua kuula kalloonsa"

        Totesi Mannerheim sodan sytyttyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Erkon pitäisi mennä metsään ja ampua kuula kalloonsa"

        Totesi Mannerheim sodan sytyttyä.

        Erkon uskolle että Stalin bluffaa oli hyviä perusteita. Tanner ja Cajanderkin uskoivat ettei NL hyökkää. Puhuivat vähän ennen sotaa että on hyvä ettei aseita ole turhaan hankittu kun sotaa ei tule.

        Vuoden 1939 loppukesällä Väinö Tanner kirjoitti Paasikivelle sodan tuskin syttyvän, sillä ”niin järjettömäksi maailma ei voi tulla”.

        NL ei esittänyt uhkavaatimusta , että hyökkää varmasti ellei Suomi suostu vaatimuksiin. Jos uhkavaatimus olisi esitetty Suomi ei olisi tietoisesti valinnut sotaa yksin suurvaltaa vastaan.

        Stalin halusi sodalla vallata koko Suomen eikä vain rajansiirtoa kannaksella Juri Kilinin mukaan. Siksi ei esittänyt uhkavaatimusta.

        Suomella ja Neuvostoliitolla oli lisäksi hyökkäämättömyyssopimus joten sota maiden välillä ei ollut mahdollinen ellei toinen osapuoli rikkoisi sopimusta. NL väitti 26.11.1939 Suomen rikkoneen sopimusta ampumalla tykillä rajan yli Mainilan kylään ja sillä perusteella NL irtisanoi hyökkäämättömyyssopimuksen ja hyökkäsi Suomeen 30.11,1939

        Ei uhkavaatimusta ja hyökkäämättömyyssopimus maiden välillä. Stalin uskoi 1941 ettei Saksa hyökkää . Maiden välillä oli hyökkäämättömyyssopimus eikä Hitler ollut esittänyt mitään uhkavaatimusta.

        Stalininkin olisi pitänyt mennä metsään ja ampua kuula kalloonsa. Stalin hämäsi onnistuneesti Suomea 1939 ja Hitler NL:a 1941

        Talvisodan neuvotteluista saa kuvan Stalinin taitavana hämäyksenä ja ajanpeluuna. Ei uhkavaatimusta jolla suomalaiset saatiin uskomaan ettei sotaa tule ja kun sotavalmistelut oli tehty suomalaisten väitetään ampuneen tykillä rajan yli jonka perusteella irtisanottiin hyökkäämättömyyssopimus ja hyökättiin Suomeen.

      • Anonyymi

        Eikö nyt mahdu kaaliin? Suomi uskoi, että neuvottelut yhä jatkuu!

        Suomi oli valmis siirtämään rajaa Kannaksella Inoon saakka ja lupasi Venäjälle puolikkaan Suursaaresta. Kantona kaskessa oli neukun vaatimus maatukikohdasta Suomessa Hankoniemellä ja siihen Suomi, viisaasti kyllä, ei suostunut!

Asiassa olisi ehkä päästy eteenpäin, mutta Stalin katkaisi neuvottelut ja sanoi irti hyökkäämättömyyssopimuksen ja hyökkäsi ilman sodanjulistusta!

Hän oli liikaa kuunnellut Moskovan suomalaisia kommunistiemigrantteja, jotka vakuuttivat, että paikallinen väestö ottaa hyökkäävän Puna-armeijan vastaan kukkapuskien kera.

Niinpä puna-armeija ylitti rajan sinellit päällä ja lähtivät metrisessä umpihangessa kahlaamaan kohti suomalaisasemia, joista Maxim-konekiväärit nakuttivat!

Stallari ei tunnu pääsevän eroon helmasynnistään, jonka mukaan oli pikkuvaltion ’oma vika’, että rauhantahtoisen Stalinin oli ”ihan pakko” hyökätä maahan!

Sota kesti lopulta yli kolme kuukautta ja tuli kovin tyyriiksi Stalinille!

        Vasiljevin mukaan miestappioista esitetyt luvut ovat heitelleet suuresti eikä koko totuutta tiedetä vieläkään.

        – Virallisesti sanottiin ensin, että kuoli noin 65 000 ja noin 39 000 katosi, joista varmuudella noin 14 000 kuoli. Nyt puhutaan, että tuoreimpien tietojen mukaan nimeltä tiedettäisiin noin 123 000 kaatunutta.

        Vasiljevin mukaan yksi syy lukujen heittelemiseen on esimerkiksi se, että neuvostoviranomaiset ilmoittivat kadonneiksi nekin sotavangit – noin 5 400 henkeä – jotka palautettiin takaisin Suomesta.

        – Heistä suurin osa laitettiin Neuvostoliitossa leirille 5–8 vuodeksi epäiltyinä yhteistyöstä suomalaisten kanssa. Omaisille heidät ilmoitettiin silti joko kadonneiksi tai kuolleiksi.

        – Taustalla on salailua mutta myös sitä, että alkujaankin ihmisten kortistointi on tehty huonosti.

        Syksyllä 1939 ei tiedetty mitä tiedetään nyt joten sen ajan puheita pitää katsoa siinä valossa. Ei silloin Suomessa vielä tiedetty, että puolueeton Suomi oli 23.8.1939 salaa liitetty NL:n etupiiriin. Ei mikään pieni rajansiirto olisi niin ollen riittänyt. Koko Suomi piti saada NL:n vallan alle tavalla tai toisella.

        Erkon taipumattomuus saattoi pelastaa Suomen kun ei luovutettu Mannerheim-linjan länsiosaa ja tukikohta Hangossa. Mannerheim-linja kesti talvisodassa murtumatta 2,5 kuukautta mikä ajan voittaminen pelasti Suomen. Ranska ja Englanti uhkasivat sinä aikana tulla väliin mikä sai Stalinin luopumaan Terijoen hallituksesta ja suostumaan rauhaan Helsingin hallituksen kanssa.

        Marraskuussa 1940 Molotov sanoi Berliinissä , että elokuun 1939 sopimus on tarkoitetulla tavalla toteutettu Suomea lukuunottamatta. Tarkoitus oli niin ollen miehittää kaikki etupiirisopimuksessa mainitut maat.

        Molotov halusi Suomelle samaa ratkaisua kuin Bessarabialle ja Baltian maille. Hitler vastasi ettei Suomea vastaan saa tulla sotaa.

        Presidentti Mauno Koivisto sanoo kirjassaan:

        "Suomessa oli välillä vallalla sellainen ajattelu , että joustavammalla linjalla olisi päästy parempaan tulokseen. Omalta osaltani en ole törmännyt tietoon johon tämä usko voisi nojata.

        Ei ole näyttöä siitä, että Neuvostoliitolla olisi ollut Suomen osalta toisenlaiset suunnitelmat kuin Baltian maiden osalta. Stalin korosti useasti Baltian mallin seuraamista myös Suomen kohdalla."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Useat Suomen ministerit jätettiin tahallaan väärään käsitykseen ettei sotaa tule joka helposti olisi voitu korjata uhkavaatimuksella.

        Tanner Cajander ja Erkko uskoivat ettei sotaa tule. Hallitus ei niin ollen päässyt yksimielisyyteen ehtoihin suostumisesta.

        Stalin halusi sodalla vallata koko Suomen eikä vain pientä rajansiirtoa. Siksi hän ei esittänyt uhkavaatimusta joka olisi tehonnut Suomen ministereihin.

        ” Stalin halusi sodalla vallata koko Suomen eikä vain pientä rajansiirtoa.”

        UNOHTUUKO NYT JOILTAKIN, ETTÄ heti kun Stalin perusti Terijoen hallituksen ja julisti sen olevan Suomen ”oikea hallitus”, ja ainoa, jonka kanssa neuvotellaan, NIIN SIITÄ LÄHTIEN SODAN LOPPUUN SAAKKA OLI TAVOITTEENA ”KOKO SUOMEN VALTAAMINEN ”. BALTIAN MAIDEN TAPAAN!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö nyt mahdu kaaliin? Suomi uskoi, että neuvottelut yhä jatkuu!

        Suomi oli valmis siirtämään rajaa Kannaksella Inoon saakka ja lupasi Venäjälle puolikkaan Suursaaresta. Kantona kaskessa oli neukun vaatimus maatukikohdasta Suomessa Hankoniemellä ja siihen Suomi, viisaasti kyllä, ei suostunut!

Asiassa olisi ehkä päästy eteenpäin, mutta Stalin katkaisi neuvottelut ja sanoi irti hyökkäämättömyyssopimuksen ja hyökkäsi ilman sodanjulistusta!

Hän oli liikaa kuunnellut Moskovan suomalaisia kommunistiemigrantteja, jotka vakuuttivat, että paikallinen väestö ottaa hyökkäävän Puna-armeijan vastaan kukkapuskien kera.

Niinpä puna-armeija ylitti rajan sinellit päällä ja lähtivät metrisessä umpihangessa kahlaamaan kohti suomalaisasemia, joista Maxim-konekiväärit nakuttivat!

Stallari ei tunnu pääsevän eroon helmasynnistään, jonka mukaan oli pikkuvaltion ’oma vika’, että rauhantahtoisen Stalinin oli ”ihan pakko” hyökätä maahan!

Sota kesti lopulta yli kolme kuukautta ja tuli kovin tyyriiksi Stalinille!

        Vasiljevin mukaan miestappioista esitetyt luvut ovat heitelleet suuresti eikä koko totuutta tiedetä vieläkään.

        – Virallisesti sanottiin ensin, että kuoli noin 65 000 ja noin 39 000 katosi, joista varmuudella noin 14 000 kuoli. Nyt puhutaan, että tuoreimpien tietojen mukaan nimeltä tiedettäisiin noin 123 000 kaatunutta.

        Vasiljevin mukaan yksi syy lukujen heittelemiseen on esimerkiksi se, että neuvostoviranomaiset ilmoittivat kadonneiksi nekin sotavangit – noin 5 400 henkeä – jotka palautettiin takaisin Suomesta.

        – Heistä suurin osa laitettiin Neuvostoliitossa leirille 5–8 vuodeksi epäiltyinä yhteistyöstä suomalaisten kanssa. Omaisille heidät ilmoitettiin silti joko kadonneiksi tai kuolleiksi.

        – Taustalla on salailua mutta myös sitä, että alkujaankin ihmisten kortistointi on tehty huonosti.

        "Kantona kaskessa oli neukun vaatimus maatukikohdasta Suomessa Hankoniemellä ja siihen Suomi, viisaasti kyllä, ei suostunut!
"

        Hahaha ja taas yrität syöttää samaa vanhaa valetta, ties monesko tuhannes kerta:-D

        Ei tule näköjään vanhuus ja dementia yksin:-D

        Neuvottelujen jatkuessa Moskovassa 4.11.1939 »päättävä äly», Stalin, oli jälleen paikalla. Pian osoittautui, ettei Molotovin puheen tietyn kohdan ylimalkaisuus pemstunut sattumaan. Keskustelun pyörittyä aikansa vanhoja argumentteja toistellen Hangon ympärillä Stalin veti yhtäkkiä esiin vaihtoehdon. Näyttäen kartalla punakynällä ympäröi tyjä, Hangon itäpuolella sijaitsevia saaria Hermansö, Koö ja Hästö-Busö hän tiedusteli: »Tarvitsetteko näitä saaria»? Lappohjan ankkuripaikkaan nähden vaatimus pysyi entisellään. Suomalaiset saattoivat vain vastata kysymyksen olevan saarien osalta uudesta asiasta, josta heidän täytyi kysyä hallituksensa ohjeita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erkon uskolle että Stalin bluffaa oli hyviä perusteita. Tanner ja Cajanderkin uskoivat ettei NL hyökkää. Puhuivat vähän ennen sotaa että on hyvä ettei aseita ole turhaan hankittu kun sotaa ei tule.

        Vuoden 1939 loppukesällä Väinö Tanner kirjoitti Paasikivelle sodan tuskin syttyvän, sillä ”niin järjettömäksi maailma ei voi tulla”.

        NL ei esittänyt uhkavaatimusta , että hyökkää varmasti ellei Suomi suostu vaatimuksiin. Jos uhkavaatimus olisi esitetty Suomi ei olisi tietoisesti valinnut sotaa yksin suurvaltaa vastaan.

        Stalin halusi sodalla vallata koko Suomen eikä vain rajansiirtoa kannaksella Juri Kilinin mukaan. Siksi ei esittänyt uhkavaatimusta.

        Suomella ja Neuvostoliitolla oli lisäksi hyökkäämättömyyssopimus joten sota maiden välillä ei ollut mahdollinen ellei toinen osapuoli rikkoisi sopimusta. NL väitti 26.11.1939 Suomen rikkoneen sopimusta ampumalla tykillä rajan yli Mainilan kylään ja sillä perusteella NL irtisanoi hyökkäämättömyyssopimuksen ja hyökkäsi Suomeen 30.11,1939

        Ei uhkavaatimusta ja hyökkäämättömyyssopimus maiden välillä. Stalin uskoi 1941 ettei Saksa hyökkää . Maiden välillä oli hyökkäämättömyyssopimus eikä Hitler ollut esittänyt mitään uhkavaatimusta.

        Stalininkin olisi pitänyt mennä metsään ja ampua kuula kalloonsa. Stalin hämäsi onnistuneesti Suomea 1939 ja Hitler NL:a 1941

        https://seura.fi/ilmiot/historia/neuvostojohtaja-josif-stalin-ei-suostunut-uskomaan-etta-hitler-hyokkaisi/

        "Erkon uskolle että Stalin bluffaa oli hyviä perusteita."

        On toki pöhveIin lahon kaalin sisällä, mutta ei muualla:-D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö nyt mahdu kaaliin? Suomi uskoi, että neuvottelut yhä jatkuu!

        Suomi oli valmis siirtämään rajaa Kannaksella Inoon saakka ja lupasi Venäjälle puolikkaan Suursaaresta. Kantona kaskessa oli neukun vaatimus maatukikohdasta Suomessa Hankoniemellä ja siihen Suomi, viisaasti kyllä, ei suostunut!

Asiassa olisi ehkä päästy eteenpäin, mutta Stalin katkaisi neuvottelut ja sanoi irti hyökkäämättömyyssopimuksen ja hyökkäsi ilman sodanjulistusta!

Hän oli liikaa kuunnellut Moskovan suomalaisia kommunistiemigrantteja, jotka vakuuttivat, että paikallinen väestö ottaa hyökkäävän Puna-armeijan vastaan kukkapuskien kera.

Niinpä puna-armeija ylitti rajan sinellit päällä ja lähtivät metrisessä umpihangessa kahlaamaan kohti suomalaisasemia, joista Maxim-konekiväärit nakuttivat!

Stallari ei tunnu pääsevän eroon helmasynnistään, jonka mukaan oli pikkuvaltion ’oma vika’, että rauhantahtoisen Stalinin oli ”ihan pakko” hyökätä maahan!

Sota kesti lopulta yli kolme kuukautta ja tuli kovin tyyriiksi Stalinille!

        Vasiljevin mukaan miestappioista esitetyt luvut ovat heitelleet suuresti eikä koko totuutta tiedetä vieläkään.

        – Virallisesti sanottiin ensin, että kuoli noin 65 000 ja noin 39 000 katosi, joista varmuudella noin 14 000 kuoli. Nyt puhutaan, että tuoreimpien tietojen mukaan nimeltä tiedettäisiin noin 123 000 kaatunutta.

        Vasiljevin mukaan yksi syy lukujen heittelemiseen on esimerkiksi se, että neuvostoviranomaiset ilmoittivat kadonneiksi nekin sotavangit – noin 5 400 henkeä – jotka palautettiin takaisin Suomesta.

        – Heistä suurin osa laitettiin Neuvostoliitossa leirille 5–8 vuodeksi epäiltyinä yhteistyöstä suomalaisten kanssa. Omaisille heidät ilmoitettiin silti joko kadonneiksi tai kuolleiksi.

        – Taustalla on salailua mutta myös sitä, että alkujaankin ihmisten kortistointi on tehty huonosti.

        "Eikö nyt mahdu kaaliin? Suomi uskoi, että neuvottelut yhä jatkuu!"

        Hahahaha, näin tapahtui pelkästään pöhveIin lahon kaalin sisällä 86 vuotta jälkikäteen:-D

        Keskustelun vähitellen tyrehtyessä molemmat osapuolet totesivat mielipide-erot niin suuriksi, ettei ratkaisua »tällä kertaa» löytynyt. Ystävällisten jäähyväisten jälkeen suomalaiset poistuivat. Neuvottelujen jatkosta ei sovittu. Kun riittävä valmius uusiin aloitteisiin, mikä luonnollisesti olisi merkinnyt lisämyönnytyksiä, kummallakin puolella puuttui, suomalaiset eräiden välivaiheiden jälkeen lähtivät hallituksensa suostumuksen saatuaan ja neuvottelukumppaneille asianmukaisen kiitoskirjeen lähetettyään kotimatkalle. Helsinkiin saavuttiin 15.11.1939.54

        Pakaslahden saaman vaikutelman mukaan Erkko pyrki tuolloin, kuten myös Steinin kohdalla edellisenä keväänä, määrätietoisesti eroon neuvotteluista vedoten mm. budjettikiireiden vaativan Tannerin läsnäoloa Helsingissä. 55 Toisaalta on pantava merkille, ettei Paasikivi liioin enää suositellut pysyttelyä Moskovassa ajan voittamiseksi. Suursaaren jäätyä »syöttinä» tehottomaksi ei tuntunut olevan enää mitään mistä neuvotella.

    • Anonyymi

      Tulkinnat talvisodasta ovat Venäjällä parhaillaan käymistilassa. Kilin näkee esimerkiksi sodan motiivit toisin kuin moni venäläinen kollegansa. Hänen mukaansa Neuvostoliiton pääasiallinen tavoite oli lyhentää valloitussodan avulla vaarallisen pitkäksi koettua länsirajaa. Helsinki oli puna-armeijan simulaatioissa valloitettu moneen kertaan ennen hyökkäystä.

      Kilin ei usko, että Venäjällä päästään vielä pitkään aikaan yksimielisyyteen talvisodan tulkinnoista. Hän syyttää tutkijoita siitä, että nämä nojaavat joko liian kapeaan tai vanhentuneeseen lähdeaineistoon. Osa tulkinnoista on jopa huvittavia. Kilinin mukaan Stalin ei missään nimessä pyrkinyt rauhanomaiseen ratkaisuun.

      https://www.ts.fi/uutiset/1074162214

    • Anonyymi

      Kaikki tietävät että Suomen johto on hölmön yksinkertaista mutta ei kai sentään näin pöljää!

      • Anonyymi

        YKSINKERTAINEN OLI TODELLISUUDESSA NEUKKU-VENÄJÄN JOHTO, JOKA USKOI JA OLETTI SUOMEN OLEVAN HELPPO ’NAKKI’! SIMULOINNISSA OLI KANNAKSELLA ITÄRAJAN YLI HYÖKKÄÄVÄT JOUKOT VIIKOSSA HELSINGISSÄ JA SUOMUSSALMELLA HYÖKKÄÄVILLE JOUKOILLE TEROTETTIIN ETUKÄTEEN, ETTEI SAA VAHINGOSSA YLITTÄÄ RUOTSIN RAJAA!

        IHMEKÖS TUO KUN SUOMALAISET KOMU-EMIGRANTIT NEUKUN PUOLELLA OLIVAT VAKUUTTANEET SUOMEN ”TYÖKANSAN” OTTAVAN HYÖKKÄÄJÄN VASTAAN KUKKAPUSKIEN KERA!

        ON OIKEASTAAN AIKA HUPAISAA SE, ETTÄ TILTULAUMA ITSEPINTAISESTI VÄITTÄÄ SUOMEN JOHDON OLLEEN. ”HYVÄUSKOINEN”!

        KYLLÄ SITÄ HYVÄUSKOISUUTTA LÖYTYI RUNSAIN MITOIN MYÖS VASTAPUOLELLA! SEN TUNNUSTAMINEWN TUNTUU YHÄ OLEVAN VAIKEAA TILTULAUMALLE!!

        Hehehehe pöhveIi lauma se yksinäisessä vajakkiudessaan väittää Erkon olleen "viisas"

        Valehtelet! En ole sanonut sanaakaan ”Erkosta”!

        Tptesin vain selvän faktan! Suomessa kuviteltiin, että neuvottelut yhä jatkuvat ja lopulta sopimus syntyy!

        Muut tahot vakuuttivat Stalinin siitä, että hyökkäämällä homma ratkeaa hetkessä! Etkö osaa lukea tarkasti?

        Jos Juri Kiliniä uskotaan Erkon taipumattomuus oli parempi kuin vaatimuksiin suostumimen.

        Kilin sanoo ettei Stalin missään tapauksessa pyrkinyt rauhanomaiseen ratkaisuun.

        Ei kai Moskovan Tiltu voi Kiliniä pitää minään "pöhvelinä"

        Erkon taipumattomuus oli jäklkikäteen arvioiden parempi ratkaisu kuin Mannerheimlinjan länsiosan luovutus olisi ollut.

        Niin kauan kun tutkijatkaan eivät ole yksimielisiä olisiko sota vältetty suostumalla luovutukseen.

        HeHe pöhveIin sankari Kilin väittää Sandarmohiin haudatun suomalaisten teloittamia sotavankeja😂

        Mikä todistaa pöhveIin olevan Moskovan Tiltu🤪

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valehtelet! En ole sanonut sanaakaan ”Erkosta”!

        Tptesin vain selvän faktan! Suomessa kuviteltiin, että neuvottelut yhä jatkuvat ja lopulta sopimus syntyy!

        Muut tahot vakuuttivat Stalinin siitä, että hyökkäämällä homma ratkeaa hetkessä! Etkö osaa lukea tarkasti?

        "Tptesin vain selvän faktan! Suomessa kuviteltiin, että neuvottelut yhä jatkuvat ja lopulta sopimus syntyy!"

        Tosin se ei ole mikään"fakta", vaan pöhvelin oman lahon kaalin mielikuvitusta🤪

        Keskustelun vähitellen tyrehtyessä molemmat osapuolet totesivat mielipide-erot niin suuriksi, ettei ratkaisua »tällä kertaa» löytynyt. Ystävällisten jäähyväisten jälkeen suomalaiset poistuivat. Neuvottelujen jatkosta ei sovittu. Kun riittävä valmius uusiin aloitteisiin, mikä luonnollisesti olisi merkinnyt lisämyönnytyksiä, kummallakin puolella puuttui, suomalaiset eräiden välivaiheiden jälkeen lähtivät hallituksensa suostumuksen saatuaan ja neuvottelukumppaneille asianmukaisen kiitoskirjeen lähetettyään kotimatkalle. Helsinkiin saavuttiin 15.11.1939.54

        Pakaslahden saaman vaikutelman mukaan Erkko pyrki tuolloin, kuten myös Steinin kohdalla edellisenä keväänä, määrätietoisesti eroon neuvotteluista vedoten mm. budjettikiireiden vaativan Tannerin läsnäoloa Helsingissä. 55 Toisaalta on pantava merkille, ettei Paasikivi liioin enää suositellut pysyttelyä Moskovassa ajan voittamiseksi. Suursaaren jäätyä »syöttinä» tehottomaksi ei tuntunut olevan enää mitään mistä neuvotella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        YKSINKERTAINEN OLI TODELLISUUDESSA NEUKKU-VENÄJÄN JOHTO, JOKA USKOI JA OLETTI SUOMEN OLEVAN HELPPO ’NAKKI’! SIMULOINNISSA OLI KANNAKSELLA ITÄRAJAN YLI HYÖKKÄÄVÄT JOUKOT VIIKOSSA HELSINGISSÄ JA SUOMUSSALMELLA HYÖKKÄÄVILLE JOUKOILLE TEROTETTIIN ETUKÄTEEN, ETTEI SAA VAHINGOSSA YLITTÄÄ RUOTSIN RAJAA!

        IHMEKÖS TUO KUN SUOMALAISET KOMU-EMIGRANTIT NEUKUN PUOLELLA OLIVAT VAKUUTTANEET SUOMEN ”TYÖKANSAN” OTTAVAN HYÖKKÄÄJÄN VASTAAN KUKKAPUSKIEN KERA!

        ON OIKEASTAAN AIKA HUPAISAA SE, ETTÄ TILTULAUMA ITSEPINTAISESTI VÄITTÄÄ SUOMEN JOHDON OLLEEN. ”HYVÄUSKOINEN”!

        KYLLÄ SITÄ HYVÄUSKOISUUTTA LÖYTYI RUNSAIN MITOIN MYÖS VASTAPUOLELLA! SEN TUNNUSTAMINEWN TUNTUU YHÄ OLEVAN VAIKEAA TILTULAUMALLE!!

        HeHe ethän sinä vajakki osaa kirjoittaa kuin tikkukirjaimilla 😜

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erkon taipumattomuus oli jäklkikäteen arvioiden parempi ratkaisu kuin Mannerheimlinjan länsiosan luovutus olisi ollut.

        Niin kauan kun tutkijatkaan eivät ole yksimielisiä olisiko sota vältetty suostumalla luovutukseen.

        PöhveIin naisen logiikka ei peitä😂

        Erkko toimi miten toimi silkkaa tyhmyyttään, mitä pöhveIi luonnollisesti saman sortin tyyppinä ihailee😜

    • Anonyymi

      Ei ole mitään varmuutta siitä, että vaatimuksiin suostumalla syksyllä 1939 talvisota olisi vältetty. Tutkijatkin on siitä erimielisiä. Juri Kilinin mukaan Stalin olisi joka tapauksessa hyökännyt .

      Erkon taipumattomuutta on niin ollen pidettävä oikeana ratkaisuna niin kauan kun tutkijat on erimielisiä.

      • Anonyymi

        Mannerheim-linja kesti murtumatta 2,5 kuukautta mikä pelasti Suomeen. Jos sen länsiosa olisi luovutettu puna-armeija olisi hyvinkin päässyt kahdessa viikossa Helsinkiin. Välillä ei ollut mitään estelinjoja.

        Erkko oli luovutuksia vastaan. Kilinin mukaan Stalin olisi hyökännyt vaikka vaatimuksiin olisi suostuttukin.

        Jos Stalinin ja Churchillin sopimus on totta niin todennäköisesti N-liitto olisi joka tapauksessa hyökännyt Suomeen.

      • Anonyymi

        PöhveIin idiootti horinoilla ei ole mitään merkitystä 🤪

      • Anonyymi

        "Juri Kilinin mukaan Stalin olisi joka tapauksessa hyökännyt ."

        Juri Kilinin mukaan Sandarmohiin on haudattu suomalaisten teloittamia sotavankeja, mikä tekee pöhveIistä Moskovan Tiltun😂

    • Anonyymi

      Talvisodan rauhassa NL sai tukikohdan Hangosta ja rajaa siirrettiin kannaksella kauas Leningradista. Se ei kuitenkaan riittänyt NL:lle. Tämä tyrmää uskon että sota olisi voitu välttää pienillä rajansiirroilla. Sota olisi vain alkanut vähän myöhemmin.

      Noitten tapahtumien historioissa siteerataan usein Vjatsheslav Molotovin saarnaa, jonka Liettuan tyrmistynyt ulkoministeri Vincas Kreve-Mickevicius sai kuulla Moskovan Kremlissä kesäkuun viimeisen päivän myöhäisenä iltahetkenä tuona kohtalokkaana vuotena 1940. Molotov suositteli kuulijalleen realismia, sillä Liettua ja muut Baltian kansat, "Suomi mukaan luettuna", tullaan liittämään neuvostokansojen kunniakkaaseen perheeseen.

      viimeisenkin kulissin kaatoi vähemmän siteerattu kohta samasta Molotovin läksytyksestä. Stalinin ulkoministeri nimittäin sanoi näin:

      Olisi anteeksiantamatonta, jos Neuvostoliitto ei nyt käyttäisi hyväkseen tilaisuutta, joka ei ehkä enää tule toistumaan.

      https://yle.fi/a/3-5784861

      • Anonyymi

        Leningradin turvallisuus oli siis tekosyy sovjetisoida Baltian maat ja Suomi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Leningradin turvallisuus oli siis tekosyy sovjetisoida Baltian maat ja Suomi.

        Tekosyy samalla lailla kuin Yhdysvaltojen turvallisuus oli estää neuvosto-ohjusten sijoittaminen Kuubaan ja aloittaa taloussaarto ja yrittää hyökätä sinne.

    • Anonyymi

      Princetonin yliopiston professori Stephen Kotkin on julkaissut kolmiosaiseksi kaavaillun Josif Stalin -elämäkertasarjan toisen osan Hitleriä odoteltaessa 1929-1941 (Waiting for Hitler). Teos on kiinnostava suomalaisittain erityisesti siksi, että siinä on käsitelty talvisotaa laajalti ja uusien aineistojen pohjalta.

      Kotkinin karu arvio on, että ”Suomi maksoi raskaasti vältettävissä olleesta Talvisodasta”.

      Veitsen terällä
      Suomen itsenäisyys oli veitsen terällä maaliskuussa 1940, jonka jälkeen maasta tuli ”Saksan vasalli”, amerikkalaistutkija summaa. Talvisotaan johtanutta kehitystä Kotkin selittää niin, että Suomen ulkopolitiikka oli epäjohdonmukaista, eikä Suomen strategia syksyn 1939 neuvotteluissa Moskovassa nojannut realismiin.

      Kotkin lainaa neuvottelijoiden johtajaa J. K. Paasikiveä, joka Talvisodan sytyttyä 30.11.1939 kirjoitti päiväkirjaansa, että (1) kukaan ei ole luvannut meille apua, (2) Neuvostoliitolla on nyt vapaat kädet tehdä kanssamme mitä haluaa. Syksyn 1939 Moskovan neuvotteluissa ulkoministeri Eljas Erkon jyräämäksi jäänyt valtioneuvos ei salannut katkeruuttaan tajuttuaan, että Suomen olisi tullut hyväksyä Josif Stalinin viimeinen 9.11. henkilökohtaisesti esittämä sopimusehdotus.

      • Anonyymi

        ” valtioneuvos ei salannut katkeruuttaan tajuttuaan, että Suomen olisi tullut hyväksyä Josif Stalinin viimeinen 9.11. henkilökohtaisesti esittämä sopimusehdotus.”

        Olisiko? Mikä saa sinut luottamaan, että JUURI SE SOPIMUS olisi JUURI TÄLLÄ KERTAA pitänyt? Puna-armeija kun olisi edennyt laukaustakaan ampumatta ohi Kannaksen linnoitteet, jotka itse sodassa viivytti Puna-armeijaa yli kaksi kuukautta!

        Baltian maat ”sopivat” ja neukku petti ne per oitis! Neukku ei ollut kuulu ”sopimusten” kunnioittamisesta! Yksi syy oli juuri siinä, ettei sanaan luotettu! Neukku oli juuri irtisanonut mm. Hyökkäämättömyyssopimuksen, vaikka sitä ei sopimuksen pykälien mukaan voinut juuri silloin edes irtisanoa!

        HeHe Kotkin on länsimaisia tutkimusmetodeja käyttävä kansainvälisesti arvostettu historioitsija, kun taas pöhveIi kopioi tuhansia kertoja itse keksimiään valeita

      • Anonyymi

        Kotkin tuntee Stalinin muttei ole Suomi asiantuntija kuten Juri Kilin. Luotan enemmän Kilinin arvioon ettei Stalin pyrkinyt rauhanomaiseen ratkaisuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kotkin tuntee Stalinin muttei ole Suomi asiantuntija kuten Juri Kilin. Luotan enemmän Kilinin arvioon ettei Stalin pyrkinyt rauhanomaiseen ratkaisuun.

        Hehehe no varsinainen Suomi "asiantuntija tämä Kilin

        Professori Juri Kilin ei ole luopunut teoriastaan, jonka mukaan Itä-Karjalan Karhumäen lähellä sijaitsevissa Josif Stalinin vainojen joukkohaudoissa saattaisi olla haudattuna myös suomalaisten käsissä kuolleita – tai suomalaisten jatkosodassa teloittamia – neuvostoliittolaisia sotavankeja.

    • Anonyymi

      Taisipa hitleri aloittaa sodan ennen venäjää🤫

    • Anonyymi

      Ei mitkään myönnytykset olisi Suomea auttaneet syksyllä 1939 kun Neuvosstoliiton tavoite oli Suomen sovjetisointi Baltian maiden tapaan kuten presidentti Mauno Koivisto kirjassaan sanoo.

      Mannerheimlinjan länsioan luovutus olisi vain helpottanut Suomen miehitystä ja sovjetisointia.

      Suomessa ei syksyllä 1939 tiedetty että puolueeton Suomi oli salaa 23.8.1939 liitetty NL:n etupiiriin. Ja tarkoitus oli miehittää kaikki etupiirimaat.

      • Anonyymi

        Jos salainen etupiirijako olisi Suomessa tiedetty syksyn 1939 neuvottelujen aikaan olisi kyllä tajuttu ettei myönnytyksiä kannata tehdä. Puolueettomuutta ei voitu jatkaa kun NL piti koko Suomea etupiirimaanaan Baltian maiden tapaan.

        Nyt tiedetään että kaikki etupiirimaat oli tarkoitus miehittää.

        https://histdoc.net/historia/nichtang.html

      • Anonyymi

        Hahaha sinäkö sen muka tiedät?

        Luuletko olevasi jokin profeetta ja varajeesus?

      • Anonyymi

        Neuvostoliiton tavoite Suomen suhteen oli eri kuin muiden Baltian maiden osalta.

        Suomen kanssa Neuvostoliitto kävi tosissaan neuvotteluja koko syksyn ja pyrki neuvotteluratkaisuun. Muiden Baltian maiden osalta neuvotteluja ei käyty vaan niille lyötiin käytännössä suoraan uhkavaatimus kouraan.

        Suomi ei ollut syksyllä 1939 Neuvostoliiton etupiiriä muiden maiden kuin Saksan suhteen. Todellinen etupiirijako edellyttää myös muiden suurvaltojen hyväksynnän.

        Hyvä esimerkki siitä, että Suomi ei tosiasiassa ollut Neuvostoliiton etupiiriä on se, että talvisodan rauhassa Petsamon arvokkaat nikkeliesiintymät jäi Suomelle. Nikkeliesiintymät oli kanadalais-brittiläisen yhtiön hallussa. Briteillä ei ollut sopimusta, että Suomi olisi Neuvostoliiton etupiiriä, joten Stalin ei uskaltanut ottaa talvisodan jälkeen Petsamon nikkeliesiintymät itselleen.

        Valitettavasti koulussa opetetaan harhaanjohtavasti talvisodan taustoista. Kouluopetus on jäänne eräänlaisesta kansallisesta lohdutustarinasta, jolla yritettiin selitellä talvisotaa vääjäämättömästi ja Suomesta riippumattomaksi tapahtumaksi, jota talvisota ei tosiasiassa ollut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos salainen etupiirijako olisi Suomessa tiedetty syksyn 1939 neuvottelujen aikaan olisi kyllä tajuttu ettei myönnytyksiä kannata tehdä. Puolueettomuutta ei voitu jatkaa kun NL piti koko Suomea etupiirimaanaan Baltian maiden tapaan.

        Nyt tiedetään että kaikki etupiirimaat oli tarkoitus miehittää.

        https://histdoc.net/historia/nichtang.html

        Baltian maihin (Suomi, Viro, Latvia, Liettua) Salaisessa etupiirijaossa ei sanota mitään, että Suomea olisi kohdeltu eri tavalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Neuvostoliiton tavoite Suomen suhteen oli eri kuin muiden Baltian maiden osalta.

        Suomen kanssa Neuvostoliitto kävi tosissaan neuvotteluja koko syksyn ja pyrki neuvotteluratkaisuun. Muiden Baltian maiden osalta neuvotteluja ei käyty vaan niille lyötiin käytännössä suoraan uhkavaatimus kouraan.

        Suomi ei ollut syksyllä 1939 Neuvostoliiton etupiiriä muiden maiden kuin Saksan suhteen. Todellinen etupiirijako edellyttää myös muiden suurvaltojen hyväksynnän.

        Hyvä esimerkki siitä, että Suomi ei tosiasiassa ollut Neuvostoliiton etupiiriä on se, että talvisodan rauhassa Petsamon arvokkaat nikkeliesiintymät jäi Suomelle. Nikkeliesiintymät oli kanadalais-brittiläisen yhtiön hallussa. Briteillä ei ollut sopimusta, että Suomi olisi Neuvostoliiton etupiiriä, joten Stalin ei uskaltanut ottaa talvisodan jälkeen Petsamon nikkeliesiintymät itselleen.

        Valitettavasti koulussa opetetaan harhaanjohtavasti talvisodan taustoista. Kouluopetus on jäänne eräänlaisesta kansallisesta lohdutustarinasta, jolla yritettiin selitellä talvisotaa vääjäämättömästi ja Suomesta riippumattomaksi tapahtumaksi, jota talvisota ei tosiasiassa ollut.

        "Suomi ei ollut syksyllä 1939 Neuvostoliiton etupiiriä muiden maiden kuin Saksan suhteen. "

        Ei tietenkään ollut kun etupiirijako oli salainen. Mutta NL pyrki sen toteuttamaan välillä 1939 -1941 miehittämällä Suomen.

        https://www.verkkouutiset.fi/a/tasan-75-vuotta-sitten-hitler-ja-stalin-yrittivat-salaa-toista-sopimusta-suomesta-43270/#427039b6

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Baltian maihin (Suomi, Viro, Latvia, Liettua) Salaisessa etupiirijaossa ei sanota mitään, että Suomea olisi kohdeltu eri tavalla.

        Hahahaha no mitähän siinä pöhveIin salaisessa etupiirijaossa sitten oikein sanotaan?

        Vai sanotaanko mitään?

        Eipä taideta sanoa:-D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hahahaha no mitähän siinä pöhveIin salaisessa etupiirijaossa sitten oikein sanotaan?

        Vai sanotaanko mitään?

        Eipä taideta sanoa:-D

        Koeta ”keskustella” itse aiheesta ja jätä vastaväittäjän haukkuminen tekemättä! Silloin antaisit itsestäsi mielikuvan ’järkevästä keskustelijasta’!

      Aloittaja unohtaa, että olennaista ei ole alussa esitetty vaatimukset vaan viimeinen ehdotus, josta Suomi kieltäytyi.

      Viimeisessä ehdotuksessa Hankoniemen asemesta vuokralle olisi riittänyt pari saarta Hankoniemen edustalta. Eli täysin eri asia kuin maatukikohta Hankoniemestä.

      Pääpuolustuslinjan pohjoispuolelle siirtyvä raja ei olisi ollut ylitsepääsemätön ongelma Suomelle.

      Erkko ja kumpp. eivät ymmärtäneet miten maailma toimii. Siksi mm. Mannerheim ja Paasikivi repivät pelihousunsa Suomen hallituksen hölmöilyihin.

      • Anonyymi

        !Aloittaja unohtaa, että olennaista ei ole alussa esitetty vaatimukset vaan viimeinen ehdotus, josta Suomi kieltäytyi."

        Nämä asiat on sille kymmeniä kertoja selvennetty, mutta eiköhän tuo taas ensi viikolla kopioi samat horinansa.

        Tyypiltä on mennyt muisti jo aikaa sitten:-D

      • Anonyymi

        Ei mitkään myönnytykset olisi auttaneet kun NL:n tavoite oli sovjetisoida Suomi Baltian maiden tapaan.

        Kuten Mauno Koivisto sanoo kirjassaan. Molotov ja Stalin jatkoivat talvisodan jälkeen Suomen uhkaamista. Eli rajan siirto ja tukikohta Hangossa ei riittäneet.

        Molotov sanoi marraskuussa 1940 Berliinissä että Suomen kysymys on yhä ratkaisematta.

        Ei mitkään myönnytykset olisi auttaneet.

      • Anonyymi

        "Pääpuolustuslinjan pohjoispuolelle siirtyvä raja ei olisi ollut ylitsepääsemätön ongelma Suomelle."

        Ei kukaan Suomessa olisi siihen suostunut. Mannerheim olisi luovuttanut Inon linnakkeen mutta Stalin ei siihen suostunut..

        Kuten Kilin sanoo Stalin vaati rajansiirtoa pääpuolustuslinjan pohjoispuolelle tietäen ettei Suomi voi siihen suostua. Se olisi avannut esteettömän hyökkäystien Viipuriin ja Helsinkiin.

        Neuvottelut oli vain ajanpeluuta sotavalmisteluille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        !Aloittaja unohtaa, että olennaista ei ole alussa esitetty vaatimukset vaan viimeinen ehdotus, josta Suomi kieltäytyi."

        Nämä asiat on sille kymmeniä kertoja selvennetty, mutta eiköhän tuo taas ensi viikolla kopioi samat horinansa.

        Tyypiltä on mennyt muisti jo aikaa sitten:-D

        Sinä olet Venäjän trolli joka toistaa vanhentunutta sodanajan neuvostopropagandaa. Neuvostoliitto itsekin tuomitsi salaisen etupiirijaon vuonna 1989.

        Päätöksessä sanottiin että Stalin ja Molotov käyttivät salaista sopimusta Puolan, Baltian maiden ja Suomen kiristämiseen ja uhkaamiseen vastoin maiden kanssa tehtyjä sopimuksia.

        Syksyllä 1939 Euroopassa oli jo suursota.

        Silloin vanhat sopimukset lentää romukoppaan ja uudet tulee tilalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei mitkään myönnytykset olisi auttaneet kun NL:n tavoite oli sovjetisoida Suomi Baltian maiden tapaan.

        Kuten Mauno Koivisto sanoo kirjassaan. Molotov ja Stalin jatkoivat talvisodan jälkeen Suomen uhkaamista. Eli rajan siirto ja tukikohta Hangossa ei riittäneet.

        Entä jos kuuntelisit nykyajan historiantutkimuksen tuloksia etkä ikivanhaa kansallista mytologiaa talvisodasta.

        Kuuntele vaikka ylen ohjelma Suomi talvisodassa jakso 1 ”Sodan alla”.
        https://areena.yle.fi/1-2498755

        Voit oppia jotain uutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä olet Venäjän trolli joka toistaa vanhentunutta sodanajan neuvostopropagandaa. Neuvostoliitto itsekin tuomitsi salaisen etupiirijaon vuonna 1989.

        Päätöksessä sanottiin että Stalin ja Molotov käyttivät salaista sopimusta Puolan, Baltian maiden ja Suomen kiristämiseen ja uhkaamiseen vastoin maiden kanssa tehtyjä sopimuksia.

        Hahaha ja sinä olet Moskovan tiltu, joka uskoo kaltaisensa horisija Juri Kilinin valeita:-D

        Professori Juri Kilin ei ole luopunut teoriastaan, jonka mukaan Itä-Karjalan Karhumäen lähellä sijaitsevissa Josif Stalinin vainojen joukkohaudoissa saattaisi olla haudattuna myös suomalaisten käsissä kuolleita – tai suomalaisten jatkosodassa teloittamia – neuvostoliittolaisia sotavankeja.

      • Anonyymi

        "Aloittaja unohtaa, että olennaista ei ole alussa esitetty vaatimukset vaan viimeinen ehdotus, josta Suomi kieltäytyi."

        Viimeinen ehdotuskin oli mahdoton hyväksyä. Ei mikään maa luovu pääpuolustuslinjastaan ilman taistelua..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Molotov sanoi marraskuussa 1940 Berliinissä että Suomen kysymys on yhä ratkaisematta.

        Ei mitkään myönnytykset olisi auttaneet.

        Molotovin viimeinen ehdotus oli tämä:

        Molotovin laatima ehdotus 25.11.1940
        1. Saksalaisten joukkojen oli lähdettävä Suomesta vastineeksi Neuvostoliiton takaamasta nikkelin ja puutavaran toimituksista ja rauhasta Suomen kanssa;
        2. Bulgarian kanssa allekirjoitetaan tulevina kuukausina keskinäisen avunannon sopimus, joka mahdollistaa Neuvostoliiton tukikuntien perustamisen
        3. Neuvostoliiton hallinnassa olevan alueen keskusta olisi Bakun ja Batumin eteläpuolella (nykyisen Azerbaidžanin ja Georgian satamat , joiden eteläpuolella sijaitsevat Irak ja Iran )
        4.Japanilaiset luopuisivat kaikista oikeuksista öljy- ja kivihiilisopimuksiin Sahalinin pohjoispuolella vastineeksi asianmukaisesta korvauksesta
        5. Vahvistus siitä, että Neuvostoliiton ja Bulgarian keskinäinen avunantosopimus oli poliittinen välttämättömyys.

        Suomessa usein unohtuu, että Suomen kysymys oli kysymys Petsamon nikkelin hallintaoikeuksista. Ei köyhä ja muuten luonnonvaraton maa ketään kiinnostanut.

        Neuvostoliittoa Suomessa kiinnosti Leningradin turvallisuus. Stalin oli aikoinaan ollut Leningradin puolustuksessa ja ajatteli edelleen, että Leningrad tarvitsee turvakseen kahdenkymmenen vuoden takaiseen sotaan ja puolustukseen suunnitellut alueet.

    • Anonyymi

      Aloittaja nyt vain arvailee. Vasta viime vuonna osui silmiini kartta, miten NL halusi rajan kulkevan. Siinä ehdotuksessa olisi Viipuri jäänyt Suomen puolelle. Harmi, kun ei tullut otettua kuvakaappausta. Olen tutkimuksissani tullut siihen tulokseen, että Suomen neuvottelijoille ei annettu valtuuksia neuvotella ja ne päättyi ratkaisemattomaan. Siitä tilanteesta on tehty elokuva, jota muistaakseni näytettiin Ylellä 70 luvun lopulla.

      • Anonyymi

        Kukaan Suomessa ei olisi luovuttanut Mannerheimlinjan länsiosaa. Sen takana ei ollut mitään estettä hyökkääjälle.

        Salpalinja rakennettiin talvisodan jälkeen.

    • Anonyymi

      R:sä on r:ssä vaikka voissa paistais.

    • Anonyymi

      Neuvostoliiton hyökkäys juuttui Mannerheimlinjaan 2,5 kuukaudeksi. Sen voi sanoa pelastaneen Suomen.

      • Anonyymi

        Suomen pelasti länsimaiden diplomaattinen painostus Neuvostoliittoa kohtaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen pelasti länsimaiden diplomaattinen painostus Neuvostoliittoa kohtaan.

        Aivan mutta ilman Suomen puolustuksen kestämistä 2,5 kuukautta länsivaltojen väliintulouhkaa ei olisi ollut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen pelasti länsimaiden diplomaattinen painostus Neuvostoliittoa kohtaan.

        Saksa painosti Stalinin tekemään rauhan maaliskuussa 1940, asia josta hyvin vähän missään kirjoitetaan.

    • Anonyymi

      Talvisota oli Suomelle kansakuntana traumaattinen kokemus. Siksi talvisodan ympärille on rakennettu kansallinen myytti, joka on rakennettu valikoitujen faktojen päälle. Siksi tuo myytti on helppo uskoa, jos sivuuttaa faktat, jotka eivät tue tuota kansallista myyttiä.

      Kansallisen talvisota-myyttimme keskeinen sisältö on:
      1. Suomi joutui sotaan eikä sota ollut vältettävissä ilman maatukikohtaa Hankoniemestä ja kohtuutonta rajansiirtoa Kannaksella.
      2. Suomi oli samassa veneessä Baltian maiden kanssa.
      3. Talvisodan veteraanit ovat sankareita.

      Huomioimatta kuitenkin jää, että
      1. Neuvostoliitto ei vaatinut lopulta enää maatukikohtaa Hankoniemestä.
      2. Suomi oli ainoa maa, jonka kanssa Neuvostoliitto neuvotteli ja moniin neuvotteluihin Stalin osallistui henkilökohtaisesti. Suomen kanssa Neuvostoliitto näytti hakevan neuvotteluratkaisua.
      3. Rintamaeläkkeen suuruus antaa hyvän kuvan ”arvostuksesta”.

      • Anonyymi

        "Suomi oli ainoa maa, jonka kanssa Neuvostoliitto neuvotteli"

        Olet väärässä. Baltian maidenkin kanssa neuvoteltiin syksyllä 1939 tukikohtien luovutuksesta. Baltian maat suostuivat kun NL lupasi ettei tukikohtasopimukset uhkaa niiden itsenäisyyttä. . Kesällä 1940 maat kuitenkin miehitettiin ja liitettiin NL:n.

        Se olisi ollut Suomenkin tie jos olisi syksyllä 1939 suostuttu vaatimuksiin.

      • Anonyymi

        Mikä ihme stallari sinäkin olet. Teksti on tiedonantajasta kopioitua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Suomi oli ainoa maa, jonka kanssa Neuvostoliitto neuvotteli"

        Olet väärässä. Baltian maidenkin kanssa neuvoteltiin syksyllä 1939 tukikohtien luovutuksesta. Baltian maat suostuivat kun NL lupasi ettei tukikohtasopimukset uhkaa niiden itsenäisyyttä. . Kesällä 1940 maat kuitenkin miehitettiin ja liitettiin NL:n.

        Baltian maissa oli YYA sopimus, mikä antoi luvan perustaa niitä tukikohtia Baltian maihin.

        Stalin luopui syksyn 1939 neuvotteluista Suomen osalta jo heti ensimmäisenä päivänä vaatimasta YYA sopimusta, ja siirtyi aluevaihtolinjalle.

        Eli niitä tukikohtia ei olisi perustettu Suomen alueelle, kuten Baltian maissa, vaan Neuvostoliiton aluevaihdoissa saadulle omalle maalle tai Suomelta vuokratulle maalle.
        Ja Suomi olisi säilyttänyt myös suvereniteettinsa toisin kuin Baltian maat, mitkä olivat YYA sopimuksen myötä käytännössä Neuvostoliiton liittolaisia.

        Esim. Viron osalta sopimus oli seuraavanlainen:

        Artiklassa 1 määrättiin osapuolten välisestä sotilaallisesta yhteistyöstä kolmannen osapuolen hyökkäyksen sattuessa.
        Artikla 2 velvoitti neuvostohallituksen auttamaan Viron hallitusta aseistuksessa.
        Artikla 3 salli Neuvostoliiton hallituksen perustaa sotilastukikohtia ja laivastotukikohtia Viron alueelle.
        Artikla 4 velvoitti Neuvostoliiton ja Viron hallitukset olemaan ryhtymättä sotilasliittoihin toista osapuolta vastaan.
        5 artiklassa määrättiin, että sopimus ei vaikuta molempien osapuolten poliittisiin ja taloudellisiin järjestelmiin eikä suvereniteettiin. Siinä määrättiin selkeästi, että alueet, joille Neuvostoliiton tukikohtia oli määrä perustaa, pysyvät osana Viroa.
        Artikla 6 käsitteli ratifiointia, ja siinä määrättiin, että sopimus on voimassa kymmenen vuotta, ja sen voimassaoloa on mahdollista jatkaa vielä viidellä vuodella.
        Artiklassa 7 määrättiin, että sopimuksen virallinen teksti on venäjän ja viron kielellä.

        Baltian maiden kanssa ei käyty aitoja neuvotteluja. Enemmänkin ne saivat suoraan uhkavaatimuksen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Suomi oli ainoa maa, jonka kanssa Neuvostoliitto neuvotteli"

        Olet väärässä. Baltian maidenkin kanssa neuvoteltiin syksyllä 1939 tukikohtien luovutuksesta. Baltian maat suostuivat kun NL lupasi ettei tukikohtasopimukset uhkaa niiden itsenäisyyttä. . Kesällä 1940 maat kuitenkin miehitettiin ja liitettiin NL:n.

        "Olet väärässä. Baltian maidenkin kanssa neuvoteltiin syksyllä 1939 tukikohtien luovutuksesta."

        Ja taas valehtelet!

        24. syyskuuta, Viron ulkoministeri Karl Selterille esitettiin Moskovassa uhkavaatimus. Neuvostoliitto vaati avunantosopimuksen tekemistä, johon sisältyisi sotilastukikohtien perustaminen Viroon. [ 1 ] Viron hallitus taipui uhkavaatimukseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Baltian maissa oli YYA sopimus, mikä antoi luvan perustaa niitä tukikohtia Baltian maihin.

        Stalin luopui syksyn 1939 neuvotteluista Suomen osalta jo heti ensimmäisenä päivänä vaatimasta YYA sopimusta, ja siirtyi aluevaihtolinjalle.

        Eli niitä tukikohtia ei olisi perustettu Suomen alueelle, kuten Baltian maissa, vaan Neuvostoliiton aluevaihdoissa saadulle omalle maalle tai Suomelta vuokratulle maalle.
        Ja Suomi olisi säilyttänyt myös suvereniteettinsa toisin kuin Baltian maat, mitkä olivat YYA sopimuksen myötä käytännössä Neuvostoliiton liittolaisia.

        Esim. Viron osalta sopimus oli seuraavanlainen:

        Artiklassa 1 määrättiin osapuolten välisestä sotilaallisesta yhteistyöstä kolmannen osapuolen hyökkäyksen sattuessa.
        Artikla 2 velvoitti neuvostohallituksen auttamaan Viron hallitusta aseistuksessa.
        Artikla 3 salli Neuvostoliiton hallituksen perustaa sotilastukikohtia ja laivastotukikohtia Viron alueelle.
        Artikla 4 velvoitti Neuvostoliiton ja Viron hallitukset olemaan ryhtymättä sotilasliittoihin toista osapuolta vastaan.
        5 artiklassa määrättiin, että sopimus ei vaikuta molempien osapuolten poliittisiin ja taloudellisiin järjestelmiin eikä suvereniteettiin. Siinä määrättiin selkeästi, että alueet, joille Neuvostoliiton tukikohtia oli määrä perustaa, pysyvät osana Viroa.
        Artikla 6 käsitteli ratifiointia, ja siinä määrättiin, että sopimus on voimassa kymmenen vuotta, ja sen voimassaoloa on mahdollista jatkaa vielä viidellä vuodella.
        Artiklassa 7 määrättiin, että sopimuksen virallinen teksti on venäjän ja viron kielellä.

        "5 artiklassa määrättiin, että sopimus ei vaikuta molempien osapuolten poliittisiin ja taloudellisiin järjestelmiin eikä suvereniteettiin"

        Lupaus petettiin kesällä 1940 kun Viro liitettiin NL:n.

    • Anonyymi

      Talvisota oli Erkon sota.
      Historia on nykyään pelkkää propagandaa, Ei sitä mitä todella tapahtui ja miksi ja mitkä olivat motiivit taustalla. Ja miten ne onnistui.
      Pelkää luetteloa monotonista jankutusta.

      • Anonyymi

        Talvisota oli Stalinin sota. Ei Erkko mitään sotaa halunnut. Stalin oli taitava hämääjä ja Suomessa yleisesti uskottiin ettei sotaa tule.

        Stalinkin uskoi kesällä 1941 ettei Hitler hyökkää NL:n. Hitler oli taitava hämääjä.

        Saksalla ja NL:lla oli hyökkäämättömyyssopimus eikä Hitler esittänyt mitään uhkavaatimusta.

        Suomella ja NL:lla oli myös hyökkäämättömyyssopimus eikä Suomelle esitetty uhkavaatimusta.

        Uhkavaatimus olisi kannattanut esittää. Suomi tuskin olisi tietoisesti valinnut sotaa yksin suurvaltaa vastaan.

        Mahdoton vaatimus rajansiirrosta kannaksella ja suomalaisten usko ettei sotaa tule jäädyttivät neuvottelut. Kunnes NL syytti Suomea Mainilan laukauksista ja hyökkäsi Suomeen.

        Pakko tästä on päätellä että vain Stalin halusi sotaa. Uhkavaatimuksella sota olisi voitu välttää. Mutta Stalin ei halunnut pientä rajansiirtoa vaan koko Suomen.

        Siksi uhkavaatimusta rajansiirrosta ei esitetty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Talvisota oli Stalinin sota. Ei Erkko mitään sotaa halunnut. Stalin oli taitava hämääjä ja Suomessa yleisesti uskottiin ettei sotaa tule.

        Stalinkin uskoi kesällä 1941 ettei Hitler hyökkää NL:n. Hitler oli taitava hämääjä.

        "Suomessa yleisesti uskottiin ettei sotaa tule."

        Hahahaha oletko 7 -vuotias?

        Ei se kuule sinun jankuttamisellasi todeksi muutu:-D

        Hehehe vai ei Erkko halunnut sotaa, no ei halunnutkaan, mutta olipahan vaan harvinaisen tyhmä mies ulkoministeriksi:-D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pakko tästä on päätellä että vain Stalin halusi sotaa. Uhkavaatimuksella sota olisi voitu välttää. Mutta Stalin ei halunnut pientä rajansiirtoa vaan koko Suomen.

        Siksi uhkavaatimusta rajansiirrosta ei esitetty.

        Ei Stalin voinut uhata että antautukaa sovjetisointiin mikä oli hänen todellinen tavoite kuten Kilin sanoo.

        Siksi uhkavaatimusta rajansiirrosta ei esitetty. Millä olisi vältetty sota mutta Stalin joutunut luopumaan todellisesta tavoitteestaan koko Suomesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Stalin voinut uhata että antautukaa sovjetisointiin mikä oli hänen todellinen tavoite kuten Kilin sanoo.

        Siksi uhkavaatimusta rajansiirrosta ei esitetty. Millä olisi vältetty sota mutta Stalin joutunut luopumaan todellisesta tavoitteestaan koko Suomesta.

        Eikä Erkko voinut sille mitään, että oli harvinaisen tyhmä mies ulkoministeriksi, Mannerheim sanoikin sodan alettua, että jos Erkko olisi mies menisi hän metsään ja ampuisi kuulan kalloonsa.

    • Anonyymi

      Stalinin täytyi tietää että Erkko ja lähes kaikki muutkin Suomen johdossa uskoivat ettei sotaa tule. Miksi Stalin ei sitä harhaa kumonnut uhkaamalla hyökätä varmasti ellei Suomi suostu.

      Suomi ei tietoisesti olisi valinnut sotaa yksin suurvaltaa vastaan ja aluevaihtoon olisi suostuttu.

      Kilinin mukaan aluevaihto oli vain hämäystä ja ajanpeluuta todellinen tavoite koko Suomen miehitys ja sovjetisointi.

      • Anonyymi

        PöhveIin sankari Kilin sai tutkimuksissaan selville, että Sandarmohiin on haudattu suomalaisten teloittamia sotavankeja 😂🤣😄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        PöhveIin sankari Kilin sai tutkimuksissaan selville, että Sandarmohiin on haudattu suomalaisten teloittamia sotavankeja 😂🤣😄

        Moskovan Tiltun sankari huippuluotettava Stalin sai selville että saksalaiset teki Katynin murhat.

        Kyllä olisi kannattanut suostua vaatimuksiin.

        Stalinin kootut valeet olisi paksu kirja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        PöhveIin sankari Kilin sai tutkimuksissaan selville, että Sandarmohiin on haudattu suomalaisten teloittamia sotavankeja 😂🤣😄

        Tuskin Kilin tosissaan uskoo, että Sandarmohiin on haudattu suomalaisten telottamia sotavankeja. On hän sen verran älykäs tutkija.

        Hänet on ylempää käsketty niin puhumaan. Kilin sanoi jo ennen Putinin aikaa, että Stalin ei pyrkinyt rauhanomaiseen ratkaisuun 1939 . Venäjä oli silloin vapaampi maa.

        Kremlistä on tullut määräys alkaa syyllistää suomalaisia Stalinin joukkomurhiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin Kilin tosissaan uskoo, että Sandarmohiin on haudattu suomalaisten telottamia sotavankeja. On hän sen verran älykäs tutkija.

        Hänet on ylempää käsketty niin puhumaan. Kilin sanoi jo ennen Putinin aikaa, että Stalin ei pyrkinyt rauhanomaiseen ratkaisuun 1939 . Venäjä oli silloin vapaampi maa.

        Tutkijoiden on Venäjällä pakko vääristellä historiaa tai heidät leimataan ulkomaan agentiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        PöhveIin sankari Kilin sai tutkimuksissaan selville, että Sandarmohiin on haudattu suomalaisten teloittamia sotavankeja 😂🤣😄

        Katso peiliin. Siellä näet todellisen pöhvelin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katso peiliin. Siellä näet todellisen pöhvelin.

        Hehehe Juri kilinin mukaan 44. Divisioonan tappiot Talvisodassa Raatteentiellä
        olivat:

        1 001 kaatunutta
        1 430 haavoittunutta
        2 243 kadonnutta[3]
        82 paleltunutta
        1 100 sotavankia

        Eli ainoastaan 1001 kaatunutta sanoo tämä pöhveIin sankari:-D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin Kilin tosissaan uskoo, että Sandarmohiin on haudattu suomalaisten telottamia sotavankeja. On hän sen verran älykäs tutkija.

        Hänet on ylempää käsketty niin puhumaan. Kilin sanoi jo ennen Putinin aikaa, että Stalin ei pyrkinyt rauhanomaiseen ratkaisuun 1939 . Venäjä oli silloin vapaampi maa.

        Aloittajan linkittämä juttu on vuodelta 2019, Kilin kertoi Sandarmohiin haudatun suomalaisten teloittamia sotavankeja jo vuonna 2016

        Petroskoin yliopiston tutkijat Sergei Verigin ja Juri Kilin esittivät vuonna 2016, että Sandarmohiin olisi haudattu myös suomalaisten ampumia neuvostosotavankeja.

        https://www.ku.fi/artikkeli/3976989-historian-uudelleenkirjoitus-hairitsee-teloitettujen-hautarauhaa-venajan-karjalassa

    • Anonyymi

      Stalinilla oli salainen sopimus länsivaltojen kanssa, se tieto lopetti Talvisodan.

      • Anonyymi

        Kun Saksalle tuo asia selvisi niin moni asia muuttui Saksan taktiikassa.

    • Anonyymi

      Stalinin elämäkerran kirjoittaja, venäläinen kenraalieversti Dmitri Volkogonov on siteerannut Neuvostoliiton Berliinin-suurlähettilään raporttia keskustelusta, jonka tämä oli käynyt Adolf Hitlerin kanssa 3. syyskuuta 1939, kaksi päivää Saksan Puolaan kohdistaman hyökkäyksen alkamisen jälkeen. Raportin mukaan Hitler oli lausunut:

      »Saksan kansa on onnellinen siitä, että Saksan–Neuvostoliiton hyökkäämättömyyssopimus tulee palvelemaan molempien kansojen yhteistyön asiaa. Sodan tuloksena tilanne, joka on ollut voimassa Versailles'n sopimuksesta lähtien, vuodesta 1920, tullaan kumoamaan... Saksa ja Venäjä tulevat saattamaan uudelleen voimaan ne rajat, jotka niillä oli ennen sotaa.»

      Raportin viimeisessä lauseessa tarkoitettiin ensimmäistä maailmansotaa. Stalin oli alleviivannut viimeiset sanat paksulla punakynällä.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Molotov–Ribbentrop-sopimus

    • Anonyymi

      Kumpaakohan uskoisi, aloittajan Petroskoin peräkyliltä löytämää sepittelijää Juri Kiliniä, vaiko länsimaista huippututkijaa Pricetonin yliopiston professori Stephen Kotkinia?

      Princetonin yliopiston professori Stephen Kotkin on julkaissut kolmiosaiseksi kaavaillun Josif Stalin -elämäkertasarjan toisen osan Hitleriä odoteltaessa 1929-1941 (Waiting for Hitler). Teos on kiinnostava suomalaisittain erityisesti siksi, että siinä on käsitelty talvisotaa laajalti ja uusien aineistojen pohjalta.

      Kotkinin karu arvio on, että ”Suomi maksoi raskaasti vältettävissä olleesta Talvisodasta”.

      Veitsen terällä
      Suomen itsenäisyys oli veitsen terällä maaliskuussa 1940, jonka jälkeen maasta tuli ”Saksan vasalli”, amerikkalaistutkija summaa. Talvisotaan johtanutta kehitystä Kotkin selittää niin, että Suomen ulkopolitiikka oli epäjohdonmukaista, eikä Suomen strategia syksyn 1939 neuvotteluissa Moskovassa nojannut realismiin.

      Kotkin lainaa neuvottelijoiden johtajaa J. K. Paasikiveä, joka Talvisodan sytyttyä 30.11.1939 kirjoitti päiväkirjaansa, että (1) kukaan ei ole luvannut meille apua, (2) Neuvostoliitolla on nyt vapaat kädet tehdä kanssamme mitä haluaa. Syksyn 1939 Moskovan neuvotteluissa ulkoministeri Eljas Erkon jyräämäksi jäänyt valtioneuvos ei salannut katkeruuttaan tajuttuaan, että Suomen olisi tullut hyväksyä Josif Stalinin viimeinen 9.11. henkilökohtaisesti esittämä sopimusehdotus.

      • Anonyymi

        Spekulointia se Kotkinin väitekin vain on, että Suomen olisi kannattanut suostua Stalinin vaatimuksiin syksyllä 1939. Tervittaisiin täysin varmoja todisteita.

        Niin kauan kun täyttä varmuutta ei ole Suomen kieltäytymistä on pidettävä oikeana valintana.

        Jos Mannerheim-linjan länsiosa olisi luovutettu ja NL hyökännyt olisi se hyvinkin päässyt kahdessa viikossa Helsinkiin.

        "Suomessa oli välillä vallalla sellainen ajattelu että joustavammalla linjalla olisi päästy parempaan tulokseen. Omalta osaltani en ole törmännyt sellaiseen tietoon johon tämä usko voisi nojata.

        Ei ole näyttöä siitä, että Neuvostoliitolla olisi ollut Suomen osalta toisenlaiset suunnitelmat kuin Baltian maiden osalta.

        Stalin korosti useaan otteeseen Baltian mallin seuraamista myös Suomen kohdalla"

        Mauno Koivisto kirjassaan.

    • Anonyymi

      ” Syksyn 1939 Moskovan neuvotteluissa ulkoministeri Eljas Erkon jyräämäksi jäänyt valtioneuvos ei salannut katkeruuttaan tajuttuaan, että Suomen olisi tullut hyväksyä Josif Stalinin viimeinen 9.11. henkilökohtaisesti esittämä sopimusehdotus.”

      Miten niin? TOSIASIA ON SE, ETTÄ ME EMME TIEDÄ, ETTÄ MITÄ SEN VAIHTOEHDON TEKEMISESTÄ OLISI SEURANNUT?

      Venäjän homppeli lähtee Stalinistina siitä vaihtoehdosta, että Stalinin sana olisi muka pitänyt? Esim. Baltian ratkaisussa hän petti lupauksensa!

      Jos Suomi olisi suostunut neukun vaatimuksiin niin raja olisi siirtynyt Viipurin tuntumaan ja OHI Keski-Kannaksen linnotteiden!. Mikään ei olisi tuolloin estänyt Stalinia hetken kuluttua vaatimasta LISÄÄ ja ALOITTAMASTA HYÖKKÄYSTÄ ILMAN LINNOTTEITA.

      Viipurin puolustaminen olisi niistä lähtökohdista ollutr mahdotonta (minkä opimmne Jatkosodassa!) ja Puna-armeijalla olisi ollut edessään esteetön reitti Etelä-Suomen läpi kohti Helsinkiä kesällä 1940!

      Sen rinnalla voi sittenkin olla parempi, että kävimme läpib Talvisodan ja opimme tuntemaan samalla Itänaapurin!

      • Anonyymi

        Venäjän homppeli pöhveIi uskoo sepittelijä Kiliniä, joka sai tutkimuksissaan selville, että Sandarmohiin on haudattu suomalaisten teloittamia sotavankeja:-D

        En usko etenkin mkun Suomen armeijalla EI OLE KOSKAAN OLLUT SANDARMOHIN ALUETTA HALUSSAAN!

        En tarvitse omaan mielipiteeseeni keträän Kiliä (kuka hän lieneekään?) vaan jäörekeilen mielipiteeni aivan itse;-D

        En tarvitse omaan mielipiteeseeni ketään Kiliä (kuka hän lieneekään?) vaan järekeilen mielipiteeni aivan itse;-D

        "En tarvitse omaan mielipiteeseeni keträän Kiliä (kuka hän lieneekään?) vaan jäörekeilen mielipiteeni aivan itse;-D"

        Hahahaha no kyllä se tiedetään, että sinä keksit itse kaikki horinasi ja väität niitä "faktoiksi".

        Sen se vanhuus ja dementia teettää:-D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omasta aloitteestaan Kilin on Sandarmohia tonkinut.

        Sandarmohia kaivelee Putinin vuonna 2012 perustama Venäjän sotahistoriallionen seura. Ei kukaan Venäjällä asuva tutkija ole aitä uskaltanut vastustaa. Joukkohaudan löytäjä Juri Dmitsijev tuomittiin tekosyyllä vankilaan

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Venäjän_sotahistoriallinen_seura#:~:text=Venäjän sotahistoriallinen seura on presidentti Vladimir Putinin antamalla,puheenjohtaja on Venäjän aiempi kulttuuriministeri Vladimir Medinski. [1]

    • Anonyymi

      Jo Lenin nimitti O. W. Kuusisen suomensyöjäksi. Tästä kertoo tietokirjailija Antero Uitto kirjoittamassaan elämäkerrassa Suomensyöjä Otto Wille Kuusinen. Lenin esitti syytöksensä 1920-luvun alkuvuosina, jolloin Moskovassa asunut Kuusinen oli eräässä artikkelissaan esittänyt, että ”Suomi on vain mitätön hiukkanen, jonka oli kadottava maailmankartalta”

      Suomensyöjänä varsinainen huipputilaisuus tuli Kuusiselle tietysti 1939, jolloin hänet määrättiin Terijoen hallituksen pääministeriksi. Uitto vakuuttelee Kuusisen tuolloin päässeen toteuttamaan vanhoja haaveitaan Suomen likvidoimisesta.

      https://www.ku.fi/artikkeli/3072731-jo-lenin-nimitti-o-w-kuusisen-suomensyojaksi

      • Anonyymi

        Kuusiselta Stalin varmaan sai väärää tietoa, että suomalaiset ottaa puna-armeijan vastaan vapauttajana.

        Stalinhan puhui Hrutshevin mukaan vähän ennen hyökkäystä, että aloittakaamme jo. Meidän tarvitsee ampua vain yksi laukaus ja suomalaiset antautuu.

        Stalinille kerrottiin vain se mitä hän halusi kuulla koska häntä pelättiin.

        Stalin käytti patrimoniaalista valtaa, joka perustuu pelkoon ja kauhuun.
        Sama valtaa käyttää Putin.

      • Anonyymi

        Sen takia sen henki varmaan säästyi Stalinin vainoissa, joosa suurin osa Suomesta sinne paenneita kommunisteja teloitettiin 1937!
        Se oli Stalinin 60-vuotisjuhlissakin Hitlerin kanssa Stalinin vierellä seisoa töröttämässä!

    • Anonyymi

      Tähänkin on lyhyt vastaus, on aivan varmaa, että Suomen sovjetisointi olisi ehditty tehdä vuoden 1940 aikana ja maan johtoa hävittää laajalti, kymmeniä tuhansia kadonneita. Enemmän kun talvisodan tappiot, joten aseellinen vastarinta kannatti. Eriasia on, mitä tämä halvaantunut Suomi olisi tehnyt, kun Hitlerin joukot lähestyvät molemmista päistä. Jälleen tullaan tulokseen, että tuho olisi ollut laajempaa kuin muuten tuli käymään.

        "Enemmän kun talvisodan tappiot, joten aseellinen vastarinta kannatti."

        Ei se määrä vaan se laatu. Sota vei maamme parhaimmistoa, neukkumiehitys olis vienyt vain lahtareita ja verenimijöitä.

        Sota vei ketä sattui. Ja nyt maassa on porvari-enemmistö Tiltun riemuksi! Ei muinainen ja aina epäonnistunut aate käy enää kaupaksi!

        Puolan kohtalo olisi tullut, ei niin lempeätä putsia kuin Virossa, pöpilään vain valtionjohtokin joutui. Olisi se ollut hauska lukea nyt hiipivästi hulluksi tulleesta marskista, joka kaalin päitä vain luki päivät pääksytysten.

        "Puolan kohtalo olisi tullut, ei niin lempeätä putsia kuin Virossa, pöpilään vain valtionjohtokin joutui. "

        Unohtuiko osa? Viidesosa Viron kansasta päätyi vankileireille ja jäi sinne. Sen rinnalla oli pressan kohtaloa toidarvoista! Sellaista oli "venäläinen lempeys"!

        "Olisi se ollut hauska lukea nyt hiipivästi hulluksi tulleesta marskista, joka kaalin päitä vain luki päivät pääksytysten."

        Ja pettymyksesi oli suuri kun jäi moinen hauskuus kokematra, vai?

        "Unohtuiko osa? Viidesosa Viron kansasta päätyi vankileireille ja jäi sinne. Sen rinnalla oli pressan kohtaloa toidarvoista! Sellaista oli "venäläinen lempeys"

        Hahahaha virolaisten karkotukset on tutkittu ihan virolaisten tutkijoiden toimesta, ja nämä tutkijat eivät luota pöhveIin mielikuvitushorinoihin:

        14. kesäkuuta 1941 ja sitä seuraavina kahtena päivänä 9254–10 861 ihmistä, pääasiassa kaupunkilaisia, joista yli 5000 naista ja yli 2500 alle 16 -vuotiasta lasta] 439 juutalaista (yli 10% Viron juutalaisväestöstä ) [18] karkotettiin, lähinnä Kirovin alueelle , Novosibirskin alueelle tai vankiloihin.

        25. maaliskuuta 1949 alkaen 20 722 (7500 perhettä, yli 2,5 prosenttia Viron väestöstä, puolet naisia, yli 6000 alle 16 -vuotiasta lasta ja 4300 miestä) lähetettiin Siperiaan kolmen päivän aikana

        Yhteensä karkotettuja 10 861+20722=31 583

        Vuoden 1934 väestönlaskennassa etnisiä virolaisia asui Virossa 992 520, saadaan karkotettujen määräksi 3,2%

        Yhteensä karkotettuja 10 861 20722=31 583

        Vuoden 1934 väestönlaskennassa etnisiä virolaisia asui Virossa 992 520, saadaan karkotettujen määräksi 3,2%

        Ai, pidettiinkö Neuvostoliitossa oikein väestönlaskenta?

        Sitähän lykättiin, kun ukrainalaisiakin oli 'hävinnyt ' melkein 5 miljoonaa 1930-luvulla holodomorissa.

        Viro menetti väestöstään 12,5 %. Osa pakkosiirrettiin muualle, tilalle venäläisiä, niin kuin muissakin miehitetyissä rajavaltioissa!

        Miten Neuvostoliiton tilastot kertovat vankileirien saariston tuomittujen etnisistä kansallisuuksista? Ei olla oikein saatu tietoa!

    • Anonyymi

      NEUVOSTOLIITTO—> VENÄJÄ

      Sodan lopussa se orjuutti lukemattomia Itä-Euroopan maita ja niissä kymmeniä miljoonia ihmisiä  orjuuteen ja toimimattomiin kansandemokratioihin aikajaksoksi 1945-1990. Tuona aikana se kitui  itse, kukisti kansannousuja ja köyhtyi kunnes Euroopan ja koko  maailman iloksi itse romahti 1991 ja kaikki nuo kansat karkasivat vapauteen!  Myös Neuvostoliitto itse muutti nimensä, yhteiskuntajärjestelmänsä ja koki muutoinkin seuraavat muutokset:

      Väkiluku:    293 miljoonaa  —->   145 miljoonaa

      Pinta-ala:    22.402.000   —->  17.075.000

      Vapautuneet valtiot:  Baltian maat, Ukraina, Valko-Venäjä, Uzbekistan, Kirgisia, Armenia, Tadzikistan, Azerbaizdan, Turkmenistan, Kazakstan, Moldova ja Georgia.

      • Anonyymi

        Orjuus lopetettiin Venäjällä vallankumouksen aikaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Orjuus lopetettiin Venäjällä vallankumouksen aikaan.

        Maaorjuuden lopetti Venäjällä tsaari Aleksanteri II 1864!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maaorjuuden lopetti Venäjällä tsaari Aleksanteri II 1864!

        Ok, niinhän sanot. 1970-luvulla Neuvostoliiton Ukrainan tasavallan maaseudunväestö sai passin, jolla pääsi liikkumaan maan sisällä! Siperiaan tai äärialueille karkoitetut, jotka selvisivät hengissä, saivat 'vapauden' mutta eivät passia matkustaa maan sisöllö. Eli jäivät työleirikaupunkeihin töihin 'vapaina' ihmisinä.

        Itsenäiset talonpojat eli kulakit tuhottiin yhteiskuntaluokkana Venäjällä Neuvostoliiton maatalouden pakkokollektivisioinnissa vuosina 1929-1937. Miehitetyssä Baltiassa vastaava toteutettiin 2. maailmansodan päätyttyä laajoina kyydityksinä Siperiaan.Talonpojat siirrettiin Venäjällä mir-järjestelmästä kolhoosien ja sovhoosien työvelvollisiksi, jolloin syntyi uusi turpeeseen sidottu maaorjuuskausi (Vtoroje Krepostnoje Pravo) eli toinen maaorjuus. Entisille talonpojille ei myönnetty edes sisämaanpassia.

      • Anonyymi

        Ns. länsimaat on myös orjuuttaneet aikamoisia alueita ympäri maailmaa mm. alusmaina kaikki afrikan maat, intia jne. Joissa orjuutettiin kansat tuottamaan kaikkea laidasta laitaan ”isäntömaille”. Orjuuttajina mm. ranska, britit, espanjalaiset jne. Yhdysvaltoihinkin raijattiin valtavat määrät orjia

    • Anonyymi

      Ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa yhdysvallat ja neuvostoliitto olivat samalla puolella. Ensimmäisessä maailmansodassa yhdysvallat möi ryssille 1,5 miljoonaa kiväöriä ja antoi aseapua myös toisessa maailmansodassa. Toisessa maailmansodassa neuvostoliitto ja ns. länsiliittouma oli samalla puolella ja Suomi sillä toisella puolella.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      18
      3941
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      489
      2273
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      126
      1729
    4. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      76
      1444
    5. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      157
      1433
    6. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      9
      1054
    7. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      34
      704
    8. Mies miten tämä

      Tilanne ratkaistaan?
      Ikävä
      27
      691
    9. Lähdetkö nainen joku päivä mun kanssa Anttilaan?

      Katsomaan sisustustarvikkeita ja sit mentäisiin matkatoimistoon katsomaan matkoja?
      Ikävä
      25
      661
    10. En uskalla nainen ottaa suhun

      Yhteyttä koska oot palstan perusteella vähän ……
      Ikävä
      45
      648
    Aihe