Turun Sanomissa nettisivustollakin luettavissa

sairaanhoitajan purnaus kaikista epäkivoista jutuista mitä hänelle nyt työelämässä on tullut eteen! Ei oo työpaikalla parkkipaikkaa autolle, ei oo edullista tai täysin ilmaista ruokailua kehittämispäivillä, ei ole joulumuistamisia, on otettu pois erilaiset virkistysedut, ei ole sitä eikä ole tätä, kaikki joutuu omasta lompakosta kustantamaan.

Yksittäisen sairaanhoitajan teksti, nimimerkillä, mutta kaipa TS on tarkistanut Julkiterhikistä saamansa nimen perusteella että kyseessä todella on sairaanhoitaja ja niin edelleen.

Sairaanhoitajilla ja lähihoitajille, näillä etenkin, on hyvin vahvat ammattiliitot. Mitäpä jos se sairaanhoitaja menisi ja alkaisi vaatia AMMATTILIITTOAAN VAATIMAAN NÄMÄ KAIKKI VARHAN POIS OTTAMAT EDUT IHAN SIIS TYÖSOPIMUKSEEN KIRJATTAVIKSI TYÖSUHDE-EDUIKSI!

Eiväthän ne kuitenkaan sellaisia nyt tällä hetkellä ole!

Jatkuvaa valitusta noilta - ilmeisesti aiempina vuosina hirveästi paapotuilta ja kovastikin kehutuilta - sairaanhoitoalan ihmisiltä.

Onko keneltäkään muulta viety yhtään mitään nyt tänä aikana jota elämme! Onko Varha joutunut tekemään supistuksia palveluihin, onko? No, mut siis tärkeää on toki, että hoitaja saa puuronsa ja ilmaisen safkan palkankorotustensa ohella!

Sitä paitsi sairaanhoitaja ei ole hoksannut tätäkään. NYT ON MENOSSA AIKA, JOLLOIN VAATIMUKSENA ON SE, ETTÄ JOKAINEN MAKSAA ITSE OMAN ELÄMÄNSÄ, IHAN ITTE TÄYTYY KAIKKI KUSTANTAA! MENNÄÄN AMERIKAN MALLIA KOHTI!
4149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tuollaisia ne ovat, laiskoja ja vastuuttomia verovaroilla loisivia elättejä.

Äänestä

Nämä nykyhallituksen toimesta kaavaillut muutokset työelämään: Alisuoriutujaksi katsotun irtisanominen, kaikki muut työsuhdeturvan heikennykset, ym. mites alkaisko nää vaikuttamaan Varhankin henkilöstön työsuhdeturvaan ja niin edelleen.

Muistan muuten siltä ajalta kun tämä hallitus tuli eduskuntavaalien tuloksella valtaan, muistan erittäin hyvin, miten yks ilmeisestikin sairaanhoitoalalla jossakin tehtävässä työskentelevä ihminen kovasti kehui ja hehkutti hallituspuolueiden ohjelmaa. "TÄMÄ MENO EI VOI JATKUA, SUOMI ON VELOISSA! EMME VOI JATKAA NÄIN!" No, mites nyt suu pannaan, kun kaikenlaista supistusta alkaa kohdistua tai oikeasti siis nyt jo kohdistuu myös sinne sairaanhoitoalalle!
TÄMÄ ON OIKEIN, SUOMI ON VELOISSA; EMME SELVIÄ ENÄÄN JOS TÄMÄ ENTINEN MENO JATKUU!

Hah. Toimet eivät siis kohdistukaan vain niihin, joiden te hyväosaiset katsotte olevan "vapaamatkustajia".
No, toki Purra sanoo: Tavallisen ihmisen palkkapussissa nämä meidän toteuttamamme toimet alkavat kyllä jo pikku hiljaa näkyä!

Niin sitä vaan kaikki viedään, etenkin sairaanhoitoalan ihmisiltä! Jäävät ihan ilman! Kaikki viedään!

Äänestä

Hoitoalalla on vastuuton ja loisiva työkulttuuri. Suurin ongelma on oleskeluu tottunut ylipalkattu henkilökunta.

Äänestä

Hoitsut alkavat olemaan mamuja pahempi vitsaus. Kaikki pitäisi saada ilmaiseksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

sairaanhoitajan purnaus kaikista epäkivoista jutuista mitä hänelle nyt työelämässä on tullut eteen! Ei oo työpaikalla parkkipaikkaa autolle, ei oo edullista tai täysin ilmaista ruokailua kehittämispäivillä, ei ole joulumuistamisia, on otettu pois erilaiset virkistysedut, ei ole sitä eikä ole tätä, kaikki joutuu omasta lompakosta kustantamaan.

Yksittäisen sairaanhoitajan teksti, nimimerkillä, mutta kaipa TS on tarkistanut Julkiterhikistä saamansa nimen perusteella että kyseessä todella on sairaanhoitaja ja niin edelleen.

Sairaanhoitajilla ja lähihoitajille, näillä etenkin, on hyvin vahvat ammattiliitot. Mitäpä jos se sairaanhoitaja menisi ja alkaisi vaatia AMMATTILIITTOAAN VAATIMAAN NÄMÄ KAIKKI VARHAN POIS OTTAMAT EDUT IHAN SIIS TYÖSOPIMUKSEEN KIRJATTAVIKSI TYÖSUHDE-EDUIKSI!

Eiväthän ne kuitenkaan sellaisia nyt tällä hetkellä ole!

Jatkuvaa valitusta noilta - ilmeisesti aiempina vuosina hirveästi paapotuilta ja kovastikin kehutuilta - sairaanhoitoalan ihmisiltä.

Onko keneltäkään muulta viety yhtään mitään nyt tänä aikana jota elämme! Onko Varha joutunut tekemään supistuksia palveluihin, onko? No, mut siis tärkeää on toki, että hoitaja saa puuronsa ja ilmaisen safkan palkankorotustensa ohella!

Sitä paitsi sairaanhoitaja ei ole hoksannut tätäkään. NYT ON MENOSSA AIKA, JOLLOIN VAATIMUKSENA ON SE, ETTÄ JOKAINEN MAKSAA ITSE OMAN ELÄMÄNSÄ, IHAN ITTE TÄYTYY KAIKKI KUSTANTAA! MENNÄÄN AMERIKAN MALLIA KOHTI!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu