Rengon koululla sattuu ja tapahtua

Näin ei pitäisi koulussa kenellekään käydä. Mutta kävipä kumminkin. Rengon koulussa. Oppilas sai maistaa puukosta, kun toinen oppilas puukotti.

https://www.hameensanomat.fi/paikalliset/8538551
641074
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 64

Vanhimmat

Poliisi varoittaa kansainvälisestä The Com -verkostosta, jossa lapsia ja nuoria houkutellaan, manipuloidaan, kiristetään ja pakotetaan käyttämään äärimmäistä väkivaltaa itseään ja muita kohtaan. Poliisin mukaan verkostot toimivat maailmanlaajuisesti ja poliisi on havainnut viitteitä myös suomalaisten lasten ja nuorten joutumisesta verkostojen uhreiksi.

Lisäksi on myös uutisoitu, että Ruotsissa on tapahtunut useampi hyökkäys, jossa yläkouluikäinen lapsi on puukottanut täysin sivullista ihmistä. Teot on striimattu nettiin ja Ruotsin poliisi on yhdistänyt ne 764 nimisen organisaation toimintaan.

Saattaa liittyä aiheeseen, tai sitten ei. Varuillaan kannattaa vanhempien olla.

Äänestä
  • Minä laittaisin peilin kotiin ja lasten vanhempien tai vanhemman eteen. Jotain on mennyt pahasti pieleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Minä laittaisin peilin kotiin ja lasten vanhempien tai vanhemman eteen. Jotain on mennyt pahasti pieleen.

    Kyllä se on tämä yhteiskunta. Sallitaan kaikki synti ja ahneus. Kaikki on ns. Normaalia. Innanointi kulttuuri. Jos ei et ihannoi linnakundeja huumediilereitä pukeudu ja ole malli h niin et pääse mihinkään. Sun pitää olla jotain että oot porukoissa. Lapsia ei enää ole. On vain netti joka sanelee miten on oikein ja tik tokki. Opetuskanava. Ylekin on opetuskanava. Mtv3 on opetuskanava. Kaikki sopii lapsen silmille.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kertokaa nyt jo renkolaiset, kuka se kasvattamatta jäänyt rikollisenalku on. Yhteiskunta tai netti ei kenestäkään tee rikollista. Vanhempien tehtävä on opettaa lapselleen , mitä täällä saa tehdä ja mitä ei. Ennen oli kasvatuslaitoksia, jos vanhemmat eivät pystyneet kasvattamaan. Niitä tarvittaisiin selvästi vieläkin. Laitoshoitoon normaalien lasten joukosta tuollaiset puukottajapennut!

    Äänestä

  • Miten tämä yhdistyy sosiaalidemokraatteihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kertokaa nyt jo renkolaiset, kuka se kasvattamatta jäänyt rikollisenalku on. Yhteiskunta tai netti ei kenestäkään tee rikollista. Vanhempien tehtävä on opettaa lapselleen , mitä täällä saa tehdä ja mitä ei. Ennen oli kasvatuslaitoksia, jos vanhemmat eivät pystyneet kasvattamaan. Niitä tarvittaisiin selvästi vieläkin. Laitoshoitoon normaalien lasten joukosta tuollaiset puukottajapennut!

    Olitko sinäkin kasvatuslaitoksessa? Kuulemma kasvatti sellaiset melko huonotapaisia ihmisiä johon sinunkin kommentit pahasti viittaa. Että haukut samantien etkä osaa enää kokea empatiaa ja surua.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kertokaa nyt jo renkolaiset, kuka se kasvattamatta jäänyt rikollisenalku on. Yhteiskunta tai netti ei kenestäkään tee rikollista. Vanhempien tehtävä on opettaa lapselleen , mitä täällä saa tehdä ja mitä ei. Ennen oli kasvatuslaitoksia, jos vanhemmat eivät pystyneet kasvattamaan. Niitä tarvittaisiin selvästi vieläkin. Laitoshoitoon normaalien lasten joukosta tuollaiset puukottajapennut!

    Ei vanhemmat enää kuulema saa tehdä mitään. Lapselle pitää antaa kaikki

    Äänestä

  • "Varuillaan kannattaa vanhempien olla". Ei, ei vanhempia kiinnosta, missä pennut netissä seilaa. Ei ne ehdi omasta instan kyttäämiseltään perehtyä lastensa tekemisiin. Sä näet sen ihan jatkuvasti, kun menet kylille.
    Tutti on vaihtunut kännykkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    "Varuillaan kannattaa vanhempien olla". Ei, ei vanhempia kiinnosta, missä pennut netissä seilaa. Ei ne ehdi omasta instan kyttäämiseltään perehtyä lastensa tekemisiin. Sä näet sen ihan jatkuvasti, kun menet kylille.
    Tutti on vaihtunut kännykkään.

    Vanhempia ihmisiä nykykulttuuri saatta hämmentää mutta ei pitäisi olla noin ahdasmielinen. Somesta on hyötyä. Enemmän hyötyä kuin haittaa. Nuorista kasvaa fiksumpia vanhuksia kuin nykyiset mäkättäjät ovat.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    "Varuillaan kannattaa vanhempien olla". Ei, ei vanhempia kiinnosta, missä pennut netissä seilaa. Ei ne ehdi omasta instan kyttäämiseltään perehtyä lastensa tekemisiin. Sä näet sen ihan jatkuvasti, kun menet kylille.
    Tutti on vaihtunut kännykkään.

    Huomattu on. Pakettiautoissa vanhat miehetkin vaan tkstaa ja unohtaa kokonaan että pitäisi ajaa. Poliisille laitoin tänään parit rekkarit. Otin vielä kuvat todisteeksi. Auto meni monen suojatien yli kun kuski vaan tuijottaa kännykkää. Letka ajoi kiltisti perässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Nauroiko poliisi sulle?

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Nauroiko poliisi sulle?

    Ehdotti koppiin laittoa, jotta perättömät ilmiantoni loppuvat

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Ehdotti koppiin laittoa, jotta perättömät ilmiantoni loppuvat

    Sydämesi tarvitsee taserihoitoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Sydämesi tarvitsee taserihoitoa.

    Rytmistä voidaan saada virheellinen analyysi, jos potilaalla on sisäinen defibrillaattori tai tahdistin, potilasta liikutetaan analyysin aikana esimerkiksi paineluelvytyksessä tai hän liikkuu itse, esimerkiksi kouristelee (Kerber ym. 1997).
    https://www.duodecimlehti.fi/duo91540

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Huomattu on. Pakettiautoissa vanhat miehetkin vaan tkstaa ja unohtaa kokonaan että pitäisi ajaa. Poliisille laitoin tänään parit rekkarit. Otin vielä kuvat todisteeksi. Auto meni monen suojatien yli kun kuski vaan tuijottaa kännykkää. Letka ajoi kiltisti perässä.

    Ei ollut varmaan ohituspaikkoja niin piti ajella kiltisti perässä.

    Äänestä

Syynä ateistinen vihervasemmistolaisuus.

Äänestä

Pirkkalan kopiokatti.

Äänestä

Nimi esiin, niin voidaan auttaa kasvatuksessa

Äänestä
  • Uhkauksesi ilmoitettu poliisille.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Uhkauksesi ilmoitettu poliisille.

    Ei se mikään uhkaus ole, ennen vanhaan koko kyläyhteisö katsoi nuorten perään, ettei hölmöilty

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ei se mikään uhkaus ole, ennen vanhaan koko kyläyhteisö katsoi nuorten perään, ettei hölmöilty

    Mitä kyläyhteisö teki heille?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Mitä kyläyhteisö teki heille?

    Laittovat kuulema vielä 1940 luvulla ihmisiä jalkapuuhun kiinni. Saivat käydä sylkemässä päälle. Nyt sylkevät tuvissaan ja puhuvat palturia muista. Oikea kanalauma koko renko. Kuhina käy mutta päin naama vaan hymyilevät eikä sano suoraan mitään.

    Äänestä

Eli sinun mukaan kahta on puukotettu, jotain oppilasta ja sitten alkuperäistä puukottajaa.

Äänestä

Ahmed vai terno ?

Äänestä
  • Iloksesi kantasuomalainen.

    Äänestä

Se on just tollaset pikkukoulut. Niin niissä aina sattuu ja tapahtuu. Että ois parempi, että koko ikä luokka kävis sen koulunsa Rengossa tai sitten kaikki rahdattas kaupunkiin. Ehkä 1-2 luokat ois siellä Rengossa.

Äänestä
  • Tarkoitatko että Pirkkalan tapahtumakoulukin oli jokin pieni yksikkö ja siksi tapahtui?

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Tarkoitatko että Pirkkalan tapahtumakoulukin oli jokin pieni yksikkö ja siksi tapahtui?

    Et pääse nyt valittamaa miten suuret koulut on pahoja. Naurut sille.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Tarkoitatko että Pirkkalan tapahtumakoulukin oli jokin pieni yksikkö ja siksi tapahtui?

    Erikoinen Rengon ratkaisu siirtää lapset kesken koulun, toiseen kouluun. Ymmärrän kyllä pienet lapset voisivat olla pienessä. Mutta siinä vaiheessa kun ollaan jo yli puolenvälin. Niin tuskin järkevää ja tarkoituksen mukaista. Ja kaveritkin on isommille lapsille tärkeitä, että senkin puolesta turhia koulun vaihtoja tulisi välttää. Ei tiedä vaikka tässäkin tapauksessa lapsi stressaantunut tulevasta muutoksesta. Mistä kumpuaa Renkoilainen pahuus omaa jälkikasvuaan kohtaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Et pääse nyt valittamaa miten suuret koulut on pahoja. Naurut sille.

    Pirkkalan koulu on Suomen isoimpia eli oliskos sulla taaskin vähän petrattavaa luetunymmärtämisessä ja tiedonkäsittelyssä. Miten voit kääntää kaikki asiat päinvastoin. Aika lahjakas olet.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Erikoinen Rengon ratkaisu siirtää lapset kesken koulun, toiseen kouluun. Ymmärrän kyllä pienet lapset voisivat olla pienessä. Mutta siinä vaiheessa kun ollaan jo yli puolenvälin. Niin tuskin järkevää ja tarkoituksen mukaista. Ja kaveritkin on isommille lapsille tärkeitä, että senkin puolesta turhia koulun vaihtoja tulisi välttää. Ei tiedä vaikka tässäkin tapauksessa lapsi stressaantunut tulevasta muutoksesta. Mistä kumpuaa Renkoilainen pahuus omaa jälkikasvuaan kohtaan?

    Ajattelusi jää puolitiehen mutta jos ei kapasiteetti riitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Pirkkalan koulu on Suomen isoimpia eli oliskos sulla taaskin vähän petrattavaa luetunymmärtämisessä ja tiedonkäsittelyssä. Miten voit kääntää kaikki asiat päinvastoin. Aika lahjakas olet.

    Rengon koulu pienempiä joten revi siitä pahaa isojen koulujen suhteen!

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Rengon koulu pienempiä joten revi siitä pahaa isojen koulujen suhteen!

    Yleistit väärin että pienissä kouluissa aina tapahtuu vaikka myös isoissa kouluissa tapahtuu. En voi sietää ajattelusi kapeutta joka on täynnä ja suorastaan vilisee asiavirheitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Yleistit väärin että pienissä kouluissa aina tapahtuu vaikka myös isoissa kouluissa tapahtuu. En voi sietää ajattelusi kapeutta joka on täynnä ja suorastaan vilisee asiavirheitä.

    Voi sentään vai et siedä mutta mitä sitten.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Voi sentään vai et siedä mutta mitä sitten.

    Onneksi ei ole sentään minun osani tuo vajavaisuus. Että se hyvä puoli tässä kyllä on.

    Äänestä

Tässähän vaikuttaisi olevan ainekset kelpo romaanin alkuun, siis ilman kaksoisvokaalia.

Äänestä
  • Tulihan se rasistikin esiin sieltä. Ilmoitettu.

    Äänestä

Onneksi tai valitettavasti kaikki jo pienellä kylällä tietävät, kuka kyseessä

Äänestä
  • Jos kaikki sen jo tietävät, miksette ilmoita nimeä. Miksi salailu? Tiedettäisiin kirtää kaukaa perheensä ja mukulansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Jos kaikki sen jo tietävät, miksette ilmoita nimeä. Miksi salailu? Tiedettäisiin kirtää kaukaa perheensä ja mukulansa.

    Minäkin kiertäisin kaukaa tuon rikollisen huushollin, jos joku avaisi suunsa ja sanoisi ääneen. Vaikka tuleehan se ilmi kumminkin kun vähän kyselee.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Minäkin kiertäisin kaukaa tuon rikollisen huushollin, jos joku avaisi suunsa ja sanoisi ääneen. Vaikka tuleehan se ilmi kumminkin kun vähän kyselee.

    Renko nyt on mitä on, kaikkihan sen tietää, mimmosta sisäänlämpiävää ja sisäsiitoista porukkaa siellä elelee. Kyräillään ja salaillaan ja pidetään suu supussa, ettei vaan kukaan isossa komeessa naapurissa Hämeenlinnassa pääse sanoon mitään poikkipuolista sanaa peräkylän perslävestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Eikö kylän kultapoika Leinikka nyt mitään kommentoi asiasta?

    Äänestä

  • No, jos tiedät niin pistä sen törkimyksen nimi tänne.

    Äänestä

Aikoinaan kansakoulusta selvisi puolet edes oppikouluun asti, heikot sortui elontiellä, selviytyjät ovat näitä kokoomuksen, nykyisen hallituksen esi-isiä.

Äänestä
  • Huutiaiset!! Oppikouluhan vastasi yläastetta. Vanhusten sivistystaso onkin jotain aivan pohjamutaa ja höpinät kuin homeisesta kellarista.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Huutiaiset!! Oppikouluhan vastasi yläastetta. Vanhusten sivistystaso onkin jotain aivan pohjamutaa ja höpinät kuin homeisesta kellarista.

    Yläaste on kuule ihan jotain muuta kuin entisajan oppikoulu. Yläasteella (nykyään yläkoulu) kaikki eivät osaa edes lukea ja saavat silti päättötodistuksen. Oppikoulusta potkittiin aika äkkiä kansalaiskouluun luku- ja oppimistaidottomat tolvanat.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Oppikouluun päästäkseen piti suorittaa pääsykoe, eikä siitä monikaan renkolainen selviytynyt lyseoon päästäkseen. Nyt sinne sitten pääsevät yläkouluun kaikki pölhökustaat, kun on pakko käydä koulu loppuun. Moni renkolainen kyllä lintsailee tunneilta melkein päivittäin, jos ei jonkun opettajan naama miellytä. Kaupungissa kun on niin kivaa hengailla. Pitäkää vanhemmat parempi kuri kakaroillenne!

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Yläaste on kuule ihan jotain muuta kuin entisajan oppikoulu. Yläasteella (nykyään yläkoulu) kaikki eivät osaa edes lukea ja saavat silti päättötodistuksen. Oppikoulusta potkittiin aika äkkiä kansalaiskouluun luku- ja oppimistaidottomat tolvanat.

    Kuinka kauan ne sinua piti? Sullahan toi oikeinkirjoitus ei suju, eikä jutuissa ole päätä eikä häntää.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Kuinka kauan ne sinua piti? Sullahan toi oikeinkirjoitus ei suju, eikä jutuissa ole päätä eikä häntää.

    Heh kävin vilkaisemassa oppikoulun pääsykokeita vuodelta 1957. Nykypäivänä jokainen ala-asteen käynyt läpäisisi ne.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Heh kävin vilkaisemassa oppikoulun pääsykokeita vuodelta 1957. Nykypäivänä jokainen ala-asteen käynyt läpäisisi ne.

    > Nykypäivänä jokainen ala-asteen käynyt läpäisisi ne.

    On selvää, että 6. luokan päättävät (alakoulu, ala-aste) taitavat pääsääntöisesti enemmän kuin 4. luokan pääättävät (kansakoulu). Oppikouluunhan pyrittiin valtaosin 4. luokan jälkeen, toki jotkut hitaammin kypsyneet tai heikompilahjaiset saattoivat yrittää uusintapyrkyä 5. tai 6. luokan jälkeen.

    Sinä et ehkä olisi selvittänyt oppikoulun pääsykoetta 4. kouluvuotesi jälkeen, sen verran heikko on esittämäsi päätelmä vilkaisusi pohjalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Olisin selvittänyt ne jo ennen kouluun menoakin eli 6- vuotiaana.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Olisin selvittänyt ne jo ennen kouluun menoakin eli 6- vuotiaana.

    Vahvuutesi on harhainen mielikuvitus.

    Äänestä

Ihmettelen, että pienellä peräkylällä voi olla noin pahasti häiriintynyt ipana. Eikö sen oireita ole huomattu ja hoidettu ajoissa? Sairaalakoulu olisi nyt tarpeen, ei ainakaan mihinkään normaaliin luokkaan enää. Yläkoulu huomio: kahden vuoden päästä tämä häirikkö on yläkoulussa. Silloin tarkaan valvontaan joka tunti ja välitunti, jos se meinataan tavalliseen luokkaan vielä siirtää. Pelkäävät nyt jo sitä pienemmät oppilaat ja omanikäisetkin.

Äänestä
  • Ja sulla lienee hyväkin psykologin koulutus kun noin kovasti kaikenlaista tiedät käytöksestä ja peloista.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Ja sulla lienee hyväkin psykologin koulutus kun noin kovasti kaikenlaista tiedät käytöksestä ja peloista.

    Ja sinä lienet naiivi, mikäli oletat kaiken jatkuvan normaalisti

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Ja sulla lienee hyväkin psykologin koulutus kun noin kovasti kaikenlaista tiedät käytöksestä ja peloista.

    Psykologiasta on kuulepas väitöskirjakin jo vuosia sitten tehtynä ja tarkastattuna ja tohtorin hattu ansaittuna. Että lienee koulutus melko hyvä, vai mitä? Yritäpä yltää samaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Psykologiasta on kuulepas väitöskirjakin jo vuosia sitten tehtynä ja tarkastattuna ja tohtorin hattu ansaittuna. Että lienee koulutus melko hyvä, vai mitä? Yritäpä yltää samaan!

    Perustuuko oppisi tieteeseen? Vastaappa rehellisesti. Tämä oppihaara on perustettu tyhmille jotka haluavat päteä kun muukin suku sai tutkinnon.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Perustuuko oppisi tieteeseen? Vastaappa rehellisesti. Tämä oppihaara on perustettu tyhmille jotka haluavat päteä kun muukin suku sai tutkinnon.

    Ihmisten kuuntelu tuottaa hyvin itselle massia.

    t: terapeuttiVille

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Perustuuko oppisi tieteeseen? Vastaappa rehellisesti. Tämä oppihaara on perustettu tyhmille jotka haluavat päteä kun muukin suku sai tutkinnon.

    Vastaappa pitää kirjoittaa vastaapa. Joten peruskouluun takaisin, mars, mars!

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Vastaappa pitää kirjoittaa vastaapa. Joten peruskouluun takaisin, mars, mars!

    Vastaappa rehellisesti että et ole tohtori mutta käynyt sentään olet lääkäri tohtoreilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Vastaappa pitää kirjoittaa vastaapa. Joten peruskouluun takaisin, mars, mars!

    Tulihan se Kiemun lempipuumerkki ja typojen korjausvimma sieltä esiin, kun vähän raaputtaa :) :)

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Vastaappa rehellisesti että et ole tohtori mutta käynyt sentään olet lääkäri tohtoreilla.

    Järkyttävää sanojen ja lauserakenteiden väärinkäyttöä

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Järkyttävää sanojen ja lauserakenteiden väärinkäyttöä

    Unohdit pisteen lauseesi lopusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Unohdit pisteen lauseesi lopusta.

    Demaritoimittaja tykkää aina vaan takertua pilkkuihin. Kun asiaosaaminen loppuu, niin toimittaja-demari ryhtyy pisteisiin ja pilkkuihin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Näin ei pitäisi koulussa kenellekään käydä. Mutta kävipä kumminkin. Rengon koulussa. Oppilas sai maistaa puukosta, kun toinen oppilas puukotti.

https://www.hameensanomat.fi/paikalliset/8538551

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu